perjantai 7. lokakuuta 2016

Kaksi kertaa lähtö ja kova ikävä

Facebook alkoi muistuttelemaan minua siitä mitä tapahtui neljä vuotta sitten joten päätin tarttua aiheeseen. Miten tähän pisteeseen päädyttiin löytyy täältä ja täältä.

Kahdeksan kuukautta työskentelyä tuli tiensä päähän Hotelli Martinshöhessä. Tehtiin Jumin kanssa mukava reissu Bolzanoon, käytiin sitä ennen katsomassa Oktoberfest-meininkiä. Mutta sitten kaikki kiva loppuu aikanaan. Minun piti palata Suomeen hetkeksi, asunto oli myynnissä, mahdollisesti tyhjentää asunto, hyvästellä ystävät ja sukulaiset (ei kuitenkaan lopullisesti, huh). Koitin saada minulle töitä pariksi kuukaudeksi, mutta se oli vaikeaa. Ei kukaan halunnut palkata koska olisin vain sen pari kuukautta. Noh, muistin vanhan työnantajan Frankfurtin ajoilta ja kysyin töitä Rüdesheimin joulumarkkinoille. Niin siinä kävi pääsisin sinne töihin sitten marraskuun lopusta jouluun asti. Aina parempi kuin ei mitään, oltaisiin sitten Jumin kanssa samassa maassa.


Pari kaljapulloa


Tasan neljä vuotta sitten starttasi pikku mini tästä samaisesta pihasta jossa nyt asutaan. Voi sitä tunteiden sekamelskaa. Valmiiksi oli jo ikävä ja suru etten näe Jumia moneen viikkoon, takaraivossa poltteli myös ajatus siitä että jos tämä meidän juttu olikin tässä. Ei nähtäisi enää ikinä. En voisi käpertyä toisen kainaloon jossa oli niin hyvä olla. Oltiin justiinsa päästy vauhtiin ja sitten tulee ero. Toisaalla taasen loisti ilo ja valo, näkisin pitkästä aikaa rakkaan perheeni, ystäväni. Se jos mikä tuntui hyvältä, vaikkei lähtö hetkessä muistunut mieleen. Kaikki ulkosuomalaiset voivat varmaan näihin tunteisiin samaistua. Se raastava tunne on kamala, se repii sisuskalut palasiksi.

Tuliaisia

Edessäni oli 866 km autobaanaa ja 31 tuntia lautalla, vasta sitten olisin Suomessa. Edellisenä yönä en pystynyt nukkumaan ja heräsin jo klo 05. Jumi ihmetteli mitä itkeä tihrustin ja valmisti minulle aamupalan. Jumi oli piilotellut minun laukkuihin suklaata matkaevääksi, se jos mikä sai minut herkistymään entisestään. Nämä pikkujutut saivat minut rakastumaan vain lisää. 

Matka meni hyvin vaikka satamassa minin moottori kuumeni niin ja jännitin että pystynkö edes ajamaan auton lautalle. Olin tulostanut ajo-ohjeet ja minulla oli myös atlas-kartta mukana. En kyllä tainnut niitä tarvita, pääasia oli pysyä A7 tiellä. Hieman ennen Hannoveria soitti kiinteistövälittäjä ja kertoi asunnonostajan tekemän tarjouksen. Jonka sitten ilomielin hyväksyin, ihanaa oli yksi asia vähemmän huolehdittavana.

Olin hyvässä aikataulussa ja päätin pysähtyä Hannoverissa. Löysin ihanan pienen kahvilan kaupungin laitamilla. Kuuden aikoihin illalla taisin olla Lyypekissä, nautiskelin siellä kivasta illasta. Kymmenen aikoihin illalla päätin ajella Travemünden satamaan. Lyypekin keskustasta en vain helpolla päässyt pois, jokainen tie oli yksisuuntainen mutta just väärään suuntaan. Pyörin pitkään siellä kunnes tein jotain laitonta ja ajoin pois.

Lauttamatka Finnlines:lla meni myös mukavasti. Minulla kävi tuuri sain pitää naispaikka-hytin kokonaan itselläni. Olin ottanut ruokapaketin ja siihen kuului buffet aamiainen, lounas, päivällinen ja aamiainen. Hyvät olivat ruuat (aamupalalla ahmin karjalanpiirakoita) ja palvelu asiallista. Lautalla on myös sauna, ai että oli ihanaa päästä saunaan. Vietin kuitenkin enemmän aikaa hytissä, olin ladannut sarjoja (How I met your mother), huilailin ja latailin akkuja.

Nuuksio 2012

Minulla oli pari viikkoa aikaa tyhjentää asuntoni, myydä irtaimisto kirpputorilla. Osan tavaroista ottaisin mukaan, mutta auton koko esti kaiken mukaan ottamisen. Astiat pakattiin ja vietiin veljeni kellariin (jo toiseen kertaan).  Asunnonostaja osti minulta enimmät huonekalut, lamput (jes, ei tarvinnut irroittaa) ja pesukoneen. Niin minusta tuli samalla velaton, mikä huojentava tunne. Toisaalta surullinen, en omistaisi mitään muuta kuin autoni.


Nuuksio 2012


Kuukauden ajan olin Suomessa tapasin ystäviä, vietin aikaa rakkaiden kanssa ja hyvästelin heitä yksitellen . Niin ja marraskuun alussa Jumi tuli minua tapaamaan, olin skeptisesti ajatellut etten usko ennen kuin näen. Ja niin yksi ilta hän tuli Helsinki-Vantaalle, voi niitä ilon ja onnen kyyneleitä. Jumi tuli oikeasti minua tapaamaan ja vain minua. Ihanaa. Näissä kaukorakkauksissa tai rakkauksissa jotka ovat tapahtuneet muualla kuin Suomessa. Mielestäni siinä on sellainen ongelma ettet voi niistä kunnolla hehkuttaa, koska jos tuleekin ero tms. Niin silloin moni pääsee sanomaan: "mitäs minä sanoin".  Itse en ainakaan "uskaltanut" hehkuttaa koska pelkäsin sitä mitä jos. Muutamat ystävät kuitenkin kannustivat että olethan jo sen ikäinen että ettet ihan helpolla tee mitään mitä pitäisi myöhemmin katua.


Marraskuinen Helsinki antoi parastaan.


Ja niin sitä piti taas matkustaa lautalla Saksaan ja ajaa autolla Rüdesheimiin. Joulumarkkinoilla työskentelin reilu kolme viikkoa. Tällä kertaa olin varustautunut oikein ja kylmä ei yllättänyt (ainakaan pahasti). Kolme viikkoa meni nopeasti ja tutustuin taas muutamiin ihaniin ihmisiin. Ikävä painoi ja odotin vain joulukuun 22. päivää että pääsen kotiin oman kullan kainaloon. 


Ja taas lähdössä.


Vihdoin sekin päivä koitti kun mini starttasi. Kröhöm, ei startannut ihan ensi yrittämällä. Piti kutsua ADAC eli saksan autoliiton palvelu apuun. Minun lähtöni venyi neljällä tunnilla. Olin tehnyt ns. legendaariset, koitin edellisenä iltana että mini varmasti käynnistyy (koska oli sen kolmisen viikkoa ollut parkissa). Ja eihän se sitten silloin lähtenyt käyntiin kun olisi pitänyt. Illaksi ja yöksi luvattiin räntä/lumisadetta, päätin kuitenkin lähteä matkaan. Hei, olenhan Suomesta, osaan ajaa myös lumisateessa. Noh, parisenkymmentä kilometriä ennen kotia, tehtiin pienet piruetit minin kanssa. Vauhti oli onneksi hiljainen ja tien penger oli lumesta. Eikä luojan kiitos kukaan tullut silloin vastaan, kello oli kaksi yöllä. 

Kotona minua odotti uninen mies. Ihanaa oli tulla kotiin. Kotona minulle oli tehty oma hylly vessaan, tehty tilaa kaappeihin ja rakennettu kenkäteline. Oli just sellainen tunne että kyllä minua on täällä odotettu. Tuli hyvä mieli ja tunne että oikeassa paikassa olen. Silloin päätin tänne minä jään, halusi Jumi tai ei. Sitä ollaankin aina vitsailtu että minä en vaan tajua lähteä pois. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti