Täällä meillä päin on normaalia että lapset asuvat pitkään kotona. Aikamiespojat- ja tytöt asuvat omien vanhempiensa kanssa hyvinkin pitkään. Voi käydä jopa niin että taloon tuodaan siippa ja niin sitä huomaamatta asuu kolme sukupolvea saman katon alla. Näin kävi juuri meille.
Jumi on asunut tässä talossa jossa nyt asumme kohta neljäkymmentä vuotta. Hän oli silloin viisi vuotias pikkupoika kun he muuttivat pitämään huolta isotädistä ja sedästä. Saksassa on sellainen järjestely (ennen enemmän nykyään ei enää niin) normaalia että voit lunastaa "pientä" summaa vastaan talon. Mutta siihen kaupan päälle tulee vanhempi pariskunta tai toinen niistä joka on hengissä. Eli uuden perheen tarkoitus on hoitaa näitä vanhuksia arjen askareissa, olla vähän kuin omaishoitajia (ellei jopa niin?). Joten Jumin vanhemmat hoitivat kolmen lapsen lisäksi kahta vanhusta. Toinen näistä vanhuksista, isosetä oli kuollut pari vuotta muuton jälkeen mutta isotäti eli vielä monta monta vuotta.
Mielestäni tämä asumismuoto on ihan mielettömän hyvä idea. Pariskunta pääsee "pienellä" rahalla kiinni taloon ja vanhuksia ei jätetä yksin. Suomi voisi ottaa mallia, ehkä tällä tavalla maaseudut eivät tyhjentyisi eikä vanhukset ja nuoret syrjäytyisi. Talotki pysyisivät kunnossa eivätkä autioituisi.
Mutta asiaan.
Miltä tuntuu asua anopin kanssa?
Muutin tähän taloon viisi vuotta sitten, Jumilla oli ns. oma asunto, pieni kaksio. Joka oli ollut aikaisemmin loma-asunto. Mutta kuitenkin yläkerrassa jossa myös anopilla oli oma huone ja kylppäri. Yläkerrassa oli myös vanha lastenhuone, kaaoksen peittelemänä. Mietin silloin muuttaessa että mitenköhän yhteisasuminen onnistuu. Hyvin nopeasti opin sen että anopilla oli oma elämä. Vuoden aikana taisi kerran tulla käymään kutsumatta. Hän antoi meidän olla rauhassa ja hyväksyi meidän oman tilan ja meidän elämän. Joten kun alettiin suunnittelemaan remonttia en ollut yhtään huolissani. Remontoitiin koko yläkerta meidän käyttöön. Anoppi muutti alakertaan, jossa hänellä on ihan tarpeeksi tilaa.
Pikkumies muutti tietenkin hieman kuvioita ja toki anoppi halusi olla enemmän meidän elämässä mukana. Aluksi ajattelin suomalaiseen tapaan että kyllä minä oman lapseni hoidan. Mutta jossain vaiheessa tajusin kuinka iso apu siitä on että pääsee rauhassa kauppaan tai esim uimaan. Ilman anoppia en pääsisi kerran viikossa uimaan, (töihin), tekemään omia juttuja tai kirjoitella blogia. Olen niin kiitollinen, koska muuta tukiverkostoa ei meillä täällä olisi. Ollaan oltu muutaman kerran treffeillä Jumin kanssa ja kerran yötä poissa. Onneksi on anoppi joka on kolmas tärkeä henkilö Kimille. Hänen huomaan voin rauhassa jättää Kimin.
On näihin viiteen vuoteen tietenkin mahtunut kaikenlaista mutta ei mitään sellaista että oltaisiin täällä tukkanuottasilla. Aluksi ongelmat liittyivät pyykinpesuun. Anoppi oli yhdessä vaiheessa innokas pyykinpesijä, pesi valkoiset pyykit värillisen seassa. Joo. Pariin vuoteen en laittanut valkoisia pyykkejä pyykkikoriin vaan vein ne itse alas ja heti suoraan koneeseen. Tämän hän on vihdoin oppinut valkoinen pyykki pestään vain valkoisten kanssa. Hän meinaan kerran mokasi pahimman kerran, laittoi sinisen (?) pyyhkeen valkopyykin sekaan. Jumi ei ollut kovin tyytyväinen kun puuvilla/pellavapaitapusero oli sinertävä.
Remontin jälkeen hänen oli vaikea tajuta että yläkerta oli nyt meidän aluetta. Vierashuoneen hän kävi petaamassa kysymättä meiltä. Tein tylysti ja vaihdoin omat lakanani tilalle ja hän oppi ettei ole asiaa enää meidän vierashuoneeseen. Tämän jälkeen hän osoitti hieman mieltä eikä koskenut minun puhtaisiin pyykkeihin. Nyt pari vuotta myöhemmin on alkanut unohtua se episodi.
Käytännön asiat.
- Jos olen laittanut pesukoneen päälle ja unohtanut tyhjentää sen, anoppi on huomannut tilanteen ja käynyt laittamassa pyykit narulle (Tämä tapahtuu välillä myös toisinpäin) tai narulta pois.
- Kimin hoitaminen, pääsen uimaan, hiihtämään, lenkille, kauppaan, töihin (silloin kun niitä vielä oli).
- Ruuanlaitto, ollaan vuoroin vieraissa. Mikä sen mukavampaa kuin yhdessä syöminen.
- Sauna, monesti olisin yksin menossa saunaan. Anoppi tykkää myös saunoa ja meillä on usein kivat rupatteluhetket.
- Jos jotain ruokatarvikkeita puuttuu, voi käydä lainaamassa anopin kaapilla ja tilanne on hoidettu. Toimii usein myös toisinpäin.
- On aina tai lähes aina aikuista juttuseuraa vaikka välillä on kielen kanssa pieniä ongelmia.
- Rappusille on saattanut ilmaantua jälkiruokaa hedelmäsalaattia tai vadelmaherkkua.
- Anoppi hoitaa pääsiäispupun ja nikolauspukin tehtävät.
- Saan siivottua rauhassa jotta pikkumies saa sotkettua sekunninsadasosasekunissa.
- Puutarhanhoito ja lumityöt anoppi hoitaa myös ennen kuin kerkeän edes ajatella asiaa. No ei, lumitöitä teen mielelläni. Mutta puutarhanhoitoon en ole saanut "lupaa".
Eli toisin sanoen minua ei harmita ollenkaan asua saman katon alla anopin kanssa. Tietenkin tässä on luonnekysymys niin miniän kuin anopinkin. Kaikille ratkaisu ei ehkä ole sopiva. Mutta asuisitko sinä anoppisi kanssa?
Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi
Ei kommentteja