5/recent-posts/slider1

Toukokuun kuulumiset ja kesäkuun suunnitelmat




On ollut taas kiireinen toukokuu. Tänä vuonna hieman erilailla kiireinen kuin viime vuonna katso täältä. Minulla on ollut hieman töitä, olen auttanut ystäväni loma-asunnon siivoamisessa. Toiseksi jouduttiin juoksemaan Pimin kanssa joka viikko sairaalassa. Ei mitään vakavaa, kyynerpää oli murtunut ja sitten harmittavasti huuleenkin piti laittaa pari tikkiä. Sitten on ollut vielä muutama iltameno, suomimafian treffit, baby showerit ja yhdet Eurooppafestarit (lue: lihapiirakka-show). 








Olinkin tässä kuussa kirjoittanut enempi matka-aiheisia postauksia kuin näitä hölynpölyn-postauksia. Vaikka kait näitä kuulumispostauksiakin on kiva lukea?


Remonttikin on mennyt taas hieman eteenpäin. Vilpolaan on vihdoin saatu lattialämmitys, puuttuu enää vain laatat ja saumaus. Anopin parveke sai myös uuden kuoren, vanha oli jo ihan laho. Ehkä tänä vuonna olisi suht valmista, eihän tässä ole mennyt kuin kohta neljä vuotta.


Joten onkin ihana päästä parin päivän päästä Suomeen. Jossa luultavasti meno ei hellitä vaan suorastaan kiihtyy entisestään. Toivotaan kuitenkin ettei sairaalassa tarvitse juosta. Heh. Allekirjoittaneella onkin synttärit Helsinki-päivänä, joten pientä juhlistusta olisi toivottavasti luvassa. Vinkki vinkki.






Meidän kesäkuu meneekin melkein kokonaan Suomenkamaralla. Olen nyt koittanut olla sopimatta minuuttiaikataulua. Yksi sovittu yhteistapaaminen on plakkarissa ja muutama muu meno esim. veljentytön YO-juhlat. Meihin voi kaikella todennäköisyydellä törmätä Linnanmäellä, Helsingin Sambakarnevaaleissa (9.6.), Pirttimäessä/Nuuksiossa, Tallinnassa, Angry Birds-puistossa ja toivottavasti Leppävaaran maauimalassa. Pidetään peukkuja että ilma on hyvä, eli tänä vuonna ei kiitos niin kovaa tuulta kuin viime vuonna.






En malta odottaa Suomenlomaa. 

Kohta nähdään rakkaat. <3



P.S. Blogi saattaa hiljentyä hetkeksi, koska loma. :) Kesäkuun lopussa taas sorvin äärellä.


Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

2 kommenttia

  1. Voi pientä Pimi-raukkaa! Onneksi ei käynyt pahemmin. Kotiäidin aika ei käy pitkäksi, mutta iloja on murheitten joukossa. Kun lapseni olivat elävää sorttia niin siinähän sattui varsinkin epäsopiviin aikoihin ja piti kiiruhtaa sairaalan ensiapuun niin kotona kuin Suomessa. En ymmärrä, miten nykyään Suomessa pääsee lääkäriin, jos ajanvarauksessa sairaanhoitaja saa päättää, että ei ole tarvetta. En tosin aikaisemminkaan kysynyt keneltäkään lupaa, vaan huristin suoraa päätä kädet vapisten 50 km Vammalan sairaalaan milloin irtipoikki lähteneen pikkusormenpään milloin särkyneen Jaffapulloon haljenneen varpan takia, huom.kivasti ensimmäisenä tai viimeisenä lomapäivänä Suomessa. Vesirokko puhkesi Travemünden satamassa ja sairastettiin matkalla ensimmäisellä lomaviikolla, mutta ei tarvittu lääkäriä. Lastenlääkäri määräsi minulle aina varalle lääkkeitä.Toivottavasti pääsette Suomessa tarpeen tullen ongelmitta hoitoon. Epäilyttää koko sairaanhoitosysteemi, kun luen kertomuksia, kuinka vaikeaksi kaikki on tehty. En tarkoita maalata pirua seinälle vaan lohduttaa, että äiti-ihminen kyllä selviää kaikesta. Tunnuslauseeni on: "Mich haut nichts um. Ich habe Kinder."
    Hauskaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitin elämä on välillä just tätä. Ekana kesänä saatiin hyvää ja nopeaa palvelua Lohjan sairaalassa. Pimiä oli ampiainen pistänyt kaulaan ja huoli oli kova. Kiitos Katriina.

      Poista