5/recent-posts/slider1

Päiväkodin aloitus ei ole todellakaan helppoa

Niin se on vaan meilläkin alkanut päiväkoti tai niin kuin täällä sanotaan Kita (Kindertagestätte), Kindi tai Krippe eli seimi. En näe näissä mitään eroa mutta saksalaisille tämä on jotenkin tärkeää erotella. Samassa talossa ne meillä päin on joten minulle se on päiväkoti.





Olimme käyneet heinäkuussa tutustumassa (2h) ja aluksi Pimi oli minussa liimaantuneena. Mutta hetken päästä uskaltautui vähän kiertelemään ja leikkimään. Hoitajat olivat sitä mieltä että poika on todella utelias.

Kävin yhden kerran keskustelemassa hoitajan kanssa. Hän selosti kovin tarkkaan mitä ryhmässä tullaan tekemään. Ja mitkä ovat heidän metodit ja periaatteet. Silloin hän mainitsi että tutustumisjakso kestää lapsesta riippuen 4-12 viikkoon. 

Päiväkotiin piti ottaa pitkä lista tavaroita mukaan. Isoon ikean kassiin pakkasin: sisäkengät, vaihtovaatteet, kurahousut, kumisaappaat, vaippoja, kosteuspyyhkeitä, Teemu-nallen, pyyhkeen, tyynyn, kansion, ison pakkauksen nenäliinoja ja 10é leivontarahaa ja portfoliota varten.



Kaikki mahdollinen mukaan.




Tutustuminen päiväkotiin - Eingewöhnung

Päivä 1

Olimme Pimin kanssa paikalla kaksi tuntia. Aluksi Pimi hieman ”repi” minua mukaan leikkimään. Mutta jossain vaiheessa uskalsi liikkua huoneessa yksin ja leikki nätisti. Molemmat jaksettiin olla pari tuntia paikalla.

Päivä 2

Olimme paikalla 15 minuuttia kauemmin kuin eilen eli 2h 15min. Pimi oli pitkiä hetkiä leikkien lumoissa mutta kun jotain ekstraa tapahtui hän oli heti haukkana minun luona. Tein ihan tahallisesti niin että hakeuduin pois Pimin luota ja käänsin selkäni hänelle. Tarkoituksena etten koko aikaa kyttäisi mitä hän tekee. Hoitaja sanoikin että juuri noin ja koita näyttää vielä oikeen tylsistyneeltä.

Päivä 3

Aamulla lähdettiin reippaina mutta jotenkin huomasin että Pimi oli väsynyt ja mietin että mitäköhän tästä tänään tulee. Alkuun oli vain minun lähellä, eikä oikeastaan leikkinyt muiden kanssa. Morgenkreis eli aamuhetki kun tuli niin Pimi ei halunnut tulla rinkiin, kiukutteli vain. Hoitajat sanoi että koita olla huomaamatta hänen tunteenpurkauksia. Helpommin sanottu kuin tehty. Aamuhetken jälkeen oli Brotzeit eli eväshetki, joka ei myöskään oikeen mennyt pikkuherran mukaan. Hoitaja sanoikin sitten että no niin nyt on aika lähteä. Kello oli hyvä että edes puoli kymmentä. Toisaalta olin huojentunut ettei tarvitsisi siellä kökkiä vielä tuntia.

Olin tämän kolmen päivä jälkeen aivan puhki. Osasyy saattoi olla siitä että olin tulossa kipeäksi, torstaina makasin sohvalla puolikuolleena. Tai sitten päiväkodin aloitus oli myös minulle rankkaa.

Tässä välissä meillä oli pitkä viikonloppu koska Pimi alkaa käymään päiväkodissa vain kolme päivää viikossa. Seuraavalla viikolla jatkuu.





Päivä 4

Pimi sanoi jo aamulla lähtiessä että äiti tulee mukaan. Eli jotenkin hänellä on takaraivossa se että jotain outoa tapahtuu. Alkuun oli hieman varautunut ja tarkisteli onko äiti lähellä. Tänään olin mukana aamuhetkessä ja välipalan syömisessä. Aika pian näiden jälkeen sain luvan poistua huoneesta. Itkuilta ei vältyytty tässä erossa. Mutta kuulemma oli vain hetken itkenyt ja sitten jatkanut leikkejään. Sain olla tosiaan reilu 20 minuuttia ”kahvilla” kahvihuoneessa. Jonka jälkeen hoitaja tuli hakemaan minut. Otin Pimin mukaan ja lähdettiin kotiin.

Päivä 5

Pimillä jyskytti takaraivossa että ÄITI tulee myös mukaan päiväkotiin. Kuitenkin aamun varmisteluiden jälkeen alkoi leikkiä suht itsenäisesti. Siihen väliin sitten minäkin häivyin kuvioista ”kahville”, ja sain olla tunnin poissa. Kuulemma oli protestoinut kovasti mutta oli rauhoittunut ja leikkinyt sekä myöhemmin aamuhetki ja brotzeit oli mennyt hyvin. Jännää. Äidin nähdessään alkoi alahuuli väpättämään ja itkuilta ei taaskaan vältytty (äiti joutui myös pyyhkimään kyyneleitä). Rankka päivä, mutta lyhyt. Olimme paikalla yhteensä vain reilun puolitoista tuntia.


Brotzeit


Päivä 6

Aamu alkoi suht hyvin, Pimi heräsi ja söi reippaasti. Vaatteita vaihtaessa alkoi harmittamaan koska ei halunnut lähteä päiväkotiin. Ryhmässä ollessa Pimi oli minuun liimautuneena ja halusi vain kyhnöttää äitin sylissä. Aika alkuvaiheessa iski ihan paniikki että hän haluaa lähteä kotiin ja haki repun naulasta. Itki ihan surkeana. Ihme kyllä tunnin jälkeen Pimi oli rauhoittunut ja sain lähteä ”kahville”. Olin puolitoista tuntia poissa ja hakiessa Pimillä oli jo reppu selässä. Hän oli valmis lähtemään, pieni itkun huojennus purkautui kun tulin hakemaan. Sovimme hoitajien kanssa että parempi tämän eingewöhnungin aikana tehdä täyttä viikkoa koska muuten Pimi unohtaisi nopeasti mitä häneltä oikeen odotetaan. Mielestäni ei ollenkaan huono idea. Iso askel Pimille oli myös se että hän kätteli hoitajat lähtiessään. Aikaisemmin ei ollut suostunut moiseen.

Välihuomautus Saksassa on tapana kätellä tullessa ja mennessä opettajat/hoitajat. Mielestäni kiva tapa.

Päivä 7

Herääminen tähän päivään oli hieman hankalaa. Mietin että oliko Pimi oikeasti kipeä vai niin ettei hän halua lähteä päiväkotiin. Piti käydä konsultoimassa Oman kanssa, hän oli sitä mieltä että sinne vaan. Otettiin kaivuri mukaan jotta Pimi tuntisi olonsa turvalliseksi, tutun leikkikalun kanssa. Pimi nyyhkytti jo kotona, autossa, matkalla ja vielä ryhmässä. Olin ihan että ai kamalaa, onko tämä kaikki sen arvoista että toinen menee päiväkotiin? Toinen hoitajista näytti minulle etten saa silittää tai osoittaa mitään tunteita Pimiä kohtaan. Todella vaikeaa kun toinen oli ihan murheen murtama. Sovimme hoitajan kanssa että vaikka Pimi oli itkuinen niin poistuisin kuitenkin hetkeksi ”kahville”. Olin kuitenkin melkein puoltoista tuntia poissa. Takaisin tultuani Pimi leikki ihan nätisti eikä näyttänyt siltä että juuri sillä hetkellä olisi minua kaivannut. Vaikkakin sulkeutui heti minun syleilyyn. Tänäänkin kätteli kaikki lähtiessään, selkeästi paremmalla mielellä kuin eilen.

Päivä 8

Pimillä alkoi alahuuli väpättämään heti aamusta ja pieneltä itkuilta ei vältytty tänäkään aamuna. Päiväkodin eteisessä näytti siltä että Pimiä ihan vapisutti, teki niin pahaa nähdä että toisella tekee niin pahaa. Ryhmässä Pimi oli koko ajan kiinni minussa ja vajaan tunnin olin paikalla. Sitten pääsin taas ”kahville”. Onneksi seurassani on ollut yksi kiva äiti, joka ymmärsi tuskani.

Tänään minusta tuntui extrapahalta koska Pimi oli niin huonona päiväkotiin menosta. Mietin jo mielessäni mitä jos parin viikon päästä ei ole parannusta näkyvissä, mitä sitten tapahtuu? Mitä ihmettä keksin että toisen olotila paranisi? Miksei kukaan varoittanut tällaisestä että päiväkodin aloittaminen voi olla näin vaikeaa. Tämä on ihan kamalaa. Mietin että onko kaikki tämän arvoista? 

Pimi oli kuitenkin taasen sen puolitoista tuntia ihan tyytyväisenä leikkinyt. Jälleennäkeminen ei ollut ihan niin vetinen kuin aikaisempina päivinä. Ja taasen hän reippaasti kätteli hoitajat lähtiessään.

Tuntuu että tässä parin viikon aikana en ole mitään kerennyt tekemään. Kotihommat on jäänyt tekemättä kun pitää siellä päiväkodissa kökkiä. Pimi on kotiin tullessa tietenkin kimpussani kuin termiitti. Onneksi eilen ja tänään sain Pimin päivänokosille jotta sain itse myös huilattua, olen ollut aivan poikki. Toki Pimi on ollut iltapäivisin isänsä kanssa joten pieniä hengähdystaukoja on ollut. 


Ensi viikosta onkin tulossa mielenkiintoinen koska olen Pimin kanssa päiväkodilla vain yhtenä päivänä. Oma ja Jumi ovat muina päivinä Pimin kanssa siellä. Tässä oli tällainen pieni tilannekatsaus tämän hetkiseen tilanteeseen. Palaan asiaan taas myöhemmin.



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

Ylipainoisesta normaalipainoon

Minä huutelin tällä kanavalla vuoden alussa kuinka aloitin painonpudotushaasteen. Ja sitten pari kuukautta myöhemmin piti todeta että olin aivan epäonnistunut, koska oli tullut flunssa joka pilasi kaiken. Lupasin palata asiaan jos jotain konkreettista tapahtuisi.

Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin olen taas viisaampi (ja vanhempi). Täytyy sanoa että se viime talven yritys oli hyvä mutta ei tarpeeksi hyvä. Päätin kerätä tähän postaukseen kaikki ne virheet mitkä tuli tehtyä mutta myös ne vinkit miten sinäkin onnistut.


Kuulin viime keväänä tällaisia (ärsyttäviä) lauseita:

Pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa.

Kyllä sä tiedät mitä pitää tehdä että laihdut.

Minä käyn joka päivä vaa’alla.

Minä en syö mitään, niin sitten laihdun.

Olet mitä syöt.



Minä puhun nyt edelleen omasta kokemuksesta ja muistutukseksi me kaikki olemme erilaisia. Jokaisen pitää löytää se oma juttu painonhallintaan. Yhtä ainoaa ja oikeaa diettiä tai keinoa ei ole. Listasin tähän ne yleisimmät virheet joita olen itse tehnyt tai mitä muut ovat tehneet.

Virhenumero 1

Käydä vaa’alla liian usein, voin sanoa että joka päivä ei tosiaan kannata käydä. Vaikka kävisit samaan aikaan joka päivä niin silti varsinkin naisilla paino heittelee 0-3kg. Riippuen siitä että mikä aika kuukaudesta on. Tai sitten liian harvoin (kerran vuodessa) niin kuin kävi minulle enkä tajunnut että painoni oli kivunnut ennätyslukemiin. Minulla se kerta viikkoonkin oli liikaa, paino vain heitteli kovin rajusti.

Virhenumero 2

Tehdä liian tiukka aikataulu, eli mihin mennessä X-määrä kiloja on lähtenyt. Liian nopeasti tippuvat kilot tulevat yleensä tuplana takaisin. Maltti on valttia.

Virhenumero 3

Painon liian tarkka seuraaminen, se ei aina kerro totuutta. Mittanauha kertoo enemmän kuin vaaka, varsinkin jos treenaat paljon. Eikä painoja voi ikinä oikein vertailla keskenään toisen ihmisen kanssa. Olemme kaikki yksilöitä.

Virhenumero 4

En syö mitään, sitten laihdun varmasti. Tää on niin tröööt väärä ajatus, tämä toimii ehkä jollain. Mutta mitä sitten jaksat tehdä?

Virhenumero 5

Noudatat ruokavaliota ja sitten yhtenä päivänä saatat syödä jotain herkkuja. Ajattelet heti että voi eii, dietti meni pilalle ja alat herkutella suruusi. Taas mentiin vikaraiteille.

Virhenumero 6

Noudatat montaa erilaista ruokavaliota, Paleota, Zonea, Atkinsonia mitä näitä nyt on vähähiilihydraattista, sokeritonta, suolatonta, vähärasvaista jne. Voin kertoa että se ei kannata, pitää valita yksi jota sitten noudattaa.

Virhenumero 7

Ihmedieettiä ei ole.

Virhenumero 8

Oikeanlaisen liikunnan puute.







Minä myönnän minun virheet olivat ne etten ollut ihan oikeasti tajunnut että olin lihonnut puolessa vuodessa tai vuodessa epämääräiseksi möhkäleeksi (okei ehkä raskaudellakin oli osansa asiassa). Olin BMI:n mukaan lievästi ylipainoinen ja raskauden jälkeen jouduin ostelemaan vaatteita joihin mahtuisin. Tätä en ollut halunnut tehdä mutta kyllä se jossain vaiheessa tuli ajankohtaiseksi että tarvitsen vaatteita jotka mahtuvat päälleni. 

Söin oikeestaan mitä sattuu eli usein vähähiilihydraattisesti mutta sitten välillä söin vaikka paketillisen hapankorppuja. Eli en tosiaan noudattanut mitään tarkkaa ruokavaliota, koitin mennä mutu-tuntumalla. Ennen tämä oli riittänyt vaan ei enää, nelikymppinen ja raskauden jälkeen olisi pitänyt tarkkailla syömisiä enemmän. Tein myös normaalia kotiruokaa, mutta kerma ja voi kuuluivat joka päiväiseen ateriaan. Ihan noin karkeasti sanottuna.

Liikunta oli minimissään, vaikka kävin uimassa, kävelyllä, jumpassa ja pilateksessa. Ne eivät vain olleet minulle riittävä tapa kuntoilla niin että paino tippuisi. Täytyy myöntää että kun Pimi meni nukkumaan niin mieluummin otin itsekin torkut kuin olisin jumpannut. Vaikkakin välillä tein pieniä treenejä Pimin kanssa ollessa niin ne eivät vain olleet tarpeeksi tehokkaita.


Vuosi sitten aloitin meidän kylällä TABATA:n, käy lukemassa täältä mitä se oikeen on. Ja hyvin nopeasti sanoisinko kuukaudessa paino tippui 5kg. Siinä oli se hyvä juttu kun alkuun tabataa oli kaksi kertaa viikossa. Tabata on HIIT-liikuntaa ilmeisesti se sopii minun keholle kaikkein parhaiten. Sokerin ja herkkujen mässäilyn olin jättänyt pois vaikkakin joskus satunnaisesti herkuttelin. Ruokavalioon en suoranaisesti koskenut, söin oikeastaan niin kuin aina ennenkin. Tosiaan tammikuussa alkoi olotila olemaan niin inhottava että nyt tai ei koskaan.

Ystävältä sainkin kutsun nettivalmennukseen, siinäkin tehtäisiin treenit omalla kehonpainolla ja HIIT-treeninä. Aikaa treenin tekemiseen meni max. puoli tuntia. Eli ei paha tosiaan edes kiireiselle äidille. Senhän nyt kerkeisi tehdä miten päin vain. Välillä teinkin Pimin kanssa, tai yritin tehdä. Välillä onnistui hyvin välillä ei ollenkaan. Silloin päätin että ei, parempi tehdä yksin. Pari kertaa heräsin ennen Pimiä, mutta yleensä aamuisin nukutti pitkään. Krooh.

Kuitenkin koko kevään paino pysyi samoissa lukemissa, ei tippunut vaikka mitä koitin. Okei, paitsi kunnon ruokaremontti puuttui. Sitten tulikin Suomen loma ja sen kolmen viikon jälkeen tuli varmasti pari kolme kiloa lisää. Olin päättänyt että loman jälkeen pitäisi ihan oikeasti nyt tehdä jotain. Mietin jo Mayon-klinikan kahden viikon diettiä. Mutta onneksi päätin kokeilla yhtä toista fiksulta kuulostavaa ruokavaliota. Aluksi tuntui että tässähän syödään ihan koko ajan. Niin siinä tehdäänkin ja sehän on se jutun idea että syödään viisi kertaa päivässä kolmen tunnin välein.

Olin seurannut ruokavaliota vähän sinne päin parisen viikkoa kun päätin mitata vyötärön jne ympärykset. Olin järkyttynyt, siis totaalisen järkyttynyt. Minulla oli meinaan mittaustulokset neljän vuoden takaa, eli ennen raskauksia. Ihan nyt tähän heitän esimerkkinä että vyötärönympärys oli kasvanut 17 centtimetrillä, siis 17 cm. Olin aivan shokissa, ja päätin että nyt nainen jotain on tehtävä. Ja niin heinäkuun puolesta välistä olen tuota ruokavaliota seurannut niin kiloja on tippunut puolen kilon viikkotahdilla. Joistakin se saattaa kuulostaa pieneltä määrältä, mutta se on juuri oikea tahti. Jos vertaa vuoden takaiseen painoon niin painoa on tippunut jo 8kg. Joten tyytyväinen saa olla. Oikealla tiellä ollaan, vaikka välillä on oltu pohjalla ja on tuntunut ettei asia edisty ollenkaan. Alkuun uskalsin käydä vaa’alla vasta viiden viikon jälkeen, nyt olen uskaltanut käydä kerran viikossa tai kahdessa.

Pitkään sain rutistaa ja puristaa kunnes joku ulkopuolinen sanoi että hei sinähän olet laihtunut. Muutenkin tuntui että vasta sen viiden viikon jälkeen alkoi kropassa tapahtua muutoksia. Joten luovuttaminen ei kannata heti parin viikon jälkeen. Sitkeys palkitaan. Kaikkein parhaimmalta se tuntui kun oma siippa sanoi että olet laihtunut. Hänellä on ollut ruokavaliosta hieman negatiivinen sävy, ai taasko sä syöt? Mutta nyt voin hyvällä omalla tunnolla syödä. Eikä hänellä ole ollenkaan nokan koputtamista, enää.

Nyt kun olen vanhempi ja viisampi ja kevyempi niin voisin antaa teille pari vinkkiä. Ihan kun nyt olisin joku pro-tyyppi, en ole vain ihan tavallinen maalaisjärkevä nainen.



Voittajaolo


Vinkki 1

Päätä mitä ruokavaliota seuraat ja toteuta sitä mahdollisuuksien mukaan. Eli jos joku ateria menee överiksi niin ei se haittaa. Seuraavalla ruualla sitten noudatat dieettiä. Ei yksi suklaapatukka maailmaa kaada, toki jos niitä tulee usein niin sitten niiden herkkujen syönti on vain lopetettava.

Vinkki 2

Käy vaa’alla vain kerran viikossa, tai harvemmin. 

Vinkki 3

Syö tasaisesti kolmen tunnin välein. Huomaat että ne välipikaherkut jää välistä kun verensokerit on hallinnassa. 

Vinkki 4

Juo vettä  n.1,5-2 litraa päivässä. Vain vettä, mehut, kahvit ja teet eivät ole tässä laskussa.

Vinkki 5

Vaikka monet väittävät että liikuntaa ei tarvitse harrastaa laihduttaessa niin olen kuitenkin eri mieltä. HUOM oikeanlainen liikunta, se mikä sinulla tehoaa parhaiten. Minulla se on HIIT-urheilu tai crossfit, jollekkin se on lenkkeily ihan mikä vaan tehoaa ja sinusta sitä on kiva tehdä. 

Vinkki 6

Alkoholi, se pitää jättää pois tai vähentää roimasti. Varsinkin alussa.

Vinkki 7

Sokeri, suklaa ja herkut sama kuin ylläolevassa. Sokerit eli herkut pois varsinkin alussa.

Vinkki 8

Älä tee itsellesi aikapaineita. Paino tippuu ajallaan, pikalaihdutukset ovat harvoin pysyviä. Kärsivällisyyttä siis.

Vinkki 9

Moni nainen syö liian vähän koska mietitään niitä kaloreita. Ja tämä on se iso virhe, kroppa alkaa kääntymään itseään vastaan ja alkaa varastoimaan rasvaa kehoon. Sanoisin että oikeanlainen ruoka eli proteiinia, hiilihydraatteja, kasviksia ja marjoja oikeassa suhteessa niin saat varmasti tuloksia aikaan. Ja ne annoskoot, naiset tuppaavat kuitenkin syömään liian vähän.


Nämä vinkit lukee varmaan jokaisessa naistenlehdessä aina syksyisin ja vuoden alussa. Aina silloin kun monella alkaa se uusi elämä. Kaikkihan nämä vinkit tietävät, mutta harva niitä kuitenkaan noudattaa. Ehkäpä tästä joku saa nyt lisäpuhtia.


Ja tsemppiä varsinkin kaikille äideille jotka koittavat pakertaa lapsien, kodin ja "miehen" ehdoilla. Koita ottaa itsellesi aika edes siihen pieneen puolen tunnin jumppaan. Ymmärrän että lasten kanssa kuntoilu on vaikeaa, mutta mahdollista se on jos vain tahtoa löytyy. Usein teen niin että Pimi leikkii hiekkalaatikolla ja minä leikin sillä aikaa kahvakuulan tai painojen kanssa. Vaikka homma ei ehkä mene ihan systemaattisesti ja oikein niin kyllä näistäkin pienistä kymmenen minuutin treeneistä olen saanut paikat kipeäksi. 


P.s. kuvat ovat elokuiselta Hochratin valloitukselta.



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

Minun au pair-vuoteni



Minulta teille blogin Anu eli ystäväni au pair vuosien takaa muistutti että meidän Frankfurt am Main-ajasta on jo kymmenen vuotta. Hän kirjoitti niin ihanasti joten päätin minäkin nyt vähän muistella menneitä. 





Minä olin haaveillut ulkomailla asumisesta ja työskentelystä monta vuotta. Niin monta vuotta että ystävät olivat varmaan jo ihan kypsiä asiaan. Eivätkä varmastikaan uskoneet että ihan oikeasti joskus lähden. 


Olin 25-vuotias kun erosin pitkästä avoliitosta ja tuntui että vihdoin minulla oli vapaus tehdä ihan mitä minä haluan. Ja niin minä teinkin. Kävin iltalukion, ostin asunnon, luin itseni esimieheksi, opettelin uimaan kunnolla, matkustelin Suomessa ja ulkomailla ja haaveilin tosissani ulkomailla elämisestä. Näihin kaikkiin meni seitsemän vuotta minun elämästä ja vihdoin tunsin olevani valmis lähtemään.


Vuonna 2007 valmistuin esimieheksi ja päätin nyt tai ei koskaan. Hain erilaisiin paikkoihin mm. Merimieskirkon palvelukseen Hollantiin, en päässyt edes haastatteluun. Kunnes keksin että olen ollut kaupungin palveluksessa jo yli 10 vuotta. Minulla olisi mahdollisuus hakea vuorotteluvapaata, jonka turvin voisin lähteä ihan minne vain. Kysyin toimistolta neuvoa ja sanottiin että voin tehdä töitä tiettyyn euromäärään asti ilman että siitä pitää ilmoittaa/maksaa veroja Suomeen. Ensimmäisenä tuli au pair-hommat mieleen, koska olin haaveillut siitä silloin joskus.


Alunperin ideana oli lähteä Ruotsiin jotta oppisin vihdoin ja viimein sen ruotsinkielen kunnolla. Isoveljen kuuluisa lause ”miksi niin lähelle? Lähde vähän kauemmas”. Joten aloin katselemaan paikkoja myös Keski-Euroopasta, ja kas niin monessa sanottiin ettei tarvitse osata saksaa. Löysinkin kivalta tuntuvan paikan Frankfurtista, jossa minulla olisi oma asunto. Näin yli kolmekymppiselle se oli lottovoitto, olisi sitä omaa rauhaa.


Kesällä 2008 muutin sairaan ison matkalaukun kanssa Frankfurttiin, lentokentällä piti maksaa muutama kymppi ylimääräisistä kiloista (siis laukun). Parin viikon ajan minulla oli kämppis, edellinen au pair joka näytti paikkoja ja tutustutti hänen kavereihin. Kyllä siitä oli apua kun hän esitteli paikkoja ja ihmisiä, alkoi hieman piirtymään kaupungin kartta päähän. Kutsuja illanistujaisiin, pubiryömintöihin, paella-partyihin alkoi satelemaan.



Kotikatu Frankfurtissa


Arki alkoi rullaamaan aika nopeasti. Kävin saksankielen kurssilla, tästäkin saisi jonkun komedian kirjoitettua, mutta jätetään tällä kertaa. Kävin iltaisin uimassa tai kuntosalilla (+jumpissa). Jumpissa käynti oli hieman eksoottista saksankielellä, jota en silloin osannut ollenkaan.


Aluksi kävin ”ulkona” isäntäperheen isän kaverin kanssa. Hän oli portugalilainen ja vietettiin aikaa yhdessä. Suhde oli ihan platoninen eli ihan kavereita oltiin. Hän veikin minua Frankfurtin IN-paikkoihin, niissä kun pyysin saada juomaksi cosmopolitanin hän sanoi että nyt kaikki luulee että olet joku IT-tyyppi. Hah!


Portugalilainen lähti lomalle kuukaudeksi ja sitten tutustuin Suomi-tyttöihin. Sitten ei ollut paluuta entiseen. Meistä viidestä tuli tiivisporukka ja minun asunnosta tuli meidän kokoontumispaikka. Yhdessä käytiin joka maanantai sneak Preview-leffassa. Viikonloppuisin meidät löysi jostain juhlimasta tai hostellista. Tien toisella puolella asui kaksi tunisialaista ja heidän luona oltiin/olln useasti. Yksi tunisialaisista työskenteli Frankfurt Hostellissa, josta tuli meidän hengailupaikka. Sitä kautta tutustuttiin moniin kansallisuuksiin ja osaan heistä pidän vieläkin yhteyttä. Vaikka osa on tippunut pois niin silti ajattelen heitä ja meidän yhteisiä hetkiä. 



Hostellin normi-ilta.


Suomi-tytöt kutsuivat minua MAMA:ksi, olinhan heitä yli kymmenen vuotta vanhempi. Koitin jakaa heille äidillisiä/sisarellisia/ystävän neuvoja. Joitain neuvoja uskottiin joitain ei. Yksi heistä kirjoittikin minun ”reissuvihkoon” näin: Olet isosisko jota minulla ei koskaan ollut.
Alussa joku taisi sanoa että koita vanhus pysyä perässä, mutta joskus siinä kävi toisinpäin. Piti potkia nuorempia liikkeelle.





Ainut asia mikä harmittaa au pair-vuosilta on se että kovin vähän tuli käytyä katsomassa mitään nähtävyyksiä tai tehtyä mitään spesiaalia. Vaikkakin vuoden aikana tuli käytyä Lontoossa, Pariisissa, Amsterdamissa, Kanariansaarilla ja Suomessa (vissiin kaksi vai kolme kertaa). Joten reissuja tuli siltä osin tehtyä oikein mukavasti. Toki harmittavasti Saksan matkailu ei silloin oikein kiinnostanut. Viimeisinä päivinä tehtiin viinitilareissu mukavien englantilaisherrasmiesten kanssa. Se on jäänyt mieleen todella mukavana reissuna.


"Pokerface"

Okei vuoden aikana oli kaksi konserttia/keikkaa jotka muistan ikuisesti. Heti silloin syksyllä olin MADONNAN konsertissa (tosin yksin oli hieman tylsää kun ei ollut ketään kenen kanssa laulaa yhteen ääneen) ja keväällä oli DAVID GUETTA:n keikka Cocoonissa (silloin olin kuumeesssa ja piti välillä huilata). Mutta nämä keikat ovat jääneet mieleen ikuisiksi ajoiksi.


Muistelen sitä ihanaa kutkuttavaa tunnetta kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Ennen sitä kun kaikki menee niin pieleen että haluaa vain takaisin Suomeen. Se hetki tuli nopeammin kuin osasin odottaa. Minun au pair-urani kesti vain kolme kuukautta. En sen kummemmin spekuloi mutta yllätyksenä se tuli ja olin hetken ihan murheen murtama. Mitä minä nyt teen? Asun vieraassa maassa, en osaa kieltä, mistä löydän töitä jne jne? Onneksi oli ystävät tukena niin paikan päällä kuin Suomessa. Kauaa ei tarvinnut olla työttömänä, kun jo viiden päivän päästä olin menossa työhaastatteluun. Kuudentenä päivänä aloitin työt (harjoittelijana) Suomi-kaupassa.

Mutta niin kuin teksistä käy ilmi, en oikeastaan muista niitä au pair-hetkiä vain nuo mukavat hetket ystävien kanssa kaupungilla viettäessä. Minulla oli/on lempipaikkoja joissa tykkäsin istua, syödä ja lukea kirjaa. Joenvarsi eli mainin joenranta on yksi niistä rakkaista paikoista. Siellä meillä oli monet piknik-hetket, ai että pääsispä joskus taas aikamatkustamaan niihin huolettomiin hetkiin. 


” I wanna dance with somebody, somebodyyy”




Au pairina olo yli kolmekymppisenä oli vaikeaa, koska minulla oli jo ne omat rutiinit joita oli vaikea kitkeä pois plus olin ollut yli kymmenen vuotta työelämässä. Perheen kasvatusmetodit erosivat myös kovasti omistani. Joten jälkeen päin oli onni että minut niin kylmästi pistettiin pihalle. Mutta edelleenkin mitään en kadu vaan tämä vuosi kasvatti minua ja olin (vielä) avoimempi muita kulttuureja kohtaan. Ja voisi varmaan sanoa että en olisi täällä ellen olisi ollut tätä vuotta Saksassa. 


Mutta siis tarina jatkuu niin että jäin kuitenkin Saksaan kesään asti. Rüdesheimin joulumarkkinat joissa olin myyjänä kolmisen viikkoa ja vuoden alusta asuin Köppernin kylässä Friedrichsdorfissa. Köppernistä josta tuli minun toinen kotipaikka toukokuun loppuun asti. Koko kevät tuli seilattua Köppernin ja Frankfurtin väliä (n.50km) julkisilla, eli S-bahnalla. Loppuvaiheessa olin jo mestari niiden junien yhdistelemisien kanssa. Taxia jouduin myös käyttämään luvattoman paljon, taxeista pitääkin kertoa oma tarina jossain vaiheessa.


"Anna sen soida, anna sen soida"

Tosiaan nämä Suomi-tytöt/au pair tytöt ovat minun elämässäni vielä tähänkin päivään asti. Olemmekin treffanneet yhdessä ja erikseen moneen kertaan juuri Frankfurtissa tai Suomessa. Frankfurtista tuli meille kaikille niin rakas paikka, toinen kotikaupunki. Silloin ystävät ennustivat minulle että minä jään Saksaan ja löydän miehen. Hyvin he tiesivät minun piti vain ensin käydä Suomessa ottamassa vauhtia.

Plus että yksi Frankfurtin tytöistä tuli asuntooni vuokralle kun muutin tänne Oberreuteen. Aika mahtava tuuri vai voisiko sanoa että kohtalolla oli sormet pelissä?



Chattailu nurkkaus + kaikki tarpeellinen


Frankfurttiin lähtiessä en olisi uskonut että tapaisin niin kivan tyttöporukan. Ja varsinkin yli kymmenen vuotta nuorempia. Frankfurt opetti että ikä on vain numeroita. Meillä oli kaikilla samat kiinnostuksen kohteet ja muutenkin olimme kovin samanhenkisiä. Olen niin onnellinen että he kuuluivat elämääni silloin ja kuuluvat edelleen. 


"All the single ladies"


Kukaan meistä ei tainnut olla au pairina koko vuotta, vaan helmikuussa lähti ensimmäinen takaisin kotiin. Maaliskuussa toinen ja huhtikuussa kolmas ja neljäs. Minä luovutin kesäkuun alussa ja palasin Suomeen. Mutta se sydän jäi tähän kaupunkiin ikuisiksi ajoiksi. Helppo on ollut palata ja kaupunki tuntuu kodilta vaikka olisi monta vuotta välissä. Ja varsinkin kun tilalle oli tullut muutama uusi tuttavuus joiden kanssa jatkettiin mihin muiden kanssa lopetettiin. 



Germany's next top model


Tämä Kati-Mama neuvoo nuorempia naisia (tai miehiä) että menkää ihmeessä au pairiksi nuorena, koska vanhempana se on vaikeaa. Plus että kaikkea ei tarvitse sietää, jos tuntuu että perhe ei ole sinulle oikea niin silloin vain rohkeasti ottaa asian puheeksi. Paikan päällä perheiden etsiminen on paljon helpompaa. Ystävät auttaa olivat ne minkä maalaisia/ikäisiä tahansa.


Aina kannattaa lähteä!


Tähän loppuun vielä teksti ja tunne joka on jäänyt päähäni pyörimään varsinkin tämän Frankfurt-vuoden jälkeen. Ote on Sex and the City sarjasta, kausi 4.



"After all, seasons change. 
So do cities. 
People come into your life and people go. 
But it's comforting to know the ones you love are always in your heart. 
And if you're very lucky plane ride away".


Tämä kirjoitus taisi vähän rönsyillä, mutta toivottavasti tästä saa jotain selvää.



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi