5/recent-posts/slider1

Let´s Zumbaaa!!

Testasin tällä viikolla meidän kylän urheiluseuran zumba-tunnin. Itse en ole moneen vuoteen käynyt ryhmäliikuntatunneilla. Crossfittia en laske sellaiseksi (ja sielläkin olen käynyt viimeksi pari vuotta sitten). 



Tällaista hetkeä minä odotin. Kuva täältä.


Jännä kun tuli sellainen samanlainen olo ja epävarmuus tuli kuin olisin ihan ekaa kertaa mennyt jumppatunnille. Mitä ihmettä laitan päälle? Mistä ihmeestä edes löydän sopivat housut? Mitkä kengät? Niissä ei kauheesti ollut vaihtoehtoa kun minulla on nykyään vain inovit (crossfittaukseen tarkoitetut kengät). Kaapin perukoilta löytyi trumpettimalliset trikoot jalkaan (jep, näitä olen käyttänyt rullaluistellessa) ja sellanen kiva iso t-paita päälle. 


En ollut aikaisemmin käynyt meidän kylän urheiluhallissa. Koitin vain seurata muita että mihin mennään ja löysin pukuhuoneen. Siellä jo huomasin että siellä oli kaikilla tuttuja. Salia etsin myös että missä se oikeen on? Piti nousta rappuset ylös ja takana tulevat sitten opastivat että mihin pitää mennä. Salissa oli näitä pieniä ryhmäytymiä ja kaikki vain tuijottivat että kuka se sieltä tulee? Ihan kuin kouluaikoina. Minä en tuntenut ketään, vaikka suhteellisen paljon kyliltä tunnen niin zumbaajissa ei ollut tuttuja. Teinit nojailivat takaseinällä ja keskivaiheilla oli hieman vanhempaa väkeä ja edessä olivat ne superzumbaajat jotka osaavat askeleet. Menin keskelle seisoskelemaan.


Ohjaaja huomasi heti alkuun että muutama uusi on paikalla ja kävinkin esittäytymässä ja selittämässä että miten sen urheiluseuran maksun kanssa toimitaan. Me meinaan hommataan perhemaksu koska se tulee halvemmaksi. No Jumin pitää selvittää se asia laskuttajien kanssa. 



Kuva täältä.


Tunti lähti liikkelle tasan klo 19.00 ja ohjaaja vaikutti sympaattiselta. Itse olisin kuitenkin kaivannut hieman liikkeiden opastusta. Lähdettiin heti vauhdilla liikenteeseen ja eihän siinä meinannut pysyä tahdissa. Ohjaaja vain näytti sormilla 2-3 ja mennään, mutta mietin että mikäköhän liike tulee seuraavaksi. Kymmenen minuutin jälkeen olin ihan puhki ja mietin että miten jaksan vielä 50 minuuttia. Alkuun meinasi iskeä migreeni tai joku kun hartiat tekivät erilaisia liikkeitä ja veri lähti liikkeelle. Tosiaan joka kappaleella oli oma koreografia ja niitä ei käyty mitenkään läpi. Täysillä vaan mentiin. Kädet, jalat heiluivat ja hiki tuli. Joka nyt oli kuitenkin pääasia. Kuitenkaan en saanut sitä kuuluisaa zumba-hymyä huulille. Lähinnä näytin sellaiselta joka miettii otsa rytyssä.



Kuva täältä.
Tämä oli kolmas kokemukseni Zumba-tunnista, tiedän se on vähän. Minulla ei ole ihan tuuri käynyt näiden tuntien kanssa. Ensimmäinen ohjaaja oli kuin duracell-pupu ja hyppi sinne tänne ja ei siitä tunnista tullut mitään. Tai no hiki taisi tulla. Odotin silloinkin sitä kuuluisaa Zumba-hetkeä, jonka olin nähnyt mainoksessa. Let´s Zumbaa. Toisella kerralla kaveri sai puhuttua koska ohjaaja on todella hyvä ja sanoi tunnin olevan enempi tanssitunti. Ja täytyy sanoa tämä tunti oli ihan mielettömän hyvä. Jos ensimmäinen ja tämä jälkimmäinen olisi ollut yhtään tämän kaltaisia niin olisin varmaan Zumbaaja. 

Tosiaan ohjaaja sekoili itsekkin liikkeissä ja pyyteli tunnin lopuksi anteeksi. Sanoi että ensi kerralla hän on parempi ja te myös. Minä taidan pysytellä poissa näiltä tunneilta. Minulla on vielä mahdollisuus koittaa kylän antimia seuraavilla viikoilla. Maanantaisin on TABATA ja torstaisin on BBP eli Bauch Beine Po eli vatsa reisi takapuoli jumppa. Katsotaan josko näistä olisi joku minulle. Tai sitten koitan tehdä crossfit treenejä kotona. Tässä olisi vaan idea päästä hieman pois kotiympyröistä ja saada hetki omaa aikaa.



Kuva täältä.


Ja niille jotka eivät tiedä mitä zumba on niin wikipedia kertoo näin:
Zumba on aerobicinen fitness-ohjelma, jonka musiikki perustuu pääosin latinalaistansseihin.
Zumban tanssiaskeleet perustuvat erilaisiin tanssimuotoihin, joita ovat muun muassa merenguecumbiareggaetonsalsahip hoprumbamambocalypso ja salsaton ja flamenco. Tunti koostuu intervallityyppisestä ohjelmasta, jossa osa liikkeistä tehdään nopealla, osa hitaammalla tempolla. Liikkeet kohdistuvat yksittäisten kehonosien sijasta koko vartaloon. Ohjaajat voivat halutessaan luoda itse tuntisisältönsä ja valita musiikin Zumba-tunneilleen, jolloin jokaisen ohjaajan tunnit poikkeavat toisistaan, tai poimia koreografiat ja musiikit suoraan Zumba Fitnessin tuottamasta materiaalista. Harrastajilla on mahdollisuus kokeilla eri maista tulevien ohjaajien Zumbaa Master Class -tapahtumissa. Zumba on kuitenkin tanssilaji.
Zumban ovat kehittäneet kolumbialaissyntyinen koreografi ja tanssija Alberto "Beto" Perez sekä yrittäjät Alberto Aghion ja Alberto Perlman. Zumba on Zumba Fitness, LLC:n rekisteröity tavaramerkki.


Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

Ei kommentteja