Suomalainen im Allgäu

Kammiovuori - Sysmä

perjantai 31. elokuuta 2018

Joka kesä Suomessa matkaillessa käydään jossain vaeltamassa tai tutustumassa kansallispuistoon/puistoihin. Tänäkään vuonna ei jätetty vaellusreissuja välistä. Olimme tosiaan vuokranneet kivan mökin Sysmästä. Ystäväni Niina on sieltä kotoisin ja hän ehdotti heti alkuun että menisimme käymään Kammiovuorella. En ollut paikasta aikaisemmin kuullut, eikä Niinakaan (paikallisena) ollut siellä vielä käynyt joten tämä oli oikein loistava puolen päivän retki.

Vuori on noin 221 metriä korkea, joka on muuten Etelä-Suomen toiseksi korkein ja Itä-Hämeen korkein kohta. Täällä alpeilla asuessa nämä korkeuserot tuntuvat kovin pieniltä mutta kyllä sieltäkin avautui upeat maisemat.

Reitin alku-, ja päätepisteeseen pääsee parkkipaikalta. Tai jos tulet veneellä, on sekin mahdollista kolmen kilometrin päästä. Reitti lähtee aika lailla tiukkaan nousuun heti alkuun, reittiä kuvailtiinkin vaativaksi vaikkakin perheelliset käyvät siellä myös. Paikan yksi erikoisuus on Hiskiaan luola, ja tarina kertoo että 1900-luvun alussa siellä eleli erakko. Kts. kuva alhaalla.

Kammiovuoren huipun läheisyydessä on myös yksi Struven ketjun kolmiomittauspisteistä. Tornia sillä paikalla ei enää ollut, vain pienet jäljet kalliolla että tässä se oli.

Kammiovuoren korkein kohta oli oikein hyvin merkitty mutta me etsimme sitä ihanaa maisemaa jonka olin netistä nähnyt. Ajattelin että voi että tässäkö tämä nyt oli, näimme vain pilkahduksia järvestä ja puiden latvoista. Ajattelin että jep. Lisäksi tuuli oli aivan mahdoton eikä oikein pystynyt nauttimaan siitä vuoren huipusta, jota Sysmän katoksi kutsutaan.

Tässäkö tämä oli?

Kuljimme reittiä hieman eteenpäin ja sitten se näkyi, aivan mieletön maisema. Voisin jopa sanoa kansallismaisemaksi vaikka ei Kolilla oltukaan. Sillä paikalla oli myös penkit ja pöytä sekä vieraskirja jonne sai kirjoittaa nimensä. Huomattiin että ennen meitä siellä oli käynyt TYHY-porukka Heinolasta. Muuten ei siellä oikein kehenkään törmätty, oli ihanan rauhallista.

Toinen paikan erikoisuus on siirtolohkare Sysmän Linta, joka on saanut nimensä yhden naisen mukaan. Tarinan mukaan nainen viekotteli miehiä.

Reitti oli oikein hyvin merkitty, ja pitkospuut olivat juuri uusittu. Jyrkimpiin kohtiin oli rakennettu portaat. Reitillä on syytä olla varovainen, koska äkkijyrkkiä kohtia oli monessa kohtaa. Reitin varrella on myös laavu, wc, puuvarasto sekä nuotio mahdollisuus. Ainut että kun me olimme siellä emme olleet uskaltaneet ottaa grillatavaa mukaan koska oli ollut niin kuivaa, tuulista ja metsäpalovaroituksesta emme olleet enää varmoja. Kuitenkin lähestyttäessä laavua neniimme kantautui makkaran tuoksu. Tyhy-porukka se siellä grillaili makkaraa.

Jyrkkä putous, piti varoa mihin astuu.

Me kuljettiin reitti tähän suuntaan ja tuntui että se oli oikea ratkaisu. Itse ainakin mieluummin istun nuotiolla vasta lenkkin/huipun jälkeen. Kilometrejä reitistä ei tullut kovin montaa, mutta kyllä tämä ihan treenistä kävi. Kiva paikka, suosittelen jos olet lähistöllä.

Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi

Nokkonen on vuoden luonnonyrtti

tiistai 21. elokuuta 2018

Sain Jumin siskolta vinkin jo monta vuotta sitten että nokkosen kukinta/siemenet on mikä parhain proteiinin lähde (nyt kun tutkin asiaa niin en saanut selvää onko asia näin?). Ensinhän nokkonen pitää kerätä sitten nyppiä pois ne ”kukinnot” ja kuivattaa. Helppo homma hanskat kädessä.

Nokkonen eli isonokkonen ja latinalaiselta nimeltään Urtica dioica. Suomessa esiintyy kuitenkin alalajit etelänokkonen ja pohjannokkonen. Nokkonen voidaan sekoittaa myös valkopeippiin ja rautanokkoseen jotka on kovin samannäköisiä.

Lueskelin äsken nokkosesta infoa tätä postausta varten ja kaikkea mielenkiintoista löytyi tästä kasvista. Nokkonenhan on sattumoisin vuoden 2018 luonnonyrtti jonka on tänä vuonna valinnut Arktiset aromit ry.

Nokkonen on ravintoarvoltaan erittäin korkea. Se sisältää, piitä, rautaa, C-vitamiinia, A-, B,- E, ja K-vitamiineja. Siemenet sisältävät E-vitamiinia, linolihappoa ja karvasaineita.

Nokkosesta on moneksi

Siitä voi tehdä pannaria, lettuja, piirakkaa, pestoa, keittoa ja nokkosvettä. Nokkosen kukintaa/siemeniä voi lisätä leivonnaisiin tai niin kuin minä teen pirtelöihin. Voit kokeilla tehdä yrttietikkaa tai -öljyä. Voit tehdä myös nokkossipsejä (lehtikaalin tapaan). Raa’asta (nuoret versot) nokkostesta voi tehdä mehuja tai lisätä pirtelöihin. Oikeastaan vain taivas on rajana. Kuivattuna voit ripotella ruokien joukkoon.

Nyt on minullakin taas talven varalla yksi purkki kuivattua nokkosen kukintoa. Olen lisännyt sitä jonkin verran aina smoothien sekaan, olisikohan sellainen ruokalusikallinen.

Nokkosvesi

Nokkosvesi valmistetaan laittamalla ämpäri täyteen nokkosia ja kaadetaan päälle vettä niin paljon että nokkoset peittyvät. Anna muhia päivä tai kaksi välillä sekoittaen. Tätä liuosta voit käyttää laimentamattomana tuholaistorjuntaan (mm.kirvat) kasveille. Tai sitten varsinkin vaaleaveriköt voivat liottaa hiuksiaan siinä. Sain tämän vinkin aikoinaan kansanparantajalta, mutta en ole itse saanut sitä vielä testattua. Kerran sain jo niin pitkälle että sain uutteen tehtyä mutta siinä kävikin niin että se alkoi käymään siitä taisi tulla enemmän tuota nokkoskäytettä (jota voi muuten myös käyttää tuholaisten torjuntaan). Sitä ainetta en uskaltanut hiuksiin sipaista. Parasta olisi tehdä nokkosvesi heti keväällä ja sillä huuhdella hiukset (varsinkin hilseilevät). Se kuulemma tuuhentaa ja parantaa hiusten laatua, tuoden myös kiiltoa hiuksiin.

Huomio!

Raskaana olevat ja alle 1-vuotiaat lapset sekä histamiiniallergiset, käyttöä ei suositella.

Imetyksen aikana nokkosta voi käyttää kuitenkin varovasti.

Diabeetikot, verenpainelääkitystä käyttävät, käyttöä ei suositella.

Sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta tai korkeasta hemoglobiinista kärsivät ei suositella säännöllistä käyttöä.

Knoppitietoa

Nokkonen on kuituinen kasvi ja siitä on ennen vanhaan tehty niin paperia kuin kangasta. Esimerkiksi Saksan armeijan vaatteet tehtiin siitä.

Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi

Ravensburger Spieleland

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Niin kuin jo kirjoittelin edellisessä postauksessa kuinka kiva päivä minulla ja Pimillä oli Jennin (H niin kuin Hausfrau) perheen kanssa. Niin pakkohan tästä oli kirjoittaa vielä oma postaus. Olenhan luvannut esitellä näitä lähialueiden nähtävyyksiä.

Aikaisemmin olinkin kirjoitellut hyvästä ja pahasta Somesta, niin tässäkin tuli yksi hyvä asia eteen. Meinaan huomasin että Jenni oli laittanut instagram tarinoihin että he menevät seuraavana päivänä Ravensburger Spielelandiin. Meiltä paikan päälle ajaa alle tunnissa, olimme heränneet kukonlaulun aikaan ja ei ollut sille päivälle mitään ohjelmaa. Joten jo ennen kello yhdeksää olimme matkalla sinne.

Me olimme siellä kymmenen minuuttia ennen ovien avautumista ja parkkipaikka huuteli tyhjyyttään. Auton sain hyvin lähelle sisäänkäyntiä ja puun taakse (jos aurinko porottaisi kuumasti). Jenni ja kumppanit saapuivat myös piakkoin ja aloitettiin jonottaminen kassoille. Jos oltaisiin oltu fiksuja olisimme ostaneet ja tulostaneet liput etukäteen, silloin jonottaminen olisi käynyt hieman nopeammin. Ei siinä kuitenkaan loppupeleissä kauaa mennyt. Vaikka ne kassahenkilöt tuntuivat tekevän hommaa erittäin hitaasti.

Katseltiin karttaa ja mietittiin etä mistä ihmeestä aloitetaan. Paikka vaikutti järkyttävän isolta. Ei me kovin pitkälle päästy kun löytyi ensimmäinen paikka jonne lapset halusivat mennä. Hühnerstall eli kanahäkki, sellainen joita on hop lopissa. Pimi kun on vielä niin pieni niin äidin piti mennä mukaan, puuh. Odotan niitä hetkiä kun saan laittaa Pimin yksin sellaiseen ja voin vain odotella ulkopuolella.

Seuraavaksi oli vuorossa karuselli, johon Pimikin olisi päässyt minun kanssa mutta sanoin että en halua karuselliin. Joten Jennin lapset menivät siihen, ja me muut odotimme ulkopuolella. Seuraavaksi nähtiin se mihin Pimin oli ehdottomasti päästävä eli traktoriin. Olenko maininnut että tällä hetkellä traktorit ja kaivurit ovat tällä hetkellä se JUTTU. Se taisi olla Pimin suosikki juttu, kotiin lähtiessä puhui traktorista ja kaivurista.

Jenni perheineen meni johonkin vesiliukumäkeen, joka näytti kivalta mutta me jäätiin Pimin kanssa odottelemaan ulkopuolelle. Aurinko porotti kuumasti ja pakko oli hieman juoda jotain. Onneksi olin pihinä saksalaisena ottanut omat juomapullot mukaan. Evästäkin meillä oli hieman mukana, mutta ei niin kuin muilla profeilla. Heillä oli tuollaiset kärryt täynnä tavaraa, vaatteita, vilttejä, kylmälaukku täynnä ruokaa ja juomaa. Kärryjä sai myös lainaan 5 euron hintaan.

Sitten nähtiin ehkä se toiseksi paras tai paras laite eli kaivurit. Siinä oli ringissä minikaivureita joita oikeasti pääsi ohjailemaan. Ihan huippua. Ikäraja oli yli kolmevuotiaille mutta ei se työntekijä kysellyt mitään. Joten päästiin laitteeseen. Se tuli huomattua että ei niitä työntekijöitä oikeasti kiinnostanut oliko joku nyt kolme vai kaksi vuotias. Moneen laitteeseen pystyi vain sanomaan ja huijaamaan että kyllä meidän lapsi on niin ja niin vanha. No hyvä niin koska moni kiva laite olisi jäänyt välistä.

Ankoilla ajelu oli myös jäänyt Pimin mieleen. Saksaksi näitä kumiankkoja sanotaan kuitenkin Ente:ksi eli sorsiksi. Jennin lapset taisivat päästä laitteeseen pari kertaa putkeen koska jonoa ei ollut oikeastaan yhtään.

Näiden muutaman laitteen jälkeen alkoi jo vatsa kurista ja menimme syömään. Tarjolla oli pizzaa, salaattia tai pastaa. Ei mikään kummoinen makuelämys, mutta kait meillä vatsat täyttyi ja jaksettiin taas. Olimme käyneet vasta muutaman laitteen ja tuntui että emme ikinä saa käytyä niitä kaikkia laitteita yhtenä päivänä. Oikeassa oltiin, se oli ihan mahdotonta. Jonoja oli jonkin verran, ei kuitenkaan kovin pahasti.

Alueelle oli tullut uusi Brion-alue, jossa oli hauskan oloinen kelkkarata. Pimin kärsivällisyys jonottamiseen loppui ennen kuin edes alkoi, niin me päätettiin siirtyä takavasemmalle leikkipuistoon. Se olikin hyvä ratkaisu, Pimi sai rauhassa tehdä mitä tahtoi ja äiti sai hetken istahtaa penkille. Puuh.

Tähän väliin meille tuli tee/kahvi/jäätelötauko, samalla alkoi tiputtaa vettä ja istuimme pöydässä jossa oli katos. Saksalaiset olivat tässä vaiheessa vetäneet ne kuoritakit/sadetakit/viitat päälle. Minulla ei ollut mitään sadevarusteita mukana. Kääk. Pimi selvisi rattaiden kuoman alla ja minä ”nautin” sateesta. Jennin perhe oli ihan mieletöntä seuraa, kaikki otettiin huomioon ja lapset ottivat asiat mukisematta vastaan.

Seuraava laite oli ampparit ja silloin se sade oikein yltyi. Mutta ei me sokerista oltu, ollaanhan hulluja suomalaisia. Minun ilme amppareissa kertoo kuitenkin kaiken oleellisen.

Käytiin tässä välissä labyrintissa ja paloauto-kisailussa. Siinä meinasi käydä köpelösti, minulla jäi laukku jotenkin rullan väliin ja sormi jäi jotenkin jumiin ja puristuksiin.

Tässä vaiheessa kello taisi olla jo kolme tai neljä. Mietittiin että mihin mennään, jonnekkin sisälle ja mahdollisesti samantien pois koko paikasta. Sade oli yltynyt jo aikamoiseksi, ilman sateenvarjoa ja sadetakkia olin kastunut ihan läpimäräksi. Päätettiin mennä uudelleen kanahäkeille, lapset voisivat riehua siellä ja me aikuiset katsella orrelta. Tai no minun piti jossain vaiheessa mennä Pimin perään.

Paikka on tosiaan Ravensburgin kirja/palapeli/peli-tehtaan paikka. Joten ”pieneltä” pakko-ostolta ei voi välttyä. Paikassa oli monia myyntipisteitä joista sai ostaa kirjoja, pelejä ja palapelejä. Me ostettiin kaksi kirjaa kymmenellä eurolla, ei paha ollenkaan kun yksi kirja olisi maksanut 13é. Ruokien yhteydessä sai myös valita vaikka sen lastenannoksen eli kindermenun, johon kuului sitten joku pikkuinen lahjus. No näytti ne olevan parempia kuin esim. Mc Donaldsin muovikrääsät.

Tosiaan oltiin jo päätetty että lähdetään pois mutta päätettiin ajaa vielä sellaisella pikkujunalla paikan ympäri. Siinä olisi sateensuoja, jos sade jatkuisi se ei haittaisi. Se olikin kiva junamatka, nähtiin vielä yksi erillinen alue, jossa ei oltu käyty. Ja siellä näytti kaikki niin kivalta että päätettiin vielä käydä siellä pari laitetta läpi.

Kyllä kannatti käydä koska siellä oli ”vesibussi”-ajelu blaubären maailmassa, Hier kommt die Mausen-vapaapudotus ja blaubären polkuveneajelu. Jossa piti myös ottaa pientä kisailua. Näiden jälkeen todettiin että nyt voidaan lähteä. Käytiin vielä syömässä schnitzelit ja pommesit, koska oikein muutakaan ei ollut tarjolla. Lapset pääsivät vielä karuselliin ja pelle hauskuutti lapsia taikatempuilla.

Tästä oli kiva lähteä kotiin, kello oli jo puoli seitsemän. Meillä oli niin kiva päivä, Pimi sammahti samantien autoon, kiukutteli kotiin tullessa ja halusi välttämättä nukahtaa uudelleen äitin kainalossa. Minäkin olin rättipuhkipoikki mutta niin onnelinen. Kiitos Jenni perheineen meillä oli niin kiva päivä. Kiitos vielä kun olit hovikuvaaja ja meistäkin saatiin hyviä kuvia.

Paikkaa voisi kuvailla leikkipuiston ja huvipuiston välimuodoksi. Varsinkin perheen pienemmät lapset olivat otettu suht hyvin huomioon. Toki ideaali ikä olisi noin kuusi vuotias, silloin pääsisi kaikkiin laitteisiin ja useimpiin yksin. Aikuisen lippu maksoi 34.50é, lapset olisivat maksaneet 32,50é ja alle 3-vuotiaat pääsevät ilmatteeksi. Parkkimaksu oli 5é koko päivän. Paikkaa voin suositella käsisydämellä, ja ensi vuonna meidän täytyy päästä sinne uudelleen.

P.s. kuvat joissa olen minä ja/Pimi niin on Jennin tai Jennin miehen ottamia kuvia.

Muista seurata meitä myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

Aina ei voi voittaa

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Mitäkö mietin? No sitä kun olin näiden meidän kylän naisten kanssa Allgäuer Festwochessa eli hieman juhlimassa Kemptenissä. Meillä oli ihan kiva reissu, mutta joku ihme minua vain jää aina kaivelemaan näiden reissujen jäljiltä.

En tiedä, minusta tuntuu että olen ihan eri planeetalta kuin he?! Muutaman kanssa saan ihan juttua aikaan ja jopa jotain ”henkeviä” keskusteluja. Joidenkin kanssa juttu ei vain luista, vaikka mitä temppuja yrittäisin. Tuntuu että jopa huumori on ihaaan erilaista?

Olen ihmetellyt ja miettinyt että mikä mättää? En vain tajua.

Meidän seurueessa oli muutama kiva tyyppi joiden kanssa aina nähdessä jutellaan jotain ja jos olemme vaikka leikkipaikassa niin hakeudun heidän seuraan. Sitten on/oli muutama sellainen joita en missään nimessä haluaisi tavata omalla vapaa-ajallani kahdestaan. Täytyy myöntää että joskus jätän menemättä taaperoryhmän tapaamisiin jos vain he ovat menossa. Sitten on/oli muutama uusi tapaus, mutta sunnuntaina en kerennyt heidän kanssaan kovin jutella. Sitten on/oli muutama neutraalitapaus, heidän läsnäolonsa on minulle ihan sama. He vastaavat kun heiltä jotain kysyn mutta he eivät kysy minulta yhtään mitään eivätkä siis ole kiinnostuneita minusta tai elämästäni.

Porukasta kukaan ei ollut itsessään Oberreuten kylästä vaan jostain lähialueelta. Suurin osa on kuitenkin Allgäun alueelta ja se tuntuu painavan tässä asiassa. Allgäulaisiin naisiin on erittäin vaikea tutustua.

Kieliongelma se ei voi olla koska saksankieleni on ihan ok. Joskus sekoilen sanojen kanssa mutta sitä teen suomeksikin.

Käsittääkseni en ole tehnyt mitään mikä olisi loukannut heitä. Tai no muuta kun että olen ulkomaalainen, olen vienyt yhden miehen kyliltä ja yhden työpaikan. Enkä todellakaan kenenkään miestä tai kenenkään työpaikkaa kirjaimellisesti.

Allgäu kauneimmillaan

Muutama esimerkki tapahtumista allgäulaisten naisten kanssa:

Sattumoisin tapaan suomalaisen ystäväni Jennin festeillä, esittelen ja kerron että tässä on myös yksi suomalainen Allgäussa. Juttelen Jennin kanssa hetken ja palaan omaan pöytään. Kukaan ei kysy tai sano että hei tosi kiva että olet löytänyt maanmiehiäsi tai aloita jotain muuta keskustelua. Tästä olisi saanut mainion keskustelun avauksen. Mutta eii. Kivempi on tuijottaa kenkien kärkiä tai taivasta.

Tunnelma on katossa ja bändi soittaa Europen Final Countdownin. Kaikki hoilaavat ja tanssivat innoissaan. Päätän hieman keventää tunnelmaa huutamalla ”Heja Sverige”, kukaan porukassa olleista ei naura tai edes hymyile. Päätän käyttäytyä seuraavan ruotsalaisen kappaleen kohdalla.

Ilta on mennyt siihen vaiheeseen että tanssitaan penkeillä. Vastapäinen "tuttava" tuijottaa minua ihan koko ajan päästä varpaisiin. Päätän välillä tanssia niin että katson mieluummin bändiä kuin tätä naista joka katselee minua kuin halpaa makkaraa. Mietin jo itsekseni että kuvittelenko vain kaiken vai onko minussa joku vika? Roikkuuko jotain räkää poskesta vai onko hameenhelma jäänyt alushousujen kulmaan?

Suomalainen ystäväni Jenni saapuu meidän pöytään ja siitähän tämä yksi saa vettä myllyyn. Nyt hänellä on kaksi muukalaista ketä tuijottaa päästä varpaisiin. Tunnelma on sanoisinko hieman vaivaantunut. Tosiaan ystäväni totesi että ei, en ole hullu, enkä kuvittele asiaa vaan taitaa tällä ko. naisella olla itsellä jotain ongelmia.

Takana siintää Hochgrat

Muutama esimerkki tapahtumista suomalaisten naisten kanssa:

Edellä olevassa mainitsin jo tämän suomalaisen ystäväni Jennin, hän muuten kirjoittaa nykyään myös blogia nimeltä Life in Bavaria. Häntä en ole tuntenut vielä edes vuotta, hyvä että puoli vuotta on edes täynnä. No anyway, olemme tutustuneet FB:n kautta ja emme ole edes tavanneet kymmentä kertaa (kuka niitä laskee mutta kuitenkin).

Okei whatsapp viestejä ollaan lähetelty useita viikossa. Niin silti heti ensimmäisestä kerrasta vain jotenkin homma toimii. Ja itseasiassa hän ei ole ainut jonka kanssa näin on käynyt vaan lähes jokaisen suomalaisen kanssa kenet olen täällä tavannut. Se klikki tapahtuu heti ensimmäisellä tai viimeistään toisella tapaamiskerralla.

Tapasin H niin kuin Hausfraun- blogin Jennin ensi kerran viime vuoden lokakuussa ja tavattiin maanantaina toistamiseen. Vietettiin kiva päivä Ravensburgin Spielelandissa (iso suositus) lasten kera. Siis miten voi olla että olemme kuitenkin suht tuntemattomia toisillemme niin homma toimi.

Ottaen huomioon lapset, ruokailut, leikit, pelit ja vehkeet. Eli siis koko päivänä ei ollut mitään ongelmia, ei kertakaikkiaan mitään. Kaikki sujui kuin rasvattu salama. Jutut meni yksiin, mitä nyt lapset hieman välillä sekoittivat pakkaa. Heh. Mutta siis oli mielettömän kiva päivä. Kiitos vielä Jenni ja perhe.

Me käydään Itävallan puolella Suomi-koulussa ja siellä on monta kivaa tyyppiä joiden kanssa on kiva viettää aikaa. Meidän jutut on välillä sarjassamme "onneksi kukaan ei ymmärrä", nauretaan paljon ja hauskaa on.

Olenko jotenkin erilainen suomeksi ja saksaksi?

Huumori/kulttuuri/elämänkatsomus/kokemus ulkomailla on varmasti kaikkien kanssa yhteinen tekijä ja toki se että olemme kaikki suomalaisia. Omalla äidinkielellä on vain niin paljon helpompaa kommunikoida, se tunnekieli on vain suomi. Saksaksi minun on edelleen vaikea kertoa tunteita tai mitä oikeasti ajattelen. Vaikka kieli on kehittynyt ihan mielettömästi, ja pystyn juttelemaan ja kertomaan jopa jotain huonoja puujalkavitsejä niin silti en pysty saksaksi antamaan kaikkeani. Se hieman harmittaa, mutta ehkäpä tähän tulee jossain vaiheessa parannus. Tai sitten ei.

Lopputulos

Sunnuntai-illan ja maanantain kivan päivän jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen että ei, ongelma ei ole minussa vaan näissä naisissa täällä päin. En tiedä onko se kateutta, vihaa, katkeruutta, häpeää (omasta itsestään), erilainen huumori/kulttuuri vai mikä? Näiden reilun kuuden vuoden aikana on ottanut päähän että ei vain löydy ole ketään sellaista sielujen sympatiaa näistä naisista. Ehkä minun pitää keskittyä niihin ihmisiin kenen kanssa minulla on hyvä olla eikä niin että väkisin olen sellaisten kanssa kenen seurasta en nauti.

Uskaltaisinko joskus kysyä että mikä on tämän yhden tuijottelijan ongelma, vai kaivanko tässä tapauksessa vain verta nenästä? Saanko lisää tuijottelijoita? Vihamiehiä (joita minulla ei ole ikinä ollut)?

Onneksi olen tutustunut näihin kivoihin ja mukaviin suomalaisiin lähialueelta. Ilman teitä elämäni olisi niin paljon tylsempää.