5/recent-posts/slider1

Saksa vs. Suomi: Päivähoito



Huomasin, etten ole tästä aiheesta kirjoittanutkaan pidempää selvitystä. Joten tässä tulee minun ja Pimin kokemukset puolentoista vuoden kokemuksella. Havaintoja saksalaisesta päivähoidosta omien kokemuksien perusteella.

Lue lisää: Ilmoittautuminen päiväkotiin






Tosiaan Pimin eingewöhnung eli tutustumisjakso kesti oikeastaan koko syksyn vuonna 2018. Sellainen 12 viikkoa siinä varmasti meni, kun Pimi ei enää itkien jäänyt päiväkotiin. Täytyy sanoa, että syksy oli henkisesti rankka meille molemmille.

Lue lisää: Päiväkodin aloitus ei ole todellakaan helppoa



Hoitoaika


Alkuun Pimi oli päiväkodissa klo 8-12, kunnes sitten keväällä 2019 piti alkaa pidentää aikaa klo 13 asti. Työasioiden selvittyä aikaa pidennetttin ensin klo 14.30 asti ja sitten klo 15. Koska tajusin etten kerkeä välttämättä olla päiväkodissa tasan klo 14.30.

Joten Pimi on nyt ma-pe klo 8-15 päiväkodissa. Perjantaisin päiväkoti on auki vain klo 13.15 asti eikä siellä ole silloin edes ruokatarjoilua. Joten on oikein mukava hakea nälkäinen poika päiväkodista.


Maksut

Päivähoitomaksut on ollut todella pienet. Alkuun kun Pimin tunnit olivat alle 20 h/vko, taidettiin maksaa 57.50€. Kun Pimi täytti kolme vuotta niin silloin oli hetken aikaa täysin ilmainen päivähoito. Se kuitenkin muuttui jo puolen vuoden kuluttua. Joten nyt vuoden alusta olemme maksaneet päivähoidosta 20€/kk, koska kunta tai joku muut taho tukee 100€/kk päivähoitoa. 

Tähän maksuun ei kuitenkaan kuulu leivontamaksut 10€. Ne maksetaan käteisellä päiväkotiin suoraan. 


Ruokailu

Ruokailu pitää myös maksaa erikseen. Päiväkodissa ei ole ruokatarjoilua vaan päiväkotilasten pitää mennä koulun tiloihin syömään. Ruoka sinne tilataan paikalliselta lihakauppiaalta. Ruoka maksaa 3,90€/lapsi, mikä on minun ja monen muunkin mielestä järkyttävän kallis siihen nähden mitä sillä saa. Makaronia ja tomaattikastiketta tms.

Alle kolme vuotiaille piti viedä oma ruoka, jonka henkilökunta sitten lämmitti mikrossa. Tätä mekin tehtiin vielä tammikuussa, mutta heillä alkoi olla kova työ saada lapsille ruoka lämmitettyä ja jääkaappi oli pullollaan ruokakippoja.

Nyt on ollut ihan kiva, ettei iltaisin tarvitse pähkäillä mitä Pimille evääksi päiväkotiin.

Tai no niinä viikkoina kun lihakauppa on kiinni, pitää viedä Brotzeit eli jotain leipää tms. Itse olenkin tehnyt niinä viikkoina sormiruokailijan muffinsseja tms. Voipi olla että kesällä teen myös enemmän niitä eväitä, tai sitten en.

Päivähoitoon olen ollut ihan tyytyväinen. Hoitajat ovat mukavia ja heidän kanssaan voi jutella asioista. Tai no muutamista asioista en ole kuitenkaan jutellut vaikka se on minua harmittanut. On vaan pakko niellä omat mieltymykset. 


Saksa vs Suomi: Päivähoito


Jos lapsella käy isompi vahinko housuun. Niin niitä kalsareita tai housuja ei puhdisteta, ne sullotaan vaan pussiin. Joten oli kiva yllätys, kun ensi kertaa sain tällaisen paketin. Kävi vielä niin, että heitin pussin autoon ja mentiin vielä kavereiden luo leikkimään. Siellä se pussi muhi monta tuntia auringossa. Joten olin aivan järkyttynyt kun avasin pussin, se oli täynnä kakkaa ja haisi järkyttävän pahalle.

