5/recent-posts/slider1
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sauna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sauna. Näytä kaikki tekstit

Uusi blogi aukeaa maanantaina

Joku on ehkä huomannut, että blogissa on ollut hieman hiljaista, vain yksi postaus per viikko. Noh, siihen on ollut syynä perustaa uusi blogi. Sain mielettömän idean marraskuun alussa. Siitä lähtien olen tehnyt töitä uuden blogin eteen. 





Universumi on koetellut minua tämän kanssa ihan tosissaan. Ennen joulua olin kolme viikkoa flunssassa ja työn tekeminen oli nollissa. Jouluna sain hieman kirjoiteltua juttuja, mutta sitten iski taas flunssa. Samaan syssyyn Pimi on ollut paljon kipeänä ja on ollut minun kanssa kotona joten työnteko on ollut hieman haasteellista.

Asiaa ei ole auttanut se, että lunta on tullut tänä talvena ennätysmäärät. Siitä voit käydä lukemassa tästä. Joten Jumin iltapäiväpuuhat on mennyt lumitöissä, samalla hänellä oli päivystysviikko, joka tarkoitti sitä, että hänen piti olla tavoitettavissa 24/7. Voitte vaan arvata, sillä viikolla oli paljon hälytyksiä. Heh. Joten työnteko oli silläkin viikolla minimissään.

Meillä on ollut huonoa onnea vähän joka asiassa, esimerkiksi lumilinko on myös hajonnut tässä tohinassa (pidetään peukkuja ettei lunta enää tule). Viime viikolla Jumi oli laskettelemassa ja siinä rytäkässä häneltä katkesi akillesjänne, nivelsiteet, murtui nilkka ja mitä muuta. Joten minulla on ollut kaksi hoidettavaa. Plus näin loppumetreillä minäkin olen taas flunssassa. Kiva.





Jonain aamupäivinä sain paljon aikaiseksi, joillain kerroilla tuntui, että tekniikka tuli vastaan. Joku asia ei vain toiminut niin kuin piti ja taas työt venyivät. Varsinkin nettisivujen ja asetuksien kanssa olen repinyt hiuksia päästä moneen otteeseen. Onneksi on isoveli joka osaa auttaa.


Kirjoittelin jokin aika sitten kotiäidin salaisista toimista, siitä voit käydä lukemassa tästä.

Nyt näyttää vihdoin siltä, että uusi blogi aukeaa helmikuun 25. päivä. 

Varmaan ihmettelet miksi ihmeessä piti perustaa uusi blogi. Noh, minusta tuntui, että aihe olisi tavallaan sopinut tähänkin blogiin. Tarkemmin ajateltuani, ainoa vaihtoehto oli perustaa ihan oma blogi, instagram- ja facebook-tilit. 

Aihe on niin laaja ja meille suomalaisille niin tärkeä asia. 

Ja nyt varmaan ihmettelet mikä ihmeen aihe on kaikille suomalaisille niin tärkeä, että pitää ihan oma blogi perustaa?? 

Nyt voin tästä jo vihdoin kertoa.

Maanantaina 25.2.2019 aukeaa virallisesti Sauna Maailmalla -blogi, jonne kerään tarinoita mm. ulkosuomalaisten saunoista ulkomailla, esittelyjä saunoista ulkomailla ja Suomessa, esittelyjä saunatuotteista, tekstiileistä sekä haastatteluja ulkomaalaisista jotka rakastavat saunomista. Oikeastaan kaikesta mikä liittyy saunomiseen.

Tahdon jo nyt kiittää kaikkia jotka ovat olleet alusta lähtien mukana, suostuneet haastatteluihin, lähettäneet kuvia ja olleet tukena kun on tuntunut etten vain pysty/jaksa/kykene. Ilman teitä tästä ei olisi tullut mitään.


Sauna Maailmalla -blogia voi seurata jo nyt 
Instagramin puolella: sauna_maailmalla
Facebookissa: saunamaailmalla ja 
Twitterissä: @Saunamaailmalla

Näihin kaikkiin päivittyvät sauna-aiheiset ajatelmat eli saunatelmat aina lauantaisin, virallisena saunapäivänä. Instagramissa ja facebookissa tulen päivittämään myös tarinoita ahkerasti.




p.s. Oikeassa yläkulmassa on navigaatiopalkki jossa lukee sauna. Siitä pääsee myös suoraan Sauna Maailmalla -blogin pariin.


p.s. Tätä blogia päivittelen edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti, joskus pitää päästää näitä omia höyryjä ulos. :)



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi

Terveiset lumikaaoksesta!!

Ollaan vietetty ihanan leppoisa joulu. Ollaan ulkoiltu, saunottu, syöty (suklaata), nukuttu päivänokosia, oltu vaan, leikitty duploilla, kelkkailtu ja nautittu toistemme seurasta. Siis aivan ihana joulu takana. Äiti on saanut relata kun Isäkin on ollut enemmän kuvioissa mukana. Toivottavasti teilläkin on ollut ihana joulu?








Meidänkin jouluun kuuluu muutamia perinteitä, olihan tämä jo kuudes joulu yhdessä Jumin kanssa. Pari päivää ennen joulua tuli viisi vuotta siitä kun muutin Jumin poikamiesboxiin. Joten juhlan aihetta on aina näin jouluisin. 


Meidän joulu

Yksi perinne on se että hommataan Isnyn joulumarkkinoilta suomalaista kylmäsavulohta. Aatonaattoon kuuluu joulukuusen koristelu, perinne joka on minulla ollut jo pienestä pitäen. Jouluaattoaamuna keitän riisipuuron ja se syödään kaneli-sokerin kera. Minä ja Kimi syödään suurella ruokahalulla, Jumi ei ole niin innoissaan mutta syö kun ei ole muutakaan tarjolla. 





Sauna se vain kuuluu meidän jouluperinteisiin vaikka tämä olikin vasta toinen joulu kun pääsimme omaan saunaan. Aikaisemmin olemme käyneet läheisessä kylpylässä saunomassa. Saunomisen ohessa syötiin saunamakkaraa, punajuuri- ja makaronisalaattia ja perunarieskaa. Saunomista ennen olemme käyneet hieman ulkoilemassa, tänä vuonna ilma oli mitä mainioin. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja auringossa oli ihanan lämmin. Saunomisen ja syömisen jälkeen oli ihana ottaa pienet päivänokoset, nokkaunet niin kuin Kale-Papalla oli tapana sanoa. 


Annettiin Kimin nukkua reilu kolme tuntia että jaksaa valvoa iltamyöhään. Itsekkin tuli vedettyä parin tunnin unet. Unien jälkeen valmistelua iltaa varten. Ruokaa tai mitään muuta sellaista ei tarvinnut valmistella, koska Jumin veli oli luvannut tehdä saksalaisen joulun. He saapuivatkin hieman ennen seitsemää, heidän kanssaan kannattaa sopia tuntia aikaisempi aika (he tulevat aina myöhässä). Syömään päästiin kahdeksan aikoihin, alkuruoaksi oli kasviskeittoa. Pääruoaksi oli naudanliharullia, riisiä, kasviksia ja kastiketta. Jälkiruoka syötiin vasta puolen yön aikoihin ja se oli kaiserschmarrn tyyppinen ratkaisu eli lettupaloja.





Tänä vuonna ei käynyt joulupukki eikä Christkind, jokainen sai kaivella kuusen alta omat paketit. Kimi ei alkuun ymmärtänyt ollenkaan miksi tai miten paketit piti avata. Vauhtiin päästyään availi kuitenkin sedänkin paketteja kuin ominaan. Muutama paketti jätettiinkin seuraavalle päivälle, kun tuntui että hän oli ihan sekaisin jo niistä muutamista.


Lumikaaos

Täällä on viime yönä ja tänään tullut reilu 30 cm lisää lunta ja koko ajan tulee lisää. Viime viikolla muutamana päivänä satoi vettä, mutta kun lunta oli toissa viikolla tullut metri niin ei se lumi kovin nopeasti sula pois. Kävin äsken kävelyllä ja lumikaaoksen ainekset olivat päällänsä. Autot koittivat päästä epätoivoisesti mäkeä ylös. Kitka- tai jopa kesärenkaat eivät ole näissä maastoissa ihan ne parhaat mahdolliset. Ihmiset olivat pihoilla tekemässä lumitöitä, osa hymyili osa ei. Yksi mies käveli vastaan bensakanisteri kädessä ja totesi että lumilinko ei toimi ilman bensaa. Minua nauratti.

Lunta tuiskutti välillä kovaa ja ilman huppua ei olisi nähnyt eteensä. Mutta minä nautin tällaisesta ilmasta, kävelyhetki saa oman hetkensä. Saat olla itseksesi ja kuunnella tuulen suhinaa. Kuitenkin lenkin jälkeinen olo, sohvalla makoilu, lukeminen tai kirjoittaminen tuntuu mahdottoman hyvältä. Ehkä sen takia kun se tunne että olet tehnyt jotain raikkaassa ilmassa ja nyt voi hyvällä omalla tunnolla istuskella sisällä. Ikkunasta voit katsella kun lumi leijailee tai pyörii kovan tuulen voimasta.






Tekisi mieli jämähtää tähän sohvalle koko illaksi mutta kun on sovittua menoa niin jossain vaiheessa pitää nousta ylös. Ensin pitää tehdä lisää lumitöitä että saadaan auto kaivettua esille. Ajamme tänään Feldkirchiin (AT) elokuviin koska siellä näytetään tänään suomalainen elokuva. Mielensäpahoittaja joka on muuten saksannettu "Kaffee mit Milch und Stress".


Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi

Meidän suht normaali viikko

Tervetuloa seuraamaan meidän yhden viikon elämää. Sääkin vaihtelee niin nopeasti ettei perässä meinaa pysyä. Tämä on toisin sanoen ollut harvinainen viikko, meillä oli Jumin sisko lapsineen kylässä ja heidän jälkeen tulivat vielä rakkaat vieraat Suomesta. Plus että Jumi oli vapaalla maanantain ja tiistain. Oli leikkitreffejä, pyörälenkkejä, sauna- ja grilli-iltaa. Ei pöllömpää ollenkaan. Miinuksena sanoisin Pimin sairastumisen, mutta minkäs teet.



Torstai-aamun maisemaa, masentavaa.

Torstai

Minä heräsin hieman seitsemän jälkeen, laitoin puurot tulille ja kerkesin sen puuronkin syödä ennen kuin Pimi heräsi vähän ennen yhdeksää (luksusta). Tälle päivälle sovittua ohjelmaa on että on Grabbelgruppen tapaaminen iltapäivällä. Jumin sisko puhui että haluaisi tulla minun vaatekaapille kirpputorille. Joten ei kun tuumasta toimeen, kaapit tyhjiksi. Sain myytyä ison kassillisen vaatteita viidelläkympillä ja vaatehuone on siistimpi pitkään aikaan (kts. kuva). 

Minulla on jostain syystä ollut aamusta lähtien todella hyvä fiilis. Ehkä osittain johtuen siitä että meillä kävi eilen Ulla (kyllä, suomalainen) kahden pojan kanssa kyläilemässä ja siitä, että on Jumin sisko lapsineen käymässä (lue:on koko ajan jotain actionia). 


Ai miten niin tykkään pinkistä?



Koko päivän satoi vettä ja ilma oli masentava, mutta ihan täydellinen sisähommia ajatellen. Olinkin mahdottoman reipas ja täyttelin maustepurkkeja (huomasinkin, että sitruunapippuri on loppumassa joten pyysin seuraavia kylävieraita Suomesta tuomaan sitä). 

Pimikin auttoi mahdollisuuksien mukaan eteiskaapin tyhjennyksessä, se ei ollut kuitenkaan päivän ohjelmassa eikä äiti tykännyt siitä yhtään. Lounaan jälkeen otettiin pikku tirsat, Pimi nukkui jopa puoli kolmeen. Kolmelta olisi alkanut taaperoryhmän tapaaminen mutta ei sinne sitten taaskaan keretty. 

Aloitin paistamaan banaanilettuja ja kolmen jälkeen niitä mussuteltiin. Jostain syystä Pimi ei niistä enää tykkännyt? Outoa ennen söi niitä vaikka kuinka monta. Jumi tuli kotiin puoli neljä ja hetken kerkesi olla Pimin kanssa. Kunnes hänen piti lähteä (taas) kaveria auttamaan. 



Banaaniletut


Minä laitoin perunat kiehumaan (pyttipannua varten) ja Pimin kanssa leikittiin kunnes potut oli valmiita. Ilma oli edelleen surkea mutta kaipasin hieman raitista ilmaa. Ei muuta kuin sadevaatteet päälle ja ulos. Sateiseina ilmana on aina niin ihanan raikasta, minä tykkään.

Hetken aikaa oltiin ulkona köpöttelemässä, tultiin sisälle. Pimille laitoin ruokaa perunaa ja kasviksia (joita olin aikasemmin päivällä tehnyt). Pimi meni alakertaan leikkimään serkkujen kanssa. Minä koitin tehdä jotain järkevää mutten tainnut saada mitään aikaiseksi (lue:netti auki). 

Pimi tuotiin yläkertaan ja tein iltapuuron valmiiksi. Mentiin kylpyyn, olin ajatellut että Pimi saisi kylpeä vaikka kuinka kauan (hahaa, toisin kävi). Herra ei edes suostunut istumaan ammeeseen kun halusi pois, mikä lie herralle tuli (taaperot, ota näistä selvää)?


Iltapuuro oli hieman lirua, joten äitillä meinasi palaa hihat sen syömisen kanssa. Puuroa oli meinaan ihan joka paikassa. Joten lattia ja tuoli putsattiin jo ties kuinka monennen kerran tänään? Hampaiden pesukaan ei ole ollut viime aikoina ihan lempipuuhaa, joten sen kanssa jouduttiin hieman taistelemaan. 

Nukutus ei mennyt taaskaan ihan putkeen, herra siellä heilui ja puhua pulputti. Koitin poistumistaktiikkaa huonoin tuloksin, jouduin palaamaan lähtöpisteeseen aika monta kertaa. Vihdoin sain tehtyä pyttipannun ja söin yksin. Katselin vanhoja valokuvia kun etsin valokuvia, voi kun tuli ikävä niitä aikoja. Jumi tuli vasta klo puoli yksitoista kotiin, vaihdettiin parit sanat ja eikun nukkumaan.


Perjantai

Minä se taas nousin seitsemän jälkeen ylös, puurot tulille ja odottelin, koska se Pimi herää. Just kun sain puurolautasen nenän eteen niin Pimi tuotiin keittiöön, täti oli kuullut että Pimi oli herännyt. Pimi ja serkku-tyttö leikkivät, kunnes Pimi huomasi, että olisi puuroa tarjolla.

Joten oman puuron kimppuun pääsin vasta sitten kun se oli ihan kylmää. Me oltiinkin aamutoimissa kuitenkin nopeita ja oltiin jo klo 9.22 matkalla kauppaan. Käytiin ensin KiK-halpiskaupassa ostamassa mulle uudet legginsit (edelliset kun harmittavasti hajosivat viime viikolla rullaluistelun lomassa). Sitten mentiin Penny-kauppaan, josta nopeasti sain kerättyä (kerrankin listan mukaan) ostokset mukaan. 

Lihakaupasta ostin jauhelihaa ja leipomosta leipä mukaan. Klo 10.22 oltiinkin jo matkalla kotia päin. Pimi vaikutti nälkäiseltä, tein nopeasti jauhelihakastikeen (onneksi peruna oli jo keitetty). Herralle ei tuntunut ruoka oikein maistuvan, ruokaa oli enemmän lattialla ja pöydässä kuin masussa. Herra oli kuitenkin todella kärttyinen ja syliin otettuani huomasin että kaverihan meinaa nukahtaa. Joten vein omaan sänkyyn nukkumaan, itseäkin hieman väsytti, joten ei kun unta palloon. 



Tää on välillä niin tätä.



Yhden jälkeen alkoi kuulumaan Pimin huutelua huoneesta, siellä hieman köllittiin ja huoneesta tultiin pois puoli kahden jälkeen. Välipalaa naamariin ja sitten Pimi tahtoi taas mennä leikkimään serkku-tytön kanssa. Ei haitannut, mä tein jauhelihasta pyöryköitä ja patukoita sekä valmistelin iltaruokaa. 


Jumi tulikin aikaisin töistä heti kolmen jälkeen, keitin teet ja tarjosin pullaa. Eilen oltiin sovittu että Jumi olisi illan Pimin kanssa että minä voisin tehdä jotain urheilua. Noooh, hyvin suunniteltu, mutta Jumin kaveri tarvitsi apua. Kuulemma betonikuorma tulee klo 16 joten se siitä sitten. 

Pimi lähti serkun ja Oman kanssa ulos ja minä jäin hetkeksi kirjoittamaan ja juomaan teetä. Olin juuri ajatellut rahdata ahteri ulos kun havahdun siihen että kaksi täyttä kurkkua huutavaa taaperoa on eteisessä. Oma siellä koittaa saada molempia rauhoitettua, huonoin tuloksin. Menen apuun ja hetken päästä molemmat syövät hiljaa ja nätisti Oman tekemää omenasosetta. Kaikki oli taas hyvin. 


Päätettiin sateesta huolimatta lähteä kävelylenkille, toinen selkäreppuun ja toinen Kraxeniin. Vajaan tunnin kävelylenkki teki hyvää ja isompi taapero nukahti (ei hitsi). Taas ruokaa naamaan (äitille), mutta Pimille ei maittanut vaan hinkui alakertaan leikkimään serkkujen ja naapurinpojan kanssa. 

Pimi ei kauaa viihtynyt alhaalla ja tuli ihan rättiväsyneenä takaisin. Kello oli vasta vähän yli kuusi mutta katsoin paremmaksi vaihtaa Pimille nopeasti yöpuvun, puuro ei herralle maistunut. Aloin ihmettelemään, että mikäs on hätänä ja selvishän se otsa tai itseasiassa koko pää oli ihan kuuma. Pimi melkein nukahti syliin ja kannoin taas omaan sänkyyn. Ajattelin, että tämäpä selittää ettei Pimi ole pariin päivään syönyt paljoa mitään ja päivällä kans nukahti yllättäen. Keitin teetä ja odottelin mitä tuleman pitää. 


Kymmenen jälkeen alkoi kuulua huoneesta itkua, itkua joka ei meinannut loppua. Koitin kaikki mahdolliset ja mahdottomat temput. Pimi oli sen verran itkuinen että päädyin laittamaan särkylääke supon. Yhdessä köllittiin sängyssä ja hän nukahtikin hyvin nopeasti. Ainut, että minun piti tulla sammuttamaan valot, televisio ja tietokone. Kello yhdentoista jälkeen Pimi heräsi toistamiseen ja särkylääke oli tehnyt tehtävänsä, Pimi oli pirteä kuin peipponen. Ei muuta kuin Pimi kainaloon ja toivoin, että rauhoittuisi ja nukahtaisi pian. Näin me nukuttiin aamuun asti. Pimi nukkui hyvin äiti ei niinkään, sänky oli kova ja Pimi pyöri sängyssä niin että löi päätä sängynpäätyyn.

Lauantai

Aamulla koitin nousta hiljalleen Pimin vierestä, mulla oli edellisen päivän vaatteet päällä, kun en sitten ollut kerennyt vaihtaa vaatteita. Kello oli 7.50 ja Pimi havahtui heti kun nousin sängystä. Jumikin oli tullut myöhään yöllä kotiin ja vein Pimin meidän sänkyyn että pääsen rauhassa vessaan. 

Aamupuuro Pimille ja itselleni tein juustomunakkaan. Jumi hoiti sitten Pimin aamutoimet ja puki päälle. Minä koitin vähän järjestellä paikkoja aamupalan jälkeen, meille oli tulossa leikkivieraita kulkaas ihan Singaporesta Shangaista asti. Magdalena ja Martin Madeleiniin ja Marloniin tutustuttiin viime syksynä kun he olivat täällä lomalla. 

Marlonin mummi asuu meidän naapurustossa ja he käyvät täällä usein. Pimi oli hieman kärttyinen ja leikkiminen ei oikein sujunut, olisi halunnut olla vain isin sylissä. Yhdentoista aikoihin he lähtivät, kun Pimi alkoi olla nälkäinen. Ruoka ei kuitenkaan maistunut vaan oli valmis nukkumaan. Jumi meni Pimin kanssa lepäilemään. Minä menin sohvalle makoilemaan (olin jostain syystä ihan poikki) ja juttelin äitini kanssa varmaan tunnin verran? Olisin halunnut ottaa tirsat mutten kerennyt, lounas olikin valmis. Schnitzeliä, uuniperunoita ja salaattia oli anoppi tehnyt ruuaksi meille kaikille. Nam nam!


Jumi lähti kiipeilemään siskonsa ja siskon poikien kanssa kahden aikoihin. Minä ja anoppi lähdettiin kärrylenkille pienempien kanssa. Toiveena oli että molemmat nukkuisivat hieman. Serkkutyttö nukahti melkein heti ja nukkui koko reilun tunnin mitä käveltiin. Pimi oli hereillä koko ajan ja katseli maisemia. Lapset ja Oma jäi ulos, ei ollut mikään lämmin, kylmyys iski luihin ja ytimiin. 

Tein nopeasti minulle ja Pimille Smoothiet. Sen jälkeen minä kävin nopeasti Lindenbergissä hakemassa valokuvat DM:stä. Sen jälkeen keitin meille teetä ja serkkutytölle oli tarjolla muumikeksejä. Muu porukka tulikin kiipeilemästä takaisin ja alhaalla anopin luona oli kakkukahvit. Minä kieltäydyin kakusta ja teestä (olinhan just juonut teetä ja kakkuja en nyt aio enää syödä). 





Olin aikaisemmin päivällä sanonut Jumille, että haluaisin mennä uimaan illemmalla, mutta mieleni olikin taas muuttunut. Jumi sanoi että lähde sauvakävelemään, aluksi ei huvittanut yhtään. Olinhan jo ollut kävelyllä. Päätin kuitenkin lähteä, musat korviin ja suurimman osan matkasta juoksin (jee, hyvä minä). 

Tein matkan varrella lihaskuntoliikkeitä jokaisen penkin kohdalla. Lenkki ei ollut kuin vajaa viisi kilometriä, mutta välillä siinä mennään melkein pystysuoraa mäkeä ylös ne kohdat vedin kävellen sauvojen kanssa. Korkeuseroa reitille tuli suunnilleen 193 metriä. Bonuksena kävin vielä Martishöhen huipulla katselemassa ihanaa maisemaa. Pihalla tein vielä kylkilihaskunnon painon kanssa ja venyttelin (wow). 


Pimi olikin menossa jo nukkumaan ja kuume oli noussut (niin aikaisemmin päivällä selvisi että Pimillä onkin vihurirokko eli röteln, pientä punaista pilkkua oli ilmestynyt koko kehoon). Aikaisemmin päivällä piti ilmoittaa meidän kylävieraille ja varoittaa, että näin ovat voineet saada tartunnan. Pimi on rokotettu kyseistä rokkoa vastaan ja se taisi nyt tulla hieman laimeampana. 

Jumi oli tehnyt tomaatti-juustosalaatin ja syötiin edellispäivän parsakaali-maissipaistos pois. Sen jälkeen röhnötettiin sohvalla, Jumi selaili nettiä ja minä koitin katsoa outoa leffaa josta en tajunnut mitään. Vähän ennen klo 23 minä siirryin omaan sänkyyn. Pimi nukkui yön ihan hyvin (tai siis niin, että minä en ollut kuullut mitään Jumi oli kuitenkin käynyt Kimiä katsomassa).

Sunnuntai

Pimi taisi herätä vähän jälkeen seitsemän, Jumi meni lastenhuoneeseen Pimiä rauhoittelemaan. Minä käänsin vain kylkeä, olin jotenkin edelleen ihan poikki. Klo 7.50 päätin kuitenkin nousta ja laitoin tietenkin puuron tulille. 

Menin lastenhuoneeseen köllöttelemään Jumin kanssa, Pimi oli ihan villinä, rämpytteli valoja ja hyppi sängyssä. Mikä ihana sunnuntaiaamu. Mentiin yhdessä aamupalalle, Pimi söi puuroa, minä söin juustomunakkaan ja Jumi söi pullan jämät voin ja hunajan kanssa?! 

Minä sain luvan tulla kirjoittelemaan ja Jumi hoiti Pimiä. Serkkutyttökin oli tullut ylös leikkimään Pimin kanssa. Tänään olisi Hoffestit eli maatilamarkkinat, jossa olisi ruokaa, juomaa ja musiikkia. Ainut vain, että me ei menty koska se vihurirokko, ei viitsitty mennä jos siellä on vaikka raskaanaolevia. Anoppi oli taas kokannut joten ei tarvinnut ruuasta murehtia. Minä se vain kirjoittelin, etsin kuvia ja valmistelin tulevia kirjoituksia. 

Ruuan jälkeen juttelin hyvän ystävän kanssa, hän on tulossa tänne kaverinsa kanssa syyskuussa. Joten ei ole enää pitkä aika. Jumi oli koko ajan Pimin kanssa, Pimiä ei väsyttänyt näytti olevan elämänsä kunnossa. Jossain vaiheessa Jumi yritti laittaa Pimiä nukkumaan mutta ei siitä mitään tullut. 

Puhelun jälkeen kuulin kun joku huhuili alhaalta, anoppi se siellä huuteli. Toinen serkkupojista oli tippunut jostain (siellä festeillä) ja lyönyt päänsä. He lähtivät käymään sairaalassa. Me nautiskeltiin hyvästä ilmasta, monen päivän jälkeen oli taas yht'äkkiä kesä. Sateesta ja surkeasta ilmasta ei ollut tietoakaan.


Neljän aikoihin tulin sisälle tekemään smoothien itselleni ja keitin teetä. Pimi söi myös smoothien ja jotain naksuja. Meillä on ollut ihana LAZY SUNDAY, kun ei oikeen mihinkään voitu lähteä. Tällaiset päivät tekee hyvää. Löysäiltiin vaikka kuinka pitkään, kunnes hieman ennen seitsemää lähdin rullaluistelemaan Jumin siskon kanssa. Oltiin sillä reissulla puoltoista tuntia, ihanaa oli. Kotiin tullessani laitoin saunan päälle, söin tonnikalaa ja raejuustoa. Pari tuntia oltiin alhaalla saunomassa vain naisten kesken. Kyllä uni olisi maittanut, Pimi vain päätti toisin. Hän itkeskeli vähän ennen kahtatoista ja niin äidin piti mennä Pimin viereen nukkumaan.






Maanantai

Pimin kanssa herättiin seitsemän jälkeen. Puurot hellalle (ei sanoinkuvannollisesti tällä kertaa) ja kahdeksan aikoihin syötiin aamupala. Itse en pystynyt koko annosta syömään, outoa. Jumi työskenteli hetken meidän parvekkeella, se kun on ollut työmaana jo reilu kaksi vuotta. Pimi oli hyvällä tuulella ottaen huomioon, että oli vielä ihan pilkullinen. 

Minä koitin hieman kirjoitella, ei vaan tullut mitään kun Pimi oli niin innoissaan. Me siirryttiin Pimin kanssa ulos, koska muutkin olivat ulkona. Jumi oli siirtynyt työskentelemään ulos ja teki sellaista pientä porttia. Tai siihen piti laittaa saranat ja lukkosysteemi. 

Kello yhdentoista jälkeen tultiin sisälle ja Pimi söi minun tekemiä bataattivohveleita ja kesäkurpitsa-porkkanamuffinseja todella hyvällä ruokahalulla (jee, pari päivää oli syönyt niin huonosti). Jumi tuli samoihin aikoihin sisälle ja alkoi tekemään meille ruokaa. Jee, ihan luksusta, olin ajatellut tehdä vain salaattia. 



Grilli-ilta


Pimi meni suht nätisti nukkumaan ja niin minuakin alkoi väsyttää. Otettiin sitten reilun tunnin tirsat. Koko iltapäivä ja ilta oltiin ulkona. Käytiin jossain vaiheessa keräämässä nokkosia. Otin niistä nokkosista talteen ne "kukinnot" ne ovat kunnon proteiinipommi. Kuivattelin niitä sanomalehden päällä pari päivää. 

Koska illalla grillattiin ja Jumin sisko perheineen oli viimeistä iltaa, niin jouduin jättämään minun TABATA-tunnin väliin. Yhyy, mutta vietettiin mukava ilta. En tiedä koska nähdään heitä taas seuraavan kerran, luultavasti jouluna. 

Vein Pimin jossain vaiheessa nukkumaan ja hän jäi ihan itsekseen nukahtamaan. Sitä vähän ihmettelivät, että miten hänet voi niin vain jättää. Sanoin että tätä on nyt monta kuukautta harjoiteltu. Ilta pimeni hyvin nopeasti ja kirkas tähtitaivas oli aivan mahtava. Minä näin jopa yhden tähdenlennon ja kyllä toivoin samantien yhtä asiaa.


Tiistai

Jumi meni Pimin huoneeseen aamusella joten minä sain nousta rauhassa ylös hieman ennen kahdeksaa. Syötiin aamupala, minä olisi halunnut julkaista yhden blogipostauksen. Siitä ei vain meinannut tulla yhtään mitään. Läppäri ja netti eivät olleet yhteistyöhaluisia ja niin se kirjoitus sitten jäi julkaisematta. 

Päätetiin lähteä perheen kesken pyöräilylenkille vaikka jostain syystä olin hieman vastahakoinen. Ohjeeksi olin sanonut, että mennään jonnekkin missä on tasaista, ei huvittanut polkea ylämäkiä. Ennen lähtöä hyvästeltiin Jumin sisko perheineen, nyt taloon tuli taas hiljaista. Mutta vain hetkeksi.



Hengelesweiher
Ajettiin auton kanssa Maiernhöfeniin ja fillaroitiin Isnyyn. Isnyssä olikin Allgäu-tag ja menoa ja meininkiä oli niin että mietittiin että missä oikeen on tilaa syödä. Löydettiin kiva panimoravintola (niitä meillä päin riittää) ja syötiin ulkosalla kun oli niin ihana ilma. 

Jatkettiin matkaa, Pimi taisi nukahtaa aika pian. Minulle tuli mahaongelmia, ei olisi pitänyt syödä sitä patonkia. Fillaroitiin vain 20 kilometriä, mutta oli se sentäs parempi kuin ei mitään. Kotimatkalla Jumi keksi että jäisi Pimin kanssa pois kyydistä ja kävelisivät kotiin. Minulle se sopi oikein hyvin. Sain hetken huilata riippukeinussa ja lukea kirjaa. 



Viiden jälkeen oli pakko repiä itseni pois riippukeinusta, piti meinaan siivota. Huomenna tulee vieraita Suomesta, se on aina niin kivaa kun joku tulee meitä moikkaamaan. Suomessa ollessa ei kerkeä kunnolla nauttia toisten seurasta. Siivouspuuhissa meni seitsemään asti ja Jumi laittoi Pimin pehkuihin. 

Tein itselleni hieman iltapalaa ja jes sen jälkeen pääsin sohvalle. Läppäri sylissä kirjoittelin tätäkin tekstiä ja katsoin samalla telkkarista elokuvaa. Jumikin oli tullut sohvalle vihdoin samaan aikaan. Ukonilmakin hieman välkkyy ja jytisee taustalla, mutta on kuitenkin todella lämmin.


Keskiviikko

Herättiin tänäkin aamuna samoihin aikoihin kuin muina aamuina. Meille oli tulossa vieraita Suomesta joten käytiin aamusella Pimin kanssa Weilerissa Kaupassa. Oltiin takaisin klo yksitoista ja sitten syötiin lounasta. Pimin laitoin nukkumaan klo 12 aikoihin että kerkee nukkua ennen kuin haetaan kylävieraat juna-asemalta Oberstaufenista (10 km:n päästä) kello 14. Pimi heräsi sopivasti klo 13.30 joten olimme ajoissa heitä vastassa. Ajettiin saman tien Itävallan puolelle Sulzbergiin syömään. Pimin piti saada välipalaa ja minä söin jäätelöannoksen suomivieraiden kunniaksi. 



Banana split


Esittelin meidän talon sekä kellarikerroksessa olevan saunan. Olemme tehneet kolme vuotta remonttia ja vihdoin alkaa loppu häämöttämään. Tai no omakotitalossa asuminenhan on ikuista remontoimista. Olin anonut vapaaillan ja kotiäidin vapaailta alkoi puoli seitsemältä kun Jumi saapui kotiin. 

Kylällä oli heimatabend, eli kansantanssia, syömistä ja juomista (vain olutta). Pääsin viettämään vapaailtaa suomea höpöttäen, ihan parasta. Iltamme jatkui vielä meidän paikallisessa kantispöydässä. Pöydässä kuultiin suomea, tanskaa, saksaa ja allgäuta, varsinainen kielten sekametelisoppa. Oli mahtava ilta ystävien kanssa ja kyllä taas jaksaa (tai ainakin pari päivää).

Että ihan tavallista elämää täällä eletään. Terkkuja kaikille.





Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

Suomi-loman yhteenveto





Hupsista taas on aika kulunut niin nopeasti. Pahoittelut että on ollut blogin puolella hiljaista, oltiin lomalla Suomessa. Kolme ja puoli viikkoa Suomessa meni niin nopeasti. Saatiin viettää ihanaa aikaa perheen ja ystävien kanssa. Mutta saatiin viettää aikaa myös perheenä, mikä oli parannus viime vuotiseen. Tänä vuonna meidän reissu oli jaettu kolmeen osaan: kyläreissut, aktiiviloma ja mökkiloma.




Liettuan(?) yllä ei näy pilviä.




Suomen päällä sankka pilvipeitto.


Ensin minä ja Pimi matkustettiin kahdestaan Suomeen. Juna- ja lentomatka meni hyvin. Pimi oli ihan super reipas ja kiltti. Minulla ei ollut lastenvaunuja mukana vaan kannoin Pimin tarvittaessa rintarepussa. Reppu selässä ja raahasin matkalaukkua perässä. Ihan hyvin se meni, mitä nyt hartiat hieman jumissa siirtymisien jälkeen. Finnairin lento meni mukavasti kun meillä olikin kaksi paikkaa. Pimi tykkäsi tutkia lehtisiä ja hätälaskuohjetta. Mukana meillä oli muutama leikkikalu ja paljon syötävää. Smoothie-pusseja, maissinaksuja ja itse tekemiä muffinseja Pimille. Turvatarkastuksessa kaikki lasten ruoka meni läpi, ei ollut mitään ongelmaa. Ainut miinus oli se että Pimi nukahti rintareppuun juuri ennen kuin astuttiin koneeseen ja sitten Pimi piti herättää ja siirtää turvavöihin. Koneen lähtö venyi melkein puolella tunnilla


Loma 1, kyläreissut


Olin tosiaan puolitoista viikkoa "yksinhuoltajana" ja me kyläiltiin ahkerasti ystävien ja sukulaisten luona. Joka paikassa Pimi otettiin kivasti vastaan ja Pimi leikki niin nätisti muiden lasten kanssa. Vietettiin muuten erittäin mukava kaupunki juhannus Vantaalla omakotitalossa. Autolla ajeltiin yksi päivä Itä-Helsinkiin, toisena päivä Nurmijärvelle, yhtenä päivä Kellokoskelle. Yhtenä iltana ajettiin bussilla (linja-autolla) Ruoholahteen ystäväni luokse jolla on samanikäinen lapsi kuin Pimi. Bussissa oli hauska matkustaa, ja ei ainakaan tässä bussissa ollut tylsiä työmatkustajia. Monet vilkuttelivat Pimille ja juttelivat (jopa) minun kanssa. Lapsen kanssa matkustaminen oli positiivinen yllätys minulle. Ei tullut nyrpeitä naamoja tai muutakaan negatiivista. Olisin matkustanut useammin jos vain olisi ollut enemmän aikaa. Iso omena, Sello ja Jumbo -kauppakeskukset tulivat tällä reissulla tutuksi, toisissa käytiin moneen kertaan.



Juhannustunnelmaa Tikkurilassa


Käytiin katsomassa Tikkurilassa juhannuskokon sytyttäminen ja me aikuiset (molemmat ulkosuomalaisia) olimme järkyttyneitä kuinka avoimesti ihmiset olivat hiprakassa (enemmän tai vielä vähän enemmän). Meidän autoreissu kokkoa katsomaan oli ikimuistoinen, Pimi huusi kuin syötävä (vieras ihminen vieressä), toinen huutaa neuvoja kuskille eli minulle, kuski huutaa kun ei kuule mitään, toinen lapsi huutaa kun Pimi itkee ja yksi lapsista huutaa kun sattuu. Näin me Kiljusen herrasväki ajettiin Tikkurilaan ja takaisin. Onneksi tämän episodin jälkeen saatiin lapset nukkumaan ja me aikuiset saatiin oma juhannus- rauha, -sauna ja -juoma. 



Juhannuskokko Tikkurilassa


Mummi tuli kotiin torstaina ja silloin illalla pääsin hieman lenkkeilemään Suurpellon maisemiin. Mikä ihana ilta, tuulikin oli hieman rauhoittunut. Perjantaille oli sovittu tyttöjen ilta, minun piti olla yö poissa mutta todettiin että minun on parempi olla yö kotona. Pimi vierasti Mummia vielä niin pahasti ja yöllä tulikin soitto ja riensin kotiin Mummin ja Pimin luokse. Joten Helsingin reissu jäi tällä kertaa kovin lyhyeksi. Noh, ensi kerralla sitten. Mutta tyttöjen ilta oli mukava ja naurulta ei vältytty tälläkään kertaan. Naurettiin niin että saatiin paheksuvia katseita vieraista pöydistä. Mummin kanssa vietettiin pari päivää ns. laatuaikaa ennen kuin Jumi tuli Suomeen. Pimi se kävi aina välillä vaivihkaa halailemassa Mummia.



Angry Birds puisto, Leppävaara


Loma 2, aktiiviloma


Jumi saapui Suomeen ja Pimi joko vierasti isiä pari päivää tai oli erittäin loukkaantunut. No anyway Äiti oli alussa tärkeämpi kuin Isi. Huh, Äiti ei saanut hengähdytaukoa kuin vasta sitä seuraavalla viikolla. Meidän alkuloman suunnitelma oli polkea Turun Saaristoreitti polkupyörillä. Suunnitelmiin tuli harmittava muutos ja kirjoittelen tästä reissusta oman postauksen. Salossa yövyttiin pari yötä ystävän luona ja saatiin hetki hengähtää raskaan viikon päätteeksi. 


Salo 2017


Loma 3, mökkiloma




Mökkiloma, tämä se vasta ihanaa oli, vaikkakin viikko meni ihan liian nopeasti ohi. Olimme Somerolla mökillä aivan ihanassa paikassa. Siellä oli kaikki mahdolliset pelit ja vehkeet ja pääsin kokeilemaan vihdoin kajakilla menoa (Enhän siitä ollut kuin reilu kymmenen vuotta haaveillut). Yllättävän vaikeaa oli saada kajakki kulkemaan suoraan, tekniikka olisi pitänyt saada kuntoon. Noh, mutta kivaa oli.



Testissä kajakki.


Ensimmäisenä mökkilomapäivänä menimme käymään Forssassa kun ei sinne nyt niin pitkä matka ollut. Takaisin mökille ajettiin Tammelan kautta, ihanat oli maisemat vaikka apukuski ja takapenkin pitäjä taisivat molemmat nukkua. Tiistaina tuli minun veli perheineen ja Mummi grillailemaan ja pelailemaan mölkkyä. Iltapäivällä saatiin vielä kummilapsi perheineen kylään.



Myllyjärvi, Somero 2017


Keskiviikkona ajelin Mummi kyydissä Espoosen viettämään vihdoin hieman "omaa aikaa". Kävin Iittalan Outletissa ja siellä oli kesäalennusmyynnit menossa ja tein muutamia hyviä löytöjä. Vihdoin pääsin kokeilemaan Leppävaaran maauimalaa. Ihan luksusta, ei paljon ihmisiä ja 50 metrin rata (siitä saa Saksassa vain unelmoida, voit lukea kokemuksistani Saksanmaalla tästä). Kahden kilometrin uinnin päätteeksi oli ihana päästä saunaan, voi että. 


Kätevän emännän terassilla


Päivän päätteeksi meillä oli tyttöjen ilta ystävän luona, aurinkokin tuli sopivasti esiin ja voitiin olla ulkona ja jopa ilman takkia. Meillä oli ihana ilta ja se päättyi mukavasti ystävän kanssa jutustellen ja jutut jatkuivat aamulla jossa suunniteltiin jo seuraavaa tapaamista (joka onkin jo ensi viikolla).  Ystävä (+perhe) ajavat meitä moikkaamaan ja samassa katsastamaan näitä nähtävyyksiä mitä täällä on.



Ihania herkkuja


Torstaina ajelin mökin kautta Saloon jossa onkin torstai-iltaisin ILTATORI, jossa on aina joku esiintyjä ja kirpputori jne. Kesätorstaisin on joka kerta satanut vettä mutta tällä kertaa sade loppui jo ennen neljää ja ilta olikin aurinkoinen. Tapasin tällä reissulla minun vanhan "työtutun" ja olikin mukava tavata hänet ja hänen poikansa. Eihän edellisestä kerrasta ollut edes kymmentä vuotta. Oli kiva nähdä Leena, terkkuja. Treffasin Salossa samalla myös ystäväni Jaanan (jo kolmatta kertaa tällä reissulla) ja käytiin pizzalla. Perjantai-iltana tulikin minun Isä naisystävänsä kanssa saunomaan ja taas oli aika sanoa hyvästit. En tiedä koska nähdään seuraavan kerran, ehkä vasta ensi kesänä.



Liesjärven kansallispuisto


Meillä on ollut Suomen lomilla tapana käydä aina jossain kansallispuistossa, ja Suomessahan niitä riittää. Jokaisen vuokramökin lähettyvillä on aina ollut kansallispuisto. Tänä vuonna päästiin käymään Liesjärven kansallispuistossa, siellä käveltiin suunnilleen 6 kilometriä. Paistettiin makkaraa ja törmättiin stereotypioihin. Tavattiin suomalainen pariskunta ja nainen sanoi että suomalainen ja saksalainen tapaavat usein metsässä. Metsä taitaa olla molemmille kansoille rakas paikka? Venäläisen tunnistaa kuulemma siitä että heillä on onki mukana, tiedä sitten onko näin?



Liesjärven kansallispuisto



Sunnuntaina olikin aika pakata kamat ja eihän se pakkaaminen ilman draamaa tapahtunut. Jumi oli keksinyt mennä mustikkaan Pimin kanssa. Oli istuttanut Pimin mättähälle ja innoissaan keräsi mustikoita. Hetken päästä Pimi huusi kuin syötävä ja itku ei hellittänyt millään. Kävin hakemassa Pimin pois ja huomasin että toisen jalat oli syöty. Muurahaiset ne punaiset kiukkuset sellaiset olivat syöneet Pimin nilkat ihan kauttaaltaan. Voi toista, onneksi huomattiin asia ajoissa ettei poika ollut ihan paukamilla.


Sitten ajeltiin Espooseen, käytiin Mummin luona syömässä ja hyvästeltiin. Koska seuraavan kerran nähdään, sitä en tiedä? Ehkä inhottavin tunne, yleensä on aina ollut tiedossa koska nähdään. Oletuksena on että vasta ensi kesänä, mutta siihenhän on ihan liian pitkä aika. Viimeinen yö oltiin ystävän kotona Vantaalla josta sitten kätevästi päästiin lentokentälle. 



Liesjärven kansallispuisto


Kiitos Suomi, kiitos ystävät ja rakkaat, oli kiva loma vaikkakin ilma olisi voinut olla hieman kivempi. Mutta en voi valittaa vain muutamana päivänä satoi vettä. Vaikka asteet mittarissa eivät kohonneet +16 asteesta monena päivänä niin ei se haitannut loma on aina loma. Ensi kerralla muistan toivoa että ei tuulisi niin kovasti. Varsinkin Espoossa ja Turun saaristossa tuuli oli niin kova ettei tukka meinannut päässä pysyä. Suomi-loma oli kiva vaikkakin aluksi tuntui että tarvitsen toisen loman Suomi-loman jälkeen. Nyt viikon jälkeen on olo jo normalisoitunut.




Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen