5/recent-posts/slider1

Mitä kaipaan Suomesta nyt?



Toppelundin ranta


Loma lähenee ja pitää alkaa miettiä että mitä sitä tekeekään lomalla. Tänä vuonna onkin spesiaalia kun olemme Pimin kanssa kahdestaan reissussa tai sen puolitoista viikkoa ennen kuin Jumi tulee. Katselin vanhoja kuvia ja sieltä löytyikin näitä ihania merimaisemakuvia ja kyllä nyt tuli ikävä Espooseen. 


Paikkaan jossa olen asunut ison osan elämästäni. Muistelin lämmöllä minun työpaikkoja, työmatkapyöräilyä, työkavereita ja varsinkin niitä ihania hetkiä ystävien kanssa. Yleensä niihin kuului joko meren- tai järvenranta ja ehkä jotain kuplivaa. Ja nauru ja nauru sitä ei puuttunut ikinä, ei.


Onnellinen olen kun pääsen viettämään Juhannusta Suomeen, edellisen kerran olin Suomessa juhannuksena kolme vuotta sitten. Se oli ensimmäinen kerta Jumin kanssa ja meillä oli varsin mukavaa. Tänä vuonna pääsen viettämään juhannusta hyvän ystäväni kanssa. Hän on myös ulkosuomalainen ja on sen verran onnellisessa asemassa että pääsee joka kesä Suomeen lasten kanssa. 


Selailin nettiä ja koitin etsiä meille jotain city-juhannusohjelmaa. Valitettavasti kokot taidetaan polttaa kaikki niin myöhään että se on meidän Pimille ihan liian myöhään. Toivotaan että päästään edes juhannussaunaan. 

Netistä katsottuna Seurasaaren juhannus kuulosti hyvältä, olisi laulua, tanssia, ja kokko luvassa. Muutenkin Suomi 100 vuotta kunniaksi oli suunniteltu vaikka ja mitä. Esimerkiksi Seurasaari osallistuu Ylen kaikkien aikojen Juhannusjuhliin eli klo 22 Suomen joka kolkassa tanssitaan samaa laulua samaan aikaan. Mutta sisäänpääsymaksu on hurjat 23€, ei taideta mennä.


Löysin netistä yhden myös erittäin rakkaan paikan. Nimittäin Siikaranta Espoossa siellä olisi Hotelli Nuuksiossa kunnon juhannusmeiningit. Aivan mahtavaa että siellä on rohkea yrittäjäpariskunta, mahtavaa. Ehkäpä joku kesä olemme siellä tiedä sitä. Tuli lapsuuden juhannukset mieleen, kuinka useana vuonna olimme siellä katsomassa kokkoa. Ja ties kuinka monta kertaa ollaan oltu siellä uimassa ja ottamassa aurinkoa. Sinne on ehkä päästävä tällä reissulla.



Mutta mitä kaipaan Suomesta juuri nyt? Totta kai, rakkaita ystäviä, sukulaisia ja luontoa. No ihan konkreettisesti ajateltuna mitä ruokaa kaipaan just nyt. Aion vetää niitä koko kolme viikkoa... heh heh..


  • Mustikkakeitto, kylmänä maistuu ihan törkeen hyvälle. Löytyy myös muita kivoja makuja, jos niitä on vielä olemassa? Muistaakseni joskus oli mansikka-raparperi vai ruusunmarja-raparperi? En enää muista.

  • Maksalaatikko ja puolukkahillo, toisten mielestä koiran ruokaa. Minä tykkään ja himoitsen.

  • Maksamakkara näkkileivän tai ruisleivän päällä ja suolakurkut siinä päällä

  • Aurajuusto, toiset vihaa, minä rakastan. Yleensä minulla on ollut pakkasessa mutta joku pirulainen oli syönyt ne.

  • Yosan marja"jogurtit", ihanan raikkaita ja keveitä. Nams.

  • Asidofilus piimää, se on niin ihanan pehmeän makuista että ei ole toista.

  • Punajuurisalaatti, varsinkin kun sitä laittaa lauantaimakkaran päälle niin avot.

  • Mustikat ja mansikat, toivottavasti sato ei ole kärsinyt kylmän kevään/kesän vuoksi.

  • Uudet perunat ja suomalainen voi.

  • Juustonaksut, niitä en ole täältä löytänyt.

  • Ruusunmarjasosetta pakkasesta, löytyykö sitä vielä? Pienenä niistä purkeista piti tehdä ne "lankapuhelimet".

  • Raejuusto, vaikka sitä saa täältä niin se on ihan erimakuista ja rakeisempaa, täällä oleva on sellaista mössöä.

  • Koskenlaskija-sulatejuusto, niin ihanan vahvan makuista. Ja tietenkin sitä syödään suoraan paketista viipaleina.


Mitäköhän muuta ruokaa sitä olisi ikävä? En nyt keksi mitään muuta mitä täältä ei saa. Tässähän tulee nälkä kun tätä listaa lukee. Nam nam!


Lue lisää: Mistä tilata suomalaisia tuotteita ulkomaille.



Matinkylän ranta, Juhannus 2010



Listasin paikkoja mihin haluan ehdottomasti lomalla mennä. 


  • Leppävaaran uimahalli ja maauimala. Se on ollut vissiin jo pari vuotta auki ja nyt ajattelin tänä kesänä käydä sen katsastamassa.

  • Toppelundin ranta ja Haukilahden paviljonki. Rakas vanha työpaikkani oli (on edelleen) Haukilahden rannalla. Paviljongista saa taasen maailman parasta vuohenjuustosalaattia.

  • Matinkylän ranta ja Kahvila Merenneito, vaikkakin se omistajamies oli välillä hieman pelottava niin silti siellä on ollut mukava katsella maisemia.

  • Angry Birds-puistot, luultavasti meihin voi törmätä leikkipuistoissa tai Hop Lopista riippuen ilmoista.

  • Tehtaanmyymälöistä haluan mennä Lumenen, Iittalan ja Marimekon myymälöihin.

  • Siikajärvi Espossa sinne on joka kesä kerta päästävä käymään. Toivotaan että ilmat olisivat hyvät ja päästäisiin uimaan.






Koitan olla suunnittelematta liikaa ja toimia enempi fiiliksen mukaan. Katsotaanpa miten tämä suunnitelma onnistuu. Olemme puoltoista viikkoa ilman Jumia Suomessa niin meillä on hyvää aikaa tavata ystäviä ja sukulaisia. 

Jumi tulee heinäkuun alussa ja meillä on kivat suunnitelmat pariksi viikoksi. Ensiksi mennään pyöräilemään Turun rengasreitti, neljä päivää ja kolme yötä ollaan sillä reissulla. Sen jälkeen ollaan viikko mökillä Somerolla, ai että odotan niitä hiljaisia iltoja kun istutaan kuistilla ja katsellaan järvelle päin. 

Ja voin taas tokaista "Tämä on sitä elämää".


Juhannuskokko Matinkylän rannalla.


Hyvää Juhannusta!!



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau

2 kommenttia

  1. Ihanaa Juhannusreissua Suomeen! Minulla on yllättävästi kutistunut Suomesta kaipaamien ruokien lista aika lyhyeksi. Itselle ehdottomia kesäherkkuja Suomessa ovat sokeriherneet ja metsästä itse kerätyt mustikat ja vadelmat! Niitä odotan itse ja lapsetkin odottavat eniten Suomen lomalta. Siis kaikkien rakkaisden ihmisten tapaamisen lisäksi tietenkin :D. Mun blogista löytyy sulle haaste, jossa kaipaamiesi suomiruokien lisäksi kysytään 10 muutakin ulkosuomalaisuuteen liittyvää kysymystä. http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/2017/06/20/10-1-kysymysta-ulkosuomalaisille/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, mustikat ja vadelmat eivät vain valitettavasti ole vielä kypsiä. Viileä on ollut mutta ei se meitä ole haitannut. Kiitos haasteesta, nappaan kopin ja vastailen piakkoin. Meillä oli muuten ihanan rauhallinen juhannus. IHanaa.

      Poista