Ystävyydestä

Olin tällä viikolla Lillin ja Helenan haastateltavana Cafe au lait - Kahvihetkiä maailmalla podcastissa. Aiheena olivat ystävät ulkomailla ja että mistä niitä löytää. Jotenkin tuntui etten ihan kaikkea saanut sanottua niin ajattelin nämä ajatukset vielä kirjoittaa ylös. Haastattelun voit kuunnella täältä.

Tosiaan minulla kesti paikallisten naispuoleisten ystävien löytämiseen puolitoista vuotta. Voisin sanoa että ne kuuluisat "joulumarkkinat" olivat iso askel. Siellä ensi kerran juttelin (ihan itsekseni) kylän naisten kanssa. Jotenkin sitten muutaman kanssa meillä synkkasi ja sovittiin että mennään yhdessä bilettämään. Ja niin käytiinkin se kevät ahkerasti juhlimassa. Käytiin myös heidän ja lasten kanssa kahvittelemassa ja tehtiin retkiä. Olin aivan onnessani, vihdoin sain naispuoleisia ystäviä. Ajattelin että kyllä tää tästä. Vaikka edellisenä talvena olin aivan onneton ja mietin että mistä niitä ystäviä löytyy. Jumi kannusti että kyllä sinä varmasti ystäviä löydät, itse en vaan ollut niin varma.



Tosiaan olihan Jumin kavereilla niitä vaimoja mutta joidenkin kanssa ne kemiat eivät vain kohdanneet (?). Heidän kanssaan on ihan mukava viettää iltaa ja rupatella mukavia mutta että olisimme läheisempiä ystäviä, ei onnistu. Muutama naapurinkin nainen olisi lähellä mutta ei iske niin ei. Näistä kemioista ja tuntemuksista tulee mieleen kuinka minä ennen "etsin sitä oikeaa" eikä oikeen mikään natsannut. Joko niin ettei itseä kiinnostanut tai sitä toista ei kiinnostanut. Kävin yhden kivan tytön kanssa kahvilla ja minua häiritsi se kun hän koko ajan katsoi minua siis todella tarkkaan. Tarkoitan melkein nenä kiinni minussa, se hieman häiritsi. Vaikka yhdessä illanvietossa meillä oli oikeen mukavaa niin ei meistä ystäviä kuitenkaan tullut. Nykyään kun nähdään niin jutellaan niitä näitä. Ei kait sitä kaikkien kanssa tarvitse ystävystyä?

Ennen vanhaan sanottiin että poikaystävän voi löytää kirjastosta, töistä tai kaupasta. Harvemmin baarista. Tätä minä aina nauroin että Suomessa kirjastosta?? Tai että työpaikalla joka oli naisvaltainen? Siihen aikaan ei ollut tietoa sinkkukoreista, joita varmasti olisin silloin käyttänyt. Lilli puhui tästä mama-appsistä, olisin ehkä kiinnostuneempi kaveri-appsista. Onkohan sellaista, sitä voisin koittaa?


Olin varma että työpaikalta minulle löytyisi ystäviä tai kavereita. Ekaan vuoteen ei oikeen tapahtunut mitään. Oli minulla siellä muutama kiva kaveri jonka kanssa oli kiva jutella. Mutta kenenkään kanssa ei käyty missään tai tehty mitään yhdesssä työporukan kanssa. Ehkäpä se meidän työpaikan ilmapiiri oli niin menetetty tapaus. Kunnes sitten pääsin yhden kivan työpariksi ja sen jälkeen treffailtiin työajan ulkopuolella. Nykyäänkin tavataan silloin tällöin, heidän perhe pitää yhden vuoren huipulla majataloa. Sinne on kiva vaeltaa ja juoda kylmää juomaa.


Mutta tosiaan jos minä olen löytänyt ystäviä täältä niin kyllä sinäkin löydät sieltä. Ja niitä suomalaisiakin olen löytänyt jo niin monta ettei käsien sormet enää riitä. Lisää löytyy kun on sen yhden löytänyt. Joten kärsivällisyyttä.


Vinkkejä:

• Pidä suomenlippu korkealla ja toivo parasta. Puhu kovaan ääneen suomea, mutta varo voit karkoittaa osan. 

• Työpaikka, niin se vaan on aikuisten lastentarha sieltä varmasti löytyy ennemmin tai myöhemmin

• Netti, itse löysin suomalaiset saksassa forumin kautta suomalaisen ystävän.

• Suomi-koulu, jos sinulla on lapsia niin kannataa ajaa pidemmän takaa. Sieltä löytyy varmasti samanhenkistä porukkaa. Mutta muista, ei kaikista tarvitse tai pidä tulla ystäviä.

• Miehen kaverien vaimot, kyllä niistäkin voi jonkun kanssa natsata ja voi olla jopa hauskaa.

• Naapurit, niille ei kannata näyttää nyrpeää nenää. Saatat joskus tarvita heitä.

• Paikalliset taaperokerhot eli saksaksi Grabbelkruppe, rohkeasti vain paikan päälle. Ei ne kaikki voi olla niitä sisäänpäin kääntyneitä kyläläisiä. Meidän kerhossa on muuten kaikki äidit muualta tulleita, joten rohkeasti vain. Paikalliset eivät ole edes vaivautuneet. Heh.

• Mama- tai ystävä App, jos jälkimmäinen on olemassa aion testata. Koitin tuota Momzie appiä ja ainakaan tällä meidän alueella en löytänyt yhtään äitiä. Ehkä se ei ole vielä oikein rantautunut Saksaan?

• Blogi, aloita blogin kirjoittaminen, sitä kautta voit löytää ystäviä läheltä (tai vähän kauempaakin). Plussana on se että kun kirjoitat ajatuksia ylös niin se voi helpottaa "pahaa" oloa.

Itse kaipailisin sellaista ystävää jolle voisin soittaa että lähdetkö kävelylle, niin kuin nyt heti?! Mulla on ollut täällä kaksi sellaista suomalaista ystävää mutta valitettavasti olivat täällä vain käymässä. Snyyf. Ikävä teitä Emma ja Niina. Tai olisiko sellainen lenkkiseura-app mitään? Vai pitääkö tässä hommata itselle ihan vain personal trainer?

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

Äitien yksinäisyydestä

Viime kuukausina on ollut puhetta pienten lasten äitien yksinäisyydestä joten ajattelin minäkin puuttua tähän asiaan. Minun täytyy heti alkuun sanoa että minulla on käynyt ihan päinvastoin. En ole tuntenut yksinäisyyttä 10 kuukauteen. Pahimmillaan yksinäisyyteni oli vuonna 2013 ja viime vuonna kun olin raskaana. Toiseen asiaan johon olen myös törmännyt että äidit jotka ovat lasten/lapsen kanssa kotona ovat tylsistyneitä. Voin kertoa ettei minulla ole ollut yhtään tylsää hetkeä Pimin syntymän jälkeen. Ja välillä jopa tuntuu etten kerkeä päivän aikana tekemään niitä asioita joita tahtoisin.

Viime vuonna tähän aikaan ystäväni Suomesta kertoi kuinka hänelle oli avautunut uusi maailma kun hänestä oli tullut äiti. Mietin silloin että niinköhän vain täällä se on mahdollista. Mutta nyt voin sanoa että totta puhui ystäväni. Sain jo viime talvena kutsun paikalliseen krabbelgruppeen, siitä jo olin niin innoissani etten meinnannut housuissa pysyä. Kesällä kävin pari kertaa tapaamisissa Pimin kanssa ja muutama tooosi kivantuntuista olikin paikalla. 

Viime syksy oli aivan huippua aikaa ja jälleen kerran Saksa pääsi yllättämään parikin kertaa. Loppukesästä olin Äitini kanssa Lindenbergissä shoppailemassa ja tietenkin höpöttelimme suomea. Ihmettelin kun yhdessä kaupassa oli yksi nainen ja hän tuijotti useasti ja pitkään. Taisin vain nyökätä ja jatkoin Äidin kanssa juttelua. Myöhemmin olin kärryttelemässä Pimin kanssa sivukujalla ja tämä kyseinen nainen tuli vastaan ja kysyi "olenko Kati"? Vastasin myöntävästi mutta olin haavi auki. Noh, selvisi että hän oli töissä minun vanhassa työpaikassa ja ex-työkaverini oli kertonut minusta. Hän oli arvellut kaupassa nähdessämme että puhumme mahdollisesti suomea ja hän on erittäin iso SUOMI-fani. Hänen kanssaan ollaan pari kertaa treffattu. 

Lokakuussa olin lähdössä Pimin kanssa vaunulenkille ja tapansa mukaan Pimi itki kun laitoin häntä vaunuun. Ohi kulki vanhempi nainen ja nainen rattaiden kanssa. Hain vielä jotain ylhäältä ja Pimin itku yltyi. Nämä naiset kurkkivat naapuritalon takaa ja minä (perus suomalaisena) ajattelin että mitä ne oikeen tuijottaa eikö ne ole itkevää lasta ennen nähneet? Nainen vaunujen kanssa lähestyi minua ja kysyi "olenko lähdössä vaunulenkille"? Vastasin myöntävästi ja hän että "voidaanko kävellä yhdessä"? Voi että miten oli mukava vaunulenkki. Selvisi että hän oli lomalla Shanghaista anopin luona ja kaipasi kävelyseuraa. Aivan mahtavaa, juuri aamulla olin miettinyt kuinka tylsää on välillä yksin kävellä että olisi mukava kun olisi seuraa. Kuin tilauksesta tuli tämä nainen vaunujen kanssa. Btw pidetään vieläkin yhteyttä whatsappin välityksellä. Sanoinkin että täällä me olemme kun ensi kerran tulevat lomalle Allgäuhin. Tämä on täällä Saksassa asumisen hyvä puoli, ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.


Vauvauinnissa oli pari kivan tuntuista naista vauvoineen ja kuulin kun he sopivat keskenään vauvatreffejä. Silloin pisti sydämestä kun tajusin ettei minulla ollut ketään kenen kanssa lähteä vaikka vaunuttelemaan tai jonka kanssa jutella vauvajutuista. Huomasin silloin kuinka kateellinen olin heille että heillä oli "klikannut". Tämä "kateus", viilto sydämmessä kesti vain hetken koska jo seuraavalla kerralla he pyysivät meitä mukaan vauvatreffeihin. Ja nyt olemme tavanneet jo monta kertaa. Mukavaa että on suunnilleen samanikäiset pojat ja voidaan keskustella vauvajutuista. Hauska seurata heidän touhujaan ja me äidit voidaan vaihtaa tuntemuksia.


Krabbelgruppessa on tosiaan muutama erittäin mukava nainen. Yksi oli kuitenkin ylitse muiden ja kun hän otti yhteyttä niin olin innoissani. Itse en kuitenkaan ollut uskaltanut ottaa ensi askelta. Hän on asunut itse 7 vuotta maailmalla joten hän tietää kuinka vaikeaa Saksassa (Allgäussa) on tutustua muihin. Olin huomannut (ja hän myös) että vaikka meidän krabbelgruppessa ovat kaikki naiset tulleet muualta, ja on ollut jotenkin helppo mennä niihin tapaamisiin. Kuitenkin osa on ollut Oberreutessa monia vuosia ja lapsien kautta ovat jo löytäneet itselleen ystävän. Niin meiltä uusilta sellainen puuttui. Ollaan nyt tavattu useasti leikkitreffien muodossa ja kivaa on ollut. Sen kyllä huomaa että hän on asunut muualla, eikä vain Saksassa. Ainut harmitus tässä on se että he eivät aio olla kauaa Oberreutessa. He haluavat vielä jatkaa seikkailua maailmalla, koska Oberreute on niin pieni paikka. Ymmärrän, vaikkakin Oberreute oli/on minun suuri seikkailuni.


Yksi asia kuitenkin häiritsee ja se on sellainen joka taitaa olla paikallisille naisille tyypillistä (en tiedä?) Tunnen täällä paljon miehiä ja yksi heistä sai syksyllä pienen pojan. Jumi ja hän olivat sopineet että minun ja hänen vaimon pitää lähteä yhdessä vaunuttelemaan. Okei, yritys hyvä kymmenen. Sattumalta törmäsin tähän vaimoon (marraskuussa) ja hän otti numeroni. Etsi vielä whatsappista ja sanoi laittavansa viestiä kun on menossa vaunuttelemaan. Odottelen vieläkin sitä yhteydenottoa. Ja itseasiassa ei ole niin väliä, minulla ja Pimillä on ollut ohjelmaa ihan tarpeeksi. Pitäkööt tunkkinsa.


Vielä yksi hassu yhteensattuma viime syksyltä. Yksi työkaveri laittoi minulle viestiä että voiko minun puhelinnumeron antaa eteenpäin jollekkin suomalaiselle joka on täällä lomalla. Olin että totta kai voi antaa. Viestissä mainittiin että mahdollisesti tämä suomalainen perheineen muuttaisivat joskus tänne päin. Heillä on 2kk nuorempi poika kuin Pimi ja saksalainen mies. Noh, nyt joululomalla he olivat täällä ja tavattiin muutaman kerran. Ihan kuin olisin aina tuntenut tämän naisen, niin luontevasti juttelu sujui. Ja nyt en malta odottaa jos he joskus ihan oikeasti muuttavat tänne (terkkuja).

Niin ja se että ollaan löydetty mahtava Vorarlbergin porukka, jotka ovat suomalaisia ja sattumoisin omaa ikäryhmää. Kivaa laulaa, leikkiä ja tanssia suomalaisia lastenlauluja tutussa seurassa. Muutama reissu on heidänkin kanssaan suunnitteilla. Esimerkiksi Milown-keikka toukokuussa Dornbirnissä, en ole ollut konsertissa varmaan yli viiteen vuoteen. Ihanaa, tätä on kaivattu että on joku jonka kanssa lähteä keikoille. Tästä vuodesta tulee varmasti vielä parempi kuin viime vuodesta. En malta odottaa mitä kaikkea kivaa on tiedossa tälle vuodelle.

Joten sitä koitan tässä teille kertoa että minä en ole Pimin syntymän jälkeen tuntenut yksinäisyyttä tai tylsistymistä. Meillä on niin paljon menoa ja meininkiä etten kerkeä sellaista edes ajattelemaan. Ja onhan minulla paras seuralainen jonka voin vain saada, pikku-Kimi. Luin jostain perhelehdestä että Suomessa on todella monia naisia (lasten kera) jotka ovat yksinäisiä eikä heillä ole ketään kenen kanssa jakaa vauva-asioita. Minusta se on surullista että näin voi joillekkin käydä. Toisaalta olen sitä mieltä että se on myös hiukan itsestä kiinni, mutta myös huonosta tuurista. Jos tosiaan äiti-lapsikerhot ovat niin sisäänpäin kääntyneitä niin silloin on vika niissä jotka siellä käyvät. Täytyy sanoa että minulla on nyt käynyt tuuri. Vaikka se vaunuttelukaveri puuttuu vielä, ehkä sellainenkin jostain ilmestyy.

Viherjuuria-blogin Heidi kirjoitteli tästä aiheesta viime syksynä ja erittäin hyvin kirjoittikin. Hän perehtyi asiaan hieman syvemmin ja olen hänen kanssaan samoilla linjoilla.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi