5/recent-posts/slider1

Pieni penkkiurheilija



PyeongChangin Olympialalaisia ollaan saatu seurata jo reilun viikon ja täytyy sanoa että pieni penkkiurheilija on kuoriutunut minusta sekä pikkumiehestä eli Pimistä. Asiaa on avittanut se että viime viikolla alkuviikosta Pimi oli kipeä ja loppuviikosta minä. 

Perheen kanssa on aikoinaan seurattu hiihtoa, mäkihyppyä, jääkiekkoa, joten sieltä ne juuret tulee. Vaikka siinä yhdessä on vain katsottu televisiota niin jotenkin siinä ollaan kuitenkin tiiviisti yhdessä. Perheen yhteistä aikaa.





Minä innostun yleensä lajista kuin lajista ja vaikka ei suomalainen voittaisi tai olisi edes mukana kisassa ei sillä ole niin väliä. Muina vuosina en ole näin intensiivisesti voinut seurata kisoja kun olen aina ollut töissä. Joten tämänkin takia on ihana olla kotona ja nauttia urheilu- ja olympiahuumasta.

Aamuyöstä en kuitenkaan ole jaksanut herätä, koska ei mitään sen kiinnostavampaa ole tullut. Saksa-Suomi jääkiekko-ottelukin oli aika varma Suomen voitto joten enpä jaksanut vaivautua.

Pimi ei ole aikaisemmin ollut kovin kova television tuijottelija. Paitsi nyt viime viikosta lähtien, herättyään hän osoittaa olohuoneen sohvaa ja sinnehän me olemme hetkeksi leiriytyneet. Ihana pieni hetki kun saamme nauttia toisten läheisyydestä, vaikkakin tuijotammekin televisiota.


   Olympialaiset menevät tunteisiin

Yksi aamu minut yllätti tunteenpurkaus, näin Saksaa edustaneen taitoluisteluparin esityksen. He voittivat olympiakultaa, enkä yhtään ihmettele. Niin kauniisti he esiintyivät ja kaikki hypyt meni nappiin. Melankolinen musiikki sopi jotenkin siihen aamuiseen tunnelmaan. Heidän onneaan ja onnistumista oli ilo seurata, vielä jälkeenkin päin ajateltuna se on ollut kaunein hetki näissä kisoissa.






Suomen mitalit

Olemme kuitenkin missanneet kaikki kolme tähän asti Suomeen tulleet mitalivoitot. Jotenkin emme juuri silloin ole olleet television ääressä. Toivotaan vielä monta mitalia ja niin että myös me päästäisiin ne näkemään ja nauttimaan mitalikahveet reaaliajassa.


Lajeja joita olemme erityisesti seuranneet 

Ampumahiihto, mielestäni siinä sattuu ja tapahtuu. Aina. Harmi vain ettei Kaisa Mäkäräinen pärjännyt sitten kuitenkaan. Ja tylsästi Laura Dahlmeier voitti kaksi kultamitalia. Olin kuitenkin onnellisen yllättynyt ruotsalaisen Öbergin puolesta. Ettei aina sama naama voita koko aikaa.

Hiihto, se on aina mielenkiintoista harmi että juuri ne kisat joita katsottiin niin ei suomalaiset pärjänneet. Mutta vielä on muutama kisa jäljellä. Hiihdosta onkin jo kaksi pronssia Krista Pärmäkoskelta. Jee, hyvä Krista. Varsinkin miesten sprinttikisa oli mielenkiintoista seurattavaa. Nuori norjalainen Kläbo joka voitti oli aivan ilmiömäinen juostessaan mäkeä ylös. Huh.

Kelkkailu, sitähän täällä Saksassa harrastetaan paljon joten sen takia sitä myös näytetään televisiosta koko ajan. Kelkkailua on niin monenlaista, lasketaan joko yksin, kaksin, kolmin tai neljin, miehet tai naiset ja mennään jalat edellä tai pää edellä. Jälkimmäinen näyttää niin hurjalta ettei minua saisi sitä ränniä alas.





Lumilautailu, sitäkin on slopestyleä, half pipea, big airia ja crossia. Kuitenkin Enni Rukajärven pronssilasku missattiin, se taisi tulla liian aikaisin aamulla. Hyvä Enni!! Harmittavasti Enni ei päässyt big airissa jatkoon.



Palkintojen jako

Yleensä palkintopallille päässeet ovat olleet onnellisia mutta niin ei ollut yhden japanilaisen kohdalla joka sai hopeaa. Ilmeisesti hän oli edelleen harmissaan kun hävisi kultamitalin. Sitä oli vain hieman nolo seurata kun hän ei voinut juhlia toista sijaansa. Oliko sitten kulttuurierot vai henkilöero vai mikä? Tiedä sitä?





Yhteisöllisyys

Ihana on ollut seurata muita urheilijoita jotka kannustavat niitä jotka eivät mitalisijoille ole päässeet. Esim. miesten 15 km:n hiihdon jumbosijan meksikolainen mies tuuletti kuin olisi voittanut kultaa. Saavutus sekin on että on päässyt edes kisoihin ja pääsee maaliin. Respektit myös niille kultamitalisteille jotka ovat reilusti käyneet kättelemässä jumbosijan urheilijat.

Knoppitietoa

Tiesitkö että suomalainen mies hiihti eri maan väreissä? Kyllä Suomesta kotoisin oleva Timo Grönlund edusti Boliviaa 15 km:n hiihdossa. Hän tuli maaliin 105. sijalle ja vain vajaa 10 minuuttia kärjestä jääneenä. Hyvä Timo!

Jännät hetket

Niitä on riittänyt niin suomalaisille kuin saksalaisille. Viimeksi eilen ampumahiihdossa ranskalainen voitti saksalaisen vain sentin erolla. Jännää kuin mikä.





Seuraa blogia

Olen myös seurannut suomaailmalaisen kisaraportteja paikan päältä. Ihanaa että joku jaksaa sieltä kirjoitella ja laitella kuvia. Hän on kirjoitellut miten tavallinen kisaturisti pärjää siellä. On ollut jonotusta jonon perään ja varsinkin väärissä jonoissa. Turistioppaatkaan eivät aina olleet oikeassa, mutta ystävällisesti ovat sitten kuskanneet kisaturistia. Kiitos Inka, on ollut ilo seurata kirjoituksiasi.




Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi


2 kommenttia

  1. No, tänään sait iloita, kun saksalaiset voittivat ruotsalaiset jääkiekossa. Olisi kiva, jos suomalaiset pelaisivat perjantaina saksalaisia vastaan. Voittipa kumpi tahansa, niin kotiinpäin menisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa peliä Saksalta. Katsotaan miten käy sunnuntaina. Mitali on jo plakkarissa.

      Poista