5/recent-posts/slider1

Landsberg am Lech - Ihana pikku kaupunki




Valehtelematta voin sanoa että Landsberg am Lech on Etelä-Saksan ihanin kaupunki. Ensikosketuksen kaupunkiin sain reilu kaksi vuotta sitten. Ajettiin sattumalta kaupungin läpi ja voi että mikä kaupunki. Me kaikki kolme istuimme kyydissä (huom. koitin ajaa samalla) ja katselimme ympäriinsä. Ihanaa, ihanaa, ihanaa kaikui pienessä minissä. Silloin päädyttiin italialaiseen ravintolaan syömään, joka oli yllätys yllätys aivan ihanassa vanhassa talossa. Sisustus oli juuri sitä ihanaa vanhaa saksalaista tyyliä.











Landsberg am Lech kuuluu romanttiseen tiehen eli Romantische Strasse, enkä yhtään ihmettele. Romantische Strasseniin kuuluu 29 ihanaa pientä kylää ja vähän isompaa kaupunkia. Pohjoisesta lähtee Würzburgista ja päättyen Füsseniin. Olen käynyt itse vasta viidessä kohteessa. Kröhöm, tähän pitää tulla muutos. Kuitenkin meiltä on suht lyhyt matka kaikkiin.




Yksi meistä totesikin että yleensä nämä pienet kaupungit isojen kaupunkien ”kyljissä” ovat niitä helmiä. Ne ovat niitä paikkoja mihin pitäisi mennä ja tutkia. Mutta usein monet haluavat mennä isoihin paikkoihin koska niistä on puhuttu enemmän.







Suositttelenkin kaikille jotka tulevat Müncheniin niin tutustuvat myös tähän pieneen kaupunkiin. Siinä on kaikki mitä toivoa voi: Joki, vesiputous terasseja, ravintoloita, kahviloita, museoita, kulttuuria, vanhoja taloja/linnoja, vaellus mahdollisuus, luontoa, pieniä putiikkeja ja myös isompia ketjuliikkeitä. Joten paikassa on varmasti jokaiselle jotakin. 




Pysähdyin paikassa lentokenttäreissun taukopaikkana ja täytyy sanoa että osuin napakymppiin. Kun ruuhkissa ja moottoritiellä ajo alkoi väsyttämään niin silloin on paras ottaa pieni tauko. Ilta-aurinko ja lämmin ”kesäilta” (huhtikuu). Hyvät kengät jalkaan ja eikun tutkimaan ihania taloja, puutarhoja ja maisemia. Kamera lauloi koko ajan koska oli niin paljon nähtävää. Koko ajan tuli joku ihana talo tms. vastaan, tuli otettua noin 80 kuvaa tunnin aikana. Tähänkin postaukseen oli vaikea miettiä mitkä niistä kuvista tulevat julkaistua. Mietin koko ajan ihanaa, ihanaa, ihanaa. Samalla tuumasin että miten nämä ihmiset voivat asua siellä kun koko ajan on niin kaunista ja ihanaa.




Landsbergin kaupunki on suunnitellut neljä erilaista reittiä kaupungin lävitse. Vanha kaupunki, joki, ylempi vanha kaupunki ja kaupungin muuri -reitit. Kaikki ovat pituudeltaan n.1,5 km, osa on vaikeakulkuista ja paljon rappusia. Luulisin että joenvarsi-reitti on kevyin näistä ja jonka pystyy lastenvaunuilla kulkemaan. Itse menin reittejä vähän sikin sokin ja aina löytyi jotain ihanaa katseltavaa ja kuvattavaa. Kaupungin muuri-reitistä sen verran että siellä yläpuolella oli hieman tylsää, koska reitti kulki muurin vieressä. Sieltä kuitenkin oikaisin hieman alaspäin niin johan tuli nähtävää.


Asun heti siinä muurin sisääntulossa.


Käsi sydämellä en voi kuin suositella. Ihana.





P.s. kuinka monta kertaa tuli sana ihana kirjoitettua?



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

Ei kommentteja