Miltä tuntuu palata töihin pitkän tauon jälkeen

Jo kuukausi töitä takana. Päivät ja viikot vain vilahtaa ohitse. Ei ole ollut tekemisen puutetta. Aamulla kuuden aikoihin ylös, Pimi päiväkotiin klo 8, takaisin kotiin, hieman töitä Sauna Maailmalla -blogin eteen, välipala klo 10 ja klo 10.20 pitää jo olla valmiina lähdössä töihin. Joten aamupäivisin pitää olla erittäin tehokas. Ei enää roikkumista netissä tai FB:ssa, ellei se kuulu sen päivän tehtäviin.

Toisaalta tulee tehtyä töitä tehokkaasti, koska tiedän että luppoaikaa ei ole yhtään. Ja niin se on toistaiseksi ollut. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuun palata töihin. Sain päiviini kaivattua rutiinia ja nähdä muita ihmisiä. 

On ollut ihana palata töihin (joku joka on lukenut tämän postauksen voi ajatella, että mitä ihmettä), nähdä vanhoja työkavereita ja tutustua uusiin työkavereihin. Toistaiseksi tuntuu, että työilmapiiri on paljon parempi kuin neljä vuotta sitten. 

Ensimmäinen työpäivä

Ensimmäinen työpäivä meni jossain ihmeellisen energisessä tuntemuksissa. Olin niin paljon virtaa täynnä, että itseäkin oikein nauratti. Päivän päätteksi olin aivan puhki poikki vaikka olin ollut vain sen kolme tuntia töissä. Laitan Instagramin tarinoihin videon jonka tein päivä päätteeksi.

En päässyt edes ovesta sisään, kun kaksi työkaveria kertoivat ketä pitää varoa ja että työilmapiiri ei ole hyvä. Olin että kiitti kaverit tästä infosta, näin heti alkuun. 

Olin hieman ”myöhässä”, koska olin unohtanut, että parkkihalli on niin tyhmästi rakennettu että  parkkipaikan löytämiseen menee viisi minuuttia. Sain auton parkkiin tasolle 11, se kertoo siitä että parkkihalli on iso. Muistaakseni parkkihallissa on paikat vajaalle 900 autolle.

Seuraava haaste oli etsiä minulle tyhjä vaatekaappi ja työvaatteet. Selvisi, että minun työvaatteet eivät olleet saapuneet. Joten piti työkavereilta kysellä, että keneltä saisin vaatteita lainaan. No, yhdeltä sain housut ja toiselta paidan. 

Joten olin keittiössä valmiina 20 minuuttia myöhässä. Noh, ei se toisaalta haitannut, koska minulla ei ole mitään nimettyä tehtävää. Olen niin sanotusti joka paikan höylä. 

Työaika

Työaikani on tosiaan klo 11-14 ja lounas tarjoillaan työpaikkaruokalassa klo 11.30-14. Eniten ruokailijoita käy klo 11.30-13, päivittäin käy syömässä reilu 800 syöjää. Viimeisen tunnin aikana käy vain muutamia ruokailijoita ja silloin on aikaa hieman hengähtää ja siivoilla.

Työnkuva

Ruoka annostellaan valmiiksi lautasille (IKEA:n tyyliin), joten buffet ruokailu ei ole vielä saapunut meidän ruokalaan. Vertailun vuoksi Espoossa oli kouluissa tämä systeemi viimeksi vuonna 1997, jonka jälkeen lapset ovat saaneet ottaa itse ruokansa. 

Työkaverit ja työtutut

Ruokaa annostellessa on ollut hauska nähdä vanhoja tuttuja ja kavereita. Olenkin kiinnittänyt huomiota, että kolme ja puoli vuotta on tehnyt tehtävänsä. Osa on vanhettunut ja pulskistunut iän myötä. En tiedä, ehkä he ajattelevat samalla lailla? Heh.

Monet ovat olleet aidosti iloisia, kun olen palannut töihin. Varsinkin yksi työkaveri sai minut liikuttumaan, kun hän kertoi, että hän on niin onnellinen, kun tulin takaisin töihin. Koska minä olen luonteeltani perusiloinen, minusta huokuu hyvää fiilistä muillekkin enkä motkota turhista. Tuntui hyvältä, etten ole ihan peruskauraa tai kiukkuinen keittiöapulainen.

