Ulkosuomalaisen hautajaiset

Jokaiselle meistä tämä on joskus edessä, ennemmin tai myöhemmin. Kerron yhden tarinan yksistä hautajaisista. Valitettavasti en ollut paikalla mutta tämä sai minut miettimään asiaa. Mitä sitten tapahtuu kun minusta aika jättää. Tämä yksi esimerkki antaa lohduttavan uutisen, ainakin näin ulkosuomalaisen näkökulmasta.

Minun isotäti on ollut/oli aina minun idoli, esikuva. Voi kun silloin nuorempana, pienempänä olisin tiennyt kuinka moni asia meitä yhdistääkään. Olisin halunnut tietää ja kysellä asioita miten hän asiat koki. Oliko silloin 40-luvulla asiat samalla lailla kuin nyt meillä 2000-luvun ulkosuomalaisilla? Mietimmeko samoja asioita? Tuskailimmeko sitä kun muut (Suomessa asuvat) ajattelevat että elämämme on ollut helppoa? Pitikö Suomen sukulaiset, ystävät yhteyttä yhtä hanakasti? Vaikka näinä aikoina kommunikointi on helpompaa kuin silloin. Ikävöitkö samalla lailla kun minä kotisuomeen? Pidettiinkö sinua ylpeänä? Silloin ennen vanhaan piti vaihtaa kansalaisuus siihen maahan jossa asui, nykyään kaksoiskansalaisuus on normaalia.

Me ei nähty viime vuosina ollenkaaan ja se hieman harmittaa. Miksi en vain käynyt tapaamassa, ei se kovin isoa lenkkiä olisi tehnyt? Olin ajatellut että joku kerta ajamme Ruotsin kautta Suomeen ja tulemme sinua moikkaamaan. Me vain myöhästyttiin.

Toki ei me kovin usein nähty näin muutenkaan. Ehkä kerran kahdessa vuodessa. Mutta meitä yhdisti niin monia asia. Meillä oli aika tasan tarkkaan 50 vuotta ikäeroa. Olimme molemmat kesäkuun lapsia. Ulkosuomalaisuus. Sama nimi. Poika (hänellä kaksi) Me treffattiin muutaman kerran Tukholmassa, tulit meitä vastaan kun laiva saapui satamaan. Sitä odotettiin että näemme Kati-tädin. Onneksi nämä kivat muistot pysyvät aina mielessäni.

Hautajaiset haluttiin toisen pojan toimesta pitää pienenä. Ja sellaiset ne oli, paikalla oli poika, sisko ja kaksi siskontyttöä. Jos Suomen sukulaiset eivät olisi saapuneet paikalle, olisi vain yksi pojista ollut paikalla. Äitini kertoi hautajaisista että ne olivat kauniit ja intiimit. Ehkä juuri sellaiset kuin haluaisin itsellenikin. Tämän ulkosuomalaisen korviin alkuun soitettu Maamme-laulu kuulosti niin täydelliseltä. Yhdessä laulettu suomalainen virsi ja loppuun vielä Finlandia hymni. Uurnan päällä Suomen ja Ruotsin liput sekä 91 ruusua (ikävuosien mukaan). Voiko ”hienompaa” loppua olla?

Nämä suomalaiset laulut kertovat meistä suomalaisista jotain. Ne vetävät vauvasta vaariin kaikki hiljaiseksi. Olin hieman yllättynyt että nämä kappaleet valittiin. Olihan Kati-täti asunut Ruotsissa jo 70 vuotta, eikä omat pojat eivät olleet milläänlailla kiinnostuneita Suomesta tai suomenkielestä. He ovat ruotsalaisia. En tiedä miten se on lapsuudessa/nuoruudessa heillä ollut? Koittiko Kati-täti heille puhua suomea ja vaalia suomalaisia perinteitä? Tätä en tiedä. Mutta ilmeisesti tämän yhden pojan mielestä Maamme-laulu ja Finlandia-hymni vain kuuluvat asiaan. Tästä asiasta olen kovin iloinen ja otettu.

Äitini kertoi vielä että uurna/tuhkat laitetaan sellaisen kummun sisään/päälle. Sellaiseen paikkaan josta pääsee merille. Mielestäni täydellinen paikka. Alkuun harmittelin että en päässyt isotätiä tapaamaan, niin tämä paikka kuulosti niin hienolta että siellä me voimme käydä häntä tapaamassa kun joku kerta ajamme ohi.

Lepää rauhassa Kati-Täti



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi


p.s. Kiitos kuvista Äiti!