5/recent-posts/slider1

Mitä maksaa Suomen loma kolmihenkiseltä perheeltä

Mitä maksaa Suomen loma kolmihenkiseltä perheeltä? Tässä kirjoituksessa käyn läpi paljon meillä meni tänä kesänä vuonna 2019 Suomen lomalla rahaa.





Tämä Suomen kesäloma oli jo neljäs kerta, kun meidän perheessä on kolme jäsentä. Ajattelin tähän vähän avata paljon meidän suomenlomat tulee maksamaan. Tänä kesänä oli mökki varattu kahdeksi viikoksi ja tiedettiin, että se nostaa kuluja ja paljon. Ennen kesälomaa mietin, että kolme tonnia menee kevyesti ja varmasti kesälomareissu Suomessa tänä vuonna lähenee neljää tonnia.

Tänä vuonna ajettiin omalla autolla Münchenin lentokentälle kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla Jumi heitti minut ja Pimin ja toisella kerralla hän jätti auton ns. maatilaparkkiin, josta on sitten kuljetus kentälle. Kahden ison matkalaukun ja kolme vuotiaan kanssa matkustaessa tämä on todella hyvä vaihtoehto.

Kotiin päästiin ajamaan suht nopeasti, ei tarvinnut jännittää kulkeeko junat ja miten.

Meillä kuluja nostaa se, että meidän perheellä/sukulaisilla/ystävillä ei ole mökkiä, jossa voitaisiin viettää aikaa. Autonvuokraus pariksi viikoksi on Suomessa myös erittäin kallista. Ruoka ja varsinkin ravintoloissa syönti nostaa hintaa ihan järkyttävästi.

Tänä vuonna haluttiin olla Turussa ja käydä Naantalin Muumimaailmassa. Turku ei myöskään ollut mikään halpa paikka. Vieläkin olen järkyttynyt, kun yhdessä paikassa pyydettiin 2,90 € pillimehusta.

Säästettiin muutama yöpyminen kun majoitumme isäni asuntoon, ja pari yötä oltiin Pimin kanssa Äitini luona ja saatiin käyttää Äitin autoa. Joten hinta olisi vielä noussut entisestään. Bensoistakaan ei tarvinnut maksaa Äidille.

Vaikka ajeltiin ympäriinsä Etelä-Suomea niin silti bensoihin meni vain alle 100€. Se johtui siitä, koska auto oli hybridi ja käytti kaupunkiajossa osittain sähköä. Eli jossain asiassa tavallaan säästettiin.






PERUSJUTUT

Lennot kolmelle: 577,30€

Merenrantamökki Pernajassa 2 vkoa: 1200€
Majoitus Turussa 3 yötä: 204€
Hotelli Helsingissä 1 yö/1hlö: 48€

Autonvuokraus 2,5 vkoa: n. 650€
Autoparkki lentokentän läheisyydessä 2,5 vkoa: 70 €
Bensiini: 89,81€
Diesel 2 tankillista Saksassa: n.100€
Bussimatkat Helsingissä: 16,70€



YHTEENSÄ: 2955,81€


RUOKAKAUPPA

Normaaliin ruokaa ja tähän kuuluu, mansikat, mustikat ja muutamat jäätelöt. Ostoskuitteja selatessa huomaan, että ostosten keskisumma on ollut n. 50 €. Eli siis melkein joka kerta kauppaan meni se 50€.

YHTEENSÄ: 488,18€


RAVINTOLA

Ravintoloissa tai kahviloissa käytiin n. 15 kertaa (en ole varma ollaanko laskuissa pysytty). Normaalisti lounas meille kolmelle maksoi 20-30 € välillä. Turun vanhimmassa jokilaivassa oli ehdottomasti kallein pillimehu 2,90€. Ravintolailtaan mulla meni vähän vajaa 20€, ostin siiderin ja yhden HUGON, narikkaan taisi mennä 3,50€.

YHTEENSÄ: 347,15€





TEKEMISET

Muumimaailma + Ukko Pekka: 139€
HOP LOP 2 lasta ja poletteja 6kpl: 41€
Ispoisten uimarannan sauna 2 aikuista:11€
Kuusijärven savusaunat 2 aikuista ja 1 eläkeläinen: 31€
Kuusijärven sähkösauna 1 aikuinen: 6€
Saunatila Helsingissä: 150€ (kaupallinen yhteistyö)

YHTEENSÄ: 378€





OSTOKSET

Tänä vuonna en tuhlannut kauppoihin (marimekko/iittala) yhtään rahaa. Yhden muumimukin ostin Prismasta ja Pimille muumiuimahousut muumimaailmasta. Tuliaisia ostin anopille ja itselle mehiläisvahaliinan. Itselle ostin kaksi paitaa ja shortsit. Jumi osti liimaa, koska Pimin laukku oli hajoamassa. Vararengas lastenvaunuihin piti ostaa myös, mutta onneksi se meni ruotsalaismiehen laskuun ja jäätiin siitä voitolle 3 €.

YHTEENSÄ: 114,65€

Voi olla, että näistä puuttuu muutama tapahtuma, koska aina ei voi muistaa kaikkea.

Joten jos joku ihmettelee miksi me käymme Suomessa vain kerran vuodessa, niin tässä on syy. Eihän tällaisia summia pysty maksamaan kovinkaan usein.


Mitä maksaa Suomenloma kolmehenkiseltä perheeltä?


Suomenloma olisi tullut maksamaan vielä enemmän. Onneksi, minulla oli muutama blogiyhteistyö, joista en luonnollisesti maksanut mitään.



YHTEENSÄ: 4283,79


Kuinka paljon teillä menee rahaa suomenlomiin?



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau






6 kommenttia

  1. Ihanaa, että sinulla on hyviä ystäviä ja sukulaisia.
    Onhan tuo aika muhkea hinta suomilomasta. Ajatella, että Baijerissakaan raha ei kasva puissa eivätkä kaikki aja lihavaa bemaria näytille Suomeen.
    Vinoilen , koska minulla ei käy vieraita Suomesta.Matka tännepäin on muka liian pitkä ja kallis, vaikka en vaadi ruokarahaa enkä majoituksesta hintaa, kuten näköjään Suomessa on tapana. He eivät pidä saksalaisista ja matkustavat mieluummin USA:han, Japaniin tai Uuteen Seelantiin.
    Menneinä neljänä vuotena ei minulta ole kulunt yhtään ainoaa centtiä lomaan Suomessa. En jaksa enää juosta edes kummilapsieni perässä.Minulla ei siellä ole mökkiä. Parhaat suomalaiset ystävät asuvat Saksassa . Joskus on ikävä, mutta se menee ohi. Sånt är livet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on harmi kun vierailijat Suomesta vaan vähenevät. Mutta onneksi on ne muutamat rakkaat, jotka tulevat säännöllisesti.

      Poista
  2. No huh, onpa summa! Mielenkiintoista, että laitoit kaiken noin hyvin ylös. Meillä on ollut se onni, että ollaan saatu lainata vanhempieni toista autoa ja sukulaisten tai tuttavien mökkejä mutta ilman niitä Suomen lomailusta tulisi kyllä kallista. Muualla pääsisi halvemmalla mutta minkäs teet kun veri vetää 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, ihan tätä kirjoitusta ajatellen laitoin kaikki ylös. Ei ehkä olis kannattanut. ;)

      Poista
  3. Onpa kallis pillimehu. Me tehtiin viime kesänä lomareissu Suomessa ja vuokrattiin auto. Kun käytiin sukulaisten luona, ei onneksi paljon kuluja tullut majoituksesta kun saatiin yöpöyä heidän luonaan. Joten reissu ei ollut kovinkaan kallis.

    VastaaPoista
  4. Pillimehu oli kyllä aika kallis. Niin majoituskulut saa alemmaksi, kun majoittuu ystävien sukulaisten luona. Valitettavasti kaikilla ei vain ole tilaa majoittaa.

    VastaaPoista