Weiberfasching

Viime vuonna olin ensi kertaa juhlimassa WEIBERFASCHINGia, no se olikin ensimmäinen kerta meillä täällä Oberreutessa. Työpaikalla olin kuullut tästä perinteestä ja useat naispuoleiset ottivat tämän juhlan "tosissaan". On jos jonkin näköistä pupun korvaa tai muuta sellaista. Weiberfastnacht aloittaa tämän karnevaalikauden aina gumpige, lumpige tai schmotzige donnerstagina päivää ennen perjantaita. Juhlat alkavat luonnollisesti klo 11.11 Kölnissä ja silloin käynnistyy viides vuodenaika. Näihin aikoihin kannattaa hakeutua (tai olla hakeutumatta) Kölniin, Mainziin tai johonkin muuhun kaupunkiin jossa juhlitaan ison kaavan mukaan.

Krawatten verboten: 

wer an Weiberfastnacht eine solche trägt, 

muss sich vor Scheren fürchten.

Kravatit on kielletty: 

Se kuka naistenkarnevaalina sitä käyttää, 

saa pelätä saksia.

Weiberfasching eli naistenkarnevaali. Päivä jolloin naiset saavat tehdä mitä huvittaa. He saavat pukeutua esim työpaikalla hassusti (niin kuin on yleensä tapana faschingina), he saavat leikata miespuoleiselta työkaverilta kravatista palasen. Olen tämän todistanut pari kertaa.  Meidän ison firman iso pomo muistaa joka vuosi laittaa jonkun "vanhan" kravatin, jonka ihan oikeasti saa leikata saksilla. Yksi duunari laittoi monta vuotta peräkkäin vain silloin puvun päälle siinä toivossa että joku haluaisi leikata häneltä sen kravatin. Mutta toimiston puolella kukaan naisista ei ollut tajunnut että tämä mies halusi ehdottomasti että joku leikkaa palan pois hänen kravaatistaan. Meidän yksi kokki sitten kävi ja nappasi kravatista palasen, kun hän siitä ensin erikseen mainitsi.

„Die Vorfeier des Carnevals begann mit dem sogenannten Weiberfastnacht am Donnerstag vor demselben. Dann herrschte die ganz eigentümliche Sitte, dass Frauen und Mädchen sich untereinander die Hauben abrissen, was man Mötzenbestohl nannte. Nachmittags bewegte sich der Bellegeck, eine echt kölnische Maske, mit vielen Schellen behängt, in den Straßen herum […]“
– Abschnitt „Der Carneval in Köln vor 1823“ aus Köln Walters Werk

Kylissä ja kaupungeissa on sellainen tapa että naiset valtaavat Rathausin eli raatihuoneen. Sammuttavat valot (pistävät sähköt pois) ja varastavat pormestarilta raatihuoneen avaimen. Pistävät pormestarin tekemään jotain leikkejä ja yleensä puetaan myös hassusti. En tiedä missä kaikkialla tämä on tapana mutta ainakin täällä Etelä-Saksassa hyvinkin suosittua. Meidän kylän pormestari vain ei halunnut olla tässä rituaalissa mukana joten olemme joutuneet vähän luovimaan.

Tänä vuonna kuulun naistenkarnevaali juhlatoimikuntaan ja on ollut kiva suunnitella näitä bileitä. Me kylän naiset pukeudutaan vanhoiksi mummoiksi ja suunnataan Gasthaus Adleriin koska siellä on iltapäivä kahvitus eli Faschingskränzle. Näytelmiä, sketsejä, leikkejä, tanssia ja lauluja. Kahvittelun jälkeen siirrytään yläkertaan juhlimaan ja toivottavasti tänä vuonna saadaan enemmän porukkaa juhlimaan. Ollaan tehty julisteita ja perustettu FB-tapahtuma. Luulisi että kylän naiset aktivoituisivat tänä vuonna paremmin. Ainakin sanaa ollaan jaettu ympäriinsä kylää.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

Miehet ja kotityöt

Kotiäitinä olemisen vaikeudet tai keveydet... 

Olen tässä kotiäiti-asiassa ihan noviisi ja aikaisemminkin sivusta seurannut ja todennut että jokaisessa kodissa taitaa olla nämä samat "ongelmat". Tai ilmeisesti se yksi iso ongelma on se mies kenet olet valinnut lapsen/lapsienne isäksi. Oikeaa tai väärää miestä ei varmastikkaan ole ja yleensä siihen on tyydyttävä jonka olet valinnut. Niin hyvässä kuin pahassa. Jokaiselta mieheltä löytyy myös niitä hyviä piirteitä täysin toivotonta tapausta ei varmasti ole (kait?). Monia yhteisiä tekijöitä löytyy niin saksalaisista kuin suomalaisista miehistä.

Yhden pienen havainnon olen tehnyt. Jos tämä kyseinen mies ei ole jotain asiaa tehnyt ennen lapsia niin tuskin hän tekee sitä kun lapsi on saapunut. Joten naiset turha odottaa että se mies jostain yht´äkkiä alkaa imuroimaan tai tiskaamaan jos ei ole niin ennenkään tehnyt. Tai tekemään ruokaa tai silittämään vaatteita (okei, omat kauluspaidat silitetään tottakai?). Että turha on apua saada siivoussaralla, jo sana "saada apua" on ihan väärä tässä. Kun on yhteisestä taloudesta kyse, puolin ja toisin pitäisi osata joustaa ja olla toisen käytettävissä. Mutta mikä on se oikea sana? En ole vielä keksinyt mikä se olisi? tehdä yhdessä? Jaetut vastuut? Vai se tekee kuka kerkeää? Mutta yleisesti puhutaan autoin sinua.

Tiedän muutamat miehet siellä jo ajattelevat että niin ne naiset ovat "lomalla" ja vain ovat "kotona" ja heidän kuuluu tehdä ne kotityöt silloin. No toisaalta onhan se niin jos mies tekee pitkää päivää, tienaa elannon ja leivän pöytään niin silloin naisella on päävastuu kotitöistä ja lastenhoidosta. Mutta nainenkin on vain ihminen eikä jaksa kaikkea, lapsi/lapset voivat olla hieman hankalia, yöt rankkoja ja äidin hermot riekaleina päivän päätteeksi. Varsinkin jos lapsi on kipeä, erityisvaativa tms. Äiti, nainen, vaimo on onnellinen kun saa lapset nukkumaan ja edes hetken omaa rauhaa. Silloin ei enää huvita aloittaa mitään suursiivousta. 

Mitä te olette tehneet? Eikö täällä ole mitään tehty? Onko jotain ruokaa? 

Ovat varmasti tuttuja kysymyksiä lapsiperheessä kun tienaava henkilö tulee kotiin. Onkin se yksi vitsi jossa isä kotiin tullessa kyseli että eikö täällä ole mitään tehty? Ja seuraavalla kerralla äiti ei ollut tehnyt kertakaikkiaan mitään ja asunto oli hävityksen kauhistus ja ovet sepposen selällään ja lapsilla hyvä jos vaatteita päällä. Äidin vastaus silloin oli että tänään ei olla tehty mitään. Sitä mietityttää että eikö ne miehet ikinä opi näistä "vitseistä", ne kun tuppaa olemaan totta. Usein meilläkin se menee niin että kun on Jumin vapaapäivä niin hän on Kimin kanssa. Niin minä koitan "ottaa rennosti" pesten pyykkiä tai vessaa hinkaten. Jotenkin naisella nämä tulevat niin luonnostaan, miehelle saattaa joutua sanomaan mitä pitää seuraavaksi tehdä. Jotenkin naisilla nämä pikkuhommat hoituvat kuin itsestään, niin itsestään ettei edes tajua tekevänsä niitä.

Mutta miten miehestä on tullut sitten sellainen ettei osaa tehdä kotitöitä? 

Ehkäpä se on kotoa perittyä. Jos kotona on ollut äiti joka on tehnyt kaiken valmiiksi eikä ole annettu poikien tehdä ns. kotitöitä tai annettu edes mahdollisuutta. Perheen Isät eivät ole myöskään osallistuneet millään tavalla kodinhoitoon tai ruuanlaittoon. Naisilla nämä tulevat (yleensä) luonnostaan, miehiä pitää vähän opastaa. Muistan kun ensi kerran neuvoin veljeäni pyykinpesun saloihin, kuinka ollakkaan sillä kertaa kone jätti linkoamatta ja vaatteet olivat litimärkiä. Mutta sellaista se on aina ei mene hommat putkeen.

Omassa tapauksessani (jep) on käynyt tuuri (kyllä sitä voi tuuriksi sanoa). Jumi käy yleensä ruokakaupassa koska töistä tullessa se käy kuin luonnostaan. Kotityöt ovat viime aikoina olleet enemmän minun harteilla, se ei tällä hetkellä haittaa (koska tosiaan SAUNA). Jumilla on paljon vielä hommia että saadaan kellari edustuskuntoon. Mutta sen jälkeen kun remontti  on saatu valmiiksi niin odotan ja oletan että Jumi osallistuu enemmän kodinhoitoon ja Kimin kanssa olemiseen. Mutta tällä hetkellä näillä mennään.

Minulla on tuttavapiirissä muutama mies jotka ovat olleet kotona lasten kanssa kun nainen on ollut tienaamassa. Heiltä kaikilta sen puolen vuoden/vuoden pestin jälkeen on ollut yksiselitteinen. Miten te naiset teette sen? Miten te jaksatte? Haluaisinkin kommentteja miehiltä jotka ajattelevat "vanhanaikaisesti" että nainen hoitaa koko kodin tai niiltä jotka ovat olleet kotona lasten/lapsen kanssa. Miehet varmasti menevät silloin mistä on aita matalin vai mitä mieltä olet? Myönnän teen itsekkin asioita niin että mistä vaan pääsen mahdollisimman helpolla. Koska täydellisyyteen ei ole tarvetta pyrkiä (koska olen jo,hah).

Saksassa ja varsinkin täällä meillä päin etelässä on luonnollista että vaimo/äiti jää lasten kanssa kotiin ja hoitamaan kotia.  Osa äideistä tekeekin myöhemmin vain pari tuntia päivässä töitä tai pari päivää viikossa. Itselläkin on ajatus että niin kauan kun Kimi on pieni (koululainen) niin tekisin maksimissaan kuutta tuntia per päivä. Saksassa on niin hyvä että työnantajat ovat suopeita näille ratkaisuille ja monissa työpaikoissa on mahdollista tehdä lyhyempää työviikkoa. Tällä alueella on varmaan Saksan alhaisin työttömyysprosentti, se on muistaakseni alle kaksi prosenttia. Osallaan varmasti selittyy sillä että perheestä nainen on kotiäiti, eikä ole ilmoittautunut mihinkään kortistoon (sekin on varmasti vaikea toimenpide, Saksan byrokratiat tuntien?).

Joten hyvät miehet muistakaa olla armollisia teidän rakkaille vaimoille, lastenne äidille ja ottakaa te myös välillä ihan vapaaehtoisesti luuta tai kauha käteen. Voin kertoa että se kannattaa. Ja naiset edelleenkin kuulutan sitä että antakaa niiden miesten edes yrittää. Mitä sitten vaikka vaippa tai vaatteet menevät väärinpäin päälle tai että siivoaminen on vähän sinne päin. Pääasia että yrittää ja jos jälki ei miellytä niin sitten on ilmeisesti parempi että teet sen itse (mutta sitten ei valiteta kun mies ei tee mitään). Myönnän itse kuulun jälkimmäiseen ja joskus on pakko tiskata astiat uudelleen.


Onko se kulttuurista riippuvainen vai kotoa opittu vai omasta luonteesta kiinni? Mitäs mieltä olette?

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

Suomi-Mafian jäsenesittely nr. 5

Maarit kertoo miten hän löysi Oberreuten ja Martinshöhen. Ilman Maaritin hullua ideaa en minäkään täällä olisi. Koska maailma on pieni joten minun työharjoitteluni Levillä Sirkantähdessä ei ollut ihan turha reissu. Maarit oli rento pomo ja välillä tuntui ettei töissä oltukaan kun niin oli kivaa ja mukavaa. Työajat saatiin suunniteltua tarpeiden mukaan. Välillä oli pitkiä vapaita että pystyi lähteä käymään jossain lähellä tai vähän kauempana. Me ei valitettavasti tehty Maaritin kanssa mitään reissuja yhdessä koska jonkun piti olla töissä ja hoitaa hotelli ravintolaa. Eikä ollut varmasti helppoa jättää vastuu "tuntemattomille" ihmisille ja itse olla Suomessa. Tänä päivänä on vaikea löytää luotettavia työntekijöitä, valitettavasti.

Maarit kertoo hieman yrittämisestä Saksassa sekä reissuista ja työntekemisestä. Itse allekirjoitan myös sen että asiakkaat olivat aivan ihania ja kuinka mukavaa oli palvella asiakkaita omalla kielellä. Ja muutenkin kaikki oli niin uutta ja oli toisaalta hyvä ettei kieltä aluksi osannutkaan kovin hyvin. Meistä MH:n suomalaisista puhuttiin ja ei aina välttämättä hyvää. Kuten yhdet asiakkaat sanoivat: "Ihan sama mitä puhutaan kunhan puhutaan". Maarit kertoo lopussa vielä jotain sellaista josta minulle tuli tippa linssiin. Kiitos kauniista sanoista. 

Maaritin löytää tällä hetkellä Ravintola Otsosta Ylläkseltä. Kaikki kuvat ovat Maaritin omia joten ethän kopioi niitä lupaa kysymättä. Muutamassa on joku ihmehäiriö (syytän tätä meidän surkeaa nettiä).

Nimi?
Maarit Kariniemi-Tainio

Kotipaikka?
Ylläs

Mikä oli syy miksi tulit Oberreuteen?  

Löysin Oberreuten ja Martinshöhen alkukesästä 2010 Internetin ihmeellisestä maailmasta täysin sattumalta. Halusin pitkille kesävapailleni jotain vaihtelua. Tavoitteeni oli löytää kesäksi jotain kivaa, jolla ei tarvitse olla mitään järkeä. Lähinnä ajatuksissa oli silloin jokin hauska ja lyhyt kesätyöpaikka tai auttamistehtävä tai jotain. Kun näin Martinshöhen ilmoituksen monster.fissä, jossa haettiin uutta Pehtoriniä pieneen hotelliin Saksan Alpeilla, innostuin mielettömästi. Oberreute ja koko etelä-Saksa oli minulle tuolloin vielä vierasta seutua, mutta keski-Eurooppa ja Alpit olivat jo hurmanneet minut aiemmilla työmatkoilla. Ensitapaamisen jälkeen omistajan kanssa lähdin tutustumaan Oberreuteen ja Hotelli Martinshöheen syyskuussa 2010.

 

Muistan hyvin ensimatkani Münchenin lentokentältä Oberreuteen. Alkujännityksen jälkeen ihastuin autoilusta pitävänä Saksan liikennekulttuuriin. Mutta mieleenpainuvin tunne oli reilut 50 km ennen määränpäätä, kun Alpit alkavat näkyä ja kumpuilevat, vihreät maisemat pienine idyllisine, baijerilaiskyliin vain jatkuu ja jatkuu… Olin hurmioissani! Tuohon aikaan olin koukussa saksalaiseen saippuaoopperaan ”Lemmen viemää”. Ja sitäkin katselin lähinnä ihanien maisemien takia. Totesin, että tämähän on lemmenviemää koko alue! Aivan kuin olisin ajellut keskellä saippuaoopperaa ☺ Taisin tehdä päätökseni hotellin vuokraamisesta jo tuolla matkalla. Syksyn aikana kävin Oberreutessa vielä kolme kertaa tutustumassa taloon ja paikkoihin. Joulukuussa 2010 kävin perustamassa saksalaisen yrityksen Stiefenhofissa. Yritystoimintani Martinshöhessä alkoi 1.1.2011. Vakituinen työpaikkani hotellipäällikkönä Lapissa Ylläksellä jatkui normaalisti. Suunnitelmissa oli, että olen itse Oberreutessa kesät ja loka-marraskuun, jolloin työpaikkani Lapissa on kiinni. Muuten olen Lapissa ja minulla on työntekijät Martinshöhessä hoitamassa rauhallista kautta. Ja niin kävikin. Hyviä tekijöitä sain <3 kuten Niina ja Kati. Eikä heillä varmasti ollut aina helppoa olla yksin paikan päällä ja vastuussa asioista.


 
Kauan asuit/olit Oberreutessa? Milloin? 

Käyntini koostuivat monesta oleskelusta Suomen vakituisen työpaikkani takia. Loppuvuodesta 2010 vierailin tutustumismatkoilla Oberreutessa neljä kertaa. Tammikuissa 2011 - 2013 vajaat pari viikkoa. Pisimmät ajat olin vuosina 2011 – 2014 aina huhtikuun lopusta elokuun loppuun sekä loka – marraskuut. Yritystoimintani Martinshöhessä loppui 2014 lokakuussa, mutta sen jälkeen olin vielä kesän 2015 ystäväni apuna ja vieraana samassa kylässä toisessa hotelli-ravintolassa.

Minkälaista oli työskennellä pienessä Hotellissa, pienessä kylässä? 

Ihanaa! ja usein rankkaa pitkien työpäivien tai yrittäjän huolien ja ongelmien takia. Mutta aivan ihanan aitoa ja idyllistä baijerilaisuutta. Hyvine ja huonoine puolineen. Onneksi kieltä (allgäuta varsinkaan) ei paikallisten puhumana ymmärtänyt, joten moni mielipaha jäi syntymättä. Olimmehan me Suomi-mafia Martinshöhen rinteellä varmasti aika seurattu, jopa paheksuttu ja mielenkiintoinen puheenaihe ☺ 


Toki suuri osa ihanuudesta syntyi siitä, että hotelli oli minun ”oma”. Sain suunnitella itse tahdin ja tarjonnan sekä tyylin, millä mennään. Matkat tukkuun ja muille työasioille tuntuivat alkuun niin absurdeilta mielettömien maisemien keskellä. Tuntui oudolta pyörittää omaa firmaa sellaisessa miljöössä. Mutta kaikki arkipäiväistyy ja niin tämäkin työ. Rutiini toi varmuutta asioiden hoitamiseen ja hiljalleen pääsi nauttimaan arjesta, joka päivä. Kun aamulla olet herännyt kello 6 laittamaan aamupalaa, check-outtien jälkeen siivonnut kaikki huoneet ja alkanut ottamaan vastaan uudet majoittujat ja samalla tarjoillut muutamalle paikalliselle oluet terassille, kokkaillut ja tarjoillut iltaruuat asiakkaille samalla seurustellen heidän kanssaan -joskus iltamyöhäänkin- siivonnut keittiön ja kaiken tämän jälkeen istut huokaisemaan yksin puolen yön aikaan omalle terassille lämpimään yöhön heinäsirkkojen sirinän keskelle, maistuu vehnäolut eli hefe muuten älyttömän hyvälle! Onneksi valtaosa kesästä oli ihania ”harkkareita” Madamen apuna ja seurana ☺

Madame ottaa rennosti

Suomalaisasiakkaat olivat ihania! Moni motoristi osallistui talon töihin ja auttoivat minua suunnattomasti. ”Viidakon Kähköset” maalasivat terassin minulle, parin pariskunnan miehet korjasivat edellisen asiakkaan rikkoman parivuoteen, yksi kaveriporukka motoristeja putsasi sadevesirännit, kun huomasivat vapaapäivänään eli sadepäivänä, että ränneistä tulee vesi yli….. näitä apuhommia oli paljon !!! Vaikka paljon eri hommia teenkin, mutta jos ainakin toisen käden peukalo on keskellä kämmentä korjaushommissa eikä voimaakaan ole kuin miehellä, oli näiden asiakkaiden apu suunnaton. Kyllähän myös asiakkaakseni tulleet ystäväni ja sukulaiset joutuivat osallistumaan työhön. Veli kävi korjaamassa taloa ja sisko auttoi monena kesänä kaikessa. Anneli Ylläkseltä ”rakensi” takapihan ison kukkapenkin ihan alusta asti uuteen kukoistukseen! 

Anneli pisti takapihan pusikon uuteen kukoistukseen.

Oliko mielestäsi mukavaa/tärkeää kun hotellissa oli suomalaisia töissä? Vai oliko asialla mitään väliä? 

Ehdottomasti oli mukava tehdä töitä suomalaisten kanssa. Olimme tavallaan oma suomalaistiimi, josta yhdellä vain sattui olemaan tällainen kesäpaikka Alpeilla, jonne majoitettiin vieraita korvausta vastaan. Tarkkoja työaikoja ei ollut jatkuvasti vaan suunniteltiin yhdessä tarpeen ja toiveidenkin mukaan, kuka milloinkin töissä on ja varhain herää. Alunperinkin halusin, että kaikki työntekijäni ja työssäoppijani tulevat Suomesta. Näin sain hotelliin sellaisen tunnelman, jonka halusin. Myös rajallisen kielitaidon vuoksi, olisi saattanut olla hankalaakin ”pomottaa” paikallista toimimaan siten kuin itse haluaa. Mutta kyllä yksi hyvin tärkeä syy oli tarjota suomalaiselle opiskelijalle mahdollisuus työssäoppimiseen ulkomailla tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Ehkä oppiminen umpisaksalaisessa yrityksessä olisi ollut enemmän paikallista ja aitoakin, mutta Martinshöhe antoi mahdollisuuden muuhunkin, kuten reissaamisiin lähialueilla ja -maissa. 

Opitko sinä aikana puhumaan saksaa? tai parantamaan sitä? Kerro hieman saksankielen taidostasi ennen ja jälkeen. 

Saksankieli parani melkein nollasta sataan. Olen joskus nuorena ja nättinä 80-luvulla opiskellut sitä koulussa, mutta käyttämättömänä unohtui aika totaalisesti. Muistan kauhistukseni, kun ensimmäisen kerran olin käymässä ”omassa” Martinshöhessä tammikuussa 2011. Yritykseni oli vasta pari viikkoa vanha ja hotellissa oli töissä edellinen Pehtorin, Kaarina, siihen saakka, kun pääsisin Lapista itse paikan päälle. Kuuntelin, kun Kaarina keskusteli paikallisten kanssa ja minä en ymmärtänyt mitään! Ajattelin, että mitä hullua on tultu tehtyä? Perustin juuri saksalaisen yrityksen, joka pyörittää saksalaista hotellia umpi-Baijerissa ja minä en edes ymmärrä saksaa enkä oikein ole yrittänyt puhuakaan vielä! Tästä ei hyvä heilu! Mutta ei kai se auta. Kuten alussa kerroin, löysin tämän paikan, kun lähdin hakemaan ”jotain, millä ei ole mitään järkeä”. No nyt löyty! Takaisin Lappiin kevääksi ja availemaan hieman saksan kielioppia ja perussanastoa. Kiireinen Lapin kevät ei kuitenkaan antanut aikaa saksan opinoille, joten takaisin menin huhtikuun lopussa korkeintaan palvelusanastotasolla ”Eine Tasse Kaffee, bitte?” Mutta hiljalleen ja itseironiaa käyttäen sekä itsensä nolaamista hyväksyen nokka menosuuntaan! Ja hyvä siitä tuli. Edelleen keskustelen saksalaisten kanssa melkeinpä mistä vaan. Sanastoa tarvitsisin ehdottomasti paljon lisää, mutta monen sanan pystyy kiertämään käyttämällä muita. Kielioppini tiedänkin olevan melko retuperällä, mutta se ei ole koskaan haitannut ymmärretyksi tulemista eikä nuo paikallisetkaan kyllä aina niin kirjakieltä puhu. Saksan verbiviidakko on aivan kamalaa! Ymmärrän, miksi suomenkielikin on muun maalaisille niin vaikeaa! Ja älkää vain pyytäkö kirjoittamaan saksaksi! Se on vaikeaa. Lause ei ole niin lyhyt, etteikö ainakin yhden sanan oikeinkirjoitusta pidä varmuuden vuoksi googlekääntäjästä tarkistaa. Mutta saksankielen sävel taitaa olla tarttunut hyvin, kun edelleen saksankieliset asiakkaat täällä Lapissa sanovat jo heti ensimmäisten lauseiden jälkeen, että miten ihmeessä puhut noin hyvää saksaa. Mutta kyllä ne sitten lyhyen rupattelun jälkeen ovat huomanneet, että ehkä parempi jatkaa englannilla…. 

Oliko mielestäsi vaikeaa palvella asiakkaita saksaksi? 

Kyllähän se alkuun vaikeaa oli, ei voi muuta väittää. Mutta paljon sai myös anteeksi, kun kuulivat, että olen suomalainen. Ja varmaan monta huvittavaa virhettä olen minäkin kylvänyt. ☺ Loppuajasta taisi enää vain vaikeammat aiheet ja asiat olla haastavimpia, koska sanavarasto on liian rajallinen. Viranomaisten kanssa oli suurimmat ongelmat, koska sanasto on jo ihan toista. Kunnan ja valtion virastot eivät mielellään puhu englantia, vaikka osaisivatkin. Samoin hauskaa oli, että kylän infopisteessä ei työntekijät puhu ollenkaan englantia! Ehkä he ajattelevat, että asiakkaina käy vain saksankielisiä ☺ Onneksi ensimmäisenä kesänä tullin tekemässä yllätysratsiassa oli yksi tiukka tullimies, joka puhui edes jotenkin englantia. Sillä oppitunnilla huomasin, että saksalaisten viranomaisten kanssa ei kannata vitsailla ihan samalla tavalla kuin Suomessa. Myöskään poliiseilta on vissiin kielletty vitsailu ja naureskelu töissä. 

Mukavin muistosi Hotelli Martinshöhestä? 

Voi niitä oli niin monta!!! Saattaa kuulostaa imelältä lässyltä, mutta kaikki oli mukavaa. Myös ikävät tilanteet ja hetket – ainakin jälkeenpäin. Vaikea on valita mitään erityistä muistoa. Nautin joka päivästä. Yhtään kertaa en toivonut, että ”voi, kunpa kesä loppuisi ja pääsisi Suomeen”. Minulla kävi myös aivan ihania asiakkaita! Ei yhtään ikävää. Aivan tosi. Haasteellisia ehkä, mutta ei ikäviä. Ja minun harkkarit Suomesta – Madamen suojatit – aivan ihania ja hauskaa oli monesti. Myös tyttäreni oli paljon Saksassa minua auttamassa ja yhdessä tehtiin paljon mukavia reissuja kaikkiin naapurimaihin. Reissasin paljon eri maissa ja lähialueilla, joten uuden näkeminen ja kokeminen kompensoi kaiken ikävän. Vain pieni ajelu tai kävely ja mahdollinen alakulo oli tipotiessään kauniita maisemia ja mutkittelevia teitä katsellessa. 

Entä onko joku muisto ikävä? 

Ei tule mitään mieleen…..ehkä koti-Suomeen lähdöt. Ja viimeisenä vuonna hotellin välikatolle muuttanut Schiebenschlaffer. Kauhean äänekäs ja haiseva pikku riiviö – perheineen  

Lempipaikkasi Oberreutessa ja/tai lähialueella? 

Ihan lähialueilla Martinshöhen huippu sekä pari paikkaa reitillä Oberreute - Sulzberg, Itävalta. Hieman kauempana eräät paikat Bad Hindelangissa, Scheideggissa ja Bodenseella. Itävallan puolella mm. matkalla Hittisauhun on pari mukavaa ”mökötyspaikkaa” ☺ 

Kävitkö tutustumassa naapurikyliin? naapurikaupunkeihin? naapurimaihin? Toisinsanoen teitkö paljon reissuja täällä ollessasi? Kerro reissuistasi. 

Tein todella paljon reissuja. Etenkin autolla, sillä se on minun mielipuuhaa missä vain. Sain aivan ihanaa ja hauskaa seuraa suomalaisista apulaisistani. Kaikki reissut oli tosi mukavia ja voi että niillä naurettiin. Ensimmäisenä mieleen tulee tässä kirjoitellessa automatka Välimerelle muutamalla stopilla Italian viinikukkuloilla ja kylissä, Sveitsi-Italia -reitillä Chamonixiin Ranskaan, autotripit Pariisiin, Salzburgiin, Innsbruckiin, Tsekkeihin, Gardajärvelle, Stelviolle, Livignoon, Stuttgartiin, Bad Gasteiniin jne jne. Puhumattakaan ”linnareissuista” joilla bongattiin ”Ludden” eli kuningas Ludwigin linnoja ja muutamaa muutakin. Avoauto-kesänä otsa paloi oikein kunnolla, kun kattoahan ei tietenkään pidetä kiinni, jos on avoauto! Lähikaupungit, laaksot ja kukkulat tuli myös koluttua moneen kertaan monen seuralaisen kanssa. Aivan ihanaa aikaa, kun lappilaisena tottunut pitkään välimatkoihin ja Euroopassa kaikkialle on niin lyhyt matka! 

Kävitkö kyläjuhlissa? Jos niin missä niissä ja minkälaista se oli mielestäsi? 

Kävin muutamassa, mutta tavallisimmin minun piti olla juuri silloin töissä. Monesti päästinkin ennemmin työtekijäni juhlimaan ja itse jäin hotellille. Juhlat oli ihan erilaisia kansallispukuineen, olut- ja ruokakojuineen ja esityksineen. Suosittelen ehdottomasti! 

Tutustuitko paikallisiin ihmisiin täällä ollessasi? Jos niin onko sinulla täällä joku kehen pidät yhteyttä? 

Melko vähän tutustuin paikallisiin. Joidenkin kanssa juteltiin ehkä enemmän, kun kävivät asiakkaana, mutta muussa yhteydessä yhteyttä ei pidetty. Kaikki, joihin edelleen pidän yhteyttä, ovat muualta Oberreuteen tulleita. 

Minkälaisina sinä pidit paikallisia ihmisiä? esim onko heihin mielestäsi helppo tutustua? Ja mitä mieltä he ovat suomalaisista (jos tästä jotain kokemusta)? 

Paikalliset ovat hyvin ystävällisiä kaikille, mutta ”Grüss gottia” lähempään tuttavuuteen on vaikea päästä. Oman kokemuksen mukaan tämä koskee nimenomaan länsi-Allgäun ihmisiä, sillä esimerkiksi idempänä ja pohjoisempana Allgäussa(kin) minulla on toisenlaisia kokemuksia. Myös monet muualta tulleet kyläläiset sanovat samaa. Eräskin minun mielestä hyvin paikallinen, yli 10v. kylässä asunut, kertoi, että kyläläiset eivät ota tulokkaita helpolla yhteisöönsä. Luulen, että suomalaisista pidetään. Tietyllä tasolla. Suomalainen on parempi kuin monen muun Euroopan maan kansalaiset. Mutta kyllä meidän Suomi-mafia varmasti aiheutti myös kohtalaisen paljon ikävää keskustelua paikallisten kesken. Mutta mukava antaa jutun aihetta ☺ 

Lempiruokasi ja -juomasi täällä ollessasi? 

Eri pihvit ja hefe weizen eli vehnäolut. Ja kyllähän se perus-Schnitzel on aivan huippua 
silloin tällöin. 

Viihdyitkö Oberreutessa? Hotelli Martinshöhessä? 

Erittäin paljon. Mutta viihtyminen ei johtunut Oberreutesta eikä edes Martinshöhestä vaan kokonaisuudesta. Työnteko, yrittäminen, vieras kulttuuri, reissaaminen, minun ihanat suomalaiset työntekijät ja harjoittelijat ja aivan mahtavat suomalaisasiakkaat, ympäri maailmaa tulleet muut asiakkaat ja tietysti myös saksalaisasiakkaat. Mutta luulen, että jos asuisin normaalina kyläläisenä, ulkomaalaisena ja vieraana kylässä ja kävisin normaali työssä jossain paikassa kylällä, olisi viihtyminen haastavampaa ja olo varmasti yksinäisempää. Nyt minulla oli talon oma väki ja asiakkaat seurana. 

Motoristeja oli paljon asiakkaina, hotelli on kätevästi keskellä Eurooppaa.

Martinshöhessä palveltiin asiakkaita suurella sydämellä.

Kävitkö juhlimassa Oberstaufenissa tai Lindenbergissä (tai jossain muualla)? 

Olen muutenkin huono juhlimaan – myös Suomessa, joten en käynyt yöelämässä kuin muutaman kerran jonkun seurana. Liian äänekästä hommaa minulle. Juhlin mieluummin pienemmässä ja tutussa porukassa. Tähän en siis osaa sanoa oikein mitään ☺ 

Minkä takia päätit palata takaisin Suomeen? (ellei täällä olo ollut sovittu) 

Vuokrasopimukseni loppui eli päättyminen oli etukäteen sovittu. Olin vielä yhden lisäkesän ystäväni apuna hänen yrityksessään. Lisäksi toin vielä muutaman asiakasryhmän Suomesta Oberreuteen. 

Kaduttaako sinua että palasit Suomeen? Vai kaduttiko että olit ollut täällä? Paras muistosi täällä olostasi? 

En voi sanoa, että kaduttaa, koska se ei ollut vapaaehtoinen valintani. Missään nimessä en kadu Oberreutessa oloani enkä edes saksalaiseksi yrittäjäksi ryhtymistä. Sain niin paljon kokemusta ja näkemystä ja etenkin kauniita muistoja, että normaalissa työelämässä Suomessa niitä ei voisi koskaan saada. Sain myös paljon toivottavasti loppuelämän ystävyyssuhteita, joita en olisi voinut kuvitellakaan tulevan vastaan ilman Martinshöheä. Oberreutea ja Suomi-mafiaa. Parhaita muistoja on niin paljon! Koko oleskelu. Koko viiden vuoden aika, sillä teinhän töitä Martinshöheä varten myös talvisin vaikka fyysisesti olin Lapissa ”oikeassa” työssäni. Tekisin kaiken uudestaan, vaikka se kalliiksi tulikin! 

Mitä Oberreute/Martinshöhe merkitsee sinulle tällä hetkellä? Onko sinulla ikävä tänne? 

Oberreute tuntuu edelleen kesäkodilta. Minun on helppo tulla sinne edelleen, ainakin vielä. Siellä on minulle muutama tärkeä ihminen, joita toivottavasti pääsen usein tapaamaan. Sinä, Kati, olet niistä ehdottomasti tärkein, sillä sinun kanssa voi jakaa kaiken <3 

Kerro vielä mitä kivaa ja mukavaa teit minun kanssa? 

Minusta meillä oli kivaa töissä, vaikken muistakaan nyt yhtään yksittäistä tapausta. Tulimme mielestäni hyvin toimeen alusta asti kanssasi, vaikka emme tehneet loppujen lopuksi kovinkaan paljoa sinun kanssa vapaa-ajalla. Oli luontevampaa päästää sinut ja Niina yhdessä johonkin ja jäädä itse hotellille. Minä en taas ole niin innokas liikuntaharrastuksiin kuin sinä, ja sinä taas et mielelläsi lähtenyt automatkoille ☺ Muistan sinut aina iloisena ja luotettavana työntekijänä, jolle saattoi jättää suurenkin vastuun – ja niinhän jätinkin, koko hotellin pyörittämisen ☺ Oli ehkä jo tuolloin myös havaittavissa, että sinä olet kaikista Suomi-mafialaisista juuri se, joka jää perheen perustamaan Oberreuteen, sillä tulit kaikista parhaiten juttuun paikallisten kanssa ☺ 

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

Äitien yksinäisyydestä

Viime kuukausina on ollut puhetta pienten lasten äitien yksinäisyydestä joten ajattelin minäkin puuttua tähän asiaan. Minun täytyy heti alkuun sanoa että minulla on käynyt ihan päinvastoin. En ole tuntenut yksinäisyyttä 10 kuukauteen. Pahimmillaan yksinäisyyteni oli vuonna 2013 ja viime vuonna kun olin raskaana. Toiseen asiaan johon olen myös törmännyt että äidit jotka ovat lasten/lapsen kanssa kotona ovat tylsistyneitä. Voin kertoa ettei minulla ole ollut yhtään tylsää hetkeä Pimin syntymän jälkeen. Ja välillä jopa tuntuu etten kerkeä päivän aikana tekemään niitä asioita joita tahtoisin.

Viime vuonna tähän aikaan ystäväni Suomesta kertoi kuinka hänelle oli avautunut uusi maailma kun hänestä oli tullut äiti. Mietin silloin että niinköhän vain täällä se on mahdollista. Mutta nyt voin sanoa että totta puhui ystäväni. Sain jo viime talvena kutsun paikalliseen krabbelgruppeen, siitä jo olin niin innoissani etten meinnannut housuissa pysyä. Kesällä kävin pari kertaa tapaamisissa Pimin kanssa ja muutama tooosi kivantuntuista olikin paikalla. 

Viime syksy oli aivan huippua aikaa ja jälleen kerran Saksa pääsi yllättämään parikin kertaa. Loppukesästä olin Äitini kanssa Lindenbergissä shoppailemassa ja tietenkin höpöttelimme suomea. Ihmettelin kun yhdessä kaupassa oli yksi nainen ja hän tuijotti useasti ja pitkään. Taisin vain nyökätä ja jatkoin Äidin kanssa juttelua. Myöhemmin olin kärryttelemässä Pimin kanssa sivukujalla ja tämä kyseinen nainen tuli vastaan ja kysyi "olenko Kati"? Vastasin myöntävästi mutta olin haavi auki. Noh, selvisi että hän oli töissä minun vanhassa työpaikassa ja ex-työkaverini oli kertonut minusta. Hän oli arvellut kaupassa nähdessämme että puhumme mahdollisesti suomea ja hän on erittäin iso SUOMI-fani. Hänen kanssaan ollaan pari kertaa treffattu. 

Lokakuussa olin lähdössä Pimin kanssa vaunulenkille ja tapansa mukaan Pimi itki kun laitoin häntä vaunuun. Ohi kulki vanhempi nainen ja nainen rattaiden kanssa. Hain vielä jotain ylhäältä ja Pimin itku yltyi. Nämä naiset kurkkivat naapuritalon takaa ja minä (perus suomalaisena) ajattelin että mitä ne oikeen tuijottaa eikö ne ole itkevää lasta ennen nähneet? Nainen vaunujen kanssa lähestyi minua ja kysyi "olenko lähdössä vaunulenkille"? Vastasin myöntävästi ja hän että "voidaanko kävellä yhdessä"? Voi että miten oli mukava vaunulenkki. Selvisi että hän oli lomalla Shanghaista anopin luona ja kaipasi kävelyseuraa. Aivan mahtavaa, juuri aamulla olin miettinyt kuinka tylsää on välillä yksin kävellä että olisi mukava kun olisi seuraa. Kuin tilauksesta tuli tämä nainen vaunujen kanssa. Btw pidetään vieläkin yhteyttä whatsappin välityksellä. Sanoinkin että täällä me olemme kun ensi kerran tulevat lomalle Allgäuhin. Tämä on täällä Saksassa asumisen hyvä puoli, ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.


Vauvauinnissa oli pari kivan tuntuista naista vauvoineen ja kuulin kun he sopivat keskenään vauvatreffejä. Silloin pisti sydämestä kun tajusin ettei minulla ollut ketään kenen kanssa lähteä vaikka vaunuttelemaan tai jonka kanssa jutella vauvajutuista. Huomasin silloin kuinka kateellinen olin heille että heillä oli "klikannut". Tämä "kateus", viilto sydämmessä kesti vain hetken koska jo seuraavalla kerralla he pyysivät meitä mukaan vauvatreffeihin. Ja nyt olemme tavanneet jo monta kertaa. Mukavaa että on suunnilleen samanikäiset pojat ja voidaan keskustella vauvajutuista. Hauska seurata heidän touhujaan ja me äidit voidaan vaihtaa tuntemuksia.


Krabbelgruppessa on tosiaan muutama erittäin mukava nainen. Yksi oli kuitenkin ylitse muiden ja kun hän otti yhteyttä niin olin innoissani. Itse en kuitenkaan ollut uskaltanut ottaa ensi askelta. Hän on asunut itse 7 vuotta maailmalla joten hän tietää kuinka vaikeaa Saksassa (Allgäussa) on tutustua muihin. Olin huomannut (ja hän myös) että vaikka meidän krabbelgruppessa ovat kaikki naiset tulleet muualta, ja on ollut jotenkin helppo mennä niihin tapaamisiin. Kuitenkin osa on ollut Oberreutessa monia vuosia ja lapsien kautta ovat jo löytäneet itselleen ystävän. Niin meiltä uusilta sellainen puuttui. Ollaan nyt tavattu useasti leikkitreffien muodossa ja kivaa on ollut. Sen kyllä huomaa että hän on asunut muualla, eikä vain Saksassa. Ainut harmitus tässä on se että he eivät aio olla kauaa Oberreutessa. He haluavat vielä jatkaa seikkailua maailmalla, koska Oberreute on niin pieni paikka. Ymmärrän, vaikkakin Oberreute oli/on minun suuri seikkailuni.


Yksi asia kuitenkin häiritsee ja se on sellainen joka taitaa olla paikallisille naisille tyypillistä (en tiedä?) Tunnen täällä paljon miehiä ja yksi heistä sai syksyllä pienen pojan. Jumi ja hän olivat sopineet että minun ja hänen vaimon pitää lähteä yhdessä vaunuttelemaan. Okei, yritys hyvä kymmenen. Sattumalta törmäsin tähän vaimoon (marraskuussa) ja hän otti numeroni. Etsi vielä whatsappista ja sanoi laittavansa viestiä kun on menossa vaunuttelemaan. Odottelen vieläkin sitä yhteydenottoa. Ja itseasiassa ei ole niin väliä, minulla ja Pimillä on ollut ohjelmaa ihan tarpeeksi. Pitäkööt tunkkinsa.


Vielä yksi hassu yhteensattuma viime syksyltä. Yksi työkaveri laittoi minulle viestiä että voiko minun puhelinnumeron antaa eteenpäin jollekkin suomalaiselle joka on täällä lomalla. Olin että totta kai voi antaa. Viestissä mainittiin että mahdollisesti tämä suomalainen perheineen muuttaisivat joskus tänne päin. Heillä on 2kk nuorempi poika kuin Pimi ja saksalainen mies. Noh, nyt joululomalla he olivat täällä ja tavattiin muutaman kerran. Ihan kuin olisin aina tuntenut tämän naisen, niin luontevasti juttelu sujui. Ja nyt en malta odottaa jos he joskus ihan oikeasti muuttavat tänne (terkkuja).

Niin ja se että ollaan löydetty mahtava Vorarlbergin porukka, jotka ovat suomalaisia ja sattumoisin omaa ikäryhmää. Kivaa laulaa, leikkiä ja tanssia suomalaisia lastenlauluja tutussa seurassa. Muutama reissu on heidänkin kanssaan suunnitteilla. Esimerkiksi Milown-keikka toukokuussa Dornbirnissä, en ole ollut konsertissa varmaan yli viiteen vuoteen. Ihanaa, tätä on kaivattu että on joku jonka kanssa lähteä keikoille. Tästä vuodesta tulee varmasti vielä parempi kuin viime vuodesta. En malta odottaa mitä kaikkea kivaa on tiedossa tälle vuodelle.

Joten sitä koitan tässä teille kertoa että minä en ole Pimin syntymän jälkeen tuntenut yksinäisyyttä tai tylsistymistä. Meillä on niin paljon menoa ja meininkiä etten kerkeä sellaista edes ajattelemaan. Ja onhan minulla paras seuralainen jonka voin vain saada, pikku-Kimi. Luin jostain perhelehdestä että Suomessa on todella monia naisia (lasten kera) jotka ovat yksinäisiä eikä heillä ole ketään kenen kanssa jakaa vauva-asioita. Minusta se on surullista että näin voi joillekkin käydä. Toisaalta olen sitä mieltä että se on myös hiukan itsestä kiinni, mutta myös huonosta tuurista. Jos tosiaan äiti-lapsikerhot ovat niin sisäänpäin kääntyneitä niin silloin on vika niissä jotka siellä käyvät. Täytyy sanoa että minulla on nyt käynyt tuuri. Vaikka se vaunuttelukaveri puuttuu vielä, ehkä sellainenkin jostain ilmestyy.

Viherjuuria-blogin Heidi kirjoitteli tästä aiheesta viime syksynä ja erittäin hyvin kirjoittikin. Hän perehtyi asiaan hieman syvemmin ja olen hänen kanssaan samoilla linjoilla.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

Vieraskynä: Suomi-Mafian esittely nr. 4

Keväällä 2013 huhuilin Suomalaiset Saksassa Forumissa asuuko kukaan tällä alueella? Loppukesästä taisi Katja ilmoittautua (olin jo heittänyt kirveen kaivoon) ja sen jälkeen ollaan tavattu noin kerran kuussa tai kahdessa. Katja asuu tosiaan reilun 20 km:n päässä meiltä ja on ainut suomalainen kenet täällä tunnen. Olen kuullut huhuja että siellä sun täällä asuu suomalaisia mutta en ole näitä vielä tavannut. Täytyisi varmaan pistää lehteen ilmoitus josko joku ilmoittautuisi. Suomifaneja nyt löytyy niidenkin edestä.

Pari kertaa ollaan käyty juhlimassa Oberstaufenissa ja Lindenbergissä. Ja kivaa on ollut, tykätään molemmat tanssia (hulluna). Mukavaa on puhua vain suomea ja olen voinut avautua vaikeistakin asioista. Saksaksi en osaa vieläkään puhua niin hyvin että henkevät keskustelut onnistuisivat. Leukalihakset ovat aina kipeänä meidän tapaamisien jälkeen. Tulee puhuttua niin paljon ja jotenkin suomea puhuttaessa tulee käytettyä eri lihaksia (?).

Katjasta on tullut minulle erittäin tärkeä henkilö. Häneltä voin kysyä neuvoja mm. vauvaan liittyen. Ja kuinka tärkeää se on että on joku jonka kanssa puhua omalla äidinkielellä. Voin kertoa että se on (ainakin itselleni) erittäin tärkeää. Olen onnellinen että "löysin" Katjan meidän elämään. Katjan lapsetkin tykkäävät Kimistä ihan hirveästi, kohta Kimikin on isompi ja pystyy enemmän heidän kanssaan leikkiä. Kiva juttu että on suomenkielisiä kavereita, niin äidillä kuin lapsilla.

Katja kertoo omin sanoin miten on Allgäuhin päätynyt ja miltä täällä asuminen tuntuu. Hänellä onkin enemmän kokemusta allgäulaisuudesta ja osaa kertoa sen mitä itse en ole osannut hahmotella. Katjalla on myös kokemusta kahden lapsen kasvattamisesta kaksikieliseksi ja omien juurien vaalimisesta tai ainakin kuinka sitä yritetään.

Olen Katja, 40 vuotta, kotoisin Hyvinkäältä. Olen asunut Saksan Allgäussa 10 vuotta, ensin Oberstaufenissa ja nyt Isnyssä. Olen naimisissa saksalaisen mieheni kanssa ja meillä on kaksi lasta (3- ja 6-vuotiaat). Ammatiltani olen opettaja; opetan englantia 16-18 vuotiaille ns. kauppaopistolaisille.


Miten ihmeessä päädyin tänne? Tapasin mieheni vuonna 1999 Erasmus-vaihdossa Irlannissa. Siitä alkoi ensin ystävyys ja myöhemmin parisuhde Suomen ja Saksan välillä. Elimme 5 vuotta kaukosuhteessa ja tapasimme noin 3 kuukauden välein. Molemmat tekivät työharjoittelun toisen maassa, jotta saimme viettää pidemmän kuin vain loma-ajan yhdessä. Kaukosuhteessa ei ollut aina helppoa mutta luottamus ja usko yhteisestä tulevaisuudesta pitivät suhteen kasassa. Toisaalta, olisimmeko vielä yhdessä, jos olisimme olleet samassa maassa asuva seurustelupari? Kaukosuhde tuo paljon kipinää ja jännitystä suhteeseen. Toisen näkeminen oli aina jotain erityistä.

5 vuoden seurustelun jälkeen mieheni sai opettajanviran Allgäusta vaikka olisi halunnut jäädä kotikaupunkiinsa Augsburgiin. Jouduimme avaamaan karttakirjan ja katsomaan minne matka käy. Minulle oli selvää että muutan Saksaan koska halusimme asua yhdessä ja minä osasin jo silloin saksaa. Asuminen yhdessä Suomessa ei tullut silloin kysymykseen mutta tarkoituksena oli muuttaa n. 4 vuoden jälkeen Suomeen. Se oli silloin 10 vuotta sitten.

Asuimme ensin 4 vuotta Oberstaufenissa ja nyt olemme asuneet 6 vuotta Isnyssä. Muualla kuin Allgäussa olen asunut vain lyhyempiä jaksoja, mm. 3 kuukautta Bambergissa, 3 kuukautta Leipzigissa ja 3 kuukautta Berliinissä.

Allgäu on todella hienoa aluetta vapaa-ajan tarjonnan, huikean luonnon ja erilaisten perinteiden puolesta. Allgäulaiset voivat syystäkin olla ylpeitä kotiseudustaan! Ulkopuolisena on minusta kuitenkin aika vaikea tutustua paikallisiin ja integroitua heidän elämän tyyliinsä. He eivät ole näissä Allgäun pienissä kaupungeissa ja kylissä välttämättä kovin avomielisiä uutta ja erilaista kohtaan. Jos kuitenkin joku juttu yhdistää (työ, lapset, harrastus), voi päästä allgäulaisiin piireihin :) Luulen, että allgäulaiset eivät ole ylimielisiä vain päinvastoin. Heitä tuntuu vaivaavan enemmänkin alemmuuskompleksi, kun ovat virallisesti Saksan heinähattuja ja landepaukkuja. Olen tutustunut etenkin lasten kautta moniin ihmisiin, mutta kas kummaa. Suurin osa heistä ei ole täältä kotoisin! Muilta suomalaisilta olen kuullut, kuinka kiinnostuneita saksalaiset ovat Suomesta. Itse en ole sitä usein kokenut. Johtuneeko siitä, että olen jo niin saksalaistunut enkä edes blondikaan.. ; )

Perinteet ovat suuri osaa allgäulaisen elämää. Osallistumme niihin erityisesti lasten takia, että he sisäistäisivät paikallisen identiteetin paremmin kuin me! Vielä en ole Dirndliä tai Fasching-pukua ostanut, mutta ehkä sekin päivä koittaa. Koska meistä vanhemmista ei kumpikaan ole täältä kotoisin, tunnemme olomme esim. kyläjuhlissa hiukan orvoiksi ja ulkopuolisiksi.

Se mikä täällä on todella hienoa, on vapaa-ajan tarjonta upeissa maisemissa. Lapsiperheille löytyy paljon erilaisia retkikohteita huokeaan hintaan, ja luontoa ajatellen. Retkillä on kivaa käydä jossain Biergartenissa syömässä tai nauttimassa iltapäiväprosecco (!), koska se ei täällä maksa niin paljoa. Tykkään siitä, että ihmiset käyvät enemmän ulkona syömässä ja kahvilla kuin Suomessa. Meidän pikkukaupungissa Isnyssäkin on monta kahvilaa monesti täynnä iltapäivisin. Iltaelämä on täällä rauhallisempaa, ainakin verrattuna Oberstaufeniin (!!), mutta Isnyssä on todella kiva irkkupubi, jossa tuntee olevansa melkein vihreällä saarella. Saksassa on se miellyttäävää, että kaikenikäiset ihmiset käyvät baarissa eivätkä ole niin humalassa kuin Suomessa.

Suomea puhun lasten kanssa, Katin kanssa ja Vorarlbergin suomikoululaisten kanssa. Muuten en ole törmännyt muihin suomalaisiin. Suomi-koulu kaksi kertaa kuussa on kiva tapa ylläpitää suomen taitoa ja tietoa Suomesta. Minusta on tärkeää, että lapset näkevät muita samanlaisia lapsia, jotka puhuvat suomea ja saksaa. Vaikkakin saksaa erilaisella murteella, haha! Yritän puhua aina lasten kanssa suomea, mutta joskus vaihdan saksaksi, kun olemme saksalaisten kanssa. En halua, että kielemme tekee meistä ulkopuolisia joissakin tilanteissa. Lapset ymmärtävät lähes kaiken suomeksi, mutta saksa on selkeästi ykköskieli. Suomen loman jälkeen suomen taidot aktivoituvat hyvin ja lapset puhuvat pari viikkoa loman jälkeen kotona vain suomea.

Lennämme perinteisesti joulupäivänä Suomeen mummun ja vaarin luo Hyvinkäälle. Lapsille on yhtä juhlaa, että ensin lahjoja tuo jouluaattona Christkind ja sitten joulupäivänä joulupukki! Toinen hiukan pidempi Suomen reissu on aina kesälomalla elokuussa. Meillä on mahdollisuus olla myös Tampereella meidän „loma-asunnossa“, joka on mummini vanha asunto, nykyään lähes tyhjillään. Yleensä vuokraamme myös mökin uudeksi vuodeksi. Vanhempani käyvät kerran vuodessa Saksassa juhlistamassa minun ja tyttären syntäreitä. He tykkäävät rauhallisesta ja vihreästä Allgäusta kovasti. Nämä ovat tosi tärkeitä kohtaamisia niin lapsille kuin isovanhemmillekin! Kaiken kaikkiaan viihdymme hyvin Allgäussä ja elämässä on kaikki hyvin. Silti en halua ajatella, etten koskaan enää asuisi Suomessa… Kiitos, kun jaksoitte lukea mietteitäni! Terveisin, Katja

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi