5/recent-posts/slider1

Kiireinen toukokuu

Oi toukokuu, oi toukokuu menit niin nopeasti. Silloinhan aika menee nopeasti kun on kivaa ja mukavaa. Sosiaalinen elämäni ei ole moneen vuoteen (valehtelematta) ollut näin täynnä hupia ja menoa. Kyllä taas jaksaa.


Innsbruck



Toukokuu alkoi hyvin jo ennen toukokuuta. Olimme Vorarlbergin naisten kanssa Wellnes-viikonloppulomalla Innsbruckissa. Lenkkeilyä, saunaa, syömistä, shoppailua ja tanssimista, mitä muutakaan koti-äiti tarvitsee? Voin kertoa ei paljoa muuta. Olin käynyt yhden kerran aikaisemmin Innsbruckissa ja saanut kaupungista ihan erilaisen kuvan. Taidettiin silloin eksyä jollekkin opiskelija-alueelle, jossa oli vain muutama hassu ravintola betonitalojen ympäröimänä. Tällä reissulla opin että siellä on "kultainen katto", jonka edessä pitää ottaa pakollinen turistikuva. Huomasin myös sen että Innsbruck on oikeasti ihan nätti kaupunki joen varrella ja vuorien syleilyssä. 



Kultainen katto kuva:Jenni


Toukokuun ensimmäisenä päivänä olisi ollut maibaun pystytys, mutta me ei menty tänäkään vuonna paikalle. Tällä kertaa Pimi oli niin kuumeessa ettei viitsitty kipeää lasta sinne viedä. Äidillä oli raju pudotus arkeen kun lapsella olikin vauvarokko. No jaksaa, jaksaa.

Toukokuun alussa Niina tuli taas kyläilemään, käytiin mm. lenkillä ja lauantaina olikin nahkahousubileet Simmerbergissä. Kertomus niistä juhlista löytyy täältä. Onneksi meillä on sauna ja juhlapölyt sai hyvin kyytiä saunan höyryissä.

Äitienpäivän vietin paikallisten ystävieni kanssa Oberstaufenin Alpe Mohr-nimisessä paikassa. Paikka on tunnettu vauhdikkaista Viehscheid-juhlista (katsotaan uskaltaako sinne mennä syksyllä?), eikä äitienpäivä juhlinta tainnut erottua siitä mitenkään. Ilma oli mitä mahtavin ja aurinko paistoi. Snapsuja tuli pöytään sitä tahtiin ettei niitä edes kerenny juoda. Olen hieman järkyttynyt mutta kivaa oli ja illalla sohva kutsui. Taidan kuitenkin ensi keväänä olla ihan perheen kesken.


Alpe Mohr ja lärvilauta saksan tyyliin.


Toukokuun 15. päivä ajettiin Pimin kanssa Sveitsin puolelle St. Galleniin tapaamaan Merjaa, johon tutustuin tämän minun blogini kautta. Eli jotain hyötyä tästä bloggaamisesta on ihan konkreettisesti. Suomalaiset löytävät toisensa, vaikka ei nyt ihan lähellä ollut. Reilut 70 kilometriä oli matkaa ja vuoristoteitä ajellessa aikaa meni reilu puoltoista tuntia. Mutta voin kertoa että reitti oli täydellinen valinta, harmi vain että ajaessa ei oikein voi nauttia näistä ihanista maisemista. Valokuviakaan en voinut koko aikaa ottaa. St. Gallen oli minulle uusi tuttavuus en ollut siellä ennen käynyt. Aivan ihana pikku kaupunki, ihastuin joten ehkäpä sinne tulee joku kerta uusi reissu. 


Speicher pieni kylä Sveitsin puolella.

Altstätten, Sveitsi



Toukokuun 16. päivä esiintyi Milow Dornbirnissä legendaarisessa Conrad Sohmissa. Paikka sijaitsee keskellä ei mitään, mutta on aivan ihastuttava paikka. Sali oli pieni kuin mikä, en tiedä ehkä maximissaan 500 katsojaa (?). Rakennus on 100 vuotta vanha "vesivoimalaitos" ja nimensä se on ottanut vanhan lelukaupan mukaan. Conrad Sohm on ollut toiminnassa jo parisenkymmentä vuotta. Katselin esiintyjälistaa ja kas, siellähän oli tuttuja mm. The Rasmus, Leningrad Cowboys, Lordi ja Apocalyptica, ei huonoja ollenkaan. 



Milow kuva:Jenni


Olin tätä keikkaa odottanut kuin kuuta nousevaa, edellisestä keikasta oli jo luvattoman kauan (muistaakseni Pink Hartwall Arenalla joskus 6-7 vuotta sitten). Meillä päin kun ei ole ollut mahdollisuuksia mennä keikoille, eikä ketään kenen kanssa (siihenkin on nyt tullut muutos). Lindauhin rakennetaan iso konserttipaikka, valmistuu muistaakseni vuoden päästä. Milow oli mahtava, yleisö no joo. Olin järkyttynyt kuinka jäykkää kansaa Itävaltalaiset olivat. Siis aikuisten oikeesti. Heille piti ihan kädestä pitäen näyttää miten keikoilla käyttäydytään. Ei niin että kädet puuskassa, tämä on meidän paikka en liiku tästä mihinkään tms. OMG. Olen sanaton. Loppua kohden Milow sai kun saikin yleisön (muutkin kuin me suomalaiset) lämpenemään. Milow me rakastetaan sua.


Milow & Bändi


Toukokuun viimeinen viikko eli helatatorstai viikko oli minulle kuin lomaa. Jumilla oli lomaa ja me tehtiin perheenä kaikkea kivaa. Heti maanantaina oltiin pyöräilemässä Bodenseella. Ajettiin autolla Lindauhin ja sieltä sitten fillaroiden Langenargenia kohti. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, mutta tuuli oli hieman kylmäntuntuinen. Tasaisella oli ihana polkea ja Pimikin näytti nauttivan peräkärryn kyydissä olosta. Reitti kulki pitkin maalaismaisemia, kirsikka- ja omenapuuviljelmien lävitse. Näemme myös humalaa, mansikoita ja herukoita sekä pieniä järviä, ihan kuin olisimme olleet Suomessa. Ostimme matkan varrelta mansikoita ja muita kasviksia. Suosittelen Bodenseen aluetta pyöräilijöille lähinnä sellaisille kuntopyöräilijöille. Moneen otteeseen ihmettelin että miten nuo vanhat mammat ja papparaiset suhasivat ohitsemme niin lujaa. Sitten muistin kaikilla vanhemmilla ihmisillä on nykyään E-bike, ilman sitä ei ole mitään.


Näitä ihania kojuja on matkan varrella useita.

Jossain vaiheessa alettiin tulla enemmän asutuksen luokse. Tultiin virtaavan Argenin varrelle, pysähdyttiin syömään Langenargen nimiseen paikkaan. Argen virtaa Bodenseehen ja viime syksynä oltiin yläargenissa vaeltamassa, käy lukemassa täältä. Takaisin päin poljettiin läpi muutaman ihanan pikku kaupungin läpi (Nonnenhorn & Wasserburg). Kahvihetki vietettiin Lindaun saaressa. Sitten vielä pari kilometriä autolle ja päivänretki oli valmis. Yhteensä kilometrejä tuli 42 ja tyytyväinen saa olla.


Argen-joki


Matkan varrella oli ihania taloja.


Lomaviikko alkoi olla lopuillaan. Vielä yhdet nelikymppiset perjantaina ja lauantaina olikin se naistenjuoksu josta juuri kirjoitin. Mahtava viikko oli vaikka meinasi flunssa iskeä ja pilata kaiken. En vain antanut periksi. Kotiäitinä nämä koko perheen lomaviikot ovat aivan mahtavia, lapsi on isin kimpussa koska isi. Sain nukkua joka aamu klo 8 asti. Isi hoiti kaikki aamupalat ja -toimet. Lisää näitä. Olemme seuraavan kerran heinäkuussa yhdessä lomalla. Sitä odotellessa.


Näiden kaikkien menojen lisäksi on ollut tietenkin leikkitreffejä, parit synttärit, muskari ja ja ja. Katsotaan onko kesäkuu yhtään näin kiva kun toukokuu oli.

Alhaalla on Altstätten, Sveitsi.

Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

Ei kommentteja