Kirjoittelin jokin aika sitten, että meidän Suomiloma on tältä kesältä lusittu. Nyt voin vain muistella tätä kamalaa viikkoa. Lomaviikko, jolloin kaikki meni pieleen. Tarinaan liittyy vahvasti ystäväni ja Pimin kummitäti Niina, joten Niina nimi tulee mainittua useasti. En tiedä alkoiko paha onni jo ennen Niinan saapumista mökkivieraaksemme vai tapahtuiko se siinä samalla?
 |
| Porvoo |
Tiistai
Tiistaiaamuna tajusin, ettei minulla ole enää prepaid:iä puhelimessa. Minun oli tarkoitus soittaa yhteen saunapaikkaan ja kysyä yleisestä saunavuorosta. Olin jo edellisenä iltana koittanut ottaa heihin yhteyttä nettichatin kautta huonoin tuloksin.
Ajattelin, ei hätää, Niina tulee tänään ja saan soitettua hänen luurilla kyseiseen paikkaan.
Mentiin Niinaa vastaan Porvoon linja-autoasemalle. Käveltiin ympäriinsä vanhaa kaupunkia ja mietittiin yhtä ravintolaa, että missä se on jne. Niina alkoi kaivaa puhelinta ja hän ei löydä kännykkää mistään, ei mistään. Mietittiin, että josko se jäi reppuun joka oli autossa? Vahva epäily alkoi kuitenkin kääntyä sen puoleen, että puhelin matkustaa Imatralle.
Löydettiin Porvoon vanhasta kaupungista kivanoloinen ravintola, josta saisi kohtuuhintaista lounasruokaa. Päätettiin jättää lainarattaat terassin ulkopuolelle, koska terassi oli pieni. Oltiin jo syöty ja siinä samalla huomasin, että yksi auto yritti päästä kapeaa kujaa pitkin eteenpäin.
Tien toisella puolella, juuri meidän kohdalla terassin toisella puolella oli mies kahden (2) polkupyörän kanssa. Hän taiteili ja koitti saada pyöriä lähemmäs itseään, että autoilija pääsee autolla ohi. Samalla minä tajuan, että tämä autokuski ei näe meidän lainarattaita. Koitan huutaa ja heiluttaa, mutta liian myöhäistä. Volvo-kuski ajoi rattaiden yli ja yksi rengas puhkesi ja vanne meni ihan tuusan nuuskaksi.
Huusin hädissäni, voi ei rattaat eivät ole omat ja nyt ne on ihan rikki.
Volvo-kuski huomasi erheensä ja tuli sanomaan, että maksaa kulut. No hyvä niin. Ainut että minulla ei ollut mitään käsitystä mitä varaosat näihin rattaisiin maksavat. Koitan soittaa ystävälleni whatsapp-puhelua, laihoin tuloksin.
Mietittiin, että oliskohan 50€ tarpeeksi vararenkaan saamiseksi?
Selvisi, että mies on ruotsalainen ja hän puhui englantia ja minä sekasikiö-kieltä eli englantia, saksaa ja ruotsia sekaisin. Onneksi hän ymmärsi myös hiukan saksaa.
Sanoin että on ok, jos hänellä on antaa 50€ niin ollaan sujut.
Volvo-kuski alkoi hitaasti kaivaa lomapussukastaan rahoja, 20€, 10€ ja 5€ eli pussukasta löytyi vain 35€.
Me mietittiin, että onkohan se riittävästi. Hän sanoi, että voi käydä automaatilla nostamassa lisää, muttei tehnyt elettäkään liikkuakseen.
Päädyttiin siihen, että okei 35€ on ok summa. Paiskattiin kättä ja se oli siinä.
Me jatkettiin matkaa autolle rikkinäisillä rattailla.
Autolla todettiin, että Niinan kännykkä ei ollut missään hänen matkatavaroissaan. Tällä hetkellä Porvoon linja-autoasema on remontissa ja sieltä ei voitu kysyä kännykän kohtalosta. Yksi bussikuski ei ollut juttutuulella kun kysyttiin voiko hän auttaa? Sanoi vain tylysti ei. Onneksi kaksi muuta neuvoivat, että meidän pitää ottaa yhteyttä tähän ko. Bussiyhtiöön.
Nooh, koska minun kännykässä ei ollut puheaikaa niin Niina päätti soittaa isällensä, onneksi mobiilidataa oli jäljellä ja puhelu onnistui sillä tavalla. Hän selvitti asiaa ja tosiaan kännykkä oli matkalla Imatralle. Niinan sisko asuu Lappeenrannassa ja oli käynyt tarkistamassa, että puhelin oli tallessa. Me ei jaksettu jäädä odottamaan bussin paluuta Porvooseen, joten kännykkä jatkoi matkaansa Helsingin löytötavaratoimistoon.
Tässä välissä tajusin laittaa anopille viestiä, että ostaa minulle prepaid-aikaa puhelimeen.
Tässä välissä tajusin laittaa anopille viestiä, että ostaa minulle prepaid-aikaa puhelimeen.
Niin ja se puhelu minkä olin ajatellut soittaa Niinan puhelimesta, ei tietenkään onnistunut. Onneksi netti toimi ja sain laitettua viestiä toiselle ystävälle ja hän hoiti asian eteenpäin.
Valitettavasti siellä saunapaikassa ei ollut enää yleissaunavuoroja, niin kuin erheellisesti olin luullut. Kirjoitin sinne viestiä, mutta se oli ihan liian myöhäistä seuraavalle päivälle. Varsinkin kun minulle vastattiin vasta torstaina.
Tiistai-ilta
Oltiin syömässä terassilla ja Pimi söi kurkkua. Hän pelleili kovasti ja yht’äkkiä huomataan, ettei kaikki ole ok. Pimi kakoo ja yrittää oksentaa, mutta mitään ei tule ulos. En ensiksi tajunnut tilanteen vakavuutta. Tuntui että aikaa meni jonkin aikaa ja sitten Jumikin tajusi laittaa Pimin vaaka-asentoon. Minä hakkaan selkää täysillä ja sitten sieltä lentää ihan järkyttävän kokoinen kurkunpala. Huh, koska minä hetken jo kerkesin miettiä, että nyt pitää soittaa ambulanssi.
Anoppi laittoi viestiä, että kännykkään oli nyt ladattu 50€ puheaikaa. Kiitos anoppi.
Anoppi laittoi viestiä, että kännykkään oli nyt ladattu 50€ puheaikaa. Kiitos anoppi.
Tiistai-ilta jatkui vielä omituisissa merkeissä. Tiskasin ruokailun jälkeen astioita ja yht’äkkiä kahvikuppi tippui alas hyllyltä. En sen kummemmin miettinyt asiaa vaan laitoin kupin takaisin kuivauskaappiin.
Ennen saunaa päätettiin tehdä jalkakylpy väsyneille jaloille. Joten siinä kun ilman sukkia ja kenkiä kekkuloin, niin sainkin kun sainkin tikun kantapäähän. Osan tikusta sain otettua pois, mutta pieni kärkipala jäi.
Saunomisen jälkeen istuttiin terassilla Niinan kanssa. Jumi oli laittamassa Pimiä nukkumaan yläkerrassa. Yht’äkkiä jostain kuuluu ääni joka sanoo ”HEI”. Me molemmat Niinan kanssa kuultiin se, huusin vielä Jumia, että sanoiko hän sen? Mutta mitään ei kuulunut, eli pojat oli jo nukkumassa.
Mentiin aika pian nukkumaan ja yö oli ollut hieman levoton. Niina oli kuullut vähän väliä koputusta. Minä en kuullut mitään, minä nukuin ylhäällä kuin tukki.
Keskiviikko
Vihdoin oli tuuli tyyntynyt ja me päästäisiin Niinan kanssa melomaan kajakeilla.
Ensimmäisessä kajakissa oli ampiaisenpesä, toinen olikin liian pieni (lasten koko) Niinalle, kolmas oli mulle ja sitä olinkin jo käytttänyt pari kertaa. Ei muuta kuin Jumi apuun ja hän otti ampiasipesän pois. Sanoi, että ei siellä ollut elämää. Vaikkakin kajakkien pitopaikalla kävi kova kuhina, kun ampparit etsivät kuumeisesti pesää.
Ensimmäisessä kajakissa oli ampiaisenpesä, toinen olikin liian pieni (lasten koko) Niinalle, kolmas oli mulle ja sitä olinkin jo käytttänyt pari kertaa. Ei muuta kuin Jumi apuun ja hän otti ampiasipesän pois. Sanoi, että ei siellä ollut elämää. Vaikkakin kajakkien pitopaikalla kävi kova kuhina, kun ampparit etsivät kuumeisesti pesää.
Niina laittoi jalkansa kajakin sisälle ja kippas samalla hetkellä. Onneksi Niina sai laitettua käden veteen, vaikkakin siinä kohtaa oli äkkisyvä alkamassa. Minä se koitin edestä pitäen pitää kajakkia pystyssä. Jumi oli onneksi lähellä ja veti Niinan pystyyn.
Joten näillä eväin me lähdettiin melomaan. Niinan kajakki oli 10 senttiä täynnä vettä.
Melontaretken jälkeen Jumi otti minun kantapäästä sen tikunpään pois. Auts.
Illalla mentiin mentiin ystävien mökille paljuillemaan ja saunomaan. Onneksi ei menty moottoriveneellä, lue perjantain/lauantain kohta niin ymmärrät miksi.
Keskiviikko-yönä Niina oli kuullut edelleen heikkoa koputusta. Minä en kuullut mitään, nukuin kuin tukki.
Torstai
Torstai on toivoa täynnä ja niin se oli tälläkin kertaa. Me vietiin Niina Loviisan linja-autoasemalle, josta hän matkasi Helsinkiin ja sai puhelimensa takaisin 10€ köyhempänä. Me käytiin tutustumassa Ruotsinpyhtään ruukkialueeseen ystäväperheen kanssa. Kiva ja rentopäivä.
Paitsi yöllä tunsin, että joku istuutui sängynlaidalle ja istui siinä hetken aikaa. Onneksi seuraavat yöt sain olla rauhassa.
Perjantai
Päätimme mennä ystäväperheen mökille vesiteitse, koska olihan meillä käytössä moottorivene. Matkaa oli kartan mukaan 2,5km, joten pikku juttu ajattelin.
Niin sitä vaan mentiin veneilemään, ja lounaistuuli oli aika kova. Alkumatka taittui mukavasti ja sain otettua kivoja kuvia. Jossain vaiheessa alkoi epäilyttää, että ollaan menty ohi. Niin me oltiinkin, tuplasti. Eikun Jumille viittoilin, että nyt takaspäin.
Vastatuuleen pienellä avoveneellä meneminen ei ollut kovinkaan antoisaa. Aallot veivät venettä ylös ja alas. Takapuoleen alkoi sattua alastulossa. Pimi oli minun sylissä ja hän puristi minua ja minä häntä. Matka tuntui pitkältä ja sitä se ehkä olikin. Vatsalihakset kovina pidin Pimistä kiinni, vatsatreeni kaupan päälle.
Jossain vaiheessa huomaan, että edessä on luoto, kari ja saari. Koitin Jumille sanoa, että pitää kiertää. Hän päätti kuitenkin ajaa siitä välistä. Niin, voitte vain arvata mitä kävi. Veneenpohja raapi niitä kiviä, silloin ajattelin, että me kuollaan tänne.
Ketään ei ollut näkynyt missään, eikä kukaan kuulisi jos me huudetaan tai puhalletaan pilliin.
Ystävä oli laittanut jossain vaiheessa viestiä, että onko kaikki hyvin? Vastasin siihen vain että ei, ollaan ajettu ohi. En kerennyt enkä pystynyt muuta vastaamaan, vene hyppi ylös ja alas. Hyvä että edes kännykkä pysyi kädessä.
Jossain vaiheessa alkoi kohde lähenemään ja ilonkyyneleet tulivat silmiini. Mietin, että me selvitään sittenkin. Tuuli oli aika rajua siihen rantaan asti, onneksi paikka oli sellaisessa pohjukassa jonne ei tuuli niin päässyt.
Tuntui epätodelliselta päästä perille. Olin varma, että me jäädään sille reissulle.
Ystävät vain ihmettelivät minun reaktiota, he olivat vain viettäneet ihanaa kesäpäivää ja me olimme kuin venepakolaisia.
Vietettiin ihana päivä ystävien kanssa. Paljuiltiin, saunottiin, grillattiin ja syötiin jäätelöä.
Omalle mökille päin veneiltäessä tuuli oli tyyntynyt ja meri rauhoittunut ja veneily oli taas kivaa.
Lauantai
Tässä kohtaa selvisi, että toisen veneen tulppa oli irronnut. Siis ei mikään moottorintulppa vaan pohjatulppa. Jumi oli monena päivänä tyhjentänyt äyskärillä veneen pohjalta vettä. Lauantaina hän tajusi kurkata, että ei helvetti, eihän siellä ollut tulppaa. Joten onneksi ei menty sillä veneilemään Niinan kanssa tai että olisin pe iltana mennyt soutelemaan ja katselemaan auringonlaskua.
Maanantai
Onni alkaa kääntyä ja sain vihdoin selvitetyksi paikan mistä saadaan lainalastenvaunuihin rengas. Soitin sinne heti maanantai-aamuna ja he käskivät tulla paikalle. Paikka oli matkan varrella Turkuun, joten se sopi paremmin kuin hyvin. Saatiin kuin saatiinkin lastenvaunuihin vararengas vanteineen ja se maksoi vain 32€. Joten jäätiin tästä hommasta kuitenkin voitolle. Silloin tuntui, että onni on vihdoin kääntynyt.
Tämä viikko oli jotain ihan kreisiä ja tässä vaiheessa voi olla tyytyväinen, että me ollaan vielä kaikki hengissä. Koska näitä juttuja miettiessä toisinkin olisi voinut olla. Tiedän, että turha niitä on miettiä, mutta olen kiitollinen että hengissä selvittiin tästä viikosta. Nyt jälkeen päin voi jo nauraa näille jutuille.
Kiitos kun jaksoit lukea meidän seikkailuista. Loppu hyvin kaikki hyvin, vai miten se meni?
Millainen on ollut sinun epäonnenviikko?
