5/recent-posts/slider1

Viikon kiitollisuudet #3



Kiitollisuushaaste johon ajattelin minäkin osallistua. Meriannen mielessä-blogi haastoi meidät muut kertomaan mistä olet ollut kiitollinen. Niitähän tulee joka päivä kun vain kunnolla miettii, joillekkin päiville monta. Ruokitaan mieluummin niitä onnen tunteita kuin niitä negatiivisia joista tulee paha mieli niin itselle kuin muille. Näistä asioista olin kiitollinen viime viikolla.


Maanantai

Käytiin uimassa Kimin kaverin Vincen kanssa. Kimi oli ihan villinä ja hyppi laidoilta veteen. Näin ensimmäistä kertaa Kimin noin innoissaan kylpylässä. Kaiken polskimisen jälkeen mentiin saunaan rentoutumaan ja lämmittelemään. Ai että.

Tiistai

Kääk, Kimille oli tullut edellispäivän jälkeen ihan hirveä yskä. Käytiin kuuntelemassa keuhkot lääkärin luona, ei onneksi ollut mitään poikkeavaa. Yskänlääkettä ja nenäsuihketta vaan sanoi lääkäri.

Keskiviikko

Luovuin uintipäivästäni vapaaehtoisesti. Koko viikon olin ollut itsekkin hieman kipeänoloinen joten päätin mennä töihin. Töitä piti olla vain pari tuntia mutta olikin tuplasti enemmän. Olen edelleen kiitollinen että minulla on työpaikka ja ihan kivenheiton päästä kotoa.







Torstai

Oltiin aamupäivä 1,5 v Kimin kanssa ulkona, oli ihan mieletön ilma. Haettiin naapurista hunajaa ja saatiin esitelmä mehiläisten hoidosta. Niin mielenkiintoista, harmi vaan etten ihan kaikkea tainnut ymmärtää. Kiitollinen siitä että naapuri pitää mehiläistarhaa josta me saadaan ostettua hunajaa.





Perjantai

Voi että pitkästä aikaa pääsin hyvän ystäväni Katjan kanssa baanalle. Valloitettiin Servuksen tanssilattia ja oltiin kauhuissaan siitä kuinka muut olivat niin vanhoja. Mutta siis oli ihan mielettömän kiva ilta ja nyt on jalat kipeät.


Lauantai


Sain viettää melkein koko päivän Kimin kanssa, leikittiin, käytiin kävelyllä, syötiin hyvin (tärkeää molemmille) ja nukuttiin hyvin. Illalla olikin työvuoro ja Oma oli Kimin kanssa koska Jumillakin oli omat menonsa. Olen niin kiitollinen että alakerrassa asuu henkilö joka voi tarvittaessa hoitaa Kimiä.





Sunnuntai

Pitkästä aikaa meillä oli perhepäivä. Oltiin koko päivä vaeltamassa koska oli ihan mieletön ilma. Valloitettiin Seelenkopf ja haastava se oli minulle mutta nyt jälkeen päin olen kiitollinen päivästä. Päivän kruunasi sauna, kuinkas muutenkaan.




Olen myös kiitollinen siitä että viikonloppuna tuli täyteen 200 tykkääjä suomalainen im allgäu facebook-sivulla. Tästä olen niin iloinen joten päätin pistää arvonnnan pystyyn kaikkien tykkääjien kesken. Palaan tästä asiasta hieman myöhemmin tänään tai viimeistään huomenna. Laitetaan arvontakomissio valmiiksi. Kiitos kaikille.


Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi

2 kommenttia

  1. Justin Timberlake ja Bieber, Madonna, Michael Jackson, Snap, 50 cent ja mitä näitä nyt oli 💃😘!

    VastaaPoista
  2. Eli kiitos myös sulle hauskasta illasta!

    VastaaPoista