Minä järkyttyneenä otin yhteyttä ystäviini Suomeen, joista monet työskentelevät päiväkodissa. He olivat myös yhtä järkyttyneitä tästä asiasta.

Juttelin myös yhden päiväkotikaverin äidin kanssa ja hän sanoi, että se on ihan normaalia. Olin että voi jee, onneksi tämä on nyt vain kerran tapahtunut.

Kalsarit saikin heittää suoraan roskiin, koska ei niitä olisi enää saanut puhtaaksi. Sattui vielä olemaan vaaleat tai valkoiset kalsarit.

Kuulin myöhemmin, että laki ei velvoita lastenhoitajia pesemään niitä tai edes ottamaan sitä kakkapökälettä pois housuista. Valitettavasti meillä on monet bokserit mennyt pilalle, koska takapuolta ei ole pyyhitty kunnolla. Joten en voi tästäkään asiasta sanoa, koska ei heidän ole pakko sitä tehdä.





Välillä tuntuu, että maalaisjärki puuttuu meidän päiväkodin hoitajilta.


Case: Kurahousut

Josta tullaaankin toiseen aiheeseen. Meinaan kurahousut ja niiden pukeminen. Jos he sattuvat menemään sateella tai ns. huonolla säällä ulos niin ei ne hoitajat taida katsoa ollenkaan mitä tai miten lapsilla on päällä. 

Meinaan varsinkin talvisin olisi hyvä että ne kumirenksut haalareissa tai kurahousuissa olisi laitettu sen kengän alle. Eikä niin että lahkeet nousee ylös polviin saakka. Niitä ei tainnut kukaan hoitajista laittaa, onneksi nykyään Pimi osaa laittaa ne itse päälle.

Kerran kävi niin oisko ollut viime syksynä kun oli kylmä ja hieman vetinen ilma niin hakiessani Pimiä ihmettelin miksi Pimillä ei ollut kurahousuja tms päällä. Hän juoksenteli siellä vain verkkahousut jalassa. Muilla lapsilla oli kurahousut tai vastaavat päällä. 

Pimiltä kysyin asiaa niin hän sanoi ettei kukaan ollut hänelle sanonut että pitää laittaa kurahousut jalkaan. Että näin, ei ne aikuiset taida katsoa ollenkaan mitä niillä lapsilla on päällä.


Keskustelut

Yksi asia ihmetetty viime syksynä kun Pimi aloitti päiväkodissa. Meillä ei ollut mitään alkukeskustelua hoitajien kanssa. Edellisessä ryhmässä oli alku,- väli- ja loppukeskustelu.

Helmikuun alussa huomasin että ilmoitustauluun oli laitettu aikoja milloin voisi varata ajan keskusteluun. Pieni hiki alkoi nousta kasvoille kun huomasin, että kaikki ajat olivat aamupäivällä. Kuka työssäkäyvä pystyy jäädä keskustelemaan klo 10?

Kerroin etten pysty tulemaan klo 10 keskusteluun. Pimin omahoitaja sanoi, että ei hätää hän katsoo iltapäivä ajan minulle. He olivat laittaneet aamupäiväajat, koska ne he pystyvät työajalla tekemään. Nyt hoitaja joutuu tulemaan ekstra minua varten iltapäivällä klo 14.30. Aikakin saatiin vihdoin sovittua tämän kuun loppuun. Kuukautta myöhemmin kuin muut. Aika peruuntui nyt, koska koronan takia on päiväkodit kiinni.


Ulkoilut

Joka päivä ei tosiaankaan käydä ulkoilemassa. Jos on "huono" ilma niin lapset pysyvät sisällä. Välillä ihmettelen miksi sitten on pitänyt viedä kurahousut ja kumisaappaat päiväkotiin jos niitä ei käytetä.



Päivän kulku

Klo 07.00 päiväkoti aukeaa
Klo 09.00 pidetään aamunavaus
Klo 09.30 välipala ja vapaata leikkiä
Klo 11.00 mahdollisesti siirtyvät ulos leikkimään jos ei niin sisällä leikkimistä
Klo 12.30-13 siirtyvät syömään lounasta koulun tiloihin
Klo 13.15-14 lepoaika, silloin ei saa hakea lasta päiväkodista
Klo 14.00 mahdollisesti ulos leikkimään tai pysyvät sisällä
Klo 16.15 päiväkoti menee kiinni





Tässä nyt oli vain muutama havainto meidän kylän päivähoidosta. Tämä ei tosiaankaan kata koko Saksaa vaan kyseessä on meidän kylän päiväkodin toimintatavat. Ne voivat erota aikalailla muusta Saksasta.



Millaisia kokemuksia sinulla on saksalaisesta päivähoidosta?






Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau


Pakollinen korona-päivitys Saksasta

Pakollinen korona-päivitys Saksasta, Baijerista, Allgäusta.

Viime viikonloppuna olin vielä Frankfurtissa viettämässä ulkosuomalaisten naisten tapaamista. Asenne oli se, että käsidesiä vaan, ei kätellä eikä halailla. 

Nooh, aika lailla kun erottiin monen kanssa niin halattiin.

Lue lisää: Ulkosuomalaisnaisten tapaaminen



© Tero




Nyt viikkoa myöhemmin on tapahtunut paljon. Haluankin kertoa miten Saksassa tai meidän työpaikalla on otettu kantaa ja mitä konkreettista on tehty tai tullaan tekemään ettei tauti leviä.

Loppuun olen laittanut muiden ulkosuomalaisten blogien kirjoituksiin linkit. Jos sinun puuttuu, niin laita viestiä niin lisään listaan.




Työpaikkaruokalan toimenpiteet

Työpaikkaruokala, jossa käy päivittäin 800-1000 syöjää/asiakasta. Tarjolla on aamupala ja lounas.

Viime viikon torstaina (5.3.) pomo puhui, että nyt kaikki kiinnittää huomiota omaan käsihygieniaan, kertakäyttöhansikkaiden käyttö oli suotavaa ja nimenomaan niin, että ne suojaaa meitä työntekijöitä.


Ilmeisesti perjantaina (6.3.) oli jo töissä aloitettu koronaviruksen estäminen. Ruokailijat eivät saaneet itse ottaa ruokailuvälineitä, servettejä eikä tarjottimia. Joka päivä meistä oli siinä kaksi työntekijää antamassa niitä ruokalaan tulijoille.

Tiistaina (10.3.) meidän piti allekirjoittaa lappunen, jossa sanotaan ettei minulla ole koronavirusta. Jälkikäteen jäin miettimään, että mistä sen oikeasti tietää?








Ison yrityksen toimenpiteet viruksen estämiseksi

Isolla yrityksellä tarkoitan yritystä, jossa on töissä yli 2000 työntekijää.

Keskiviikkona Jumi kertoi, että heillä on suunnitelmissa jakautua kahteen leiriin. Toinen porukka tekee töitä 3 päivää ja toinen porukka on vapaalla. Seuraavalla viikolla he vaihtavat päittäin. Työpäivät ovat kuitenkin pidempiä kuin normaalisti eli 10h.

Vuorotyötä tekevät eli aamu- ja iltavuoro eivät enää tapaa toisiaan. Vaan on sovittu tunnin vaihtoaika, jolloin he eivät saa keskenään treffata.

Torstaina saavuin töihin vähän jälkeen kahdeksan ja parkkihallin edustalle oli lääkintäjoukkoihin kuuluva mies, joka ilmeisesti silmämääräisesti katsoi onko kaikki terveenä.


Näillä kaikilla toimilla koitetaan varmistaa tehtaan toiminta.


Perjantaina (13.3.) tilanne meni siihen että asiakkaat eivät saaneet ottaa itse buffet-salaattia, salaatinkastiketta tai eivät saaneet koskea miihinkään. Se tarkoitti sitä että minun piti olla jakamassa salaattia asiakkaille.

Onneksi syöjiä oli perjantaina erittäin vähän. Voisi sanoa että vain neljännes normaalista määrästä, muutenkin perjantaisin on vähemmän väkeä. Mutta nyt se eron huomasi selvästi.


Koulut ja päiväkodit ovat kiinni 19.4.2020 asti

Perjantaina (13.3.) kuultiin radiosta, että Baijeri päätti sulkea koulujen ja päiväkotien ovet 19.4.2020 asti. Tätä päätöstä olin odottanut jo hetken aikaa. Eli viisi pitkää viikkoa, pitää miettiä miten hoidetaan päivähoito.

Meillä on tuuri kun meillä on alakerrassa hyväkuntoinen Oma ja Jumi tekee osan viikon töitä. 






Jos lasten hoidon takia pitää olla vapaalla pitää ottaa palkatonta, käyttää lomapäiviä tai ylitöitä. Vaikkakin pomo sanoi että voin ottaa Pimin mukaan töihin. Siis nelivuotias mukaan keittiötöihin, huh.


Maanantaista lähtien tehtaan työntekijät on jaettu ryhmiin milloin he saavat tulla syömään ruokalaan. Me ruokalassa koitetaan omalta osalta toimia niin että he eivät saa itse ottaa ruokaa tai koskea mihinkään.

Esimerkiksi minun tekemän buffet-salaatin laitan suoraan pikkukippoihin, joten kukaan ei saa ottaa sitä enää itse. Salaatinkastikkeen laitan myös minä.

Ruokia myös vähennetään radikaalisti, vaihtoehtoruokia ei ole enää niin paljoa. Mikä on ihan hyvä, varsinkin jos keittiöhenkilökunta vähenee tai me alamme myös työskennellä vuoroissa.


Kroonisesti sairaat on huomioitu

Naapurin miehellä on vaihdettu munuainen ja sen takia hän ei saa enää käydä töissä. Muutenkin kaikki kenellä on jokin krooninen sairaus on lähetetty kotiin.


Katsotaan alkuviikosta mihin tämä tilanne menee. Joudunko ottamaan torstain vapaata vai miten saadaan Pimin hoito järjestettyä. 


Nyt vain kaikki pidetään huoli itsestämme ja toisistamme. Emmekä mene itsekkäästi tekemään asioita, varsinkaan, jos olet karanteenissa.


Ensimmäinen päivä on kohta ohi ja vielä hymyilyttää!


Toivottavasti tämä on pian ohi.


Muut ulkosuomalaiset ovat kirjoittaneet aiheesta maailmalta




Rajalla - Elämää Ranskan Elsassissa -blogi on kirjoittanut kolme postausta:

Korona sekoittaa päiväjärjestystä

Koronan kulku Alsacessa

Koronavirus on saapunut alueelle voimalla


Minimaattorin Tanja on pohtinut tätä asiaa hieman eri kantilta:

Koronavirus - ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin


Italian taivaanalla -blogi on kirjoittanut Italian tilanteesta:

Italian terveydenhoito ja koronavirus

Poikkeustilaa ja koronavirusta Italiassa

Koronavirus jyllää ja elämä jatkuu


Jyllannin suomineito on kirjoittanut Tanskan tilanteesta:

Tanskassa maanlaajuinen koronavirus karanteeni - edessä 14 päivää kotona.

"Kuka hoitaa lapset, jos en voi olla menemättä töihin?" Tanskalaisten asiantuntijoiden 11 ohjetta koronakaranteeniin.

Tanskassa sairastuneita on nyt jo 785 - koulut ja kulttuurilaitokset sulkee ovensa.


Kotona Köpiksessä -blogi on kirjoittanut Tanskan tilanteesta:

Koronaa Kööpenhaminassa


Normaali irtiotto -blogin Anu on kirjoittanut Portugalin tilanteesta:

Portugalissa hälytystila


My life in Spain -blogin Miia on kirjoittanut Kanariansaarten tilanteesta:

Mitä kuuluu Kanarialle?


Hidasta Elämää Dalmatiassa -blogin Jari on kirjoittanut Kroatian tilanteesta:

Koronavirus - update


Viinilaakson viemää -blogin Paula kirjoitteli asiasta USA:sta:

Oletko matkustamassa San Franciscoon? Näin koronavirus vaikuttaa nyt alueella.

Näin Kalifornia sekosi vessapaperista - vai oliko se koronaviruksesta?


Tahdon Asiat -blogin Muusa kirjoitti asiasta Seattlesta:

Hiljainen on kylätie

Paniikki iskee


Qatarin auringon alla -blogi kirjoitti miten asiat hoidettiin Qatarissa:

Koulut on kiinni ja lapsilla kevätlaitumet (aka maailma on mennyt sekaisin).


Hollanninhippiäinen kirjoitteli Hollannin tilanteesta:

Virus tulee lähelle ja muut viikon uutiset


Marika Vuorinen kirjoitti Puolan tilanteesta:

Korona Puolassa



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau


Ulkosuomalaisnaisten tapaaminen




Ulkosuomalaisnaisten tapaaminen Frankfurtissa 7.3.2020 Ökohausin Ka Eins -tilassa. Ökohaus sijaitsee Frankfurt West asemalla, joten sinne oli helppo päästä kävellen, autolla, S-bahnalla, ratikalla tai bussilla.








Viikonloppuna oli ulkosuomalaisnaisten tapaaminen Frankfurtissa. Ulkosuomalaiset äidit Facebook-ryhmästä vuosi sitten lähteneestä heitosta: "Eikö tällaistä verkostoitumistapahtumaa ole olemassa?" Siitä heitosta lähti käyntiin jotain sellaista mitä me ulkosuomalaiset naiset olemme kaivanneet ja ilmeisesti tarvinneet.

Tapaaminen, seminaari ja verkostoitumistilaisuus järjestettiin nyt jo toista kertaa. 

Ensimmäinen kerta oli kesäkuussa 2019 Rotterdamissa. Osallistujia oli silloin 60 ulkosuomalaista naista kymmenestä eri maasta.

Frankfurtissa osallistujia oli jo melkein sata. Vain muutama jäi tulematta sairastumisen tai Corona-viruksen takia.



Finnish Women Worldwide

Perustajajäseniin kuuluvat Niina Mäkinen, Irene Mäkelä-Brunnekreef, Maria Heiskanen-Shüttler ja Annika Bourgogne.


He sopivat käytännön asioista vain messenger-viestien ja skype-yhteyksien välityksellä. Mikä on tehnyt tehtävästä omalta osaltaan haasteellisen. Kaikki toimivat vapaaehtoisvoimin omien töiden, perheen ja arjen pyörityksen ohella.

Frankfurtin tapahtuman järjestelyissä toimivat Vellamo Vehkakoski, Inka Kuusela, Ode Kyytsönen, Päivi Borre, Sirkka Renger, Siina Karbin ja Eija Kärkäs.


Täytyy sanoa, että taustatiimi on tehnyt hirveän määrän työtä, jota me osallistujat ei nähty. Joten kiitos kuuluu myös kaikille niille jotka olivat jollain tavalla mukana järjestämässä tätä tapahtumaa.


Taustatiimi




Suomalainen nainen selviää mistä vain



Saavuin Frankfurttiin jo perjantaina, kaupunkihan on tuttu minulle 11 vuoden takaa. Perjantai-iltana oli vapaaehtoinen illanistujainen ja siellä sai jo hieman esimakua mitä lauantain seminaaripäivä tuo tullessaan. Se meinaan minua aina ihmetyttää miten ulkosuomalaiset tavatessaan olevat kuin ”vanhimpia” ystäviä.

Iällä, sosiaalisella asemalla tai sillä missä maassa asuu ei näytä olevan mitään väliä. Jokaisen kanssa tuntee sellaista sielujen sympatiaa. Joidenkin kanssa enemmän ja joidenkin kanssa vähemmän, mutta jokaisen kanssa tulee juttuun todella hyvin.

Oli kiva kulkea ja lukea rinnassa olevista nimilapuista ketä olikaan paikalla. Monet tutut nimet Facebookista saivat ihan oikeat kasvot ja oli niin mukava vaihtaa kuulumisia.




Ulkosuomalaisuus, huumori, välittömyys, avoimuus...


Haluankin tässä kiittää kaikkia keiden kanssa juteltiin, KIITOS! Olette kaikki aivan ihania naisia. Jokainen jätti tapaamisen ja juttelemisen jälkeen hieman ajateltavaa. Sain uusia ideoita niin tähän blogiin kuin Sauna Maailmalla -blogiin.

Lue lisää: Sauna Maailmalla

Varsinkin se tuntui niin ihanalta kun monet sanoivat lukeneensa minun blogia tai blogeja. Suomalainen im Allgäu tai Sauna-Katin taisin kuulla moneen otteeseen. Se tuntui hyvältä tietää etten ole yksin tämän tai Sauna Maailmalla -blogin kanssa. 

Yksin kun puurtaa niin ei tule tajunneensa, että näitä tekstejä lukee ihan oikeasti joku. Ja se jos mikä tuntui todella hyvältä. On tärkeä tiedostaa, että ruudun toisella puollella on ihan oikea ihminen. Kiitos juuri sinulle.



Finnish Women Worldwide Frankfurtissa 7.3.2020


Minä pääsinkin heti alkuun SISU-radion Suvin haastatteluun. Heti alkuun selvisikin, että olin ollut Frankfurt aikoinani Suvin häissä tarjoilemassa. Mikä hassu sattuma. Loput haastattelusta voitkin käydä kuuntelemassa netistä tulevana sunnuntaina.


SISU-radiota voi kuunnella joka sunnuntai klo 11-12 (Saksan aikaan).

Nettisivut: www.sisu-radio.de

Siellä on kuunneltavissa Ode Kyytsösen juontama tunnin ohjelma, jossa on haastateltavana Irene Mäkelä-Brunnekreef ja Kirsi Lipasti mutta vain lauantaihin asti.

Kuuntele: Radiox.de





Esiintyjät


Esiintyjälista oli vakuuttava, uskon että siinä oli jokaiselle jotakin. 

Maria Heiskanen-Schüttler kertoi alkuun Saksalaisesta työkulttuurista, koska olihan enemmistö osallistujista Saksasta. Aihe oli sen verran mielenkiintoinen, että se oli kiinnostava myös sellaiselle joka ei asu Saksassa.

Tanja Huutonen Suomen Berliinin Suurlähetystöstä kertoi omasta taipaleestaan toimittajaksi, juontajaksi, diabeteslapsen yksinhuoltajana ulkomailla ilman tukiverkostoa ja miten siitä selviää. Tämä esitys jäi mieleeni erityisesti, koska työn ja perheen yhdistäminen on mahdollista jos halua on.



Asta Raami on intuitio tutkija ja hän puhui meille intuitiosta. Kuinka tärkeä asia on antaa intuitiolle tilaa, mutta niin ettei se valtaa sinun koko elämää. Joitain asioita pitää myös muistaa tehdä sen innostuksen vallassa ja aikana. Esimerkiksi käydä vessassa, syödä ja juoda. Pitää muistaa osata sulkea kanava. 

Tämä oli itselle herätyksen paikka esimerkiksi älä unohda lastasi tai miestäsi vaikka oletkin jostain asiasta innoissasi.



Ulla Lenkkeri-Schütz oli Kolster IPR yrityksen edustajana ja kertoi patentti- ja mallisuoja-asioista. Tärkeitä asioita nämäkin jos sinulla on jokin keksintö tai mahdollinen tavaramerkki jonka haluat suojella.



Kati Hognes on Ulkosuomalaisparlamentin Keski-Euroopan alueen puheenjohtaja ja Inka Kuusela Frankfurtin Suomikoulun puheenjohtaja ja hän haastatteli Katia.

Ulkosuomalaisparlamentti eli USP on yhteiskunnallinen toimija ja se on ulkosuomalaisten edunvalvoja ja se toimii yhdyssiteenä ja viestinvälittäjänä ulkosuomalaisten ja Suomen valtion välillä.

USP:n sihteeristö on Suomi-Seura ja se toimii Suomessa. Suomi-Seura on USP:n todella tärkeä taustatoimija. 

Joten näin ulkosuomalaisena kannattaisi kuulua Suomi-Seuraan, koska sitä kautta pyöritetään myös Suomikouluja ympäri maailmaa.

Vuosimaksu on muuten vain 35€.


Lue lisää: Suomi-Seura


Heli Suutari puhui meille uupumukesta ja burnoutista. Hänellä on omakohtaisia kokemuksia ja hän on kirjoittanut niistä kaksi kirjaa: Kaikki kääntyy hyväksi + työkirja. Hän muistutti, että pitäisi havaita ne oireet ajoissa ja tehdä asialle jotain. Koska jos näin ei tehdä burnout voi olla seuraava vaihe.

Heli esitteli meille myös muutamia erilaisia uupumuksen muotoja.


Workshop

Hanna Guyot piti workshopin ulkosuomalaisuuden eroista. Ensiksi käytiin läpi ulkomaille muuton myötä tulevia erilaisia vaiheita.

Hannan johdolla mietittiin mistä koostuu identiteetti, niihin oli monta erilaista kohtaa. Esimerkiksi työminä voi olla erilainen kuin kotiminä ja sekin voi muuttua päivittäin tai viikottain.


Heli Suutarin piti toisen Workshopin aiheena: Vaalin voimiani. Itse osallisuin Hannan workshopiin niin en tiedä mitä tässä konkreettisesti tehtiin.


Milla Holmberg kertoi Kansainvalistusseuran Perhe Maaailmalla- projektista. He suunnittelevat mahdollista resurssipankkia ulkosuomalaisille jotka asuva ulkomailla vain väliaikaisesti. 


Puheterapeutti Kirsi Lipasti kertoi meille mitä tehdä jos lapsen puhe viivästyy. Puheen kehityksestä ja miten lasta voi tukea monikielisessä ympäristössä.


Lopuksi meille esiintyi Tuija Komi, aivan mieletön nainen. Hän lauloi meille yhden Eino Leinon runon ja se kuulosti niin kauniilta. Toisena kappaleena hän esitti kappaleen nimeltä toiset meistaä, jonka hän sanoi olevan ulkosuomalaisille suunnattu ja niinhän se oli. 


Tuija Komi



Lopuksi päästiin Tuijan mukana laulamaan ja tanssimaan. Sekös jos mikä teki hyvää monen tunnin istumisen jälkeen.

Toiset meistä

Niin ovat toiset meistä
Laivoja, jotka löytävät väylänsä yksin
Niin ovat toiset meistä laivoja,
Jotka poijulta poijulle käy.

Ja niin ovat monet meistä lokkeja,
Jotka ei ole mitään ilman valkeaa laivaa
Sen turvaa, sen tahtoa
Varmuutta ylitse mainingin.


Niin luulin monta vuotta.
Yksin vain kuohuissani väyläni löytää voisin
Kaipasin silloin laivaa valkeaa
joka voi viedä aaltojen taa.

Säveltäjä: Rauno Lehtinen ja sanoittaja: Mikko Haljoki

Kappale löytyy Tuija Komin loppuunmyydyltä Rempallaan debyyttialbumilta.

Sitä voi käydä kuuntelemassa: Tuija Komi - Rempallaan

Nettisivuilta voit käydä katsomassa missä Tuija Komi esiintyy.


Naistenpäivä 8.3.2020

Sunnuntaina käytiin Marian kanssa hotellin aamupalalla ja kaksi tuntia meni niin hujauksessa. Se on aina niin jännä huomata että kuinka sitä juttua riittää 
ulkosuomalaisuudesta ja ehkä vähän bloggaamisesta.




Vellamo oli varannut meille Cafe Melange kahvilasta pöydän, sinnekin tapaamiseen saapui reilu kymmenen ulkosuomalaista naista. Juteltiin edellispäivän tapahtumasta ja mietittiin mahdollisia aiheita seuraavaa tapaamista varten. 






Pari tuntia meni siinäkin siivillä. Osa jäi vielä Vellamon vanha kaupunki kierrokselle, mikä olisi ollut varmasti mielenkiintoinen. Jouduin valitettavasti lähtemään juna-asemaa kohti. Päätin kävellä joen vartta pitkin vanhojen aikojen kunniaksi, mutta tuuli oli todella navakkaa ja hyvä että pipo pysyi päässä.

En voi muuta sanoa kuin että oli ihan mieletön viikonloppu. Toki lauantai-iltana alkoi olemaan jo turnausväsymystä. Suosittelen tapahtumaa varsinkin jos tapaaminen tulee johonkin edes suht lähelle. Itsekin matkustin paikalle 4,5 tuntia junalla.


Paikalla oli eri alojen edustajia ja mielettömiä asiantuntijoita. 

Kiitos vielä kerran kaikille järjestäjille, aivan mahtava tapahtuma. Kyllä suomalaisnaiset ovat aikaansaavaa väkeä.

Osallistujia Frankfurtin tapahtumassa oli suunnilleen sata.





Seminaari on mahdollista katsoa Epiqur-palvelun kautta. Se maksaa 19.95€ ja sitä voi katsoa niin usein kuin mahdollista.



Uskon, että tämä Finnish Women Worldwide -yhdistys saa paljon aikaan, kunhan nyt ensin saadaan yhdistys perustettua. Yhdistys olisi tarkoitus perustaa ennen kesää, jos vain mahdollista.



Finnish Women Worldwidella on myös Facebook sivut, jossa on jo yli 2000 tykkääjää. 

Facebook: Finnish Women Worldwide


Finnish Women Worldwide löytyy myös Intagramista nimellä: finnishwomenworld



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau