5/recent-posts/slider1

Saksalaistuminen

Apua, onko minusta tulossa saksalainen?

Tässä muutamia esimerkkejä joista huomaan että olen hieman muuttunut asuttuani täällä viisi vuotta. Nämä ei välttämättä liity saksalaisiin tai allgäulaisiin mutta nämä havainnot olen nyt tehnyt. Nämä ovat tosiaan havaintoja omista kokemuksista. 









Auton parkkeeraminen ilmaispaikoille tai parkkimaksun maksamatta jättäminen. 

Ennen maksoin tunnollisesti parkkimaksun, nykyään en jaksa asiaa miettiä. Aluksi ajattelin että se parkkimaksu on niin pieni että maksan sen mieluusti. Mutta se parkkisakko on vain 10€, joten sekin on erittäin vähän. (kop kop, en ole kertaakaan saanut parkkisakkoa). 

Olen monesti saanut edelliseltä parkkeejalta pysäköintilapun, itsekseni olen miettinyt en ollut kyllä ajatellut edes ostaa parkkimaksua. Mutta olen kiittänyt ja laittanut parkkikuitin tuulilasin sisäpuolelle. Tai teen niin että parkkeeraan auton ilmaispaikalle, Kimin kanssa on ihan ok kävellä hieman kauempaa. Lindenbergin kokoinen kaupunki on niin pieni että sen kävelee alle 10 minuutissa päästä päähän.


Valojen sammuttelu ja ovien sulkeminen. 

Valoja ei pidetä turhaan päällä ja niitä pitää sammutella. Varsinkin jos meillä on kylävieraita Suomesta niin huomaan kulkevani heidän perässä sulkemassa ovia ja sammuttamassa valoja. Meillä on paljon huoneen ovia ja väliovia, varsinkin kun eteinen on kylmä niin silloin on erittäin tärkeää että ovet laitetaan kiinni heti selän takana. Lämpöä ei jaeta harakoille ja sähkö on kallista.


Laitetaan ikkunaluukut kiinni 

jos on tulossa kylmä yö. Pysyy lämpö paremmin sisällä. Senkin olen jo oppinut että parempi antaa olla vaikka koko päivän kiinni. Joskus asunnossa on ihan pimeää kun en muista avata niitä.


Luontaistuotteet ja teet 

joissain määrissä olen niitä testaillut ja todennut että joissain asioissa ne auttavat. Esim. juo kamomilla teetä jos mahaan koskee, timjamitee taasen auttaa jos on yskä jne.


Kylmä makuuhuone 

Makuuhuoneen lämpötila on jotain +18 talvella saattaa olla kylmempi. Lämpöisemmässä en osaa enää nukkua, viileässä nukuttaa erittäin hyvin.


Saunominen 

Enää en sauno pieni pefletti takapuolen alla vaan pitää olla sellainen jumalattoman iso pyyhe joka on ihmisen kokonen.



Apfelweiniä Frankfurtissa.



Asiat jotka pitää vielä oppia tai sitten ei.

Ruuanlaitto vain tietylle määrälle. Kaikki syödään pois, mitään ei jätetä. Mutta jos ruokaa jää yli se lämmitetään kattilassa, ei mikrossa. Vauvanruokaa nyt ei ainakaan saa mikrossa lämmittää(?!).

Tiskirätti. Se on kätevä sillä voi pestä astiat, putsata nopeasti veitsen ja samalla sillä putsaa lattian. OMG. Tähän olen lähtenyt vain sillä että heitän rätin heti pesuun lattian putsauksen jälkeen.

Kaikki säästetään, ihan kaikki, mitään ei heitetä roskiin. Meillä on ullakko täynnä tavaraa, sieltä löytyy kaikki mahdolliset ja mahdottomat pelit ja vehkeet. Sieltä löytyi esim kolme erilaista petiä vauvalle/lapselle. Onhan se kätevää että kaikki löytyy kotoa mutta ei tämä nyt kestävää kehitystä ole. Remontin yhteydessä heitettiin kolmekymmentä vuotta vanhat lattialaatat pois, niitä oli säilötty kellarissa jos niitä vaikka tarvitaan. Nyt niiden tilalla on meidän sauna. 

Lastenvaatteita kierrätetään kaverilta kaverille sukulaiselta sukulaiselle niin kauan että vaatteesta ei enää edes tiedä mikä vaate on kyseessä. YÖK! Tämä on kestävää kehitystä mutta rajansa kaikella. Tai sitten niitä lastenvaatteita säästetään ullakolla ainakin 20 vuotta lapsenlapsille. Mutta kuka haluaa sellaisia ullakolta haisevia vaatteita käyttää?

Orkideat. Ne ovat kauniita, "helppohoitoisia" ja niitä saan usein lahjaksi. Mutta olen niin onneton niiden kanssa ja ne kuolevat parin viikon viimeistään parin kuukauden päästä. Joskus olen antanut niitä hoitoon anopille alakertaan ja hän saa ne taas kukkimaan.

Pöydän pyyhkiminen ensin märällä rätillä ja joka sitten kuivataan astiapyyhkeellä. Tämä on sellainen jota teen jos pyyhin anopin ruokapöydän alakerrassa. Astiat kuivataan myös astiapyyhkeellä koska ei ole kuivauskaappia. Paitsi meillä on, jos sinne ei mahdu niin sitten on pakko kuivata astiapyyhkeellä. En tee sitä mielelläni.

Lattia lakaistaan sitä ei imuroida. Huvittavinta tässä on se että täällä ei ole edes kunnon rikkaa ja kihveliä. Täällä on sellainen vanhanaikainen jolla pitää kyykkiä lattialla. (Voisiko joku lähettää kunnollisen Suomesta. Hih.) Säästöä on sekin ja Äiti saa liikuntaa kun kyykkii lattialla.


Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: suomalainen_im_allgau

Ei kommentteja