Hotelli Ravintola Martinshöhe

Hotel Martinshöhe kevät 2012

Kevät 2012 ja työnteko pienessä alppihotellissa oli antoisaa ja mukavaa. Asiakkaat olivat pääsääntöisesti mukavia. Päivät olivat välillä pitkiä ja raskaita mutta se ei menoa haitannut. Meillä kävi hotelliasiakkaita niin Suomesta kuin Saksasta sekä pieni osa muualta. Paikalliset kävivät harvoin syömässä mutta terassilla tykkäsivät istuskella (lue: kaljoitella). Minulla oli aluksi apuna vain Niina, joka oli aikaisemmin ollut harjoittelussa mutta päättänyt jäädä sinne asumaan ja töihin. Olin siis kolmisen kuukautta vastuussa niin ravintolan kuin hotellin toiminnasta. Maaliskuussa tuli myös suomalainen Petri harjoitteluun, joten pystyttiin vähän jakamaan työtehtäviä. Huhtikuun lopussa saapui myös Maarit, hän pyöritti hotellia silloin. Joten meitä oli hyvä porukka pyörittämässä hotelli-ravintolaa. Keväällä ja kesällä olikin paljon suomalaisia motoristeja asukkaina.

Tämä keittiö oli minun valtakuntaa 8 kuukautta.

Saksankielen kanssa oli tietenkin aluksi hieman ongelmia, kun kerroin olevani Suomesta niin sain paljon anteeksi. Useat saksalaiset kuitenkin kehuivat saksankielen taitoani ja siinä samassa aloin takellella enkä osannut sanoa enää mitään. Heh, se siitä hyvästä kielitaidosta. Aluksi tämän paikallisen murteen kanssa oli hieman ongelmia. Olutta ei tilattu nimellä Bier  vaan Halbe. Ehkä sitä voisi ajatella niin että Halbe on kuin puolikas litrasta eli tuoppi? Tai jos joku sanoi jotain mitä en ymmärtänyt, niin oli vaan parempi hymyillä ja nyökkäillä.

Stube

Meillä oli myös ns. Stammtisch eli vakkaripöytä vakioasiakkaille. Siinä meitä (kyllä henkilökunnan pitää myös hetki seurustella asiakkaiden kanssa) oli sekalaista seurakuntaa. Oli pankinjohtajaa (ei ollu oikeasti mut sanottiin sillä nimellä), Sörssellsön tai Sorge (George, R.I.P.) ja Micky (joka osasi tilata olutta suomeksi). Näiden kanssa tuli hyvin opittua saksaa, koska melkeen joka kerta käytiin ne samat asiat läpi. Sitten oli nämä "pyöräilijät" jotka tulivat yleensä viiden kuuden hengen porukassa. Siellä oli Kiva mies, Pälvikalju, Takatukka, Kilmisteri, Jumi, Radler jne. Kaikille piti olla partionimi kun ei muuten olisi tiedetty kuka oli tilannut ja mitä. Joskus sunnuntaisin kirkon jälkeen kävi muutamat paikalliset kaljalla heitä oli mm. Kyylä kakkonen, Punaviinipappa (R.I.P.), Naapuri ja Naurava mies. En tiedä olivatko paikalliset kuulleet että Martinshöhessä on uusi työntekijä ja sitä ihmettä tultiin sitten katsomaan. Heh!

Kylän paras terassi, ainakin omasta mielestäni.

Muutama ikävä kokemus piti myös kokea. Suomalaiseen tapaan (ja ympäristöystävällisempään) ei tehty päiväsiivouksia joka päivä vaan joka toinen. Yksi pariskunta tuli kyselemään että koska aion tehdä päiväsiivouksen? Sanoin ettei normaalisti tehdä joka päivä vaan joka toinen, mutta että jos he haluavat voin kuitenkin sen tehdä. Noooh, mies raivostui tästä asiasta niin että hyppi tasajalkaa edessäni. Huusi että miten tämä on mahdollista Saksassa ja että miksi tästä asiasta ei ilmoitettu heti sisäänkirjauksessa tai hotellin nettisivuilla? Olin ihan shokissa (pelotti että se mies käy käsiksi ja mietin miten sen torjun) en varmaan osannut vastata mitään järkevää ja he päättivät lähteä saman tien pois vaikka oli varaus vielä pari päivää. Silloin oli sesonki päällä ja mietin että onnea vaan hotellihuoneen löytämiselle. 

Toinen ikävä tapaus oli se kun perhe oli varannut huoneet booking.comin kautta. Olivat koittaneet soittaa meidän hotellin numeroon ja perua huoneet. Jostain syystä meidän puhelin ei toiminut ja he ajoivat pitkän matkan peruuttaakseen huoneen. Ilmoitin heti heidän saapuessa (klo oli jo yli 18.00) että peruminen olisi pitänyt tehdä booking.comin kautta. Ja että heidän pitää kuitenkin maksaa normaalihinta niistä huoneista. Jotenkin sitten saatiin sovittua heille hieman alennusta ja he yöpyivät sitten meillä. Että muistakaa perua huoneet sen kautta mistä olette ne varanneet. Muut hotellit tuskin ovat näin kilttejä, koska bookingille pitää kuitenkin maksaa tietty provisio.

Ihanat asiakkaat.

Mutta onneksi hauskoja kokemuksia oli enemmän. Yksi mieleenpainuvista oli se kun yksi mies (muistaakseni Puolasta) tuli ja kysyi että onko tämä suomalainen hotellli? Ja että hän tietää miten vanhaa kaveria moikataan suomeksi. Se meni näin: "Terve, terve vanha pukki!!" Yksi Eestiläinen tiesi että Suomessa on paljon saunoja ja niitä tehdään vaikka vaatehuoneeseen. Jotkut asukkaat olivat niin ihania että olivat ottaneet lakanat valmiiksi pois ja muutenkin laittaneet huoneet siihen kuntoon että oli helppo siivota. Silloin väsyneenä meinasi itku tulla. Eli jos haluatte helpottaa kerrossiivoojien työtaakkaa niin ottakaa lakanat valmiiksi pois.

Näitä huoneita tuli siivottua.

Välillä oli rankkaa, varsinkin silloin jos olin yksin töissä. Joskus saattoi kymmenen henkeä tulla syömään ja minun piti tarjoilla juomat ja tehdä ruuat yksin. Niistäkin kuitenkin selvisin hengissä. Rappusissa piti juosta kun kellarissa oli mankeli ja pesuhuone ja oli kolme asuinkerrosta. Kunto pysyi hyvänä, kun piti vahtia että tuleeko ravintolaan asiakkaita sillä aikaa kun itse oli mankeloimassa kellarissa. Muistelen kuitenkin hyvällä sitä 8 kuukautta jonka siellä työskentelin. Ja muuttihan tämä pieni kylä ja hotelli elämäni.

Oberreute kevät 2012

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

Odotusaika

Haluan jakaa odotusajan kokemuksiani täältä Etelä-Saksasta.

Raskausviikolla 8 hakeuduin gynekologin vastaanotolle, silloin otettiin virtsanäyte, verikokeet, verenpaine mitattiin ja otettiin ultraäänikuva. Varmaan ihan normaalikäytäntö myös Suomessa ja muualla?

RV 10 olinkin jo työkiellossa eli Beschäftigungsverbot. Eli joka kerta otetaan virtsanäyte ja mitataan verenpaine. Tällä kertaa otettiin myös ultraäänikuva. Minulla oli jo viikosta 5 lähtien pahoinvointia, sellaista vellomista ja ruoka ei oikeen meinannut maistua. Gynekologi totesi vaan että kun minulla on huono vointi niin vauvalla on silloin kaikki hyvin. Eipä siinä vaiheessa naurattanut.

RV 11 oli ensimmäinen Hebamme eli kätilön vastaanotto. Suomessa vastaava on neuvola. Hän kyseli yleistä vointiani ja juteltiin mukavia. Hebamme tuntui erittäin mukavalta. Yllättäen hänkin oli kovin innostunut ja kiinnostunut mitä suomalainen tekee Allgäussa. Mutta hänellä ei ollut mitään kytköksiä Suomeen, niin kuin yleensä kaikilla Saksalaisilla on.

RV 14 ja taas otettiin ultraäänikuva, joka mielestäni onkin paras kuva minkä olen saanut. Niskaturvotusta tai verikokeista otetuista tuloksissa ei ollut mitään hälyyttävää. 

Vko 14

RV 15 Pahoinvointi poistui vihdoin.

RV 19 Otettiin taas verikokeet ja ultraäänikuva. Kävin myös Hebammen vastaanotolla kuunneltiin vauvan sydänäänet ne kuului todella heikosti, mutta kuului.

RV 22 Isä oli mukana rakenneultrassa. Kaikki näytti olevan kunnossa. 4D kuvaa ei voitu ottaa koska minulla oli mutterkuchen eli istukka etupuolella. Silloin oltaisi saatu tietää sukupuoli mutta ei haluttu tietää. Tässä vaiheessa en ollut vielä tuntenut liikkeitä. Gynekologi sanoi että uuden vuoden puolella varmasti tunnetaan. Tässä vaiheessa oli myös verenpaine normaali.

RV 26 Hebammen vastaanotto, hän otti verikokeet ja suositteli sokerirasituksen tekemistä.

RV 27 Gynekologin vastaanotto otettiin myös verikokeita (?) ja ultraääni. Sokerirasitus testi tehtiin, siinä selvisi että arvo oli hieman koholla (139=145) hieman eri skaala kuin Suomessa. Silloin oli muuten vauvakin sitten kääntynyt pää ylöspäin.

RV 30 Hebammen vastaanotto ja kuunneltiin sydänäänet. Vauvaa piti vähän herätellä että saatiin vahvat äänet. Vauva oli pää alaspäin. Olin käynyt uudelleen sokerirasituksessa ja raskausajan diabetesta ei ollut.

RV 32 Gynekologin vastaanotto, otettiin ultraääni ja siellä se vauva kuulemma istuskeli. Vauva painoi tässä vaiheessa n. 1500g.

RV 32+5 Hebamme tuli kotikäynnille kääntääkseen vauvan ympäri hieronnalla. Mutta ei hätää vauva olikin kääntynyt itsekseen.

RV 34 Hebammen vastaanotto, hän oli sitä mieltä että vauvan pää on jo hienosti alhaalla ja valmiina tulemaan. Mutta huomasikin että edellisellä kerralla vauva oli ollut perätilassa ja alkoi epäilemään. Gynekologi varmisti asian ultraäänellä ja vauva oli perätilassa. Tänään otettiin myös näyte B-streptokokkia varten. Vauva painoi arviolta 2500g.

RV 35 Hebamme tuli kotikäynnille. Täällä puhuttiin hieronnasta joka kääntää vauvan. Luulin tosiaan että hän tosiaan hieroo tosta mahan päältä että vauva kääntyisi. Mutta ei, tämä hieronta olikin sellaista omituista hipsimistä ensin jalan sisäsyrjästä ja välillä paineltiin pottuvarvasta. Tätä tehtiin ensin toiselle jalalle 6-8 kertaa ja sama toiselle jalalle. Sitten siirryttiin käsiin eli peukalonsyrjää hipsittiin samallalailla ja välillä paineltiin peukalonpäätä. Tämä toistettiin myös 6-8 kertaa. Sitten siirryttiin pään hierontaan sitä hän hieroi n. 5 minuuttia. Tämän pitäisi auttaa siihen että vauva kääntyy...?? Oh, man!!

RV 36 Hebamme tuli kotikäynnille toistamaan kyseisen rituaalin, koska vauva ei ollut vielä kääntynyt.

RV 37 Hebamme tuli taas kotikäynnille, otti verenpaineet ja kuunneltiin vauvan sydänäänet. Kaikki muu on kunnossa paitsi että vauva on edelleen perätilassa. Hän ei kuitenkaan enää tehnyt sitä hierontarituaalia.

RV 37+2 Kävin gynekologin vastaanotolla. Kuunneltiin vauvan sydänäänet ja otettiin ultraääni. Vauva se siellä edelleen vaan istuu, ei suostu kääntymään. Tässä vaiheessa alkoi tosissaan suunnitelmat keisarinleikkausta varten. Vauva tuskin tulee kääntymään. 

RV 38 Kävin toisella gynekologilla, joka on myös synnytyssairaalan leikkaava lääkäri. Eli hän katsoi vielä ultralla tilanteen ja vauva se siellä vielä istuskeli. Eli varattiin aika keisarinleikkaukseen. Hän ehdotti heti seuraavaa päivää mutta kakistelin enkä ollut ollenkaan valmistautunut. Hän jopa kysyi onko parempi puhua englantia? Sanoin että ei kyllä tässä saksalla selvitään. Yleensä sairaalassa on keisarinleikkauspäivät vain perjantaisin, mutta häntä pelotti lähenevä laskettu aika. Ehdotti päiviksi sitten maanantaita tai tiistaita. Sain valita päivän ja kun tiistailla oli minulle tärkeä päivämäärä niin valitsin sen.

Äitiyskortti

Olen ollut erittäin tyytyväinen odotusajan terveydenhuoltoon. Eli neuvolaa täällä ei ole vaan käydään yksityisellä Gynekologilla tai Frauenarztsilla niin kuin täällä sanotaan. Samaisella vastaanotolla toimi myös Hebamme jonka aluksi valitisin. Mutta kun ilmoittauduin synnytysvalmennukseen niin tämä kätilö halusi ottaa minut asiakkaakseen. Tämä aiheutti vähän sekoilua että mulla olikin kaksi Hebammea. Joskus asioita tehtiin vähän päällekkäin, mutta tulipa tehtyä kunnolla. Normaalisti olisi ollut tarkoitus niin että aluksi käydään kerran kuussa gynekologilla ja kerran kuussa kätilön vastaanotolla. Hauska yllätys oli se että Hebammet tekevät myös kotikäyntejä. Synnytyksen jälkeen tulevat myös käymään, neuvomaan kylvetyksessä ja muissa asioissa. Myös kotisynnytykseen olisi ollut mahdollisuus jos sellaisen haluaisi. Synnytysvalmennus oli ilmainen, mutta sinne osallistuu vain tuleva äiti. Se oli kerran viikossa seitsemän viikon ajan pari tuntia kerrallaan. Parin tunnin parikurssi olisi ollut mahdollista ja se olisi maksanut 70€/pari. 

Sairauskassa maksoi kaiken muun itse piti maksaa vain:

Toxoplasmoosi tarkistettiin kolme kertaa n. 48€

B-Streptokokki n. 33€

Kolme ylimääräistä ultraääntä maksoi n. 61€

Eli yhteensä n.142€ ei paha, verrattuna johonkin muuhun maahan.

Laskin että minulle on tehty ainakin 9 ultraäänitutkimusta, näistä loppuajan ultrista en ole kuvia saanut enkä ainakaan vielä ole joutunut maksamaan.

Odotusajan ruokavalio ei ole niin tiukka kuin Suomessa kts. Eviran  sivuilta elintarvikkeiden käytön rajoitukset. Täällä sanottiin vain että raakamaito ja raaka liha ja kala ovat kiellettyjen listalla. Siinäpä se, netistä kyllä löytyy suosituksia esim kuinka monta kuppia mustaa teetä saat päivässä juoda. Itse en Eviran listaa noudattanut, totesin että maassa maan tavalla. Kätilö totesi vielä synnytysvalmennuksessa että Saksassa ruoka on niin turvallista että huolta ei ole.

Synnytyssairaalan voi valita itse ja sinne pitää etukäteen ilmottautua. "Lähellä" olisi paljonkin vaihtoehtoja. Bregenz (Itävalta), Lindau, Wangen, Kempten tai Immenstadt. Valittiin jälkimmäinen ihan sen tähden kun on oikeasti lähin, vain 25km:n päässä ja nopeasti ajettuna menee se reilu 20 min. Kun käytiin tutustumassa sairaalaan ihastuin siihen kuinka pieni ja kodikas se oli. Sairaalassa syntyy vain 500 lasta vuodessa, eli ei välttämättä edes joka päivä. Ja miehellä oli ihan omat kriteerit Baijerilaisena, Baden-Württembergissa tai Itävallassa nyt ei ainakaan lähetä synnyttämään.

Synnytysvalmennuksessa tuli selväksi se että Hebammet suosittelevat luomusynnytystä. Itse olin jo päättänyt että aion ottaa kaikki mahdolliset avut synnytyksessä, jos se vain on mahdollista. Kuulemma pitää heti sisäänkirjauksessa mainita isoon ääneen että haluaa PDA:N eli epiduraalin.

Ja mitä tulee tähän keisarinleikkaukseen, Saksassa on joka kolmas synnytys leikkaus. Mielestäni se on todella paljon. Vertailuna Suomeen HUS:n sivuilla oli että siellä on joka viides leikkaus. Tosiaan Saksassa harva nainen suostuu synnyttämään perätilasta ja sen tähden kätilöillä ei ole kokemusta. Vaikka synnytysvalmennuksessa mainittiin että se on mahdollista ja eikä yhtään niin paha kuin annetaan ymmärtää. Mutta kuitenkin suositellaan heti leikkausta. Kuulin myös että täällä saa helpommin lääkäriltä luvan leikkaukseen kuin Suomessa. Jos ilmoitat ettet halua synnyttää normaalisti niin se on lääkärille ihan ok, sitä ei sen kummemmin tutkita. Kuulin myös tällaisesta että raskaana oleva on aluksi suunnitellut synnyttävänsä normaalisti, mutta viimeisinä viikkoina tullut siihen aatokseen että olisi jo mukava saada se vauva ulos, ettei huvita enää olla raskaana. Mutta onneksi lääkärit eivät ole näihin leikkauksiin suostunut. Tai toivottavasti eivät ole.

Perätila

Suomessa jos perätilassa menee lapsivedet pitää matkustaa ambulanssilla sairaalaan. Kukaan ei tästä asiasta minulle maininnut, ei gynekologi eikä kumpikaan Kätilöistä. Toiselta kätilöltä kysyin että miten sitten pitää toimia, hän sanoi että hetkeksi selälleen makaamaan ja sitten pikemmiten sairaalaan omalla kyydillä. En tiedä miksi tämä on erilaista kuin Suomessa? En tiedä olisiko ainakin meidän alueella syynä se että pääset varmasti nopeammin sairaalaan omalla kyydillä kuin ambulanssilla?

Vessaselfie päivää ennen H-hetkeä.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

Kaukokaipuu tai lähinnä mistä kaikki alkoi

Niin kauan kun muistan niin minulla on ollut aina kaipuu ulkomaille. Teini-ikäisenä kannoin ahkerasti esitteitä kotiin, kielikursseille tai vaihto-oppilaaksi. Jostain syystä vanhempani eivät innostuneet näistä minun hyvistä ideoista. Äitini kuitenkin kertoi että syntymästäni lähtien pääni oli pystyssä, vähän niin kuin että maailma täällä minä olen.

Kokkikoulun päätöskeväänä olisi ollut mahdollisuus lähteä Sveitsiin kokkihommiin, mutta jostain syystä se ei sitten kuitenkaan innostanut niin kovasti. Vaan olin päättänyt lähteä Ruotsiin lastenhoitajaksi, tein hakemuksia ruotsiksi vaikka ruotsinkielen taitoni oli minimaalinen (eipä ollut koulussa ruotsin lukeminen kiinnostanut). Tarkoituksenani oli siis parantaa ruotsinkieltä. Mutta sitten puuttui "kohtalo" peliin, tapasin muka elämäni rakkauden ja päätin sitten jäädä Suomen kamaralle. Sitä onnea kesti 6 vuotta, sinäkin aikana haaveilin au pairiksi lähtemisestä. Silloin avopuoliso totesi että jos lähdet niin suhde loppuu siihen. Jälkiviisaana sanoen olisi vaan pitänyt olla rohkea ja lähteä. Mutta toisaalta en ehkä olisi nyt täällä.

Suhteen päätyttyä ensimmäiseksi katselin paikkoja ulkomailta, Englantiin haettiin silloin paljon kokkeja. En ole varma sainko hakemusta edes tehtyä, kun "järki" tuli käteen. Muutos olisi liian iso pitkän suhteen jälkeen, lähteä ns. karkuun. Reilu kuusi vuotta meni kunnes sain jotain aikaiseksi. Ystäväni olivat jo varmasti kyllästyneet puheistani että lähden ulkomaille töihin. 

Tässä välissä olin käynyt iltalukion ja lukenut itseni hotelli- ravintola- ja cateringalan esimieheksi työn ohessa. Olin ollut yli kymmenen vuotta Espoon Kaupungin palveluksessa ja mahdollisuus vuorotteluvapaan saamiseksi oli hyvä. Esimies näytti vihreää valoa ja aloin etsimään paikkaa. 

Edelleen haaveenani oli osata ruotsia, joten katselin au pair-paikkoja Ruotsista. Tai no niin kauan kunnes veljeni sanoi että "mitä sä niin lähelle mee vähän kauemmas". Siitä innostuneena katselin Keski-Euroopan paikkoja ja niissä useissa mainittiin ettei haittaa vaikka ei saksaa osaisi. 

Minun saksankielen taitoni kun perustui vaan "Ich liebe dich", "lederhosen", "sauerkraut" "99 luftballons"  "eins, zwei, polizei" ja "ich komme".

Frankfurt am Main

Yksi kiva perhe oli Hollannissa ja toinen Frankfurtissa. Päätöksen tein sillä perusteella että Frankfurtissa minulla olisi oma asunto. Olinhan jo 31-vuotias, joten oma rauha ei olisi pahitteeksi. Olin ottanut vuorotteluvapaan vuodeksi, myynyt asuntoni ja autoni. Au pair hommat tämän ikäiselle ei vaan ollut enää helppoa ja se homma loppui kolmen kuukauden jälkeen. Siinä sitten tuskailin että mitä ihmettä teen, ilman töitä ja ehkä ilman asuntoa. 

No kauaa en joutunut olemaan "työttömänä" sain harjoittelupaikan Suomikaupasta ja mielettömän kokemuksen Rüdesheimin joulumarkkinoilta. Suomikaupassa olin harjoittelussa huhtikuuhun asti. Pidin pienen lukuloman, tarkoituksenani oli hakea kotitalousopettajakoulutukseen.  

Rüdesheimin joulumarkkinoilla vuonna 2008

Kesäkuun alussa palasin Suomeen ja suunnitelmat olivat selvät. No en kuitenkaan päässyt yliopistoon, ostin asunnon ja auton ja palasin vanhaan työpaikkaani. Vanha elämäni palasi takaisin, mutta keksin itselleni taas uusia haasteita. 

Aloitin syksyllä 2009 Omniassa vastaanottovirkailijan koulutuksen, työn ohella tietenkin. Kuullessani sen että koulutukseen kuului työharjoittelu, kysyin heti että onko mahdollista tehdä työharjoittelu Levillä (sekin oli ollut haaveena monta vuotta, uskallus vain puuttui). Ja sehän oli mahdollista, otin töistä opintovapaata ja niin helmikuun alussa 2010 aloitin työssäoppimisjakson Hotelli Sirkantähdessä. Pari kuukautta Levillä oli mahtava kokemus.  

Levi 2010

Kesä 2011 oli vihdoin viimeinen sinkkukesä, en vain sitä silloin tiennyt. Koko vuoden haaveilin ulkomailla työskentelystä, katselin paikkoja mol.fi sivuilta. Syksyllä silmiin osui ilmoitus Saksan alpeilta, jossa haettiin kokkia, vastaanottovirkailijaa ja siivoojaa. En epäröinyt hetkeäkään vaan laitoin hakemuksen menemään. Olisin saanut paikan heti, en vaan uskaltanut ottaa paikkaa vastaan ilman että näen paikan. Ja niin kuin aikaisemmin kirjoitin  täällä  niin ehdotin että tulen joululomallani katsastamaan paikan. Ja lopun te jo tiedättekin...  

Keväällä 2011 kortit sen kertoivat että muutos tapahtuu nopeasti.

Jouduin hyvästelemään ystävät ja perheeni jo kolmatta kertaa. Tällä kertaa en tiennyt etten tulisi enää pysyvästi Suomessa asumaan. Tai ainakaan näillä näkymin.

Vähän surkeana kun piti jättää rakkaat Suomeen.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

Kaikkea ei voi saada

Tosiaan olen ollut jo yli 6kk kotona ja odotellut koska vauva syntyy. Aika on käynyt välillä pitkäksi. Olen kerennyt paljon miettimään asioita. Kuinka elämäni olisi erilaista Suomessa eläessäni.Olisinko edelleen sinkku vai olisinko "tyytynyt" johonkin suhteeseen vain biologisen kellon tikittämisen takia. Kuinka ihanaa olisi kun perheeni ja ystäväni olisivat lähellä. Välillä ihan "surettaa" kun miettii että meidän pikkuinen tuskin koskaan saa sellaisia syntttäreitä jossa molemman puolen serkukset tai isovanhemmat olisivat paikalla. Tai pikkunoitana pääsisi kiertelemään vitsojen kanssa. Täytyy vain kehitellä omat ja uudet perinteet joita lapsi voi vanhempana muistella.

Päijänne

Mutta niin kuin ystäväni Katja sanoi "kaikkea ei voi saada". Joillain ystävilläni, kavereillani, tuttavillani Suomessa on sitten joku muu asia "huonosti". Perhe- tai sukulaissuhteet on katkottu jonkun asian takia. On erottu tai karattu tai eletään muuten vain huonossa suhteessa. Niin no, täydellistä elämää tai suhdetta kenelläkään tuskin on? Mutta tämä on sitä elämää jonka halusin. Ehdottomasti. Veljeni sen tokaisi minulle sen kun tein lopullisesti muuttoa Saksaan, auto täyteen pakattuna ja itku silmässä (siis vollotin) hyvästelin kaikki rakkaat. Veljeni sanoi että "tämähän on se mitä haluat" ja niinhän se oli ja on. Hyvästelyt tuntuu aina vaan niin pahalta. Vaikka toisella puolella odottaa se "unelmien prinssi" jota olet vuosia odottanut. Vaikka tietää että perhe ja ystävät pysyvät vaikka asun 2000 km:n päässä. Matka ei ole niin pitkä.

Saimaa

Mutta kuitenkin jokin muuttuu. Ei voi enää mennä yllättäen iltakahville, mennä lenkille ystävän kanssa tai viedä veljien lapsia uimahalliin. Ei voi soittaa jos kaipaa jossain asiassa tukea (Äidille voi aina soittaa, tietää että hän vastaa ja antaa tukea). Tai no voi soittaa, nykyään onkin helppoa soitella whatsappin välityksellä. Mutta siinäkin pitää ensin kysyä onko nyt hyvä hetki soittaa? Miksi se on nykyään niin? Ennen kuitenkin soiteltiin ihan ex tempore eikä ollut mitään ongelmaa. Toinen vaan ilmoitti vastatessa tai ei vastannut jos nyt ei käy. Tai käy niin kuin yksi ilta, kolme henkilöä halusi jutella minun kanssa samaan aikaan. Murphyn laki, harvoin kukaan soittelee ja sitten yhtenä iltana puheluita olisi jonoksi asti. Äitin kanssa soitellaan viikottain joskus jopa päivittäin. Sitten on muutama ystävä jonka kanssa soitellaan silloin tällöin puolin ja toisin. Mutta harvempi soittelee Suomesta tänne minulle päin. Vaikka mielestäni yhtä helposti sieltä Suomesta voi soitella myös minulle kun minä sinne päin. Ymmärrän monella on oma elämä, harrastuksia, lapsia, koiria joten aikaa ei noin vain ole. Osaltaan tämä oli myös yksi syy miksi päätin lähteä tänne Saksaan, Muut olivat jo "löytäneet" oman paikkansa. Minä se vielä elin "villiä" sinkkuelämää.

Särkisalo

Viime keväänä oli yksi blogikirjoitus joka hyvin kuvaa niitä tunteita mitä itse ajattelen ja tunnen. Jenni Globe Called Home:sta tiivisti hyvin yhteen miten ulkosuomalainen asian kokee. Lue se täältä. Valitettavasti olen itsekkin syyllistynyt  lupailemaan ulkomailla asuville kavereilleni että sitten tulen varmasti käymään. Niin kuin kirjoituksessa mainittiin se asia että ulkomailla asuvan lomat ja rahat menevät Suomi-lomiin. On niin valitettavan totta. Olen Jumille sanonut moneen otteeseen että joskus tahdon mennä lomalle muualle kuin Suomeen. Mutta minkäs teet kesäloma Suomessa rakkaita nähdessä vetää minulla pidemmän korren. Ja onhan sitä kumppanille mukava esitellä Suomen luontoa ja nähtävyyksiä. "Kyllä meillä Suomessakin on kaunista"!!

Päijänne

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi