5/recent-posts/slider1

Saksalainen työkulttuuri [Keittiöala]








Kerron tässä kirjoituksessa täysin omasta kokemuksesta. Joten tätä ei verrata mihinkään normiin vaan kerron tässä omista kokemuksista. Minulla on kokemusta keittiöalalta Suomessa melkein 20 vuotta ja Saksasta 4 vuotta. 

Saksassa olen työskennellyt ensin suomalaisomisteisessa hotellissa, jossa työkulttuuri oli aika lailla samantapaista kuin Suomessa. Kokemusta on myös kahdesta muusta paikallisesta hotellista, joissa olin myös töissä extraajana.

Olen työskennellyt kahdessa eri suurkeittiössä. Ensimmäisessä olin vain kolme kuukautta ja toisessa taitaa tulla nyt kolme vuotta täyteen.


Lue lisää: Mitä sinä tekisit ikävän työkaverin kanssa?



Saksalainen työkulttuuri keittiöalalla


Saksalaisessa työkulttuurissa on vahvasti mukana se, että ei kohdata ongelmaa sieltä ytimestä vaan aina ensimmäisenä kuulee sanat kuka se oli? Eikä niin, että miksi joku on tehnyt väärin.

Voi kun itse pääsisi jossain vaiheessa esimiesasemaan ja testaamaan omia oppeja käytännössä. Tässä työpaikassa niille olisi todellakin käyttöä. Ensin pitäisi kouluttaa esimiehet.

Varsinkin esimiesasemassa olevat käyttävät omaa asemaansa hyväksi. Kerrotaan muille työntekijöille minkä sairauden takia ollaan poissa töistä tai muuta sellaista mukavaa.


Perehdyttäminen

Tähän ei oikeastaan käytetä aikaa ollenkaan. Työ tekijäänsä opetttaa. Mutta vaikeaksi se tekee kun työkaverit eivät vastaa tai neuvo miten se menee. Vaan alkavat sättiä miksi teit väärin, eivätkä selitä miksi. Saati, että olisivat sitä ikinä edes neuvoneet.

Muistan kun yksi kerta tuli yksi turkkilainen meille töihin, tiskikoneen puhtaaseen päähän. Jostain syystä monet työntekijät olivat päättäneet, että hänestä ei tykätä. Eikä oltu myöskään neuvottu tai opastettu miten meillä on toimittu. Hän sai osakseen aivan kamalaa kohtelua, minä taisin olla ainut joka jutteli ja olin mukava häntä kohtaan. Mutta se ei riittänyt, hän jaksoi olla töissä muistaakseni vain pari kuukautta. Sekin on mielestäni liikaa, jos kukaan ei tykkää, kukaan ei välitä.

Tälläkin hetkellä meillä on työpaikassa samanlainen tilanne. Uusi kokki on ollut kohta kolme kuukautta, eikä kukaan tykkää hänestä. Muiden mielestä hän kokkaa muka pahaa ruokaa. Häntä sorsitaan ja kiusataan. Varsinkin yksi pomoista on todella ilkeä hänelle. Mulle heti alussa sanottiin, että hänestä ei sitten tykätä. Minä ajattelen, että haluan kohdata ihmisen niin kuin hän on ennen kuin teen oman mielipiteeni asiasta.

Alkuun me juteltiin ja hän oli kovin mukavan oloinen. Kyselin kuinka hän viihtyy jne. Nyt viime aikoina huomaan, että hän on väsynyt tilanteeseen ja on todella kiukkuinen ja äkäinen, eikä mikään ihme. Minua hän yritti myös pompottaa yksi päivä, sanoin hänelle että vie kuule ihan itse omat astiat tiskihuoneeseen. Josta hän tietenkin kiukustui. Minä luulen että ei hän ole enää montaa kuukautta meillä töissä, ihme jos on vuoden loppuun asti. EDIT: Hän ei ole enää meillä töissä.


Lue lisää: Työilmapiiri eräässä keittiössä.






Työpaikalla on monta virhettä

Me ei pidetä mitään yhteispalavereita, missä puhuttaisiin ongelmista tai epäkohdista. Olisi kiva joskus hieman kertoa missä on huomannut jotain puutteita tai antaa kehitysehdotuksia.

Varsinkin ruuanjako joidenkin ihmisten kanssa on vaikeaa. Pomot sanoo, että annoksessa riittää tietty määrä lisukkeita. Toinen työntekijä on sitä mieltä, että ruokaa pitää olla kukkurallinen. Koita siinä sitten luovia miten paljon tai vähän sitä ruoka lapataan.

Olenkin usein miettinyt, että miksi ihmeessä se ruoka pitää jakaa. Olen tullut siihen tulokseen, että saksalaiset tuntien ne lappais lautasen niin täyteen ruokaa, että siinä ei olisi mitään järkeä. Toki siihenkin olisi ratkaisu, että ruoka punnittaisiin ja he maksaisivat sen mukaan mitä ottavat. Joten seisova pöytä on edelleen Saksassa no go.

Meinaan meidän työpaikkaruokalassa ruoka maksaa ihan törkeän vähän. Meinaan annos johon kuuluu vaikka peruna/pasta tai muu lisuke, liha, kastike niin 3.30€ hintaan saattaa saada vielä salaatin ja/tai jälkiruuan. Toki yritys maksaa jonkun lisäsumman meidän yritykselle niin silti se on ihan älyttömän vähän.


Ainakin näin keittiöalalla olevana voin sanoa, että saksalainen työkulttuuri on aika perseestä. Saa olla onnellinen, jos on löytänyt hyvän työpaikan ja hyvän työilmapiirin. Sellaista odottelen löytyväksi.



Julkaisenkin tämän kirjoituksen innoittamana kertomuksia saksalaisesta työkulttuurista instagramin tarinoissa, kannattaa siis ottaa suomalainen_im_allgau seurantaan.



Millaisia kokemuksia sinulla on saksalaisesta työkulttuurista?


Oletko kiinnostunut hakemaan Saksaan töihin? Suosittelen lukemaan alla olevan artikkelin.

Lue lisää: 5 tapaa hakea työpaikkaa Saksassa.







Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau