5/recent-posts/slider1

Asioita joita en tajunnut ennen äitiyttä



Ajattelin/olen ajatellut että ei se äitiys minua ole kovin muuttanut mutta toisin on käynyt. Näin kirjoittelin muuten puolen vuoden kokemuksella, lue tästä. Listasin tähän muutaman hassun asian johon olen nyt viime aikoina kiinnittänyt huomiota. Ei haukkuva koira pure eiku vanha koira uusia temppuja opi mutta näin on kuitenkin käynyt.






Alasti juoksevat lapset

Ennen vanhaan en tajunnut mikä siinä oli niin hauskaa. Nykyään kun katselee omaa pikku miestä niin eihän sitä voi olla kieltämättä. Onhan se nyt vaan niin ihanaa juosta alasti ja varsinkin kun näkee että toinen nauttii olosta ilman ahdistavia vaippoja ja housuja.

Äiti syö lasten ruokajämät

Tätä en tosiaan tajunnut, mikä on pointti? Mutta voi että jotenkin sitä ei raaski kaataa roskiin niin omaan suuhunhan ne ruuanjämät menee. Mutta tässä menee jossain kohdin raja jos lautanen on sen näköinen että ruoka on ollut jo kerran sisällä.

Äiti syö ruokaa lasten antamana

Voi jeesus, voiko ällöttävämpää ollakkaan (tai no voi, seuraava kohta) lapsi antaa äidille ruokaa tahmasilla sormillaan. Mutta se ilo ja onni lapsen kasvoissa kun hän syöttää äitiään/isää. Ja se naurun kikatus, gold vertig eli ihan parasta.

Äiti syö ruuat pöydältä

Lapsi on tiputtanut ruokaa pöydälle ja mitä tekee äiti? Noh, sormella liippaisee ruuan pois ja lipaisee suuhunsa. Tätä en ehkä uskalla myöntää mutta kyllä niin teen minäkin nykyään. OMG!





Lapselle lässyttäminen

Ennen lasta ajattelin että en ikinä tule lässyttämään lapselleni. Niin-pä, toisin on käynyt ja huomaan puhuvani pikkuiselle erilaisella äänensävyllä. Hyvä puoli tässä on se että psykologit ovat tutkineet asiaa ja se on täysin normaalia käytöstä. Huh.

Lapsen nenästä roikkuva räkä

Mietin ennen että eikö tuo äiti nyt voi pyyhkiä lapsen nenää? Ällöttävää kun mato kulkee henkityksen mukana edestakaisin. Mutta nykyään koitappa itse pyyhkiä nenä taaperolta. Hermothan siinä menee niin äidiltä kuin lapseltakin. Harva taapero osaa meinaan niistää saati pysyy paikoillaan sen aikaa että äiti kerkeää sen tehdä.

Lapsen naama on täynnä ruokaa

Niin että ruuan jälkeen on unohdettu pyyhkiä naama. Se on välillä niin mission impossible eli mahdoton tehtävä vähän niin kuin ongelma tuossa yläpuolella. Taapero on välillä niin nopea ja liukasluikku että keine chance eli ei onnistu. Parempi antaa juosta vain omia menojaan. Pyyhitään sitten kun taapero sitä vähiten odottaa. Lempipuuhaa onkin ilmestyä nurkan takaa märän rätin kanssa.

Potta keittiössä

Tätä aina ihmettelin ja nyt kun asia on ajankohtainen niin mikäs sen kätevämpää. Eipä tarvitse juosta toisen perässä potta kädessä koska pottahan on jo valmiiksi siinä lähellä.

Facebook-päivitykset

Kuinka ihanaa onkaan kun VillePetteri täyttää vuosia ja kuinka häntä rakastankaan. Ennen ajattelin (ja ajattelen vieläkin) että miksi sitä pitää toitottaa että rakastaa lastaan. Kaikki me tiedetään että kaikki varmasti rakastavat omaa kultaansa kaikkein eniten.





Älä näytä lapselle

Ihmettelin aikoinaan että miksi Vilipetterille ei saa näyttää vaikka karkkipussia tms. Nooh, nyt on kantapään kautta opittu ettei kannata edes sanalla mainita jos olet ajatellut antaa karkkia tai jotain muita herkkuja. Pois silmistä ja pois mielestä- näin se vain pitää paikkaansa taaperon kanssa eläessä. Ellet halua itkupotkuraivareita tai muuta kivaa mielipahaa.

Meidän lapsi on kaikkein fiksuin

No niinhän se on. Oma lapsi on niin reipas ja fiksu ja osaa kaikki juuri niin oikein kun mahdollista. Kyllä se oma lapsi on parhain ja reippain. Niin se vaan menee.

Suulle pussaaminen

Ennen ajattelin että nöy nöy, kaiken maailman pöpöt tarttuvat lapsen suuhun. Mutta kuinka voit olla vastaamatta oman lapsesi (märkään) pusuun.





Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi

Ei kommentteja