tiistai 1. maaliskuuta 2016

Niin sitä taas mentiin

Se oli joulukuun 22. päivä vuonna 2011. Olin hakenut Etelä-Saksaan Suomalaiseen hotelli-ravintolaan töihin. Olisin saanut paikan mutta jänistin, en uskaltanut paikkaa näkemättä irtisanoa itseäni . Ehdotin kuitenkin, jos tulisin joululomallani kokeilemaan miltä tuntuu työskennellä Saksan alpeilla ja pienessä kylässä. Olin ottanut lennot Zürichin kentälle ja sieltä matkustin junalla Bregenziin. Hotellin suomalainen yrittäjä Maarit tuli hakemaan Bregenzistä ja siitä matkattiin kohti Saksaa ja Oberreutea. Tie kiemurteli ja kiemurteli ja nousi koko ajan ylemmäs vuoren päälle. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen oltiin perillä, kylä tuntui todella pieneltä mutta idylliseltä.




Näkymä hotellilta kylään päin.


Hotelliin saavuttua hommat alkoivat heti, perehdytys ravintolan ruokalistaan ja juomiin (eli kaljoihin). Huoneet katsastettiin sekä pyykkitupa ja mankelointi. Vastaanottohommat piti myös oppia, koska pomo lähtisi seuraavana päivänä Suomeen omiin hommiinsa. Illalla olin niin poikki että ajattelin etten aio jäädä siihen paikkaan pidemmäksi aikaa. Keittiö ei ollut nykyaikainen (tai mihin olin tottunut) ja koko paikka tuntui niin vanhalta (rustiikki). Mietin että aamulla sanon pomolle että lähden kotiin.




Oberreute


Aamulla kuitenkin heräsin pirteänä kuin peipponen ja innokkaana aloittamaan harjoittelun. Olisin sen parin viikon ajan vastuussa sen pienen hotelli-ravintolan toiminnasta. Apunani olisi vain yksi työntekijä, suomalainen Niina joka oli ollut siellä työharjoittelussa ja päättänyt jäädä sinne asumaan. Vähän jännitti kun saksankieli ei ollut ihan hallussa, pomo sanoi vaan että puhut vaan sanoja peräkkäin niin kyllä ne asiakkaat ymmärtää. Myöhemmin opin että kertomalla olevansa Suomesta sai paljon anteeksi. :D Niin se pari viikkoa meni hommia tehdessä ja ihania asiakkaita tavatessa (tai yleensä ihania). Kerkesin käydä hieman ulkoilemassa ja kävelemässä ympäriinsä ja ihastuin kertakaikkiaan tähän paikkaan.

Oberreute toisesta suunnasta katsottuna.


Uudenvuodenpäivänä 2012 päätin että okei jätän kaupungin hommat jossa olin kerennyt jo 15 vuotta palvella. Puhelu esimiehelle oli vapauttava ja helpottava, pienet itkutkin taisin tirauttaa. Niin onnellinen olin että tämän ison askeleen uskalsin ottaa. Ei ollut helppoa sanoa itseä irti hyvästä työpaikasta, jossa illat ja viikonloput olivat vapaat ja lomat ruhtinaalliset. Ja työ josta kerrassaan tykkäsin. Ainoa mihin en ollut tyytyväinen Suomessa asuessani oli se tunne että "joku" puuttuu.


Näkymä hiihtohissiltä.



Tämä homma meni vähän niinkuin Strömsössä, sain ystäväni Frankfurtin ajoilta vuokralaiseksi asuntooni, sain myytyä autoni (kiitos rakkaan veljeni). Sitten ei muuta ku kamat kasasin ja helmikuun alussa 2012 matkasin takaisin Oberreuteen. Siitä on nyt 4 vuotta kun tänne saavuin. Helppoa ei aina ole ollut, mutta tänne tulemista en ole ikinä katunut.



Muutama pussukka ja nyssäkkä mukana.

Haluan jakaa näitä muistoja ja ajatuksia elämästäni Allgäun alueella ja tietenkin tulevista haasteista tulevana äitinä. Kulttuurien kohtaamisista niin kotona kuin työpaikalla. Esittelen myös paikallisia ruokia ja lähialueiden nähtävyyksiä. Miten olen tänne sopeutunut ja miten täällä asuminen on minua muuttanut, vai onko?


Tässä vähän jännittää mitä kaikkea tuleekaan tapahtumaan seuraavan 8 kk:n aikana.

4 kommenttia:

  1. Kiva löytää uusia saksalaisblogeja. On mielenkiintoista kuulla muiden tarinoita Saksaan tulemisesta ja täällä asumisesta. Olen myös kuullut, että Allgäu on kaunis matkailukohde ja odotankin innolla, että josko esittelet paikkaa tarkemmin. Minä kirjoittelen omaa blogiani Kölnin läheltä. Tervetuloa lukemaan! http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että tilausta blogille taitaa olla. Eihän täällä Allgäussa kovin montaa suomalaista asu. Maisemat ovat tosiaan erittäin kauniit, paikan esittely tulee olemaan "helppoa". :)

      Poista
  2. Tervetuloa blogimaailmaan! Luen innolla tarinoita sieltä etelästä, yksi kaveri on kotisin Allgäusta muttei ole tullut koskaan käytyä hänen kotiseuduillaan. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Oili, tarvitsee alkaa "teroittamaan kynää"... :) Ideoita on niin paljon ettei oikein tiedä mistä aloittaa.

    VastaaPoista