5/recent-posts/slider1

Sormiruokailu on tällä hetkellä se juttu


On pitänyt kirjoittaa tästäkin aiheesta jo aikoja sitten. Koska tämä oli viime vuonna meille erittäin tärkeä vaihe. Tai no on se edelleenkin. Josko tästä olisi jollekkin hyötyä niin kerron miten me se tehtiin.


Tämä sormiruokailu on tarkoitettu vauvoille ja taaperoille, jos luulit että on kyse aikuisten sormiruokailusta niin tämä ei ole sitä. 





Sormiruokailusta minulla ei ollut oikeastaan mitään tietoa. Okei, niin että lapsi syö sormin. Heh. Mutta asia ei tosiaan ole niin kuin sen nopeasti olisi ajatellut. Sormiruokailu on ehkäpä huono suomennos englannin kielen sanoille "Baby-led weaning".  Se tarkoittaa ehkä enempi lapsentahtinen siirtyminen kiinteisiin ruokiin. Sana weaning tarkoittaa äidinmaidosta vierottumista. Plus että äidinmaito (tai korvike) on alle 1-vuotiaan pääasiallinen ravinto.


Tarkoitus on että n. 6kk  iässä kun vauva on valmis aloittamaan maistelemaan ruokia. 

Vauvalla pitää olla kyseiset valmiudet aloittaa "ruokailu". 


  • Pitää osata istua kevyesti tuettuna tai sylissä.
  • Osaa ottaa ruokaa käteensä ja laittaa suuhun. 
  • Hallitsee pään liikkeitä ja osaa kohdistaa katseensa. 
  • Osaa käsitellä ruokaa suussa niin ettei kolaa sitä ulos. 
  • Pitää olla kiinnostunut muiden ruokailusta ja tavoittelee ruokia. 




Mielestäni sormiruokailu on ihan mieletön "keksintö", vauva tekee kaiken itse ja ihan luonnostaan. Ei tarvitse lusikoida purkkiruokaa toisen suuhun. Vaan vauva tutustuu itse ruoka-aineisiin, väreihin ja makuihin. Hän osaa jopa valita ne aineet joita tarvitsee. Eikä tarvitse olla huolissaan saako hän tarpeeksi ruokaa, kun olet ensin imettänyt. Kylläisenä vauvan on helppo ja hyvä tutustua ruokiin. Toki on niin että sormiruokailu toimii parhaiten imetyksen kaverina. Jos haluat imettää pitkään niin tämä on juuri sinulle.


Ainut mistä pitää olla tarkkana on turvallisuus. 


  • Vauvan istuma-asento pitää olla selkäsuorana. Ei sitterissa.
  • Vauvaa ei saa jättää ikinä yksin, häntä pitää tarkkailla koko ajan. 
  • Aluksi pitää antaa tarpeeksi isoja paloja, isompia kuin vauvan nyrkki. 
  • Vain vauva itse laittaa ruokaa suuhun, ei kukaan muu. 
  • Opettele kakomisen ja tukehtumisen ero. Vauvan ensiavun osaaminen ei ole ollenkaan pahitteeksi. Mutta tukehtumisen pelon takia ei kannata olla kokeilematta.


Hyvä puoli on myös se että vauva on alusta lähtien mukana ruokailutilanteissa. Oppii näkemään kuinka muut syövät ja mitä he syövät. Bonuksena on se että äiti ja isä pystyvät syömään myös rauhassa (tai suunnilleen).



Pimin "luu ulkona" syömisasento, voiko olla rennompaa?


Aluksi sotku on jotain ihan järkyttävää. Pöydän alta joutuu putsaamaan viisi kertaa päivässä. Mutta nyt kun Pimi lähenee kahta ikävuotta, sotkua ei tule enää paljoa. Joskus ei tarvitse pyyhkiä lattiaa ollenkaan. Wuhuu. Tai vain kerran päivässä, sekin on jo iso plussa.



Miten me sitten aloitettiin?

Me aloitettiin 6 kk:n iässä kuitenkin maisteluannoksilla eli soseilla. Bataattia, porkkanaa, kesäkurpitsaa, niitä meni aluksi vain jääpalamuotin kokoisia paloja. Aika nopeasti siirryttiin varsinaiseen sormiruokailuun. Keitin parsakaalia, porkkanaa, bataattia, kesäkurpitsaa jne. Niitä tarjosin isoina paloina, jotkut ei mennyt alas ollenkaan. Siinä vaiheessa kun Pimi sai syödä viljatuotteita, tein puuromuffinsseja. Joita syötiin aina aamuisin ja osittain iltaisin. Olin iltaisin kuitenkin jo niin väsynyt putsaamaan lattiaa niin syötin Pimin. Silloin hieman mietin että hidastaako se Pimin oppimista. Jälkeen päin voin sanoa että ei hidastanut.




Hieman päälle vuoden ikäisenä Pimi osasi käsitellä lusikkaa ja ihan oikeasti lappasi ruokaa suuhun itsenäisesti. Nykyäänkin Pimi on kova syömään ja osaa käyttää myös haarukkaa. Lasista ja mukista oppi juomaan myös vuoden tienoilla. Uskoisin että hyvä ruokahalu on myös sormiruokailun ansiota. Kaikkea on kokeiltu ja maisteltu, kaikesta ei ole aluksi tykätty. Mutta nykyään menee alas niin parsakaali kuin tavallinenkin kaali.


Pimin lempiruuat olivat puuromuffinsit, bataattivohvelit, kesäkurpitsa-porkkanamuffinsit, puurorieskat, tomaattiset jauhelihavohvelit, banaaniletut, apinaeväs, kanapötköt, keitetty  bataatti, porkkana, peruna, pasta. Suunnilleen näillä ruuilla pyöriteltiin jonkin aikaa, kunnes Pimi täytti vuoden ja alkoi enemmän ja enemmän siirtymään syömään samaa ruokaa meidän kanssa. Toki vieläkin vältetään suolan ja sokerin käyttöä. Mutten ole mitenkään tosi tarkka jos joskus lipsahtaa suolaa hieman enemmän kuin piti. Rennolla meiningillä ollaan tässä menty. Sokerin kanssa en ole ihan niin rento. 




Alkuun olivat talk murut ja maissinaksut suureksi avuksi. Jostain syystä Pimi ei heti tajunnut sormiruokailun ideaa mutta maissinaksut tajusi heti. Niitä silloin vielä löysin suolattomia, nykyään en ole enää suolattomia löytänyt. Talk murut olivat hyviä pinsettiotteen oppimiseen, ja niitä hän tykkää edelleenkin rouskutella. Jogurtin ja omppusoseen kanssa maistuu aina.





Äitinikin totesi kun kerroin leipomuksista Pimille että miksi silloin kun me olimme pieniä niin ei ollut tällaista keksitty. Niin harmi ettei ollut ja harmi ettei vieläkään kovin moni ole tästä sormiruokailusta kuullut vaikka se on keksitty jo 10 vuotta sitten. Sormiruokailu ei ole uusi idea mutta miten ja miksi se toimii kehitti Gill Rapley. Hän kirjoitti kirjan Omin sormin suuhun Tracey Murkettin kanssa.


Tällä hetkellä sormiruokailu on kuitenkin se juttu. Pimi ei ole syönyt niitä kamalan hajuisia ja makuisia purkkiruokia. Kahta erimakua tuli koitettua mutta kumpikaan ei herralle maistunut. Toki purkkihedelmä/marjasoseita ollaan syöty, senkin edestä.




Facebookista löytyy vertaistukiryhmiä (BLW) ja ohjeita. Netistä löytyy Blogeja ja nettisivuja tästä aiheesta. Kannattaa tutustua kunnolla olisiko tästä teille tapa opettaa lapsi syömään. Itse en voi kuin suositella, vaikka alkuun välillä kauhistutti kun toinen kakoi ruokaa. Mutta niistä selvittiin eikä Pimille tullut niistä mitään traumoja (eikä äitille). 



Leipomuksista vielä sen verran että itse tein reiluja annoksia jotta pystyin pakastamaan. Niitä oli sitten kätevä ottaa päivittäin tai tarvittaessa sulamaan. Eväänä nuo muffinsit ja vohvelit olivat maan mainioita. Niin käteviä, kyläpaikassa hieman sotkuisia mutta siivoamalla siitäkin selvittiin.


Sokerittomat makeat leivonnaiset sopivat hyvin myös "laihduttajille" ja eipähän lapsellekkaan tule annoskateutta jos toinen vetää vieressä viineriä naamariin. Ne oikeasti maistuvat hyviltä.


Suosittelen lukemaan tarkemmat sormiruokailun aloitusohjeet esimerkiksi Simppeli Sormiruokakeittiöstä ja sekä liittymään FB-vertaistukiryhmään Simppeli sormiruokakeittiö. Siellä voi kysellä ja vaikka jakaa omia hyviä reseptejä. Itse olen sieltä napannut kaikki kivat ohjeet meidän käyttöön.


Hakusanoilla Baby led weaning, löytyy monia englanninkielisiä FB-ryhmiä. Perään kun laittaa Germany/Deutschland niin löytyy myös muutama ryhmä (myös vegaaneille).


Wikipediasta löytyy tietoa niiin englanniksi kuin suomeksi. Suomeksi löytyy monia blogeja joissa käsitellään tätä aihetta. Hakukenttään vaan sormiruokailu niin sieltä löytyy. 

Yksi mielenkiintoinen blogi: Lenni-led weaning



Käy lukemassa myös Pimin alkuvaiheista: 

Ekat viikot kotosalla
viimeiset kuusi viikkoa
unikoulu nelikuukautiselle
puolivuotiskatsaus
Suomi-Mafian pienen jäsenen 6-8 kuukaudet
eka vuosi on jo takana
Ristiäiset katolilaiseen tyyliin
puolitoista vuotias taapero.


Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi

Elämä pienessä alppikylässä

Elämä pienessä paikassa on välillä hmm. hieman mielenkiintoista. Sanonta kaikki tuntee apinan mutta apina ei tunne ketään, on tullut kovin tutuksi tämän kuuden vuoden aikana. Käy lukemassa pieni esittely meidän kylästä tästä.





Aluksi olin se suomalainen joka on/oli töissä Hotelli Martinshöhessä, sittemmin olin/olen Jumin tytttöystävä ja nyt uutena Kimin äiti. Mutta sitten joskus kun joku ei tunnekkaan minua niin olen että mitä ihmettä eikö kaikki tunnekkaan minua?


Tänään kävi vielä niin outo juttu. Minun tuttukaveri kuuden vuoden takaa, siis samasta kylästä jonka kanssa vietettiin paljon aikaa keväällä 2012. Nähtiin tosiaan kaupassa ja hän kysyi että olenko tullut takaisin tänne? Etkai vaan asu Martinshöhessä? Olin että hä? Koitin sönköttää että olenhan täällä kuusi vuotta jo asunut. Hän vain että tuollaisen pikkuisen kanssa ja osoitti Pimiä? Olin ihan että hä? Eikö hän tosiaan tiennyt että olen täällä koko ajan asunut ja paikallisen kanssa saanut lapsen? Nuo miehet ne ei aina vain tajua.


Meidän kylässä on vajaa 1700 asukasta ja jokainen on jollain lailla sukua toisilleen (no ei ehkä oikeasti). Juminkin sukulaisia on kylä täynnä (no, pari on), heihin ei vain pidetä millään tavalla yhteyttä. Usein kävelyllä oltuamme Jumi sanoo, tuossa meni serkku. Olen että aha, jep jep.





Välillä ajatus pienessä kylässä asumisesta ahistaa, täällä sitä pyöritään samoissa piireissä ja ne samat naamat joka kerta. Joka vuosi ne samat juhlat, esim. Fasching, Viehscheid. Että tässäkö tämä minun elämä nyt on? Pyöritään samoissa juhlissa samojen tyyppien kanssa. Aarrgghh. Mutta toisaalta olisiko se elämä erilaisempaa Espoossa asuessa? Samat kaverit, ystävät ja sukulaiset ne sielläkin on.

Mutta sitten toisaalta. Kuinka mukavaa on kun kävelee tai ajelee autolla niin aina on joku kanssa jutella tai joku nostaa kättä ja moikkaa iloisesti. Kylässä pääsääntöisesti pidetään yhtä, paitsi jos olet muukalainen niin silloin sinulla on hieman vaikeampaa.


Meidän kylällä on tosiaan lihakauppa, jossa tapaa aina mukavia ihmisiä niin tiskin takana kuin edessä. Päivä piristyy kun käy sieltä ostamassa päivän ruuat. Kotiäidin pieni päivän piristysruiske. Nykyään meidän kylässä on jopa pieni kyläkauppa/kahvila, se vasta luksusta onkin. En ole vielä kertaakaan käynyt siellä kahvilla, ehkäpä joku kesäaamu hilpaistaan sinne.


Eikä ole yksi tai kaksi kertaa kun minuun otettu yhteyttä entisen työpaikkani takia. Kerran jopa sähkömittarin lukija tuli hakemaan minut kotoota ja käytiin tsekkaamassa ne lukemat. Sähkömittarin lukija oli ottanut Jumiin yhteyttä, kun oli kuullut että Jumi seurustelee sen suomalaisen kanssa. Silloin mietin että tätä ei voi tapahtua kuin vain täällä.

Kaiken kaikkiaan tykkään asua täällä, vaikka joskus iskee paniikki. Silloin voinkin matkustaa johonkin isoon kaupungiin ja todeta kuinka ihanan rauhallista meillä on. Reissun jälkeen onkin ihana palata kotinurkille ja omaan rauhaan.


Kesäisin onkin hieman enemmän porukkaa koska lomalaiset ovat vallanneet kylän. Silloin en tunnekkaan kaikkia naamataulun perusteella. Mutta parempi kuitenkin moikata varuiksi ettei vain tule sanomista. Vielä kuuden vuoden jälkeenkin on ihmisiä joita en ole ennen nähnyt ja he asuvat tyyliin meidän naapurissa. Tai ovat sen ja sen sisko tai veli tai jotain.






Autolla ajellessa on parempi aina moikata jos joku iloisesti morjenstaa. Aina en välttämättä näe kuka siellä oli tai tajuan vasta sekunnin päästä kun tilanne on jo mennyt ohi. Moikkailen siis ihan kaikille, ihan vain varuiksi. Me kun vaihdetaan vielä Jumin kanssa autoja niin toisten on vaikea tietää kumpi siellä nyt olikaan ratin takana. Mun auton nyt tunnistaa kilometrin takaa, kun samanlaista miniä ei ole meidän kylässä. Toista se on Jumin bemarilla ajella kun joka toisella on samanlainen. Olenkin oppinut katsomaan vastaantulevan auton rekisterikilpeä kun ne pirulaiset vaihtelevat autojaan niin tiuhaan. Olenkin hyvin oppinut seuraamaan autojen rekisterinumeroita ja kirjaimia. Hyvä minä. Meinaan voi olla että kyläläisiin törmäilee myös tuolla alppitiellä, ei vain kylillä. Alppitiellä ajetaan välillä kuitenkin niin lujaa että hyvä että kerkeää niitä rekkareita katselemaan.


Tällaista on se minun normaalielämä pikkuisessa kylässä. Ei ole kovin hohdokasta. Onnellinen olen siitä että on muutamia kenen kanssa vaihtaa kuulumisia. Ja siitä että kun minulle moikataan se tehdään reilusti käsi pystyssä ja hymy huulilla. Ehkä omalla asenteella on jotain tekemistä?


Käy lukemassa myös tarinaa kevään juhlasta eli paikallisesta vapusta.


Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi


Pieni penkkiurheilija



PyeongChangin Olympialalaisia ollaan saatu seurata jo reilun viikon ja täytyy sanoa että pieni penkkiurheilija on kuoriutunut minusta sekä pikkumiehestä eli Pimistä. Asiaa on avittanut se että viime viikolla alkuviikosta Pimi oli kipeä ja loppuviikosta minä. 

Perheen kanssa on aikoinaan seurattu hiihtoa, mäkihyppyä, jääkiekkoa, joten sieltä ne juuret tulee. Vaikka siinä yhdessä on vain katsottu televisiota niin jotenkin siinä ollaan kuitenkin tiiviisti yhdessä. Perheen yhteistä aikaa.





Minä innostun yleensä lajista kuin lajista ja vaikka ei suomalainen voittaisi tai olisi edes mukana kisassa ei sillä ole niin väliä. Muina vuosina en ole näin intensiivisesti voinut seurata kisoja kun olen aina ollut töissä. Joten tämänkin takia on ihana olla kotona ja nauttia urheilu- ja olympiahuumasta.

Aamuyöstä en kuitenkaan ole jaksanut herätä, koska ei mitään sen kiinnostavampaa ole tullut. Saksa-Suomi jääkiekko-ottelukin oli aika varma Suomen voitto joten enpä jaksanut vaivautua.

Pimi ei ole aikaisemmin ollut kovin kova television tuijottelija. Paitsi nyt viime viikosta lähtien, herättyään hän osoittaa olohuoneen sohvaa ja sinnehän me olemme hetkeksi leiriytyneet. Ihana pieni hetki kun saamme nauttia toisten läheisyydestä, vaikkakin tuijotammekin televisiota.


   Olympialaiset menevät tunteisiin

Yksi aamu minut yllätti tunteenpurkaus, näin Saksaa edustaneen taitoluisteluparin esityksen. He voittivat olympiakultaa, enkä yhtään ihmettele. Niin kauniisti he esiintyivät ja kaikki hypyt meni nappiin. Melankolinen musiikki sopi jotenkin siihen aamuiseen tunnelmaan. Heidän onneaan ja onnistumista oli ilo seurata, vielä jälkeenkin päin ajateltuna se on ollut kaunein hetki näissä kisoissa.






Suomen mitalit

Olemme kuitenkin missanneet kaikki kolme tähän asti Suomeen tulleet mitalivoitot. Jotenkin emme juuri silloin ole olleet television ääressä. Toivotaan vielä monta mitalia ja niin että myös me päästäisiin ne näkemään ja nauttimaan mitalikahveet reaaliajassa.


Lajeja joita olemme erityisesti seuranneet 

Ampumahiihto, mielestäni siinä sattuu ja tapahtuu. Aina. Harmi vain ettei Kaisa Mäkäräinen pärjännyt sitten kuitenkaan. Ja tylsästi Laura Dahlmeier voitti kaksi kultamitalia. Olin kuitenkin onnellisen yllättynyt ruotsalaisen Öbergin puolesta. Ettei aina sama naama voita koko aikaa.

Hiihto, se on aina mielenkiintoista harmi että juuri ne kisat joita katsottiin niin ei suomalaiset pärjänneet. Mutta vielä on muutama kisa jäljellä. Hiihdosta onkin jo kaksi pronssia Krista Pärmäkoskelta. Jee, hyvä Krista. Varsinkin miesten sprinttikisa oli mielenkiintoista seurattavaa. Nuori norjalainen Kläbo joka voitti oli aivan ilmiömäinen juostessaan mäkeä ylös. Huh.

Kelkkailu, sitähän täällä Saksassa harrastetaan paljon joten sen takia sitä myös näytetään televisiosta koko ajan. Kelkkailua on niin monenlaista, lasketaan joko yksin, kaksin, kolmin tai neljin, miehet tai naiset ja mennään jalat edellä tai pää edellä. Jälkimmäinen näyttää niin hurjalta ettei minua saisi sitä ränniä alas.





Lumilautailu, sitäkin on slopestyleä, half pipea, big airia ja crossia. Kuitenkin Enni Rukajärven pronssilasku missattiin, se taisi tulla liian aikaisin aamulla. Hyvä Enni!! Harmittavasti Enni ei päässyt big airissa jatkoon.



Palkintojen jako

Yleensä palkintopallille päässeet ovat olleet onnellisia mutta niin ei ollut yhden japanilaisen kohdalla joka sai hopeaa. Ilmeisesti hän oli edelleen harmissaan kun hävisi kultamitalin. Sitä oli vain hieman nolo seurata kun hän ei voinut juhlia toista sijaansa. Oliko sitten kulttuurierot vai henkilöero vai mikä? Tiedä sitä?





Yhteisöllisyys

Ihana on ollut seurata muita urheilijoita jotka kannustavat niitä jotka eivät mitalisijoille ole päässeet. Esim. miesten 15 km:n hiihdon jumbosijan meksikolainen mies tuuletti kuin olisi voittanut kultaa. Saavutus sekin on että on päässyt edes kisoihin ja pääsee maaliin. Respektit myös niille kultamitalisteille jotka ovat reilusti käyneet kättelemässä jumbosijan urheilijat.

Knoppitietoa

Tiesitkö että suomalainen mies hiihti eri maan väreissä? Kyllä Suomesta kotoisin oleva Timo Grönlund edusti Boliviaa 15 km:n hiihdossa. Hän tuli maaliin 105. sijalle ja vain vajaa 10 minuuttia kärjestä jääneenä. Hyvä Timo!

Jännät hetket

Niitä on riittänyt niin suomalaisille kuin saksalaisille. Viimeksi eilen ampumahiihdossa ranskalainen voitti saksalaisen vain sentin erolla. Jännää kuin mikä.





Seuraa blogia

Olen myös seurannut suomaailmalaisen kisaraportteja paikan päältä. Ihanaa että joku jaksaa sieltä kirjoitella ja laitella kuvia. Hän on kirjoitellut miten tavallinen kisaturisti pärjää siellä. On ollut jonotusta jonon perään ja varsinkin väärissä jonoissa. Turistioppaatkaan eivät aina olleet oikeassa, mutta ystävällisesti ovat sitten kuskanneet kisaturistia. Kiitos Inka, on ollut ilo seurata kirjoituksiasi.




Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi


Funkenfeuer - Kokko joka tuo kevään, tai sit ei

Fasching eli karnevaaliajan jälkeen on aika odotella kevättä. Sunnuntaina (lauantaina) Aschermittwochin eli tuhkakeskiviikon jälkeen rakennetaan kukkulan laelle "Funken" eli kokko.






Silloin rakennetaan mahdollisimman iso KOKKO ja sen päälle asetetaan Funkenhexe eli noita. Noita on tehty oljista ja lumpuista. Tarina kertoo jos noita palaa nopeasti on talvikin nopeasti ohi jos taasen hitaasti niin talven loppuminenkin kestää hetken. Noidan sisälle on  laitettu ammuntapulveria, joka palaessaan paukkuu hauskasti. Tämä on perinteenä erityisesti Allgäussa ja Vorarlbergissa. Katsojat odottavat malttamattomana noidan räjähtämistä, jos noita räjähtää kunnolla se tuottaa onnea. Jos taasen kokko kaatuu/palaa ennen noidan räjähtämistä se tuottaa huonoa onnea.






Funken eli kokko rakennetaan joulukuusista, lavoista ja/tai muista jätepuista. Roskia tai muita jätteitä ei polteta, ympäristönsuojelemisen vuoksi. Kokon rakentaminen aloitetaan pari päivää ennen polttamista. Sitä vahditaan yötä myöten ettei naapurikylän kokon rakentajat tee tihutöitä niin ettei kokkoa saada palamaan. Silloin siihen kylään jää talvi pidemmäksi aikaa. Muutenkin kokon korkuudesta taistellaan naapuripitäjien kanssa. Kuka onkaan tänä vuonna rakentanut korkeimman Funkenin?





Oberreuten Funken on yleensä läpimitaltaan 14 metriä ja korkeudeltaan 10 metriä.







Funken sytytetään yleensä klo 19, kerran kävi niin ettei kokko meinannut syttyä. Vasta kello yhdeksän aikaan he saivat sen syttymään. Meidän kylän Funkenista vastaa Funkenclub Langenried, suurin osa nuoria miehiä. He kaikki kuuluvat myös vapaapalokuntaan, ehkä hyvä niin kun ollaan tulen kanssa tekemisissä. Tietävät ainakin miten sammuttaa, sytyttäminen kun ei aina tunnu onnistuvan. Usein kukkulan laella voi olla kova tuuli ja silloin saatetaan peruuttaa koko tilaisuus.





Funkenissa on tarjolla kaljaa (+muita virvokkeita), glühweinia, wienerlejä eli nakkeja, sämpylöitä ja Funkenküchleä eli "funkenpullaa". Funkenküchle joka maistuu muuten ihan tippaleivältä. Sitä kutsutaan myös nimellä Gezogene, Krapfen, Funkaküachle tai Pfosen. Tätä on Schwabenissa tarjoiltu Funkensunnuntaina, kotirouvat paistoivat kuumassa rasvassa niitä lapsille. Funkenküchle näyttää hieman viineriltä eli reunoilta paksumpi ja keskellä on ns. "ikkuna". Päälle on ripoteltu tomusokeria tai kanelisokeria.






Paikalla saattaa olla myös puhallinorkesteri soittamassa perinteistä musiikkia. Alla olevassa kuvassa olen ensi kertaa Funkenfeuerissa ja asusteesta voi hieman päätellä että vaatteet oli hieman väärä valinta. Ensinnäkin takista hajosi vetoketju (ja näköjään sateenvarjokin) ja saappaat piti heittää roskiin, koska kokon ympäristö oli ihan mudan peitossa. Muutenkin kaikki vaatteet haisi savulle, eikä tuuletus mitenkään auttanut. Nykyään olen ihan profi ja laitan kumisaappaat ja jonkun vanhan takin päälle. Ekana kertana näin sellaisia mudassa räpiköimisen mahtisuorituksia ja mutapainikaan ei ollut kaukana muutaman henkilön kohdalla.






Lähialueen Funkenit tänään lauantaina

Oberreute - Langenried klo 19
Sulzberg - Itävalta klo 20

Lähialueen Funkenit huomenna sunnuntaina

Oberreute - Vorderschweinhöf klo 19
Simmerberg klo 19.30
Ellhofen klo 18
Heimenkirch klo 19.30
Lindenberg klo 18
Röthenbach - Osterholz klo 16
Opfenbach klo 19.30
Maierhöfen - Reute klo 17
Grünenbach - Kirchweg klo 19
Gestratz - Horben klo 19
Ebratshofen klo 19


Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi


Laskiaistiistai eli Fasnatziestag Oberstaufenissa



Viime torstaina alkoi karnevaaliaika Gumpiger donnerstagilla eli silloin naiset saivat tosiaan tehdä mitä halusivat. Leikata vaikka vastaantulevalta kravaatista palasen. Käy lukemassa miten meidän kylässä juhlittiin Weiberfaschingiä.






Mm. Kölnissä ja Mainzissa on isot karnevaalimeiningit. Osa siellä asuvista poistuvatkin paikalta kun eivät jaksa sitä hillumista ja ryyppäämistä. Jokaisessa kaupungissa taitaa olla hieman omat traditiot. Tutustuin tänä vuonna erityisesti Oberstaufenin karnevaalimeininkeihin.







Oberstaufenissa on tämä perinne ollut jo yli 300 vuotta. Välillä sitä miettii kuinka pienen hetken oma elämä on näistä satavuotisista traditioista. Oberstaufen joka täyttää tänä vuonna muuten 1150 vuotta. Kyllä, ihan oikeasti. Laskiaistiistaita eli Fastnachtdienstagia sanotaan Oberstaufenissa Fasnatziestagiksi. 






Alunperin asialla ei ole ollut mitään tekemistä karnevaalien kanssa tai ei oikeastaan edelleenkään. Palataan vuoteen 1635 jolloin kylää koetteli rutto joka vei 700 kyläläistä mennessään. Sinä vuonna vastoinkäymisien jälkeen piti luoda kyläläisiin elämänhalua ja uskoa. Laitettiin nuori poika pukeutuneena rumpaliksi kiertelemään kylää ympäri kylänlipun kanssa. Joka vuosi sen jälkeen on kiertänyt kulkue läpi kylän. Alunperin kylänlippua heilutettiin asukkaan pään päällä. Myöhemmin rumpalipoika oli muuttunut Butz:ksi. Poika joka on pukeutuneena narrin asuun kiertää joka talon ovella ja "putsaa" talosta ruton pois. Hänellä on käsissään pieni luuta jolla ajaa pois kaikki taudit, tai niin uskotaan. Hänelle on tapana antaa juomarahaa. Illan lopuksi Butz eli poika kuolee ja silloin ajatellaan niitä kuolleita jotka kuolivat vuonna 1635.





Kulkue kulkee kylän läpi ja kirkon edessä pidetään pieni puhe, ammutaan kolme kunnialaukausta, heilutetaan luutaa ja lippua ja jatketaan matkaa. En nähnyt ihan kunnolla mitä siellä tapahtui koska ihmisiä oli niin paljon edessä. Koitin kurkkia ja ottaa kuvia käsi ylhäällä mutten saanut kunnon kuvia.










Tämän pienen kulkueen ja perinnejuttujen jälkeen kaikki marssivat läheiseen ravintolaan jossa alkaa perinteinen Frühschoppen eli suomeksi aloitetaan ryyppäämään heti aamusta. Perinteeseen kuuluu myös että naimisissa olevat miehet lähtevät pubi-kierrokselle naissinkkujen kanssa ja naimisissa olevat naiset miessinkkujen kanssa. Tätä koitin kysellä että miksi näin on, en saanut vastausta. Kuinka kauan tämä tapa on ollut ei myöskään selvinnyt minulle. Ilmeisesti aluperin ajatuksena on ollut tanssiminen varatun miehen kanssa ja nuorineito on maksanut miehen juomat. Ja tämä koski vain Oberstaufenin asukkaita.


Iltapäivällä saapuvat vielä mustiin pukeutuneet Butzit eli pojat jotka ensiantavat lapsille makeisia ja sen jälkeen jahtaavat lapsia luudan kanssa. Koko päivän olisin ollut Oberstaufenissa menoa ja meininkiä, mutta me tyydyttiin katsomaan vain tuo alku. Klo 14 olisi ollut konsertti ja klo 17 tanssit ja illalla kuuden aikoihin Butz kuolee. Illalla klo 20 alkaa vielä yhdet tanssit Kurhausissa.
 




Aika mainio tarina joka on jatkunut vuodesta toiseen. Tästä tykkään Saksassa että monia perinteitä vaalitaan ja niitä ei unohdeta tai mennä muuttamaan. Esim. Suomessa jossa ei saa (kait) enää laulaa edes Suvivirttä koulujen loppumisen kunniaksi. 




Karnevaaliaika eli meillä suomessa laskiaisaika.

Torstai - Gumpiger donnerstag


Perjantai - Rußiger freitag


Lauantai - Schmalzigen samstag


Laskiaissunnuntai - Fasnachtsonntag


Maanantai - Rosenmontag


Laskiaistiistai - Fastnachtsdienstag


Keskiviikko - Aschermittwoch




Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi



Suolahuone - Salzgrotte



Kuinka moni on käynyt suolahuoneessa, käsi ylös?


Minä kävin suolahuoneessa ensimmäisen kerran keväällä 2010 Levillä. Olin ollut koko talven kipeä (sikaflunssa, keuhkokuume ja perusflunssaa) ja olin talven työharjoittelussa Levillä. Silloin päätin käydä testaamassa suolahuoneen josta olin kuullut isoilta tytöiltä. 
Kokemus silloin oli ihan erilainen mitä se nyt on ollut. Vaikka periaate on sama, niin ei näitä kahta voi mitenkään laittaa samaan kategoriaan.


Levin hullu poro-hotellissa oli/on suolahuone joka oli ihan tavallinen huone jossa oli lattialla suolaa ja seinät vuorattu suolalla. Huoneessa oli myös rantatuolit/tuolit, joissa pystyi istumaan tai makoilemaan. Välillä huoneessa oli niin kylmä että ihan kauhistutti. Ei tainnut olla mitään peittoja tai mitään muutakaan.


Meillä täällä päin on Vital-Hausin suolahuoneita eli Salzgrotteja Weitnaussa, Fischenissä ja Wangenissa. Meininki on ihan erilainen kuin minun kokemus tuolla Levillä.





Seiniin, lattiaan ja kattoon on vuorattu suolaa yli kaksikymmentä tonnia. Istunto kestää 45 minuuttia ja silloin sinne suihkutetaan suolahiukkasia (alle 0,005mm) generaattorin avulla. Katossa on myös niin sanottu tähtitaivas valaisu joka muuttaa väriään. Tunnelmaa luodaan myös hempeällä musiikilla. Valoja on himmennetty niin että pääset varmasti rentoutumaan.


Paitsi että minä olen viime aikoina käynyt siellä Kimin kanssa. Ollaan oltu niin räkäisiä ja yskäisiä joten olen ajatellut että ehkäpä siellä käyminen auttaisi meitä. Kerran viikkoon tai kerta kuukauteen käyminen tuskin tuo mitään kunnollisia terveysvaikutuksia mutta onpahan ollut sadepäiville jotain kivaa ohjelmaa. 


Meillä päin tosiaan ovat myös lapset tervetulleita näihin suolahuoneisiin (tiettyinä aikoina). Siellä on erikseen lapsille "hiekkaleluja", joilla he voivat leikkiä. Aikuiset voivat hieman torkahtaa, ellei lapsi ole niin pieni että sitä pitää vahtia ettei syö sitä suolaa. Näin oli viime vuonna kun Kimi oli niin pieni että laitteli kaikenlaista vielä suuhunsa. Tänä vuonna pystyin kääriytymään viltin alle, nostamaan jalat ylös ja jopa laittamaan silmät kiinni. Tämän ihanan hartaan hetken jälkeen oli vaikea nousta lepotuolista ylös. Tunsin kuinka olin erittäin rentounut ja ihan kuin nenäkin voisi paremmin. 








Mikä on suolahuone?

Suolahoitoja on tunnettu jo keskiajalla. Munkit hoitivat sairaita suolaluolissa, myöhemmin havaittiin, että suolakaivoksissa työskennelleet ihmiset olivat hengityselimistöltään terveempiä eikä heillä esiintynyt keuhkosairauksia kuten muilla.

Suolahoitoa on käytetty jo 1940-luvulta alkaen monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa sekä Kanadassa. Ensikokemukset ovat olleet positiiviset: potilaiden hengitys helpottui, keuhkojen toiminta parani, yskä- ja nuha-oireet helpottivat ja lääkeannoksia pystyttiin pienentämään.

Suolahoitoa suositellaan erityisesti hengitys- ja iho-ongelmista kärsiville, mutta myös äänenalan ammattilaisille, urheilijoille, kuntoilijoille, tupakasta vieroutuville ja tupakoitsijoille. Hoito rauhoittaa ärsytys- ja tulehdusoireita, joita moni saa huonosta sisäilmasta tai altistumisesta pölylle, homeelle tai liuotinaineille.

Tietokonepäätteellä työskenteleville suolahoito auttaa alentamaan kehon ylivarautunutta staattista sähkövarausta.

Vaikka varsinaista sairautta ei olisikaan, toimii suolahoito ennaltaehkäisevästi, kun limakalvojen ja ihon kyky puolustautua edellä mainittuja ulkoisia tekijöitä vastaan paranee.

Näin kerrotaan Helsingin suolahuoneen sivuilla.





Kannattaa käydä vaikka pari kertaa kuussa.

Lea Vital-Haus hinnasto:

Lapset 4€/kerta
Aikuiset 10€/kerta
Ma ja La klo 10-10.45 lasten tunti, loma-aikoina kannattaa varata aika.

Jalkaan puhtaat valkoiset sukat.

Katselin että Helsingissä ja Oulussa vastaavat hinnat ovat tuplana.

Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi

Suomi-lomat

Suomen lomat nuo ulkosuomalaisen ihastus ja vihastus. Sehän on selvää, on ihana päästä omaan synnyinmaahan ja tapaamaan sukulaisia, perhettä, ystäviä, kavereita, tuttuja jne.  Huh, hiki tulee jo pelkästä ajatuksesta. Välillä se ei kuitenkaan ole niin ihanaa.



Pihlajasaari 2013


Harva ulkosuomalaisen sukulainen, ystävä, tuttava, kummin kaima tulee ajatelleeksi kuinka stressaava se tilanne on meille ulkosuomalaisille. Moni haluaisi olla lomalla mutta paineet "kaikkien" tapaamiseen on kova. Ja toki ulkosuomalainen itse haluaa nähdä "kaikki".


Yhtenä syksynä tapasin yli viisikymmentä, sukulaista, ystävää, kaveria, tuttua ja kummin kaimaa siis viikon aikana. Voin sanoa että se oli suoritus josta en ole kovin ylpeä. Olin tämän viikon jälkeen aivan poikki. Olisin tarvinnut lomaa loman jälkeen. Onneksi silloin ei ollut vielä Kimiä. Nykyään tuota tahtia en pysty edes ajattelemaan. Lapsensaannin myötä olen oppinut olemaan itselle armollinen ja nauttimaan enemmän näistä Suomi-lomista. Tylyltä tuntuu ja kuulostaa mutta en vain enää jaksa enkä pysty.


Mutta miten saa kaikkia miellyttävän yhtälön? 

Jotenkin porrasetetusti pitäisi siis koittaa hoitaa nämä tapaamiset. Eli nähdä vain joka toinen kesä tai jopa joka kolmas? Kuulostaa julmalta mutta vaihtoehtoa ei taida olla. Yksi ja paras ratkaisu olisi se että kaikki tulisivat vuorollaan meidän luokse Saksaan. Silloin pystyisi keskittymään kunnolla ja rauhassa vain niihin rakkaisiin ketkä meidän luokse tulevat. Se olisi ihan parasta. Mutta siinä on se ongelma miten saada ne kaikki meidän luokse?



Aulanko 2013



Olen näinä seitsemänä vuotena kokeillut kaikenlaista, on treffattu kahvilassa, ravintolassa, baarissa, mökillä, leirintäalueella ja ystävä luona. Mikä näistä on sinun mielestäsi paras vaihtoehto?


Ravintola, kahvila

Muuten kiva idea, että itse törötät paikalla ja ystävät/kaverit tulevat sinua tapaamaan. Silloin ei tarvitse itse säntäillä sinne tai tänne. Mutta muutaman kokemuksen jälkeen tämä ei ole ykkkösvaihtoehto. Osa jää hieman paitsioon, varsinkin jos ei istu vieressäsi. Joudut kertomaan jutut ehkä muutamaan kertaan, toki jos pääasia on vain nähdä, niin tässä se toteutuu. Miinuksena on myös se ettet välttämättä pääse kyselemään mitä kaverillesi kuuluu. Josta olet totta kai kiinnostunut. Kolmanneksi kaverit ei välttämättä tunne keskenään ja se vaikeuttaa myös tilannetta.


Leirintäalue esim. Luukki

Paikka jossa on viheralue, ranta ja grillaus mahdollisuus (niin ja hyvä ilma). Leirintäalue oli meidän yhden kesän treffauspaikka. Ilmoitin kavereille että olemme koko päivän siellä että tervetuloa viettämään päivää meidän kanssa. Tarkoitus oli että kaikki toivat omat eväät mukana niin ei tarvinnut pähkäillä kuka tulee ja milloin tulee jne. Kaikki hoitivat omat ruokailunsa itsenäisesti. Tämä on ollut suosikkini. Kaverit tulivat porrastetusti, lähtivät porrastetusti, lapsille oli uintimahdollisuus, grillaus tapahtui myös porrastetusti. Kaikki sujui mielestäni kuin rasvattu salama. En tiedä olivatko kaverit samaa mieltä? Kertokaa.


Mökki

Meillähän ei ole omaa mökkiä, mutta olemme muutama kesänä vuokranneet mökin PK-seudun läheisyydestä. Sovin etukäteen päivät jolloin on ns. avoimet ovet joilloin saa tulla. Homma ei mennyt omalta osaltani ihan putkeen, löysäilin tapaamispäivissä. Sillä seurauksella että meidän perheen oma loma jäi vain muutamaan päivään. Jumi oli hieman kivikovilla kun joka päivä tuppasi tupa täyteen vieraita. Joten tässäkin pitäisi muistaa että vain ne tietyt päivät ja piste (mutta kun se ja se ei pääse silloin). Perherauhan kannalta tiukkalinja tai muuten käy köpelösti. Viime kesänä ei pidetty avoimia ovia kuin perheenjäsenille. Se oli hyvä ratkaisu se.


Ystävän luona

Omalla tutulla porukalla, minulla on muutama tiiviskaveriporukka ja heidän kanssaan jonkun luona tapaaminen on ihan parasta. Illan/päivän aikana kerkeää (tai sit ei) jutella kunnolla ja käydä läpi muiden(kin) elämänkäänteitä. Toki jos tässäkin on vain muutama tunti aikaa niin eihän siinä mitään kerkeä. 

Baari

Ystäväporukan kanssa on kiva lähteä viettämään iltaa, varsinkin jos olette jo ne peruskuulumiset hoitaneet aikaisemmin. Muuten tämä vaihtoehto ei ole kovin hyvä idea. Mölyisessä mahdollisesti savuisessa baarissa ei taida kuulla (tai nähdä) edes omaa ajatusta.


Haukilahti 2013



Parasta olisi tavata ystävät yksi kerrallaan ja mieluiten koko päivän (yön). Mutta aina se ei vain onnistu. :(


Näiden ulkomaan vuosien jälkeen kavereilla ei ole enää niin tunkua minua/meitä tapaamaan. Olen myös parina viime kertana tehnyt niin että olen "julkisesti" ilmoittanut tulostamme pienellä varoitusajalla. Jolloin niitä minuuttiaikatauluja en ole kerennyt tehdä (heh, sekin on vaikeaa). Eli ne ketkä ovat ottaneet yhteyttä minuun, ollaan pystytty sopimaan tapaaminen. Tai sitten on hieman yhdistelty tapaamisia.


Tämä on kaikkien ulkosuomalaisten ongelma jotka vielä haluavat tavata vanhoja ystäviään/kavereitaan. Jotkut ovat jo luovuttaneet, kun tapaamisten sopiminen on ollut niin vaikeaa. Kaverit/ystävät eivät ole jaksaneet/vaivautuneet esim. matkustaa naapurikaupunkiin tapaamaan, tai juuri silloin on jumppa-tunti jonne on ehdottomasti päästävä. Toinen on saattanut matkustaa maapallon toiselta puolelta, mutta toinen puoli ei näe asiaa samalla lailla(?). Siinähän sen sitten näkee, kuinka kiinnostuneita/innostuneita ollaan kun saavutaan kaupunkiin.

Miten sinä olet hoitanut tapaamiset perheen/ystävien/tuttavien kanssa?



Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi