Oma itseni vai joku muu
Kun katson itseäni peilistä niin tunnen oloni ihan hyväksi. Mutta kun katson valokuvia itsestäni niin en tunnista itseäni niistä. Niin sitä se kymmenen kiloa ylipainoa teettää. Vaatteet eivät mahdu enää päälle tai ne näyttää päällä ihan kamalalta. Jotain tarttis tehdä? Eikä sillä ettenkö olisi tehnyt jostain syystä (ehkäpä tämä ikä?) niin pitää tehdä enemmän ja kunnolla että saa jotain tuloksia aikaan.
Saa olla onnellinen
Tietenkin saan olla tyytyväinen että olen terve, Pimi on terve, monet sanovat että se on pääasia. No niinhän se onkin mutta entäs kun en tunne oloani hyväksi? Ahdistaa kun vaatteet ovat kutistuneet omituisesti. Vanhat housut ei mene reisiä pidemmälle, paidat puristavat oudoista kohdista. Aarrgghh!
Niin miten tähän on tultu
Ehkäpä se ikä, raskaus ja hidas aineenvaihdunta. Isäkin kysyi minulta että mistä ne on tullut? Vastasin että ei ne mistään ole tullut, ne ovat jääneet. Noh, täytyy myöntää että viime kesänä olin paremmassa kunnossa kuin nyt? Monet kertovat kuinka eivät liho raskausaikana, yksi kaveri taisi sanoa että oli laihtunut? Siis mitä? Miten se on fysiologisesti mahdollista? Noh, tiesin jo ennen raskautta että minusta tulee pyöreä kuin pallo. Sitä en vain osannut arvata että raskauden jälkeen pitää olla myös tarkkana. Varsinkin kun monet kertoivat että imetys auttaa laihtumaan. Yeah right, eipä taasen minun kohdalla.
Raskausaika
Täytyy myöntää etten raskausaikana uskaltanut oikein muuta urheilua tehdä kuin kävellä ja uida. Pari kertaa kävin lumikenkäilemässä ja hiihtämässä, lihaskuntoa tein silloin tällöin. Jälkiviisaana voin sanoa että olisi pitänyt tehdä enemmän, mutta minkäs teet? Myöhäistä kun on jo lörtsyt housuissa.
Synnytyksen jälkeen
Keisarinleikkauksen jälkeen piti ottaa pitkään rauhallisesti. Tai näin kaikki neuvoivat että parempi antaa haavan kunnolla parantua. Se olikin hyvä neuvo, ettei vain tule mitään takapakkeja. Viime loppusyksynä vaunukävelylenkit loppuivat kun aloin opettamaan Pimiä nukkumaan päiväunia omaan sänkyyn, sen jälkeen kävelylenkit jäivät vähille. Ei vaan huvittanut kun olin aikaisemmin joutunut kävelemään jopa kolme kertaa päivässä että sain Pimin nukkumaan. Plaah.
Entäs sitten
Olen kuullut tänä kesänä ja keväänä PALJON kommentteja että "onko jo toinen tulossa"? "Koska on laskettuaika"? "Saanko onnitella"? "Ai et ole? No kyllä se siitä". Olen koittanut ottaa kommentit huumorilla, joskus toinen osapuoli menee hämilleen ja nolostuu kommentistaan. Voi voi.
Mitäs sitten
Tästä eteenpäin on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Eli tiukkaa kuntoilua eikä enää herkkuja tai ainakaan joka päivä!! Ennen raskautta olin puolitoista vuotta ilman lisättyä sokeria ja uskon että se onnistuu kunhan vain olen tosissani. Edellisellä kerralla laihduin viisi kiloa ja olo oli ihan mahtava. Vatsaongelmat olivat tiessään ja painokin laski ihan itsessään. Valkoinen sokeri on ihan pahin huume mitä maan päällä on. Onneksi Saksan karkit/suklaat ei maistu niin hyville kuin Suomen herkut.
Niiskuneidin ajatus
Niiskuneiti on sanonut että "En ole lihava, olen täyteläinen". Tästä lauseesta pitäisi ottaa oppia ja toteuttaa sitä. Ihan oikeasti, se miten kannat itseäsi on se tärkein. Vaikka se piru olkapäillä sanoisi jotain muuta. Mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu
Instagramissa: asentajahiltunen