5/recent-posts/slider1

Mitä suomenkielen sanoja teidän perhe käyttää?








Mitä suomenkielen sanoja teidän perhe käyttää?


Me tavattiin Jumin kanssa keväällä 2012 ja siitä lähtien me ollaan käytetty lisääntyvässä määrin suomenkielen sanoja. Jotkut sanat on vain helpompia sanoa suomeksi kuin saksaksi. 

Uskon, että moni muukin ”kansainvälinen” pari käyttää omia suomenkielen sanoja. Joten olisikin hauska kuulla mitä suomenkielisiä sanoja sinun perhe käyttää?

Yleensä ongelma tulee siinä kohtaa, kun selität jollekin ei perheeseen kuuluvalle jotain ja sanot edelleekin ne sanat suomeksi mitä olet tottunut sanomaan oman perheen kanssa.

Edit: Meillä minä puhun pojan kanssa vain suomea. Jumi puhuu pääsääntöisesti saksaa Pimin kanssa, mutta muutamia sanoja hän käyttää aina suomeksi. Minä ja Jumi puhutaan keskenään saksaa, pääsääntöisesti. Näitä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.









Listasin tähän kirjoitukseen ihan randomisti ne suomenkieliset sanat mitä meidän perhe käyttää.



Kuuma

Ekana kesänä oli monena päivänä kuuma ja siiten se sitten jotenkin lähti, että käytettiin enemmin sanaa kuuma kuin Heiß.


Hiki

Edelleseen vahvasti liittyen, koska kesä oli kuuma. Joten hiki sana tuli käyttöön hyvin pian tapailun alettua. Koitapa sanoa sana Schweiß monta kertaa päivässä, kyllä hiki on paljon helpompi ja nopeampi lausua. 


Nakki

Usein syötiin viikonloppuaamuisin nakkeja ja siitä se jotenkin lähti, että puhuttiin mieluummin nakeista kuin wienerleistä.


Mökki

Mökki sana tuli varmaan käyttöön ensimmäisen yhteisen Suomiloman jälkeen. Hütte sana olisi varmaan ihan ok, mutta mökki sana on tullut jäädäkseen meidän perheeseen. Jopa niin että anoppikin tietää ja käyttää myös tätä sanaa. Mökki on mökki.


Makkara

Wurst, Würstle, niin me käytetään perisuomalaisittain makkara-sanaa. Muistitko ostaa makkaraa?  Grillataan makkaraa. Varsinkin suomenlomilla usein käytetty sana.


Ei

Näin lapsen saannin myötä meidän käytetyin sana on ei. Tämän osaa kaikki meidän perheessä ja oikein hyvin. Saksaksi ei on nein, joten kovin kaukana siitä se ei ole.


Pipi

Tämä sana tarkoittaa saksaksi pissata. Joten voin vain kuvitella, että jossain vaiheessa Pimille tulee ongelmia päiväkodissa tai koulussa. Saksaksi pipi tai sattuu sanana käytetään varsinkin lapsiperheissä Auau:ta.


Fazerin Sininen

Suklaiden suklaa, Jumi rakastaa Fazerin Sinistä ja eihän sitä mitenkään voi sanoa Schokolade


Moi ja moi moi

Kuinka helppoa sitä onkaan sanoa "moi" ihan omalla kielellä.


Kiitos

Kiitos-sanaa me käytetään usein.


Hyvää yötä

Hyvää yötä sanotaan usein, muttei kuitenkaan ihan aina.


Hyvää ruokahalua

Hyvää ruokahalun toivottaminen tuottaa hieman ongelmia Jumille sekä muille sukulaisille.


Minä rakastan sinua

Jotenkin niinä hetkinä, kun sitä ihan oikeasti tarkoittaa, niin tulee käytettyä suomenkieltä. Koska Ich Liebe Dich tuntuu välillä niin kuluneelta. Varsinkin kun PikkuMies sanoi ensi kerran Äiti minä rakasta sinua, niin siinä alkoi alahuuli väpättämään.


EDIT: Tähän loppuun lisäsin vielä muutaman, kun aina ne näköjään unohtuu.


Kake eli kaukosäädin

Television kaukosäädin on niitä ihan ensimmäisiä sanoja jotka opetin Jumille. En oikeestaan enää muista mikä se on saksaksi? Fernbedinung tai jotain sinne päin?


Pulla ja korvapuusti

Pulla, korvapuusti rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämän sanan osaa kaikki meidän Saksan puolen sukulaiset.


Jumppa

Meillä mennään aina jumppaan, myös Jumi käyttää tätä nimitystä.

Joulupukki

Joulupukki on joulupukki, varsinkin kun täällä Etelä-Saksassa ei joulupukki käy vaan Jeesus-lapsi.

Mummi, Pappa ja Vaari

Suomen isovanhemmista käytetään suomenkielisiä sanoja, tietenkin. Papalla onkin kaksi nimitystä eli Pappa tai Vaari.

Pusu

Meillä päin käytetään myös sanaa Bussi. Eli kotoisat on oltavat. Pusu.




Oliskin hauska kuulla mitä suomalaisia sanoja teidän perhe käyttää? Onko meillä samoja vai ihan eri sanoja. 




Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau





Ei kommentteja