5/recent-posts/slider1

Viikon kiitollisuudet #4


Kiitollisuushaaste johon ajattelin minäkin osallistua. Meriannen mielessä-blogi haastoi meidät muut kertomaan mistä olet ollut kiitollinen. Niitähän tulee joka päivä kun vain kunnolla miettii, joillekkin päiville monta. Ruokitaan mieluummin niitä onnen tunteita kuin niitä negatiivisia joista tulee paha mieli niin itselle kuin muille. Näistä asioista olin kiitollinen viime viikolla.





Maanantai

Selailin ja lueskelin blogeja ja vitsit sitten näin sen. Ekaa kertaa näin että minun blogini oli laitettu jonkun toisen blogin blogiluetteloon. Olin tästä niin innoissani, onnessani ja kiitollinen (tietenkin). Kiitos siis Lillin Muskettisopulit-blogille, käykääs lukemassa Lillin tarinoita paluumuutosta Suomeen. Kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä. :)

Tiistai

Me olemme saaneet nauttia uskomattomasta lokakuun ilmasta, mittarin lukemat ovat näyttäneet lähempää kahtakymppiä jo reilun viikon ajan. (Ainut miinus on tämä typerä syysflunssa joka on vaivannut minua nyt ja viime viikolla Kimiä). Asiaan, Kimi on ihan hulluna vadelmiin ja naapureilla on ISOT vadelmapuskat. Ne notkuvat tällä hetkellä vadelmia ja me saatiin lupa kerätä niitä. Wautsi wau, Kimi taisi syödä litran omaan napaan ja minä sain toisen litran pakkaseen. Kiitollinen ihanista naapureista ja vademista.

Keskiviikko

Niin se syysflunssa vain meinaa kaataa minut, en päässyt uimaan. Mutta anoppi hoiti kuitenkin Kimiä ja sain aamupäivän huilailla tehdä omia juttuja. Kiitollinen niin kuin joka keskiviikko tästä "omasta" ajasta.

Torstai

Mielettömät ilmat vain jatkuvat ja jatkuvat tai no vissiin huomiseen asti. Kunnes alkavat taas normaalit lokakuun ilmat. Mutta nyt on nautittu (sen verran kuin pystytty flunssan kourista) ja tankattu aurinkoenergiaa. Kiitos aurinko.

Perjantai

Tänään oli suomi-koulu ja ihanat suomikouluäidit ostivat minun tekemiä lihapiirakoita. Keräsin hieman "taskurahaa" kun on tänä vuonna tullut jo kahdet sakot Itävallan reissuilta. Joten jollain tavalla piti kerätä rahaa köyhälle kotiäidille. Kiitos.

Lauantai

Aamulla aikaisin lähdin ajelemaan Frankfurttia päin. Meillä oli bloggaaja tapaaminen muiden Keski-Euroopan suomalaisten bloggaajien kanssa. Aivan mahtavaa kuulua tähän porukkaan. Niin kiitollinen.

Sunnuntai

Kotiin saavuin reissusta illansuussa ja olipa ihana tulla kotiin omien miesten luokse. Niin kiitollinen näistä kahdesta jotka antavat minun mennä omia menoja ja pärjäävät hyvin kahdestaan. Äidin parasta onnea.


Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen
Bloglovin' ja Blogit.fi

Ei kommentteja