Ulkosuomalaisen elämä on ihan tavallista arkea, ongelmia, parisuhde- ja ystäväsoppaa. Tämä kirjoitus sai sysäyksen omista kokemuksista ulkomailla asumisesta ja ystävistä niin asuinmaassa kuin synnyinmaassa Suomessa.
Niin kuin olen useasti kirjoittanut on ystävien/kavereiden saaminen ulkomailla vaikeaa. Toisaalta näin ruuhkavuosina, ei sitä ole niin paljoa aikaa tavata ja treffailla. Vaikkakin lenkkikaveriseuraa olisi mukava löytää.
Olisi mukava kun olisi ystävä/ystäviä kenelle kertoa päivän tapahtumista. Olisi kiva kun joku vastaisi ja ymmärtäisi mitä tunnen tai ajattelen.
Joskus tuntuu, että olen ihan yksin, ketään ei kiinnosta mitä teen tai mihin meen. Minulla on ollut aina paljon kavereita ja vain muutama ystävä. Ehkä tässä on se ero, ne kaverit eivät ole enää edes kavereita.
Kun muutin ulkomaille, ajattelin että kyllä ne ystävät/kaverit pysyvät ja pitävät yhtä. Huomasin sellaisen jännän asian kun asuin vuoden ulkomailla. Jostain syystä monet eivät enää vastanneetkaan minun viesteihin.
Vuoden jälkeen kun palasin Suomeen, harva kysyi miten minulla meni ulkomailla. Ketään ei kiinnostanut. Olen usein miettinyt mikä siinä on niin vaikeaa kysyä? Iskeekö tässä kateus ja ajatellaan, että sillähän oli niin ihanaa ja upeaa aikaa siellä ettei halua kuulla miten siellä meni? Vai?
Sama on nyt tälläkin hetkellä kun olen asunut tässä paikassa jo kymmenen vuotta. Minulla on vain kourallinen sellaisia ystäviä keitä oikeasti kiinnostaa mitä teen ja missä menen. Muille tuntuu että olen vain ilmaa.
Ymmärrän, että on työt, parisuhteet, lapset ja muu perhe, jotka menevät edelle, eikä aikaa kaikenlaiseen turhaan ole. He eivät kuitenkaan tiedä mitä ulkomailla asuminen vaatii.
Ulkomailla asuminen ei ole kaikkien juttu, jotkut palaavat ”maitojunalla” takaisin Suomeen. Toiset taasen ovat löytäneet sen vapauden ja onnen tunteen ja ehkäpä elämän rakkauden.
Minulla on ollut monta vuotta aikaa miettiä, ketkä ovat niitä oikeita ystäviä ja ketkä ovat vain niitä kavereita tai tuttuja. Enhän minä sellaisilla kavereilla tee mitään, ketä ei kiinnosta mitä minulle kuuluu.
Elämän rakkaudesta tullaan siihen kun päätin muuttaa takaisin Saksaan. Harva, erittäin harva oli onnellinen tai kiinnostunut millaisen miehen sain elämääni. Olin ollut 10 vuotta sinkkuna ja usein alamaissa, koska olin aina yksin. Muut menivät naimisiin ja perustivat perheitä.
Meillä oli kaveriporukan kanssa viimeinen reissu ennen kuin muuttaisin toistaiseksi ulkomaille. Koko reissun aikana kukaan ei sanallakaan maininnut kuinka onnellisia he olivat minun puolesta, kun vihdoin löysin vierelleni kumppanin. Reissun aikana veivattiin muita asioita ihan loppuun asti.
Pahin kommentti oli se kun yhdet kaverit olivat menossa kaupunkilomalle. Toiselle kaverille mainitsin, että olisipa ihanaa kun he tulisivat tänne? Kaveri oli sitä mieltä että miksi he nyt sinne pieneen kylään tulisivat? Jälkeen päin olen miettinyt kuinka tämä kommentti on jäänyt painamaan. Eikö pääasia olisi tulla kuitenkin minua moikkaamaan?
Usein mietin mitä väärää olen tehnyt? Vai onko minussa joku vika? Miksi minusta tuntuu usein pahalta ja yksinäiseltä? Juttelin yksi päivä yhden ystävän kanssa joka on myös asunut ulkomailla hän kertoi ihan samanlaisesta ilmiöstä. Joten yksin tämän asian kanssa en varmastikaan ole.
Yksi päivä taasen puhuin toisen ulkosuomalaisen kanssa ja mä tajusin ettei mun ystävistä kukaan ollut soittanut minulle moneen kuukauteen tai jopa vuoteen. Tämän kuin sanoin ääneen se sai minut todella surulliseksi. Mutta tiedätkö mitä? Seuraavana päivänä sain puhelun ystävältä.
Moni ulkosuomalainen sanoo: Ulkomailla asuminen karsii jyvät akanoista. Niin se taitaa olla. Pitäisi olla tyytyväinen, että on edes muutama läheinen ystävä. Joille voi kertoa asioita, jotka kuuntelevat ja ymmärtävät.
Tuntuu välillä vaikealta koittaa olla se joka kyselee eikä saa vastauksia, harva kyselee mitä kuuluu?
Kuulostaapa tämä teksti kovin masentavalta, näin en kuitenkaan ajattele joka päivä vain hetkittäin tulee ajateltua.
Onko sinulla joku jolta et ole kysynyt pitkään aikaan mitä kuuluu?
Nyt olisi hyvä aika tehdä se.
Ainakin tämä ulkosuomalainen olisi erittäin iloinen.
