5/recent-posts/slider1

Miten äitiys on minua muuttanut?

Mielestäni olen edelleen oma höpsö hullu (ehkä vähän hullumpi) itseni. Vaikka nyt sitä pitäisi muistaa käyttäytyä, kun on pikkuinen jolle pitää olla esimerkkinä. Mielestäni äitiyteen ei valmistuta yhdessä yössä vaan siihen kasvetaan yhdessä lapsen kanssa. Itse olen ollut vasta vähän aikaa äiti. Välillä tulee mietityksi haasteita ja miten niistä selviää. Vuoden tai viiden vuoden päästä tähän kysymykseen osaan vastata paljon paremmin, uskoisin niin.






Minulla on kuitenkin aika paljon kokemusta vauvojen- ja lastenhoidosta. Olen ollut perheissä tilapäisenä apuna tai kokopäiväisenä hoitajana. Olen nähnyt ja kokenut kaikenlaista, mutta se oma on aina oma. Jotkut kavereistani ehkä luulivat etten halua omia lapsia olihan mottoni pitkään "Lapset on ihan kivoja kunhan ne ei ole omia". Koitin ehkä suojella itseäni jos käykin niin etten satu saamaan lapsia.


Viisi kuukautta sitten minulla ei ollut aavistustakaan millaista on olla äiti. Eikä se tunne ole vielä kamalasti muuttunut. Paljon on opittu asioita, ihan kantapään kautta tai kuultu joltain neuvoja ja sitä on muuteltu itselle sopivaksi. Mutta paljon on vielä edessä, niin paljon että ei edes osaa aavistaa mitä kaikkea.


Minä olen nyt äiti, ja minun pitäisi tietää kaikki. Alussa oli haasteellista ja varsinkin jos toinen kysyi mikä vauvalla on hätänä? Niin itsekkin untuvikko etten osannut sanoa kuin että "en tiedä".  Nyt osaan jo lukea vauvan kasvoilta, ilmeistä, eleistä ja itkun äänensävystä mikä on hätänä. Mutta joskus käy niin ettei mikään niistä mitä koitat autakkaan. 

Yksi ikävä tunne on se kun et saa lastasi rauhoitettua. Sinä olet äiti ja kyllä nyt oma lapsi pitäisi saada rauhoitettua. Kaikkein ikävin tunne on se kun näkee että lasta sattuu ja et voi yksinkertaisesti auttaa. Voit yrittää helpottaa lapsen olotilaa, mutta myös itseäsi pitäisi osata rauhoittaa. Pahimpina hetkinä on/oli parempi laittaa musiikki täysille ja tanssia. Jotenkin se musiikki ja tanssi rauhoittaa vauvan (ja äitin) ja hetken päästä vauva on rauhoittunut ja ehkä täydessä unessa. Mikä ihana tunne, se tunne kun onnistut jossain asiassa.


Moni kyseli että onko ihanaa olla äiti? Totta kai on. Olenhan tätä odottanut pitkään, jossain vaiheessa jopa näytti siltä että äidiksi tuleminen on mahdotonta. Mutta luojalle kiitos että saatiin pieni lahja, pieni Pimi. 

Tai että onko äitiys muuttanut minua jotenkin? Ei ainakaan toistaiseksi. Ainoa on se että on oikeasti joku josta pitää huolehtia ja olla hänelle se aikuinen. Ja jos ei lasketa niitä alkuvaiheen hormonipöräyksiä. Se oli aivan kauheeta huomata kuinka nopeasti pinna kiristyi nollasta sataan sekunnissa. Mikä ei ole itselle ominaista ollenkaan. Toinen kysyi jotain ja jo alkoi otsassa suoni kiristyä. Nyt voi jo vähän naureskella asioille, ei kaikki ole niin vakavaa. Naiset/äidit muistakaa antaa isien tehdä asioita omalla tavallaan. Ei kaikki ole niin pilkun tarkkaa. Lapsella on kaksi vanhempaa ja  hän tarvitsee molempia.


Kuinka ihanaa onkaan sulkea pikkumies syliin, pusutella ja halitella. Toinen on aina aivan innoissaan, ihan sama mitä sitä tekee. Niin, tiedän jossain vaiheessa olen Pimin mielestä tyhmä enkä osaa enkä tiedä mitään. Mutta nyt nautin siitä että olen Pimille se ainoa oikea.


Ihanaa on olla parisuhteessa jossa asiat ovat hyvin. Voin sanoa että jos suhde olisi ollut yhtään huonolla pohjalla, niin oltaisiin varmaan jo erottu. Nyt jälkeen päin ajateltuna ensimmäiset kolme kuukautta oli yhtä kaaosta. Minä, järjestyksen ihminen inhoan jos joku asia ei mene oman mielen tai suunnitelman mukaan. Niin sitä vaan pitää oppia ja kasvaa paremmaksi. Se että et edes kerkeä jutella, nähdä tai antaa iltasuukkoa puolisollesi saatikka mitään muuta. Meillä oli omat tapamme ja Pimi pisti tosissaan kaikki uusiksi. Nyt on jo helpottanut ja pystytään iltaisin jo nauttimaan toistemme seurasta.


Neuvoja olen saanut monia mutta paras neuvo on ollut se että "vain sinä tiedät mikä on parasta sinun lapsellesi, sinä et voi tehdä mitään väärin". Tällaiset ohjeet ovat ihan parhaita. Tai no niin, yksi kaveri kirjoitti jos joku juottaa kokista vauvalle niin ehkä silloin kannattaa puuttua asiaan.


Mutta haasteita on edessä kun aion kasvattaa lastamme "suomalaisittain" Saksassa. Saas nähdä mitä kaikkea eteen tulee. Niistä varmasti kirjoittelen kunhan tulee ajankohtaiseksi.






Yksi ilta imettäessä tuli pieni runo mieleen.



"Pienet jalat, pienet kädet,
sinä siinä tuhiset.
Pienet jalat, pienet kädet,
lämpöä ja turvaa haet.
Pieni nenä, pieni suu,
taivaalla vahtii kuu.

Pieni nenä, pieni suu,
Äiti ja sinä, ei kukaan muu.
Pienet silmät, pienet korvat
tarkkaavaisina ovat.
Pienet silmät, pienet korvat
nukahtamaisillaan ovat."

Ei kommentteja