tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kotiäitiys


Olen nyt ollut reilun vuoden kotiäitinä. Täytyy myöntää vaikka välillä on ollut "raskasta" niin olen onnellisempi kuin ikinä. Kyllä näin voin sanoa ihan rehellisesti. Hitaat aamut ovat niitä parhaita, varsinkin kun Kimikin on herännyt hyvällä tuulella. Minua ei haittaa tehdä joka päivä samoja asioita vaipanvaihtoa, tiskaamista, pyykipesua, ruuanlaittoa ja lattian pyyhkimistä. Tulisihan töissäkin tehtyä niitä samoja asioita joka päivä. En ajattele sitä niin vaan olen onnellinen jokaisesta päivästä kotona.



Arjen pieniä iloja.


Me täällä länsimaissa saadaan olla onnellisia. Ainakin Suomessa ja Saksassa äideille maksetaan äitiyslomarahaa, vanhempainrahaa tai millä sitä nyt kutsutaan missäkin maassa. Hollannin systeemistä kirjoitti Hollanninsuomalainen, siellä äitiysloma on ihan super lyhyt. Minä olen saanut ensin mutterschutzgeldia (kun olin "pakkolomalla" töistä), äitiyslomarahaa ja vielä hetki sitten vanhempainrahaa. Lapsilisää saan myös joka kuukausi 192€, tätä maksetaan Saksassa niin kauan kuin lapsi muuttaa kotoa tai valmistuu ammattiin (siis aivan uskomatonta). Vanhempainrahaa maksettiin siihen asti kun lapsi täytti yksi vuotta. Baijerissa saa nyt 150€/kk Betreungsgeldiä, jos lapsi ei ole vielä mennyt päivähoitoon. Tätä maksetaan siihen asti kun lapsi täyttää kolme vuotta (ellei ole mennyt hoitoon ennen sitä). Näin kirjoittelin vuosi sitten byrokratiasta.


Joten seuraavat vuodet kituutellaan, joudutaan menemään miehen lompakolle. Se vasta vaikeaa onkin meille (ulko)suomalaisille naisille. Ihan kun jouduttaisiin pyytämään almuja, vaikka ei se mies sitä asiaa (toivottavasti) niin ajattele. Olisi kiva kuulla konkareilta vinkkejä miten olla käsi ojossa ylpeästi? 





Me täällä länsimaissa saadaan olla lastemme kanssa ensimmäiset vuodet ja siitä vielä maksetaan. Näin ei kuitenkaan ole joka maassa. Suomessa äidit valittavat kun saavat niin vähän rahaa siitä kun hoitavat lapsiaan. Muistakaa että olkaa onnellisia että saatte edes olla lastenne kanssa ja jotain pientä rahaa. Joissain maissa äiti joutuu menemään töihin parin kuukauden jälkeen, jättää vauvan isovanhemmille tai hoitajalle. Siltikään rahaa ei jää sen enempää kuin esimerkiksi vaikka Suomessa hoitovapaalla olevalle äidille. 


Tiedän yhden tapauksen jossa äiti oli joutunut jättämään kouluikäiset lapset isovanhempien hoitoon. Hän näki lapsiaan ehkä vain kerran kahdessa kuukaudessa. Hän lähetti heille rahaa elämiseen ja joskus lähetti jopa ruokaa. Kaikki vain siksi että äiti sai tehdä töitä, tuskin tienasi kovinkaan hyvin. Oli varmasti rankkaa jättää lapset omien vanhempien hoitoon, en pysty edes ajattelemaan. Tässä maassa ja useassa muussa maassa se taitaa olla normaalikäytäntö. Jotenkin sitä rahaa pitää saada elämiseen. Tällä tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, hän tapasi suomalaisen miehen. He ovat onnellisesti naimisissa ja koko perhe yhdessä. Näin onnellisesti tuskin käy kaikille.



Joskus kotiäiti yllättää ja leipoo pullaa.


Minusta tuntuu siltä että minä olen etuoikeutetussa asemassa. Aion nauttia täysillä näistä vuosista kun olen kotona. Tykkään näistä "hitaista" aamuista, jolloin syödään rauhassa aamupalaa ja mietitään että mitä tehdään. Minusta on ihanaa jos meillä ei ole suunniteltua ohjelmaa niin voidaan vaan olla. Aion olla kotona niin kauan kuin se taloudellisesti on mahdollista. Karsastan ajatusta että lapsi revitään sängystä kukonlaulun aikaan ja sitten itse kiireellä töihin. Toivon että meillä on mahdollisuus pehmeään laskuun.


Olen kuullut kun täällä muutamat äidit sanoivat olevansa "Schnauze voll" eli kurkkua myöten täynnä tai että heillä oli "langweilig" eli tylsää ja siksi vievät lapsensa hoitoon ja menevät itse töihin tai jäävät hoitamaan kotia sillä aikaa. Hyvin harva kuitenkaan tekee 100% työpäivää, ehkä vain 50% tai 80% tai vielä vähemmän esim. pari tuntia päivässä. Työnantajat ovat täällä myötämielisiä siihen että äidit tekevät lyhempää päivää.


Joten nautitaan niistä pienistä vielä kun lapset ovat pieniä. Se aika menee niin nopeasti ohi, myöhemmin se on muisto vain. Nautitaan niistä pienistä arjen iloista vaikka välillä ei kaikki mene niin mukavasti.


Ihan parhaat säännöt!! Kiitos Anna-ystäväiseni.
.


2 kommenttia:

  1. Minä olen varmaan hieman outo suomalainen siinä mielessä, etten koe lainkaan käyväni mieheni lompakolla. Meillä on itse asiassa seurustelun alkuajoista saakka (hui, jo 18v!) ollut selvää, että rahat ovat yhteiset, kun kerran yhdessä ollaan. Ikinä ei ole rahasta riidelty eikä mitään maksuosuuksia laskettu. Ei vaikka viimeiset vuodet on eletty käytännössä pelkästään miehen palkalla, itselläni on vain hyvin vähän tuloja. Meistä kumpikaan ei kyllä ole mikään tuhlaaja ja kulutustottumuksemme ovat samankaltaiset. Mutta summa summarum - mieheni ei koe joutuvansa elättämään minua enkä minä siipeileväni hänen rahoillaan. Toki nyt täällä Saksassa huomaa, että verotuksellisesti jopa kannattaa toisen keskittyä töihin ja toisen olla kotona. Ts jos minäkin olisin kokopäivätöissä, pitäisi palkata lastenhoitaja ja maksaa isommat sairasvakuutukset jne. Jos asuisimme Suomessa, olisi meillä taloudellisesti tiukempaa, jos vain toinen kävisi töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna kiitos kommentista. Todella monilta tuli kommentteja että ovat puolison kanssa saaneet automaattisesti sovittua raha-asiat. Itselle tämä on vaikea aihe, niin monta vuotta olen ollut itsenäinen. Ehkäpä tähän tulee muutos, pitää ottaa asia puheeksi.

      Poista