5/recent-posts/slider1

Painonpudotushaaste: Väliaika

Tammikuussa haastettiin Saappaanvaressa Marikan kanssa toisemme laihduttamaan viisi kiloa pääsiäiseen mennessä. Sovittiin että kerran viikossa punnittaisiin ja kirjoitettaisiin kuulumiset. Sellaista pientä raportointia. Toki sai kirjoitella muutenkin jos oli jotain sydämellä. Minä käyn yleensä vain muutaman kerran vuodessa puntarilla. Joten hieman oli vaikea tottua tähän ajatukseen että joka viikko pitää siellä puntarilla käydä. Ja varsinkin sen takia kun paino heittelee miten sattuu, riippuen mikä aika on kuukaudesta, mitä olet syönyt tai oletko käynyt tyhjennyksellä ennen punnitusta. Mutta tätä oli kuitenkin ihan hauska seurata, ihan vain mielenkiinnon vuoksi.


Aloitettiin haaste 13. tammikuuta, jolloin pääsiäiseen oli 11 viikkoa.

Ja näin minulla on mennyt nämä edelliset viikot.



Vko 1 

Ensimmäinen punnitus näytti viisi kiloa vähemmän kuin viime kesänä. Olin aivan innoissani. Käytiin perheen kesken kiipeämässä kävelemässä yhden pienen vuoren (Imberg) päälle ja laskettiin kelkoilla alas. Ihan parasta urheilua. Kotiin päästyäni sain kuulla lisää huonoja uutisia vanhasta työpaikasta (lue tästä ja tästä) ja innostus ja fiilis katosi. Täytyy sanoa että  olin pari päivää stressissä ja asia painoi mieltäni erittäin pahasti. Kuntoilin viikolla kuitenkin normaalisti eli maanantaina tabata ja keskiviikkona uinti. Siihen se sitten taisi jäädä. Kimi oli kaiken kukkuraksi kipeä ja koko viikko oltiin sisällä. 


Vko 2

Punnitus ja mitääh, painoa oli tullut kaksi (kyllä) kiloa lisää. Vuoden alusta olen ollut ilman lisättyä sokeria ja hieman katsonut mitä olen syönyt. Se ei vain näytä riittävän, tarvitsen lisää urheilua tai oikeastaan oikeanlaista kuntoilua. Maanantaina oli tabata ja keskiviikkona uinti. Torstaina kolmen kilometrin vaunulenkki koko perheen kera. Loppuviikko meni leipomusten parissa ja kuntoilulle ei jäänyt aikaa.


Vko 3

Puntari näytti nyt reilu kilon vähemmän kuin viikko sitten. Pääsin aamupalan jälkeen itsekseni kolmen kilometrin juoksulenkille, vau mikä tunne. Jaksoin juosta koko matkan ja olisin ehkä juossut enemmän ellei ruoka olisi ollut valmis. Maanantai-aamu alkoihin ihan omituisella "mahtataudilla", koko päivän veto veks ja raatona makasin sohvalla. Illalla mentiin kahdeksalta nukkumaan ja aamulla oli outo olo pois. Tiistai-iltana teinkin nettivalmennustreenin jonka olin saanut kaverilta "lahjaksi". HIIT-treeni sain mukavan hien pintaan. Uinti ja Core treeni loppuviikolla.






Vko 4

Nyt paino oli noussut 300g, vaikka en edellenkään ollut syönyt herkkuja ja olin kuntoillut reippaasti. Oltiin kelkkailemassa vaikkakin Kimin kanssa se ei ollut niin kivaa ja mukavaa. Runebergin päivänä tein torttuja kun oli vieraita tulossa, no ne epäonnistui aivan täysin. Kaverin lasta lainatakseni eikait tässä olla linnan juhliin menossa. Tein Runebergin tortut täysruokosokeriin ja ilman karvasmantelia, ajattelin että maistan yhden tortun mutta en päässyt edes puoleen väliin kun se makeus yllätti. En pystynyt syömään loppuun, niin oli imelää.  Treenasin koko viikon HIIT-treenejä, Coreja. Olo oli mitä mahtavin.


Vko 5

Siis joo tiukan treeniviikon päätteeksi paino näytti kilon enemmän kuin aikaisemmin. Että silla lailla. Okei, torstaina olin juhlimassa Weiberfaschingiä ja tuli juotua hieman alkoholia. Olin kuitenkin jo ennen klo 24 kotona. Alkuviikosta missasin Tabatan ja muutaman muunkin treenin. Keskiviikon huippu ihanan ilman ansiosta päätin uimisen sijaan lähteä hiihtämään. Mikä ihana idea. Kunto oli vain surkea. Jaksoin hiihtää 7,2 km tunnissa, tyyli oli aika lailla vapaa. Eli luistelua ja perinteistä tyyliä. Torstaiaamuun heräsinkin kovaan kurkku kipuun, voi Pee. Loppuviikko meni kurkkukivun kourissa. Perjantai-iltana jaksoin kuitenkin lähteä viettämään suomalaisten kantisiltaa Bregenziin. Kiva ilta olikin ja piristi mieltä kummasti.


Vko 6

Paino näytti nyt 600 g vähemmän kuin edellisellä viikolla. Vaikka en treenannut oikeastaan ollenkaan. Alkuviikko meni kurkkukivun siivittämänä. Koko viikko meni ihan läskiksi. Harmittavasti juuri kun olin päässyt hyvään vauhtiin


Vko 7

Painoa oli tullut 200g lisää. Kurkku kipu vain jatkui ja jatkui. Olo oli kuin eläisi pullossa. Käytiin yhtenä päivänä laskettelemassa mutta muut urheilut jäi siihen siltä viikolta.





Vko 8

Siis itku tuli, painoa oli tullu taas lisää nyt vaaka näytti jo yli 70 kg. Olen erittäin pettynyt ja masentunut. Liikunta on ilmeisesti ainut joka saa aineenvaihduntani liikkeelle. Alkuviikosta vaivasi tukkoinen nenä, mutta muuten olo oli suht ok. Kävinkin maanantain tabatassa ja keskiviikkona uimassa perjantai aamuna tein pientä televisio jumppaa. Jännittää huominen punnitus, taas on varmaan kilo tullut lisää. Noh, huomenna nähdään. 


Vko 9

Painoa oli nyt puoltoista kiloa vähemmän kuin viime viikolla. Vaikka loppuviikko meni taas sairastaessa. Muutama viikko enää jäljellä ja huonolta näyttää.  Olotila oli edelleen kovin huono ja päätin että urheilut jäi tällä viikolla ihan kokonaan, muutamaa vaunuttelulenkkiä lukuunottamatta. Söin kuitenkin vähemmän hiilihydraatteja, niitä on tullut syötyä ihan liikaa.


Vko 10

Viikko alkoi suht hyvin, koska painoa oli hieman vähemmän. Vaikka kuitenkin ihan liikaa. Marikan kanssa päätettiin jatkaa haastetta kesään asti. Sovittiin että tehdään toisillemme pieniä treenejä jotka kestäisivät max 20 minuuttia. Niin minä sitten suunnittelin muutaman treenin ekalle viikolle. Herkuttelin muutamana päivänä suklaalla, ou nou. Pitää muistaa taas ryhdistäytyä. Vaikka kovin en ole herkutellut. Mutta muuten koitin syödä kevyemmin, salaattia ja kasviksia. 


Vko 11

Viimeinen viikko käynnistyi, ja tosiaan viiden kilon painonpudotus jäi vain haaveeksi. Onneksi päätettiin jatkaa ja uudella innostuksella. Nyt pitää vain toivoa että flunssa pysyy poissa, jotta tuloksia saadaan. Painonpudottaja-bloggaaja hiljenee hetkeksi ja palaan asiaan sitten kun on jotain positiivista kerrottavaa. ;)






Alkupaino oli jostain syystä kovin alhainen enkä sen alle päässyt tämän 11 viikon aikana ollenkaan. No nyt on kesään vielä aikaa, muttei kuitenkaan montaa viikkoa. Pitäkää peukkuja että pysyn terveenä.

Söin normaalia kotiruokaa, ehkä annoskoot oli alkuun turhan isoja (mutta kun oli vain nälkä).  Herkuttelin vain muutama päivänä, vaikka olin kipeä. Viimeisellä viikolla repäisin herkkuja mutta kokonaisuutta ajatellen en kuitenkaan ihan överiksi vetänyt.

Urheilu jäi tosiaan sairastelun vuoksi kovin vähäiseksi. Nettijumpan ohjeet olivat erittäin innostavia. Ja niitä koitan jatkaa jo tällä viikolla. Vihdoin tuntuu että omituinen flunssa on mennyt pois.

Mutta päättäväisyyttä ja kovaa tahtoa tässä nyt tarvitaan. Niin kuin kirjoittelin palaan asiaan varsinkin jos on jotain hyviä uutisia luvassa.



Meitä voit seurata
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi

Ei kommentteja