5/recent-posts/slider1

Miten tehdä bloggaamisesta itselle ammatti?



Miten tehdä bloggaamisesta itselle ammatti? -artikkelissa käydään läpi mitä pitää tietää kun aloittaa tavoitteellisen bloggaamisen. Kerron omista kokemuksista ja havainnoista.

Hyvä idea ei aina välttämättä riitä


Kaksi vuotta sitten sen keksin, loistoidean. Perustan Sauna Maailmalla -blogin, jossa käsitelen laajasti aihetta sauna. Asiaa mietittyäni tai oikeastaan ihan alusta asti oli selvää, että haluan tästä itselleni ammatin tai ainakin saada jotakin pieniä tuloja. Mietin, miten saada lukijoita blogiin? Miten tehdä bloggaamisesta itselle ammatti? 



Bloggaaja Lindaussa



Sauna oli kytenyt päässäni jo pitkään


Sauna eri muodoissaan on pyörinyt päässäni jo usean vuoden ajan. Jumi oli ihan ihmeissään, joka päivä mieli muuttui ja olin keksinyt taas jonkun hyvän idean. Kesällä 2019 olin ihan varma mitä haluan tehdä. Ainut vain, että piti kuitenkin ajatella järkevästi, meillä oli silloin alle 3-vuotias lapsi. Joka ei silloin vielä ollut päiväkodissa. Joten en pystyisi töitä tekemään 24/7, niin kuin tämä yritys olisi varmasti teettänyt. Luvat ja kaikki sen sellaiset olisi ollut myös vaikea saada, joten luovutin.

Pimin päiväkodin aloitus ei lähtenyt hyvin liikkeelle ja silloin mietin kuinka kätevää olisi tehdä töitä kotoa käsin. Kaksi vuotta olen nyt puurtanut, eikä loppua näy innostukselle. 


Oman unelman toteuttaminen harmitti


Saunablogi idea sai alkunsa saunassa, kuinkas muutenkaan. Oikeastaan aloin heti miettimään, miten saada blogi lukijoiden tietoisuuteen. Selailin internettiä ja Tiia Konttisen blogivalmennuskurssi tuli aika nopeasti eteeni. Sitä lueskelin ja totesin, että en ole tiennyt bloggaamisesta tai markkinoinnista yhtään mitään. Olen edelleenkin ihan noviisi. Koko ajan pitää opiskella, lukea netistä tietoa ja olla ajan hermoilla.

Varsinkin kun Facebook ja Instagram muuttavat koko ajan algoritmejään, ei niissä pysy kukaan perässä.

Ennen kurssin aloittamista minulla ei ollut mitään hajua näistä asioista:


  • SEO eli hakukoneoptimointi.
  • Ajastetut postaukset.
  • Markkinointi mm. somen välityksellä.
  • Kuvien nimeäminen ja pienentäminen.
  • Kuvien käsittely kuvankäsittelyohjelmilla.
  • Nettisivuihin on saatavilla kaikenlaisia lisäosia ja vimpaimia.
  • Affliate-markkinointi.
  • Mediakortti.
  • Postauksien suunnitelmallisuus.

Suosittelen miettimään tätä listaa tarkemmin ja ymmärrät että bloggaaminen ei ole vain kirjoittamista. Bloggaaminen on ihan oikeasti työtä ja toivon että siitä myös maksetaan asian kuuluva palkka. Usein se vain on vaikeampi kuvio, kun ei ole vielä riittävästi lukijoita ja seuraajia sosiaalisessa mediassa.

Tästä listasta jäi varmasti vielä monta asiaa mitkä unohdin mainita. Jos sinusta tuntuu, ettei mikään tai osa näistä kuulosta tutulta. Niin suosittelen osallistumaan Bloggaajasta Ammattilaiseksi 2.0 -kurssille. Kurssi on tarkoitettu nimenomaan jo jonkin aikaa blogannut. Blogisi on ollut pari vuotta auki ja nyt olisi aika saada blogin kautta hieman tuloja.

Omat kokemukset


Tiian oppien avulla sain Sauna Maailmalla -blogille heti alkuun hyvät lukijamäärät. Se yllätti minut positiivisesti. Voisin sanoa, että tähän Suomalainen im Allgäu -blogiin nähden lukijamäärät tuplaantuivat ellei triplaantuneet. Lukijamäärät kasvavat Sauna Maailmalla -blogissa tasaiseen tahtiin. 

Tiian oppeja olen myös käyttänyt tässä Suomalainen im Allgäu -blogissa. Huomasin juuri, että vaikka en ollut kirjoittanut tähän blogiin moneen kuukauteen. Kokonaislukijamäärät ovat pysyneet suunnilleen samassa. Varsinkin yksi hyvin mietitty postaus on ollut erittäin suosittu, sitä on käynyt lukemassa jo yli 3000 lukijaa.

Olen kirjoittanut Sauna Maailmalla -blogia nyt jo melkein kaksi vuotta, joista 1,5 vuotta se on ollut online. Blogi on vielä nuori, mutta uskon vahvasti, että saan kasvatettua lukijämäärää entisestään.

Sauna Maailmalla -blogia on mahdollista lukea myös englanniksi ja saksaksi. Tämä on satsaus johon olen tietoisesti lähtenyt heti alusta lähtien. Sen tähden tämä rakas Suomalainen im Allgäu -blogi on jäänyt vähän varjoon. Tämä on kuitenkin yksi väylä puhua muista tärkeistä asioista.

Mun mielestä nämä neljä asiaa ovat miestäni tärkeimmät asiat ammattilaiseksi ryhtyessä. Nämä asiat pitää olla hanskassa jotta homma toimii.

  1. Suunnittelu
  2. Ajastukset
  3. Hakukoneoptimointi
  4. Kuvat


Blogin ja oman brändin kehittäminen ja muokkaaminen ei ole helppoa, eikä varsinkaan nopeaa toimintaa. Sen tähden tässä auttaa kärsivällisyys ja yksinkertaisesti asioiden opiskelu. Netistä löytyy paljon tietoa, mutta Tiia on laittanut kaikki neuvot samaan nippuun ja testannut nämä metodit toimiviksi.



Tiian kurssin jälkeen:

  • Tiedät, miten kirjoittaa sisältöä, joka kiinnostaa lukijoita.
  • Saat selkeän suunnitelman blogin kehittämiseksi
  • Tiedät, miten saat lisäinspiraatiota sisällöntuottamiseen
  • Ymmärrät, miksi suunnittelu on tärkeää
  • Saat työkirjan, jota voit hyödyntää myöhemmin



Toivon, että tämä miten tehdä bloggaamisesta itselle ammatti -artikkelista on sinulle apua kun mietit mitä lähdet tekemään seuraavaksi. Tiian sanoja lainatakseni bloggaaminen ei ole pikajuoksu vaan maratooni. Itse olen tässä vasta alkumetreillä menossa, vaikka töitä on taustalla tehty jo vaikka kuinka kauan.





1 kommentti

  1. Kiitos näistä vinkeistä ja ajatuksista liittyen blogiin ja markkinointiin. Ystäväni yritys oli hyödyntänyt virtuaalitodellisuutta markkinoinnissa. Ilmeisesti olivat mm. toteuttaneet käyttökelpoisen filtterin mikä ehkä jopa Instagramissa on saatavilla. Mikä olisi hauskempaa kuin saada joku sauna-aiheinen filtteri joka toimisi myös mainoksena?!

    VastaaPoista