Minun au pair-vuoteni

Minulta teille blogin Anu eli ystäväni au pair vuosien takaa muistutti että meidän Frankfurt am Main-ajasta on jo kymmenen vuotta. Hän kirjoitti niin ihanasti joten päätin minäkin nyt vähän muistella menneitä. 

Minä olin haaveillut ulkomailla asumisesta ja työskentelystä monta vuotta. Niin monta vuotta että ystävät olivat varmaan jo ihan kypsiä asiaan. Eivätkä varmastikaan uskoneet että ihan oikeasti joskus lähden. 

Olin 25-vuotias kun erosin pitkästä avoliitosta ja tuntui että vihdoin minulla oli vapaus tehdä ihan mitä minä haluan. Ja niin minä teinkin. Kävin iltalukion, ostin asunnon, luin itseni esimieheksi, opettelin uimaan kunnolla, matkustelin Suomessa ja ulkomailla ja haaveilin tosissani ulkomailla elämisestä. Näihin kaikkiin meni seitsemän vuotta minun elämästä ja vihdoin tunsin olevani valmis lähtemään.

Vuonna 2007 valmistuin esimieheksi ja päätin nyt tai ei koskaan. Hain erilaisiin paikkoihin mm. Merimieskirkon palvelukseen Hollantiin, en päässyt edes haastatteluun. Kunnes keksin että olen ollut kaupungin palveluksessa jo yli 10 vuotta. Minulla olisi mahdollisuus hakea vuorotteluvapaata, jonka turvin voisin lähteä ihan minne vain. Kysyin toimistolta neuvoa ja sanottiin että voin tehdä töitä tiettyyn euromäärään asti ilman että siitä pitää ilmoittaa/maksaa veroja Suomeen. Ensimmäisenä tuli au pair-hommat mieleen, koska olin haaveillut siitä silloin joskus.

Alunperin ideana oli lähteä Ruotsiin jotta oppisin vihdoin ja viimein sen ruotsinkielen kunnolla. Isoveljen kuuluisa lause ”miksi niin lähelle? Lähde vähän kauemmas”. Joten aloin katselemaan paikkoja myös Keski-Euroopasta, ja kas niin monessa sanottiin ettei tarvitse osata saksaa. Löysinkin kivalta tuntuvan paikan Frankfurtista, jossa minulla olisi oma asunto. Näin yli kolmekymppiselle se oli lottovoitto, olisi sitä omaa rauhaa.

Kesällä 2008 muutin sairaan ison matkalaukun kanssa Frankfurttiin, lentokentällä piti maksaa muutama kymppi ylimääräisistä kiloista (siis laukun). Parin viikon ajan minulla oli kämppis, edellinen au pair joka näytti paikkoja ja tutustutti hänen kavereihin. Kyllä siitä oli apua kun hän esitteli paikkoja ja ihmisiä, alkoi hieman piirtymään kaupungin kartta päähän. Kutsuja illanistujaisiin, pubiryömintöihin, paella-partyihin alkoi satelemaan.

Kotikatu Frankfurtissa

Arki alkoi rullaamaan aika nopeasti. Kävin saksankielen kurssilla, tästäkin saisi jonkun komedian kirjoitettua, mutta jätetään tällä kertaa. Kävin iltaisin uimassa tai kuntosalilla (+jumpissa). Jumpissa käynti oli hieman eksoottista saksankielellä, jota en silloin osannut ollenkaan.

Aluksi kävin ”ulkona” isäntäperheen isän kaverin kanssa. Hän oli portugalilainen ja vietettiin aikaa yhdessä. Suhde oli ihan platoninen eli ihan kavereita oltiin. Hän veikin minua Frankfurtin IN-paikkoihin, niissä kun pyysin saada juomaksi cosmopolitanin hän sanoi että nyt kaikki luulee että olet joku IT-tyyppi. Hah!

Portugalilainen lähti lomalle kuukaudeksi ja sitten tutustuin Suomi-tyttöihin. Sitten ei ollut paluuta entiseen. Meistä viidestä tuli tiivisporukka ja minun asunnosta tuli meidän kokoontumispaikka. Yhdessä käytiin joka maanantai sneak Preview-leffassa. Viikonloppuisin meidät löysi jostain juhlimasta tai hostellista. Tien toisella puolella asui kaksi tunisialaista ja heidän luona oltiin/olln useasti. Yksi tunisialaisista työskenteli Frankfurt Hostellissa, josta tuli meidän hengailupaikka. Sitä kautta tutustuttiin moniin kansallisuuksiin ja osaan heistä pidän vieläkin yhteyttä. Vaikka osa on tippunut pois niin silti ajattelen heitä ja meidän yhteisiä hetkiä. 

Hostellin normi-ilta.

Suomi-tytöt kutsuivat minua MAMA:ksi, olinhan heitä yli kymmenen vuotta vanhempi. Koitin jakaa heille äidillisiä/sisarellisia/ystävän neuvoja. Joitain neuvoja uskottiin joitain ei. Yksi heistä kirjoittikin minun ”reissuvihkoon” näin: Olet isosisko jota minulla ei koskaan ollut.

Alussa joku taisi sanoa että koita vanhus pysyä perässä, mutta joskus siinä kävi toisinpäin. Piti potkia nuorempia liikkeelle.

Ainut asia mikä harmittaa au pair-vuosilta on se että kovin vähän tuli käytyä katsomassa mitään nähtävyyksiä tai tehtyä mitään spesiaalia. Vaikkakin vuoden aikana tuli käytyä Lontoossa, Pariisissa, Amsterdamissa, Kanariansaarilla ja Suomessa (vissiin kaksi vai kolme kertaa). Joten reissuja tuli siltä osin tehtyä oikein mukavasti. Toki harmittavasti Saksan matkailu ei silloin oikein kiinnostanut. Viimeisinä päivinä tehtiin viinitilareissu mukavien englantilaisherrasmiesten kanssa. Se on jäänyt mieleen todella mukavana reissuna.

"Pokerface"

Okei vuoden aikana oli kaksi konserttia/keikkaa jotka muistan ikuisesti. Heti silloin syksyllä olin MADONNAN konsertissa (tosin yksin oli hieman tylsää kun ei ollut ketään kenen kanssa laulaa yhteen ääneen) ja keväällä oli DAVID GUETTA:n keikka Cocoonissa (silloin olin kuumeesssa ja piti välillä huilata). Mutta nämä keikat ovat jääneet mieleen ikuisiksi ajoiksi.

Muistelen sitä ihanaa kutkuttavaa tunnetta kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Ennen sitä kun kaikki menee niin pieleen että haluaa vain takaisin Suomeen. Se hetki tuli nopeammin kuin osasin odottaa. Minun au pair-urani kesti vain kolme kuukautta. En sen kummemmin spekuloi mutta yllätyksenä se tuli ja olin hetken ihan murheen murtama. Mitä minä nyt teen? Asun vieraassa maassa, en osaa kieltä, mistä löydän töitä jne jne? Onneksi oli ystävät tukena niin paikan päällä kuin Suomessa. Kauaa ei tarvinnut olla työttömänä, kun jo viiden päivän päästä olin menossa työhaastatteluun. Kuudentenä päivänä aloitin työt (harjoittelijana) Suomi-kaupassa.

Mutta niin kuin teksistä käy ilmi, en oikeastaan muista niitä au pair-hetkiä vain nuo mukavat hetket ystävien kanssa kaupungilla viettäessä. Minulla oli/on lempipaikkoja joissa tykkäsin istua, syödä ja lukea kirjaa. Joenvarsi eli mainin joenranta on yksi niistä rakkaista paikoista. Siellä meillä oli monet piknik-hetket, ai että pääsispä joskus taas aikamatkustamaan niihin huolettomiin hetkiin. 

” I wanna dance with somebody, somebodyyy”

Au pairina olo yli kolmekymppisenä oli vaikeaa, koska minulla oli jo ne omat rutiinit joita oli vaikea kitkeä pois plus olin ollut yli kymmenen vuotta työelämässä. Perheen kasvatusmetodit erosivat myös kovasti omistani. Joten jälkeen päin oli onni että minut niin kylmästi pistettiin pihalle. Mutta edelleenkin mitään en kadu vaan tämä vuosi kasvatti minua ja olin (vielä) avoimempi muita kulttuureja kohtaan. Ja voisi varmaan sanoa että en olisi täällä ellen olisi ollut tätä vuotta Saksassa. 

Mutta siis tarina jatkuu niin että jäin kuitenkin Saksaan kesään asti. Rüdesheimin joulumarkkinat joissa olin myyjänä kolmisen viikkoa ja vuoden alusta asuin Köppernin kylässä Friedrichsdorfissa. Köppernistä josta tuli minun toinen kotipaikka toukokuun loppuun asti. Koko kevät tuli seilattua Köppernin ja Frankfurtin väliä (n.50km) julkisilla, eli S-bahnalla. Loppuvaiheessa olin jo mestari niiden junien yhdistelemisien kanssa. Taxia jouduin myös käyttämään luvattoman paljon, taxeista pitääkin kertoa oma tarina jossain vaiheessa.

"Anna sen soida, anna sen soida"

Tosiaan nämä Suomi-tytöt/au pair tytöt ovat minun elämässäni vielä tähänkin päivään asti. Olemmekin treffanneet yhdessä ja erikseen moneen kertaan juuri Frankfurtissa tai Suomessa. Frankfurtista tuli meille kaikille niin rakas paikka, toinen kotikaupunki. Silloin ystävät ennustivat minulle että minä jään Saksaan ja löydän miehen. Hyvin he tiesivät minun piti vain ensin käydä Suomessa ottamassa vauhtia.

Plus että yksi Frankfurtin tytöistä tuli asuntooni vuokralle kun muutin tänne Oberreuteen. Aika mahtava tuuri vai voisiko sanoa että kohtalolla oli sormet pelissä?

Chattailu nurkkaus + kaikki tarpeellinen

Frankfurttiin lähtiessä en olisi uskonut että tapaisin niin kivan tyttöporukan. Ja varsinkin yli kymmenen vuotta nuorempia. Frankfurt opetti että ikä on vain numeroita. Meillä oli kaikilla samat kiinnostuksen kohteet ja muutenkin olimme kovin samanhenkisiä. Olen niin onnellinen että he kuuluivat elämääni silloin ja kuuluvat edelleen. 

"All the single ladies"

Kukaan meistä ei tainnut olla au pairina koko vuotta, vaan helmikuussa lähti ensimmäinen takaisin kotiin. Maaliskuussa toinen ja huhtikuussa kolmas ja neljäs. Minä luovutin kesäkuun alussa ja palasin Suomeen. Mutta se sydän jäi tähän kaupunkiin ikuisiksi ajoiksi. Helppo on ollut palata ja kaupunki tuntuu kodilta vaikka olisi monta vuotta välissä. Ja varsinkin kun tilalle oli tullut muutama uusi tuttavuus joiden kanssa jatkettiin mihin muiden kanssa lopetettiin. 

Germany's next top model

Tämä Kati-Mama neuvoo nuorempia naisia (tai miehiä) että menkää ihmeessä au pairiksi nuorena, koska vanhempana se on vaikeaa. Plus että kaikkea ei tarvitse sietää, jos tuntuu että perhe ei ole sinulle oikea niin silloin vain rohkeasti ottaa asian puheeksi. Paikan päällä perheiden etsiminen on paljon helpompaa. Ystävät auttaa olivat ne minkä maalaisia/ikäisiä tahansa.

Aina kannattaa lähteä!


Tähän loppuun vielä teksti ja tunne joka on jäänyt päähäni pyörimään varsinkin tämän Frankfurt-vuoden jälkeen. Ote on Sex and the City sarjasta, kausi 4.

"After all, seasons change. 

So do cities. 

People come into your life and people go. 

But it's comforting to know the ones you love are always in your heart. 

And if you're very lucky plane ride away".

Tämä kirjoitus taisi vähän rönsyillä, mutta toivottavasti tästä saa jotain selvää.



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi