5/recent-posts/slider1

Sitku ja mutku



Sanat joita vihaan, mutta joita tulee kovin usein käytettyä ja toteutettua. Olen aina vihannut ihmisiä jotka sanovat että teen tämän sitten kun olen eläkkeellä, laihempi, nätimpi jne. Huomasin vain viime viikolla että kamalaa minusta on tullut ihan samanlainen. Jotenkin huomaamatta itsekseni mietin että tänään haluan vain olla, mutta huomenna/ensi viikolla teen asian eteen jotain.




Kun oikein rupesin miettimään niin näitä tekemättä jääneitä asioita on paljon. Liittyen varsinkin Pimin kanssa liikkumiseen, on ollut helppo jättää tekemättä käyttäen tekosyynä Pimiä tai Pimin päikkäreitä.


Yksi konkreettinen esimerkki oli se kun ystävä/kaveri/työtutulla on täällä meidän lähellä vaellusmökki. Paikka jonne voi vaeltaa, syödä, juoda ja vaikka jäädä yöksi jos niin haluaa. Lupasin ja ajattelin silloin raskaana ollessa että sitku olen äitiyslomalla kävelen usein sinne ylös kun on hyvä ilma ja nautin ihanista maisemista sekä samalla moikkaan ystävää. 




Mutku melkein kolme vuotta tuli edellisestä käynnistä niin miten se aika vain meni niin mahdottoman nopeasti? Ihan hävetti etten ollut käynyt vaikka olin niin luvannut. Ystäväni ei edes itse ollut paikalla vaan juttelin hänen äitinsä kanssa ja totesin että Pimikin on jo yli kaksivuotias. Mein Gott, miten se aika rientää. 

Toki ystävän olen näiden kolmen vuoden aikana nähnyt jopa kerran ja ei se vika ole vain minussa. Monet ovat kiireisiä eivätkä saa asioita aikaiseksi. Heillä toki ekstra hommana on se että on reilut kuusikymmentä lehmää laitumilla, heinää pitää niittää parin kolmen viikon välein ja sitten vielä parin päivän päästä lannoittaa. Huh, kun hänen äitinsä kertoi päivien pituudesta ja hommien määrästä niin en ollut yhtään kateellinen. 




Toinen esimerkki tuli siitä kun tuolla vuorien toisella puolella lähellä St. Antonia on ollut suomalaisten pitämä hotelli-ravintola. Sieltä sai muuten porokäristystä ja hirvenlihaa. Kerran käytiin kolkuttelemassa ovella ja niin heilläkin oli silloin Ruhetag eli vapaapäivä. Tästä on kohta kuusi vuotta aikaa, ja olin aina ajatellut että sitten joku päivä ajetaan sinne syömään poronkäryä. Tapasin heidät vihdoin viime viikon Suomi-Itävalta seuran kantapöydässä ja he kertoivat että olivat sulkeneet ravintolan. Olin että eii, en sitten kerennyt käydä siellä nauttimassa herkullisia ruokia. 





Tekosyitä löytyy useita että miksi ei tehdä jotain asiaa. Mutta kun asiat hoitaa ja järjestää kunnolla niin varmasti aikaa löytyy. Täytyy vain ottaa itsestä niskasta kiinni.



Sitkun ja mutkun-mentaliteetti pitää lopettaa ja alkaa elämään tässä hetkessä. Piste.




Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

2 kommenttia

  1. Ei liity varsinaisesti aiheeseen, mutta nuo lehmät puun varjossa ovat ihania. Taitavat olla hiehoja vielä ja jotakin paikallista rotua, mutta muistuttavat vanhoja suomenkarjarotuja.Alppiniityillä niillä on hyvä elämä. Pidän lehmistä. Ne ovat kärsivällisiä j niillä on niin kauniit lempät silmät. Syövät, makoilevat, märehtivät ja tekevät maitoa, syövät, jne. Minua säälittävät valtavissa navettahalleissa elävät turbolehmät,jotka eivät pääse ikinä ulos ja joiden valtavat utaret pakahtuvat maidosta. Maito on niin arvokas ruoka-aine, että on häpeä, kuinka halvalla sitä supermarketeissa myydään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet nämä lehmät/hiehot/vasikat näyttävät hieman erilaisilta. En tiedä rodun nimeä mutta niitä on lähes jokaisella. Se täällä onkin ihanaa että lehmät saavat kesäisin olla vapaasti vuorilla ja mussuttaa kunnon heinää. Yksi ystävä totesikin että lehmätkin näyttävät onnellisimmilta täällä. Niillä on oikeasti hyvä olla. Kiitos Katriina kommentista.

      Poista