On tässä kolmen viikon aikana jo tullut esiin muutamia ei niin mukavia kohtauksia. Mutta ei mitään sen kummempaa. Olen myös muistanut muutamia juttuja mitä olen aina ihmetellyt, eikä ne asiat ole mihinkään muuttuneet. Näitä asioita listaan varmasti ylös vielä toiseen kirjoitukseen. 

Ensinnäkin yksi nimeltä mainitsematon henkilö sanoi heti ekana päivänä, että koitas olla ajoissa töissä koska hieman klo 11 on pieni palaveri, jossa käydään läpi tarjottavat ruuat. Ekan päivän sekoilu ei jäänyt siis häneltä huomaamatta. 

Tämä samainen kaveri mainitsi myös ruokapöytään mennessä, että olen mennyt hänen paikalle istumaan. Olin, että selvä juttu, haluatko mennä siihen istumaan? Vastaus oli että eiii. Hmm, miksi hänen piti mainita että se on hänen paikka? Jotkut ihmiset eivät vain muutu?

Osa niistä ikävistä työkavereista ei ole enää siellä töissä. Joten voisin väittää, että työilmapiiri on sen tähden hieman parempi.

Työkaverit ovat hieman kateellisia, koska minulla on perjantai vapaa. Se ei ole ihan normaalia, koska työntekijöitä tarvittaisiin joka päivä. Mutta se kertoo siitä että olen hieman eri asemassa kuin joku muu. Se voi jossain vaiheessa tuottaa ongelmia.

Muutama uusi työkaveri on kertonut kuulleensa, että olen todella nopea työssäni. Se tuntui hyvältä, koska silloin ennen tuntui, että minua vain arvostellaan enkä muka mitään osaa. Joten olin oikeassa, ja minulle oltiin kateellisia koska olin/olen hyvä ja ahkera työntekijä.

Toinen uusi työkaveri kertoi olleensa yllättynyt kuinka hyvin meillä meni yhteen ruuan jakaminen. Hän sanoi, että hänestä tuntui että hänellä on neljä kättä kun vauhdilla jaettiin ruokia ruokailijoille. Sellaista ei kuulemma ole usein tapahtunut.

Yksi asia harmittaa

Yksi asia mikä vähän harmittaa, on se kun minulla ei ole mitään tarkkaa työnkuvaa. Vaan teen töitä siinä pisteessä missä minua tarvitaan. Se on hieman rasittavaa, kun saa hyppiä paikasta toiseen. Mutta toisaalta mieluummin teen töitä kuin pyörittelen peukaloita.

Tuplamäärä syöjiä

Viime viikolla oli yksi päivä ruokalassa tuplamäärä syöjiä. Yritys halusi palkita työntekijät ilmaisella ruualla. Joten se tarkoitti meille työntekijöille kolmea tuntia täysiä ruuan lappaamista lautaselle. Jos oikein laskettiin niin minä ladoin 600 kertaa lautaselle ranskanperunat (+hampurilainen) ja ojensin sen ruokailijalle. Huh, täytyy sanoa, että kaksi tuntia tuli hikoiltua aivan hulluna. Kotiin päästyä olin aivan kuollut. Sainkin nukkua reilun tunnin päivänokoset.

Kaikki on toistaiseksi hyvin

Toistaiseksi on siis kaikki hyvin tällä rintamalla ja olen tyytyväinen, että olen palannut työelämään. Varsinkin kun touko- ja kesäkuussa on yhteensä 4 arkipyhää. Lomallekkin pääsen jo kahden viikon päästä. Minulle oli muuten jäänyt käyttämättä 8 lomapäivää, jotka saan käyttää tänä vuonna. Ei voi valittaa.

Miltä sinusta tuntui palata työelämään pitkän tauon jälkeen?


Lue myös tuntemuksista ennen työhön paluuta.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: suomalainen_im_allgau

Bloglovin' ja Blogit.fi

Saksa vs Suomi: Keittiö

Saksalaisen keittiön sisustus on täällä meillä päin erittäin rustiikkista. En voi sietää sitä, okei joissain se voi olla ihan söpöä ja siihen taloon sopivaa mutta itselleni en sellaista tahdo. Joten meidän keittiö on hieman sekoitus skandinaavista ja saksalaista mutta hyvällä maulla.

Kuiva-ainekomerot eli kammer, sellaiset löytyy lähes kaikista keittiöistä niin omakotitaloista kuin kerrostaloista. On se kyllä kätevä sinne saa paljon tavaraa ja ruoka-aineita piiloon tai jos on ovi. Meillä on vain pieni kuiva-ainehyllykkö joka vielä odottaa ovea (jota tuskin koskaan tulee).

Kulmasohva se vaan kuuluu keittiön nurkkaan.

Ruokapöydät ovat isoja koska pitäähän koko suvun mahtua. Jos tuolit ei ole ns. Eckbank eli kulmasohvalla varustettu niin toisen puolen tuolit on korvattu penkillä. Penkki onkin siitä kätevä koska siihen mahtuu enemmän (esim lapsia) istumaan. Joten meilläkin on penkki toisella puolella pöytää. Ruokailun jälkeen ruokapöydät pyyhitään ensin märällä rätillä ja sen jälkeen kuivataan keittiöpyyhkeellä (paitsi minä en).

Tiskipöytä on useasti laitettu ikkunan eteen tai ihan siihen läheisyyteen. Joten tiskikaappi on ihan mahdoton yhtälö tässä tapauksessa. Meille tuli kuitenkin tiskikaappi koska minä sen tahdoin, okei oli Jumikin ihan myötämielinen sen asian kanssa. P.s. meillä ei ole siinä kohtaa ikkunaa.

Tiskaaminen, useat tiskaavat sienellä tai rätillä ja astiat kuivataan heti saman tien keittiöpyyhkeeseen. Koska ei ole sitä tiskikaappia ja kalkki jättää ikävät jäljet astioihin (vaikka nyt parin vuoden jälkeen en ole huomannut niissä astioissa mitään kalkkisaostumia jotka jätän kuivauskaappiin kuivumaan ja meillä on todella kova vesi). Minä se tiskaan sitkeästi edelleen tiskiharjalla (suomalaisella) ja osan jätän kuivumaan kaappiin ja osan kuivaan jos ei mahdu sinne kaappiin.

Kahvinkeitin, meillä ei ole kahvinkeitintä. Tai on, mutta otan sen esille vain jos tulee vieraita jotka juovat kahvia. Anopilla ei ole myöskään kahvinkeitintä vain se filtteri jonka läpi tiputtaa itselleen joka aamu kahvin. Monissa perheissä on sellaiset monitoimikahvilaitteet joilla saa tehtyä erikoiskahveja. Me juomme vain teetä, niin esillä on vedenkeitin ja minun teekannu.

Välitila, keittiön kaappien välitila on herättänyt huomiota saksalaisissa. Vaikka Suomessa tapetti tai maali ja sen päällä lasi on ollut jo monta vuotta aika normaaliyhtälö. Olemme saaneet siitä vain positiivista palautetta ja varsinkin kun tapetin nimi on "kippis" joka sopii meille oikein hyvin. Eli aika harvoin nähdään täällä tätä yhtälöä. Laatat ja jonkinlaiset "metallilevyt" hellan takana ovat normaaleja.

Valokatkaisijat, ne on laitettu aina jotenkin todella keskelle seinää. Eli oven pielestä kun tulet niin niitä katkaisijoita saa etsiä ihan todenteolla. Tai niin kuin meillä ne on keittiössä lätkäisty pistokkeet ja valokatkaisijat keskelle välitilaa. Koitin tästä asiasta vääntää sähkömiehen (Jumin) kanssa muttei siitä mitään tullut.

Ja kaikilla ei ole mikroaaltouunia, meillä on koska on se vaan kätevä. Siihen on niin tottunut ettei osaa elää ilman. Meidän mikro ei ole mitenkään huippu hyvä mutta ajaa asiansa. Halusin se välttämättä hyllylle että tasoille jää mahdollisimman paljon tilaa. Mutta se mikä löytyy tällä alueella joka kodista on Thermomix ja pamix, kts sitä edellinen kuva.

P.s. Kaikki kuvat eivät ole meidän keittiöstä.


Lue lisää: Mistä tilata suomalaisia tuotteita ulkomaille.


Millainen on sinun keittiö ulkomailla?


Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau

Bloglovin' ja Blogit.fi

Työilmapiiri eräässä keittiössä

Kohta siitä on vuosi kun olin viimeksi töissä. Muistin virkistämiseksi voisin vähän kertoa minkälaista minulla oli työelämässä.

Oli meillä joskus ihan kivaakin töissä, tässä Faschings-tunnelmissa.

Saksassa keittiössä työskentely on hieman erilaista kuin Suomessa (tai mihin minä olen tottunut). Minulla on kaksi eri keittiötä kokemuksena, mutta ne ei kauheasti eroa. En nyt laske hotellin keittiötä tähän koska omistajat ja pomo olivat suomalaisia ja tavallaan olin itseni pomo siellä keittiössä. 

Koin molemmissa keittiöissä että kun olin hyvä työntekijä niin sain muilta samanarvoisilta työkavereilta omanlaista kohtelua. Ensimmäisessä paikassa koitettiin sivuuttaa se että minulle oli määrätty joku tehtävä. Muutamalle sanoin suoraan että jokin työtehtävä oli nyt minun tehtävä eikä sen toisen. 

Sen jälkeen sain suorastaan törkeää kohtelua. Yksi esimerkki olin hoitamassa yhtä keittiötä puhtaaksi, toiset olivat jo valmiita toisessa keittiössä. Heistä kukaan ei tullut auttamaan, tein silloin 15 minuuttia ylitöitä. Sanoin seuraavana päivänä pomolle että tuli tehtyä ylitöitä, hän ihmetteli miksei muut tehneet sanoin että eipä kukaan tullut minua auttamaan. Sain sinä päivänä lähteä aikaisemmin töistä ja seuraavan kerran työkaverit tulivat auttamaan. Mutta sitten olin jo irtisanoutunut kyseistä paikasta.

Kolme kuukautta riitti tässä paikassa, pomolle olin esittänyt toiveen kokkihommien tekemisestä mutta joka kerta työvuorolistaan oli ilmestynyt samat vanhat työvuorot tiskinurkassa. Ei siinä mitään tykkään tiskaamisesta (se on aivotonta työtä) mutta ne työvuorot olivat aivan suolesta. Ensin oli työvuoro klo 8-14.30 ja myöhemmin vielä klo 17-19.30. Siinä ei paljoa jäänyt vapaa-aikaa. Ja kuinka tyhmää ajella edestakaisin. Kun minut sinne palkattiin pomon tuuraaja unohti kertoa että työajat ovat sellaiset. Täällä on todella yleistä että työpäivä on katkottu noin. Itselleni tälläiset työajat eivät vain sopineet.

Sainkin sitten "paremman" paikan myös suurkeittiöstä, ison yrityksen henkilöstöravintolasta. Työaika kuulosti aluksi kovin aikaiselta klo 05-14 mutta se olikin sitten yleensä klo 06-15. Meillä oli kaksi puolen tunnin taukoa, sen tähden työpäivä tuntuu pitkältä. 

Tehtävänäni oli aluksi kokoustilojen hoitaminen, ruuan jakaminen ja keittiön jälkityöt. Plus ne työt mitä kukaan "vanhoista" työntekijöistä ei halunnut tehdä. Ongelma oli se että olinkin yht'äkkiä sijaisapu. Tästä työtehtävän muutoksesta pomo ei kertonut vaan näin vain huomasin olevani joka paikan höylä. Ei siinä mitään olenhan monissa hommissa ollut aikaisemminkin ja luonteelleni homma sopikin hyvin. 

Ainoa miinus oli muuttuvat työajat joku päivä piti herätä klo 02 ja toisena päivänä vasta klo 05.30. Pieniä unihäiriöitä se tuottikin ja parisuhde joutui koetukselle kun ei ollutkaan iltaisin aikaa toiselle vaan piti mennä jo klo 19 nukkumaan. Ainoa ihana puoli oli siinä että kun aloitti klo 03 työt niin pääsi kotiin jo klo 11.30. Mutta mitä sitä tehdä kun puoliso ja kaverit ovat töissä normaalisti?

Hoidin hommani hyvin ja sekös työkavereita harmitti. Koittivat keksiä aina jotain pientä sanomista jostain mitättömistä asioista. Yksi tyhmä juttu oli myös se jos minulla ei ollutkaan ketään ketä tuurata niin käytännössä minulla ei ollut mitään tehtävää. Koitin kysyä saisinko auttaa niin muutamille ei apu kelvannut. Välillä ei edes vastattu vaan katsottiin ohi, ihan kuin minua ei olisi edes olemassa. 

Myöhemmin opin etten heiltä sitten enää kysykkään. Keksin omia hommia joita hoidin ja autoin niitä ketkä apua tarvitsivat. Periaate työpaikassa oli se että "hoida omat hommasi älä ylimääräisiä".  Minun logiikkaani tämmöinen periaate ei vaan toimi. Minun periaatteeni on "Auta muita jos pystyt, saat itsekkin joskus apua ja hommat tulee tehtyä nopeammin" (lue:päästään nopeammin kotiin). 

Jotkut viimeisessä vuorossa työskentelevät tekivät jotkut hommat tahalleen hitaasti ettei vaan tulisi miinus tunteja tai tarvitsisi auttaa muita. Työpaikalta lähdettiin aina tasan silloin kun työvuorolistassa luki. Tietenkin jos tuli ylitöitä ne kirjoitettiin heti työvuorolistaan.

Vaikka joidenkin työkavereiden kanssa työnteosta ei meinannut tulla mitään. Niin silti tykkäsin olla siellä töissä. Tykkäsin työstäni (kokoustilojen laitto) ja sain olla pois keittiöstä jossa mielestäni oli ahdistava ilmapiiri. Oli minulla siellä muutama luottoystävä, joiden kanssa työnteko oli mieluisaa. 

Itkin krokotiilin kyyneleitä viime talvena kun toinen päätti irtsanoutua ja toinen jäi samoihin aikoihin äitiyslomalle. Olin aivan onneton ja itkin Jumille pahasta olostani. Hän luuli usein etten halua tehdä töitä, en tajua miten hän sen niin ymmärsi?  Sain kuitenkin jossain vaiheessa kerrottua kaikki ongelmat mitä siellä keittiössä oli. Sitten hän ymmärsi minua paremmin, totesi vain miksen ollut aikasemmin kertonut.

Yksi iso ongelma oli esimiehet. Suomessa esimiehillä on tietty rooli ja sitä pitää kunnioittaa. Mutta myös esimiehen pitää kunnioittaa työntekijöitä. Noh, voin kertoa että meidän työpaikalla pomot olivat kuin huono vitsi. Kaikki kolme kittasivat työaikana työnantajan viinoja. Esim yksi kylmä talvipäivä he olivat kolmeen pekkaan juoneet viisi (5) pulloa glühweiniä. Siis oikeesti, parista mukillisesta tulee jo niin huppeliin ettei eteenpäin pääse kävelemään. 

Mutta siis välillä iso pomo päätti opastaa minua miten leikataan jäävuorisalaatti tai sipuli. Öööö, ihan kun en olisi osannut. Tuntui välillä niin tyhmältä että mitä minä siellä teen. Pari kertaa sanoin pomolle suorat sanat, kun niin otti aivoon. Työn perehdytys oli välillä myös vähän mitä sattuu ja sitten ihmetellään miksi joku tekee asian väärin. Niin josta tulikin mieleeni, jos joku asia tehtiin väärin. Niin ensiksi kysyttiin syyttävällä äänellä kuka se oli? Kuka sen teki? Sen jälkeen kukaan ei uskaltanut myöntää tehneensä väärin.

Pikku pomo oli myös varsinainen tapaus. Häneltä ei saanut normaalilla äänellä olevaa keskustelua, hänen sappi kiehui heti ja hän puhui alentavasti. Että koita siinä sitten keskustella rakentavasti. Kun teki virheen niin siitä sai myös kuulla, vaikka virhe olisi ollut ihan mitättömän pieni. Usein yksi työntekijä säesti siellä selän takana että mitä nyt oli tullut tehtyä. Esimerkiksi keitetty yksi kannu liian vähän kahvia kokoustiloihin. Eihän siinä muuta kuin että keitetään lisää kahvia ja that's it!! Välillä tuntui että hän teki näitä källejä tahalleen ja sitten hän pääsi taas pätemään. Hänen takiaan paras työkaverini irtisanoutui.

Esimiehet myös puhuivat "pahaa" avoimesti työntekijöistä jotka eivät olleet paikalla. Esimerkiksi kertoivat mikä sairaus nyt oli sillä yhdellä ja miten se nyt taas oli taas poissa tai muuta sellaista. 

Suomessa saisit syytteet jos noin avoimesti kertoisit toisille mikä sairaus toisella on. Ymmärrän esimiehet olivat kovan paineen alla ja työntekijät eivät aina olleet niitä terävempiä tapauksia. 

Viime vuosi ei ollut helppo isolle pomolle, kaksi jäi äitiysvapaalle, neljä irtisanoutui, pari työntekijää jätti tulematta työpaikalle, yksi taidettiin irtisanoa ja kaksi kuoli (RIP Erika ja Renate). Yhtä työntekijää kohdeltiin kuin koiraa, hän sai aina viimeiseksi valita lomansa ja joustoa ei löytynyt hänen kohdalla. Jos joku astia oli väärässä paikassa hän sai syyt niskoilleen ja muut kävivät häntä haukkumassa. 

Hän oli toinen kuolleista ja minä mietin että ehkä hänellä on parempi olla taivaassa kuin meidän keittiössä. Niin sairas työyhteisö meillä mielestäni oli. Kaikki olivat niitä "besserwissereitä" ja täydellisiä työntekijöitä. 

Viime vuoden elokuu olikin omalta  osaltani erittäin rankka, mutta nautin siitä. Hoidin 6-7 ihmisen työt, olin raskaana ja pahoinvoiva. Mutta juuri ne ihmiset olivat poissa joiden seurasta en niin välittänyt. 

Sitten tapahtui kamala onnettomuus pikku pomolle, hän ei yhtenä aamuna ilmestynytkään töihin. Hän oli edellisenä iltana ollut pyöräilemässä ja kaatunut. Hän oli saanut aivoverenvuodon ja oli sairaalassa kolmisen viikkoa kliinisessä koomassa. Hän heräsi kerran ja tuntui olevan ok, mutta kuoli seuraavana päivänä. Iso pomo oli murheen murtama, hänen oikea kätensä oli nyt poissa. 

Samaan syssyyn minä ilmoitin onnellisesta tapahtumasta, olin raskaana. Hän oli jo kerennyt miettimään että minä olisin ollut ainoa, oikea ja paras jatkamaan Renaten työtehtäviä. Mutta hän ei voinut minua sitten ajatellakkaan koska perehdytttäisi minut ja jäisin töistä pois luultavasti moneksi vuodeksi. Silloin minua harmitti vaikka olin erittäin onnellinen raskaudestani. 

Töistä pois jääminen harmitti myös sen takia koska meidän työyhteisön työilmapiiri oli parantunut huomattavasti. Enää ei ollut niin ahdistavaa olla töissä, kukaan ei nipottanut pikkuasioista. Tai ainakin tässä luulossa nyt olen. Katsotaan miten käy kun palaan ehkä joskus töihin. 

Palaan vielä myöhemmin miten erilaista oli työskennellä vs. suomalainen keittiö.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

7 ensimmäistä työpaikkaani

Twitteristä alkunsa saanut haaste #first7jobs  jossa luetellaan seitsemän ensimmäistä työsuhdetta on levinnyt facebookkiin ja bloggaajat ovat tähän myös tarttuneet. Bongasin Puolivälissä Päivin 7 ensimmäistä työpaikkaa ja päätin tarttua haasteeseen myös itse. Näitä olisi kiva lukea lisää. Vink vink.


90-luvulla ei ollut kovin helppoa saada töitä, lama oli iskenyt jokaiseen alaan. Yläasteikäisenä olisin halunnut tehdä kesätöitä mutta ilman suhteita se oli aivan mahdotonta. Ja varsinkin kun asuttiin Espoon Siikajärvellä, niin ei sieltä niin vaan joka suuntaan helposti päässyt. Mutta toisaalta tuli nautittua kesistä ja töitä kerkesin tehdä senkin jälkeen ihan kunnioitettavasti.

1.
Kesällä 1991 Rossin marjatarhat eli mansikanpoimintaa. Minun rippikoulun jälkeen olimme kaverin kanssa varmoja että jaksamme loppukesän poimia marjoja. Meidän piti joka aamu lähteä aamulla kuuden bussilla ja Jorvin pysäkiltä käveltiin tarhalle jotta oltiin klo 07 paikalla. Iltapäivällä kun matkustetiin kotiin, nukuttiin yleensä päät yhdessä. Ja aina kun silmät laittoi kiinni niin näky oli mansikanterttu, apua näen sen vieläkin. Yksi aamu minä olin nukkunut pommiin, menin herättämään vanhemmat että joku heittäisi minut töihin. Siinä kun ajeltiin, ihmettelin kun kaverini käveli myös myöhässä töihin. Napattiin kyytiin ja selvisi että hän oli nukahtanut bussiin ja mennyt pysäkin ohi. Tämän episodin jälkeen iski todellisuus ja kahden viikon jälkeen lopetimme hommat.

Jokaisen mansikanpoimijan trauma?

2.
Toinen homma jota tuli tehtyä usein oli lastenhoito. Minulla oli yksi superhyvä perhe jossa kävin hoitamassa melkein kuukausittain. Ja myöhemmin niitä perheitä oli useita. Yhdessä perheessä hoidin neljä kuukautista ja neljä vuotiasta, heitä hoidin koko syksyn vuonna 1995.

3.
Tarjoilukeikkaa tuli myös tehtyä, yleensä tapahtumat olivat leppoisia perhejuhlia. Välillä ei edes tuntunut työltä. Kerran oltiin koulun kautta LÄNSIVÄYLÄN pikkujouluissa ja päästiin lehden sivuille. Yksissä viisikymppisjuhlissa opin kaatamaan vehnäoluen oikeaoppisesti, josta olikin täällä Saksassa hyötyä. Eli aina sitä oppii jotain uutta ja hyödyllistä

4.
Kesällä 1994 ensimmäinen oikea kesätyö oli Matinkylän ammattikoulun kesätyöpaja. Eli me kokkailtiin ja tehtiin tarjoilukeikkaa. Homma kesti kuusi viikkoa ja minä kuljin isän mukana Niittykumpuun josta pyöräilin Matinkylään. Tämän vuoksi tuli tehtyä kivasti "ylitöitä" ja sain pitää pari päivää vapaata. Loppuvaiheessa sain muuten ajokortin ja pääsin töihin pikkaisen helpommin. Yhtenä yönä olin ollut koko yön autolla liikenteessä enkä nukkunut ollenkaan, seuraavana päivänä reippaana töihin. Never again.

Espoon invalidien leirillä kokkina vuonna 1995

5.
Kesät 1995 ja 1996 olin kokkina Espoon invalidien kesäleirillä. Leiri kesti pari viikkoa ja olin vastuussa ruuan laittamisesta, suunnittelusta ja ostamisesta. Vuonna 1996 kuljin Kivenlahdesta Kauklahteen pyörällä ja tottumattomalle matka oli turhan pitkä. Pari päivää oli jalat niin muussina etten pystynyt edes kävelemään kunnolla. Silloinen poikaystävä totesi vaan että "sillä se lähtee millä on tullutkin".

6.
Kesällä 1995 olin myös satunnaisesti kokkihommissa Ravintola Vanhassa Maestrossa. Sieltä jäi mieleen mahtava "tippi" jonka sain koska olin tehnyt niin hyvän annoksen. Siihen aikaan 35 mk oli iso summa ja tarjoilija oli saanut oman puolensa. Muut tarjoilijat vitsailivatkin että ainoa rehellinen tarjoilija koko paikassa. Siihen aikaan ravintoloissa oli paikalla hovimestari, viinuri ja tiskari erikseen. Kerran olin kokkivaatteet päällä ravintolassa syömässä ja yksi mies koitti kovasti hakea tanssimaan. Johan se olisi ollut näky jos olisin hyväksynyt tanssiinpyynnön.

7.
Kevään 1996 olin keittiöapulaisena K-instituutissa, joka oli Siikajärvellä. Silloinkin työt alkoivat jo klo 06 ja äitini oli niin ihana että sain häneltä auton lainaan. Asuin silloin Kivenlahdessa ja en olisi kello kuudeksi päässyt mitenkään paikalle.

Päiväkodissa työskenneltäessä Bruno tuli yleensä töihin vain vappuna.

Siinä olivat seitsemän ensimmäistä työpaikkaa, tästä jo näkee mihin se johti. Keittiöalallehan se, tässä vaiheessa olin vasta 20-vuotias ja ura Espoon Kaupungilla alkamassa. Jossa tulikin työskenneltyä 15 vuotta, päiväkotien ja koulujen keittiöissä ensin keittiöapulaisena ja sitten esimiehenä. Niihin vuosiin sisältyy myös kaksi vuotta ruokapalvelun sijaisvälittäjänä toimistotöissä sekä vuoden vuorotteluvapaa Frankfurtissa. Iso kiitos Espoon Kaupungille, tykkäsin olla siellä töissä. Välillä on jopa vähän ikävä niitä aikoja kun sai työskennellä itsenäisesti. Näiden vuosien aikana tein myös paljon keikkatöitä (myös lastenhoitoa). Kakkuja tuli myös leivottua suhteellisen paljon. Täytyy sanoa vaikka välillä oli rankkaa niin hyvillä mielin voin sanoa että paljon on tullut tehtyä.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi