Saksa vs. Suomi: Elokuvissa

Saksanmaalla on elokuvissakin hieman erimeininki kuin Suomessa. Frankfurtissa asuessa tuli käytyä leffassa varmaan kerran viikossa. Suomessa asuessa suunnilleen pari kertaa kuussa. Nykyään käydään ehkä vain pari kertaa vuodessa.

Frankfurtissa oli kiva vanha elokuvateatteri (jota ei valitettavasti enää ole?) ja siellä maanantai-illan Sneak Preview oli erittäin suosittu. Osasyy oli siinä kun leffasta ei ollut mitään tietoa että mikä sieltä tulee. Saattoi tulla joku vanha tai uusi elokuva. Ja se että sitä ei oltu dubattu, saatiin nähdä elokuvia englanninkielellä. Se on jo jotain, hei Saksassa. Silloin kymmenisen vuotta sitten sneak preview leffalippu maksoi 5€. Halpaa kuin saippua. Silloin tuli käytyä leffassa ihan yksinäänkin vaikka Suomessa sellainen ei olisi tullut mieleenikään.

Ensimmäinen kokemus oli aivan mahtava. Ihmiset olivat niin rennolla tuulella, huutelivat kommentteja, taputtivat, viheltelivät ja nauroivat estottomasti. Tämä suomalainen oli aivan myyty, meininki oli niin mahtavaa.

Edellä kuvaillun mukaista menoa ei kuitenkaan ihan jokaisessa saksalaisessa leffateatterissa ole. Muttei ehkä ihan niin jäykkää kuin Suomessa. Tähän kommentti Itävallan puolelta, siellä oltiin heti alkuun mielensäpahoittajia. Etsin paikkaani ehkä hiukan kovaäänisesti, niin vastaukseksi sain vain SHHHH, SHHHHH. Eikä elokuva (mielensäpahoittaja) ollut edes vielä alkanut. Aika nihkeetä porukkaa.

Saksassa ja Itävallassa elokuvasaliin saa ostaa kaljaa, viiniä, jäätelöä, nachoksia, karkkia ja pop cornia. Näistä kolmea ensimmäistä tuskin saa Suomessa viedä saliin, virallisesti. Allekirjoittanut on joskus villeinä vuosina syönyt hampurilaisia, taidettiin saada vihaisia katseita (kateellisilta). Olen kerran todistanut sitä kun joku söi kuivaa ruisleipää ja joi piimää suoraan tölkistä. Only in Finland.

Saksassa ja Itävallassa kannattaa muistaa kysyä onko pop corn süss oder salzig? Eli makeaa vai suolaista? Muutaman kerran olen unohtanut että mahdollisesti on tarjolla vain sokerilla maustettua. Siis voi yökötys kun laatta meinasi lentää. En tajua kuinka joku voi tykätä makeista pop corneista? Okeij, suklaapoppari on taas ihan eriasia.

Kotisohvalla on joskus paremmat oltavat

Leffaan meno ei kamalasti eroa Suomeen verrattuna. Usein on niin että liput tarkistetaan vain kerran. Ei siinä ovella vaan reilusti ennen, heti lipun oston jälkeen. Periaatteessa voisi mennä väärään saliin. Joissain isoissa elokuvateattereissa (isoissa kaupungeissa) pystyy ostamaan liput automaatista ja maksaa ne pankkikortilla. Wohoo, ei se Saksa olekkaan niin kehitysmaa kuin ajatellaan.

Joskus tuntuu että sitä väkeä on liikkeellä paljon, ensin lippujonossa saa jonottaa. Sitten kun haluat ostaa herkkuja on sinnekkin puolen tunnin jono. Kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

Pienissä elokuvateattereissa on tunnelmaa. Alkuun tulevat "miljoonat" paikalliset mainokset ovat jotenkin söpöjä. Ikkunanpoka-mainokset eivät jotenkin sovi oikein kuvaan.


Meillä päin näytetään harvoin elokuvia joita ei ole dubattu. Viime vuonna tuli kuitenkin monta elokuvaa jotka olivat suomeksi ja saksankielisillä teksteillä. Ihan huippua. Nämä olivat siis Itävallan puolella Bregenzissä ja Feldkirchissä. Leffat: Hymyilevä mies, Napapiirin sankarit, Toivon tuolla puolen ja Mielensäpahoittaja.


Mukavaa elokuvailtaa!!


Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau

Bloglovin' ja Blogit.fi