 |
| Oli meillä joskus ihan kivaakin töissä, tässä Faschings-tunnelmissa. |
Saksassa keittiössä työskentely on hieman erilaista kuin Suomessa (tai mihin minä olen tottunut). Minulla on kaksi eri keittiötä kokemuksena, mutta ne ei kauheasti eroa. En nyt laske hotellin keittiötä tähän koska omistajat ja pomo olivat suomalaisia ja tavallaan olin itseni pomo siellä keittiössä.
Sen jälkeen sain suorastaan törkeää kohtelua. Yksi esimerkki olin hoitamassa yhtä keittiötä puhtaaksi, toiset olivat jo valmiita toisessa keittiössä. Heistä kukaan ei tullut auttamaan, tein silloin 15 minuuttia ylitöitä. Sanoin seuraavana päivänä pomolle että tuli tehtyä ylitöitä, hän ihmetteli miksei muut tehneet sanoin että eipä kukaan tullut minua auttamaan. Sain sinä päivänä lähteä aikaisemmin töistä ja seuraavan kerran työkaverit tulivat auttamaan. Mutta sitten olin jo irtisanoutunut kyseistä paikasta.
Kolme kuukautta riitti tässä paikassa, pomolle olin esittänyt toiveen kokkihommien tekemisestä mutta joka kerta työvuorolistaan oli ilmestynyt samat vanhat työvuorot tiskinurkassa. Ei siinä mitään tykkään tiskaamisesta (se on aivotonta työtä) mutta ne työvuorot olivat aivan suolesta. Ensin oli työvuoro klo 8-14.30 ja myöhemmin vielä klo 17-19.30. Siinä ei paljoa jäänyt vapaa-aikaa. Ja kuinka tyhmää ajella edestakaisin. Kun minut sinne palkattiin pomon tuuraaja unohti kertoa että työajat ovat sellaiset. Täällä on todella yleistä että työpäivä on katkottu noin. Itselleni tälläiset työajat eivät vain sopineet.
Sainkin sitten "paremman" paikan myös suurkeittiöstä, ison yrityksen henkilöstöravintolasta. Työaika kuulosti aluksi kovin aikaiselta klo 05-14 mutta se olikin sitten yleensä klo 06-15. Meillä oli kaksi puolen tunnin taukoa, sen tähden työpäivä tuntuu pitkältä.
Tehtävänäni oli aluksi kokoustilojen hoitaminen, ruuan jakaminen ja keittiön jälkityöt. Plus ne työt mitä kukaan "vanhoista" työntekijöistä ei halunnut tehdä. Ongelma oli se että olinkin yht'äkkiä sijaisapu. Tästä työtehtävän muutoksesta pomo ei kertonut vaan näin vain huomasin olevani joka paikan höylä. Ei siinä mitään olenhan monissa hommissa ollut aikaisemminkin ja luonteelleni homma sopikin hyvin.
Ainoa miinus oli muuttuvat työajat joku päivä piti herätä klo 02 ja toisena päivänä vasta klo 05.30. Pieniä unihäiriöitä se tuottikin ja parisuhde joutui koetukselle kun ei ollutkaan iltaisin aikaa toiselle vaan piti mennä jo klo 19 nukkumaan. Ainoa ihana puoli oli siinä että kun aloitti klo 03 työt niin pääsi kotiin jo klo 11.30. Mutta mitä sitä tehdä kun puoliso ja kaverit ovat töissä normaalisti?
Hoidin hommani hyvin ja sekös työkavereita harmitti. Koittivat keksiä aina jotain pientä sanomista jostain mitättömistä asioista. Yksi tyhmä juttu oli myös se jos minulla ei ollutkaan ketään ketä tuurata niin käytännössä minulla ei ollut mitään tehtävää. Koitin kysyä saisinko auttaa niin muutamille ei apu kelvannut. Välillä ei edes vastattu vaan katsottiin ohi, ihan kuin minua ei olisi edes olemassa.
Myöhemmin opin etten heiltä sitten enää kysykkään. Keksin omia hommia joita hoidin ja autoin niitä ketkä apua tarvitsivat. Periaate työpaikassa oli se että "hoida omat hommasi älä ylimääräisiä". Minun logiikkaani tämmöinen periaate ei vaan toimi. Minun periaatteeni on "Auta muita jos pystyt, saat itsekkin joskus apua ja hommat tulee tehtyä nopeammin" (lue:päästään nopeammin kotiin).
Jotkut viimeisessä vuorossa työskentelevät tekivät jotkut hommat tahalleen hitaasti ettei vaan tulisi miinus tunteja tai tarvitsisi auttaa muita. Työpaikalta lähdettiin aina tasan silloin kun työvuorolistassa luki. Tietenkin jos tuli ylitöitä ne kirjoitettiin heti työvuorolistaan.
Vaikka joidenkin työkavereiden kanssa työnteosta ei meinannut tulla mitään. Niin silti tykkäsin olla siellä töissä. Tykkäsin työstäni (kokoustilojen laitto) ja sain olla pois keittiöstä jossa mielestäni oli ahdistava ilmapiiri. Oli minulla siellä muutama luottoystävä, joiden kanssa työnteko oli mieluisaa.
Itkin krokotiilin kyyneleitä viime talvena kun toinen päätti irtsanoutua ja toinen jäi samoihin aikoihin äitiyslomalle. Olin aivan onneton ja itkin Jumille pahasta olostani. Hän luuli usein etten halua tehdä töitä, en tajua miten hän sen niin ymmärsi? Sain kuitenkin jossain vaiheessa kerrottua kaikki ongelmat mitä siellä keittiössä oli. Sitten hän ymmärsi minua paremmin, totesi vain miksen ollut aikasemmin kertonut.
Yksi iso ongelma oli esimiehet. Suomessa esimiehillä on tietty rooli ja sitä pitää kunnioittaa. Mutta myös esimiehen pitää kunnioittaa työntekijöitä. Noh, voin kertoa että meidän työpaikalla pomot olivat kuin huono vitsi. Kaikki kolme kittasivat työaikana työnantajan viinoja. Esim yksi kylmä talvipäivä he olivat kolmeen pekkaan juoneet viisi (5) pulloa glühweiniä. Siis oikeesti, parista mukillisesta tulee jo niin huppeliin ettei eteenpäin pääse kävelemään.
Mutta siis välillä iso pomo päätti opastaa minua miten leikataan jäävuorisalaatti tai sipuli. Öööö, ihan kun en olisi osannut. Tuntui välillä niin tyhmältä että mitä minä siellä teen. Pari kertaa sanoin pomolle suorat sanat, kun niin otti aivoon. Työn perehdytys oli välillä myös vähän mitä sattuu ja sitten ihmetellään miksi joku tekee asian väärin. Niin josta tulikin mieleeni, jos joku asia tehtiin väärin. Niin ensiksi kysyttiin syyttävällä äänellä kuka se oli? Kuka sen teki? Sen jälkeen kukaan ei uskaltanut myöntää tehneensä väärin.
Pikku pomo oli myös varsinainen tapaus. Häneltä ei saanut normaalilla äänellä olevaa keskustelua, hänen sappi kiehui heti ja hän puhui alentavasti. Että koita siinä sitten keskustella rakentavasti. Kun teki virheen niin siitä sai myös kuulla, vaikka virhe olisi ollut ihan mitättömän pieni. Usein yksi työntekijä säesti siellä selän takana että mitä nyt oli tullut tehtyä. Esimerkiksi keitetty yksi kannu liian vähän kahvia kokoustiloihin. Eihän siinä muuta kuin että keitetään lisää kahvia ja that's it!! Välillä tuntui että hän teki näitä källejä tahalleen ja sitten hän pääsi taas pätemään. Hänen takiaan paras työkaverini irtisanoutui.
Esimiehet myös puhuivat "pahaa" avoimesti työntekijöistä jotka eivät olleet paikalla. Esimerkiksi kertoivat mikä sairaus nyt oli sillä yhdellä ja miten se nyt taas oli taas poissa tai muuta sellaista.
Suomessa saisit syytteet jos noin avoimesti kertoisit toisille mikä sairaus toisella on. Ymmärrän esimiehet olivat kovan paineen alla ja työntekijät eivät aina olleet niitä terävempiä tapauksia.
Viime vuosi ei ollut helppo isolle pomolle, kaksi jäi äitiysvapaalle, neljä irtisanoutui, pari työntekijää jätti tulematta työpaikalle, yksi taidettiin irtisanoa ja kaksi kuoli (RIP Erika ja Renate). Yhtä työntekijää kohdeltiin kuin koiraa, hän sai aina viimeiseksi valita lomansa ja joustoa ei löytynyt hänen kohdalla. Jos joku astia oli väärässä paikassa hän sai syyt niskoilleen ja muut kävivät häntä haukkumassa.
Hän oli toinen kuolleista ja minä mietin että ehkä hänellä on parempi olla taivaassa kuin meidän keittiössä. Niin sairas työyhteisö meillä mielestäni oli. Kaikki olivat niitä "besserwissereitä" ja täydellisiä työntekijöitä.
Viime vuoden elokuu olikin omalta osaltani erittäin rankka, mutta nautin siitä. Hoidin 6-7 ihmisen työt, olin raskaana ja pahoinvoiva. Mutta juuri ne ihmiset olivat poissa joiden seurasta en niin välittänyt.
Sitten tapahtui kamala onnettomuus pikku pomolle, hän ei yhtenä aamuna ilmestynytkään töihin. Hän oli edellisenä iltana ollut pyöräilemässä ja kaatunut. Hän oli saanut aivoverenvuodon ja oli sairaalassa kolmisen viikkoa kliinisessä koomassa. Hän heräsi kerran ja tuntui olevan ok, mutta kuoli seuraavana päivänä. Iso pomo oli murheen murtama, hänen oikea kätensä oli nyt poissa.
Samaan syssyyn minä ilmoitin onnellisesta tapahtumasta, olin raskaana. Hän oli jo kerennyt miettimään että minä olisin ollut ainoa, oikea ja paras jatkamaan Renaten työtehtäviä. Mutta hän ei voinut minua sitten ajatellakkaan koska perehdytttäisi minut ja jäisin töistä pois luultavasti moneksi vuodeksi. Silloin minua harmitti vaikka olin erittäin onnellinen raskaudestani.
Töistä pois jääminen harmitti myös sen takia koska meidän työyhteisön työilmapiiri oli parantunut huomattavasti. Enää ei ollut niin ahdistavaa olla töissä, kukaan ei nipottanut pikkuasioista. Tai ainakin tässä luulossa nyt olen. Katsotaan miten käy kun palaan ehkä joskus töihin.
Palaan vielä myöhemmin miten erilaista oli työskennellä vs. suomalainen keittiö.
Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu
Instagramissa: asentajahiltunen
Ei kommentteja