5/recent-posts/slider1

Ulkosuomalaisen kaverit

Ulkosuomalaisen elämä on ihan tavallista arkea, ongelmia, parisuhde- ja ystäväsoppaa. Tämä kirjoitus sai sysäyksen omista kokemuksista ulkomailla asumisesta ja ystävistä niin asuinmaassa kuin synnyinmaassa Suomessa.





Niin kuin olen useasti kirjoittanut on ystävien/kavereiden saaminen ulkomailla vaikeaa. Toisaalta näin ruuhkavuosina, ei sitä ole niin paljoa aikaa tavata ja treffailla. Vaikkakin lenkkikaveriseuraa olisi mukava löytää.


Olisi mukava kun olisi ystävä/ystäviä kenelle kertoa päivän tapahtumista. Olisi kiva kun joku vastaisi ja ymmärtäisi mitä tunnen tai ajattelen.



Joskus tuntuu, että olen ihan yksin, ketään ei kiinnosta mitä teen tai mihin meen. Minulla on ollut aina paljon kavereita ja vain muutama ystävä. Ehkä tässä on se ero, ne kaverit eivät ole enää edes kavereita.


Kun muutin ulkomaille, ajattelin että kyllä ne ystävät/kaverit pysyvät ja pitävät yhtä. Huomasin sellaisen jännän asian kun asuin vuoden ulkomailla. Jostain syystä monet eivät enää vastanneetkaan minun viesteihin.


Vuoden jälkeen kun palasin Suomeen, harva kysyi miten minulla meni ulkomailla. Ketään ei kiinnostanut. Olen usein miettinyt mikä siinä on niin vaikeaa kysyä? Iskeekö tässä kateus ja ajatellaan, että sillähän oli niin ihanaa ja upeaa aikaa siellä ettei halua kuulla miten siellä meni? Vai?


Sama on nyt tälläkin hetkellä kun olen asunut tässä paikassa jo kymmenen vuotta. Minulla on vain kourallinen sellaisia ystäviä keitä oikeasti kiinnostaa mitä teen ja missä menen. Muille tuntuu että olen vain ilmaa.


Ymmärrän, että on työt, parisuhteet, lapset ja muu perhe, jotka menevät edelle, eikä aikaa kaikenlaiseen turhaan ole. He eivät kuitenkaan tiedä mitä ulkomailla asuminen vaatii.


Ulkomailla asuminen ei ole kaikkien juttu, jotkut palaavat ”maitojunalla” takaisin Suomeen. Toiset taasen ovat löytäneet sen vapauden ja onnen tunteen ja ehkäpä elämän rakkauden.


Minulla on ollut monta vuotta aikaa miettiä, ketkä ovat niitä oikeita ystäviä ja ketkä ovat vain niitä kavereita tai tuttuja. Enhän minä sellaisilla kavereilla tee mitään, ketä ei kiinnosta mitä minulle kuuluu. 


Elämän rakkaudesta tullaan siihen kun päätin muuttaa takaisin Saksaan. Harva, erittäin harva oli onnellinen tai kiinnostunut millaisen miehen sain elämääni. Olin ollut 10 vuotta sinkkuna ja usein alamaissa, koska olin aina yksin. Muut menivät naimisiin ja perustivat perheitä.


Meillä oli kaveriporukan kanssa viimeinen reissu ennen kuin muuttaisin toistaiseksi ulkomaille. Koko reissun aikana kukaan ei sanallakaan maininnut kuinka onnellisia he olivat minun puolesta, kun vihdoin löysin vierelleni kumppanin. Reissun aikana veivattiin muita asioita ihan loppuun asti.


Pahin kommentti oli se kun yhdet kaverit olivat menossa kaupunkilomalle. Toiselle kaverille mainitsin, että olisipa ihanaa kun he tulisivat tänne? Kaveri oli sitä mieltä että miksi he nyt sinne pieneen kylään tulisivat? Jälkeen päin olen miettinyt kuinka tämä kommentti on jäänyt painamaan. Eikö pääasia olisi tulla kuitenkin minua moikkaamaan?


Usein mietin mitä väärää olen tehnyt? Vai onko minussa joku vika? Miksi minusta tuntuu usein pahalta ja yksinäiseltä? Juttelin yksi päivä yhden ystävän kanssa joka on myös asunut ulkomailla hän kertoi ihan samanlaisesta ilmiöstä. Joten yksin tämän asian kanssa en varmastikaan ole.


Yksi päivä taasen puhuin toisen ulkosuomalaisen kanssa ja mä tajusin ettei mun ystävistä kukaan ollut soittanut minulle moneen kuukauteen tai jopa vuoteen. Tämän kuin sanoin ääneen se sai minut todella surulliseksi. Mutta tiedätkö mitä? Seuraavana päivänä sain puhelun ystävältä.


Moni ulkosuomalainen sanoo: Ulkomailla asuminen karsii jyvät akanoista. Niin se taitaa olla. Pitäisi olla tyytyväinen, että on edes muutama läheinen ystävä. Joille voi kertoa asioita, jotka kuuntelevat ja ymmärtävät.


Tuntuu välillä vaikealta koittaa olla se joka kyselee eikä saa vastauksia, harva kyselee mitä kuuluu?


Kuulostaapa tämä teksti kovin masentavalta, näin en kuitenkaan ajattele joka päivä vain hetkittäin tulee ajateltua.



Onko sinulla joku jolta et ole kysynyt pitkään aikaan mitä kuuluu?

 

Nyt olisi hyvä aika tehdä se. 


Ainakin tämä ulkosuomalainen olisi erittäin iloinen.





5 kommenttia

  1. Hei! Niin tuttua että. Harvaa kiinostaa elämä täällä. Syytä en tiedä, kun en ole kysynyt. Onneksi meillä on vielä Suomessa 1 ystävä, joka sanoo tulevansa vaikka muuttaisimme minkälaiseen tuppukylään. Uskollisesti hän on pari kertaa vuodessa tullut ilahduttamaan meitä. Eli vähiin on käynyt vieraat tämän yli 8. vuoden aikana ja joihin on muuten yhteydessä. Olen sitä mieltä, että ihmisellä on aina aikaa niille, jotka ovat tärkeitä. Järjestelykysymys.

    T, Elsa eteläisestä Saksasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Elsa, niin on tuttua. Mielestäni myös järjestelykysymys ja se oma halu. Onneksi muutama ihana ystävä käy aina tasaisesti täällä lomailemassa. Saa niin paljon enemmän irti kuin muutaman tunnin tapaamisista Suomessa. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Minäkin olen tässä vuosikymmenien aikana ehtinyt ihmettelemään miten vähän jotkut Suomesta käsin pitävät yhteyttä, vaikka internetin ja sähköpostien ansioista tilanne on parantunut. Ulkomaille soittaminen oli monelle kieliäkin puhuvalle suomalaiselle ongelma ja vaikka vakuutin, että mieheni osaa sen verran suomea, että osaa hoitaa puhelun, ei uskallettu soittaa. Nyt kun jokaisella on kännykkä, ei tarvi enää pelätä, että joku muu vastaa, mutta silti on monia, jotka eivät soita, vaikka whatsappin tai signalin kautta puhelut on jopa ilmaisia. Onneksi olen löytänyt täältä sekä saksalaisia että suomalaisia ystäviä, isossa kaupungissa on enemmän mahdollisuuksia ja reininmaalaisiin saa helpommin kontaktin kuin muihin saksalaisiin. Oletko yrittänyt jonkun Volkshochschulen kielikurssin tai jumpparyhmän kautta, tunnen monta, joka on sitä kautta löytänyt kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Niin se on kyllä jännä juttu kuinka vähän Suomesta soitetaan. Nyt on onneksi hyvä tilanne kun olen saanut täältä ulkosuomalaisia ja paikallisia ystäviä. Nyt kun uusi työpaikka on niin mahtava niin olen sitä kautta paljon paremmassa asemassa kuin kuusi vuotta sitten. Kiitos kommentista Allu!

      Poista
  3. Hei Kati, minun tilanteeni on kovasti toinen kuin sinun. Olin nuori aikuinen kun yli 30v sitten muutin Luxembourgiin uuden rakkauden perässä.Alkutaival ei ollut helppo kun en tuntenut ketään ja mun mieheni oli aktiivisesti työelämässä, siihen kuului paljon matkustelua joten olin myös paljon yksin.Mutta vähitellen sain paljon ystäviä, suomalaisia naisia joilla oli sama tilanne, lapset aikuistuneet ja aikaa oli yhteisiin lounastapaamisiin. Suomessa kaikki kesät jotka helpottivat koti-ikävää. 10 v sitten hommattiin loma-asunto Garmisch-partenkirchenistä.Aluksi se oli minulle toinen koti, vietettiin jouluja siellä ja lapset tulivat käymään.Selvyyden vuoksi sanon että miehen suku asuu siellä. Viime aikoina olen ollut ihan kypsynyt saksalaisten suhtautumiseen muun maalaisiin- ei vähemmän vois kiinnostaa.Onneksi GAPista ja lähistöltä on löytynyt 2 suomalaista pariskuntaa joiden kanssa pidetään yhteyttä.Summa summarum, ei oikein ole avautunut tämä baijerilaisten sielunmaisema.

    VastaaPoista