tiistai 3. tammikuuta 2017

20 C + M + B 17

Vuosi 2016 oli kaiken kaikkiaan kiva ja vauvan huuruinen.


Tammikuussa saatiin vihdoin remontti siihen kuntoon että pystyttiin ottamaan vieraita vastaan (tässä vaiheessa remontti oli kestänyt 1.5 vuotta). Lastenhuone valmistui hetkeä ennen kylävieraita Suomesta. Kiitos Marianne & kumppanit. Tai siihen kuntoon että siellä pystyttiin ihmisiä asuttamaan. Paljon oli hommaa tiedossa, terassi saatiin kevään/kesän mittaan rakennettua. Helmikuussa tuli Niina meitä moikkaamaan ja silloin oli myös Funkenfeuer. Kirjoittelen siitä myöhemmin lisää. Weiberfaschingissa tutustuin paikallisiin naisiin ja sain kutsun liittyä Krabbelgruppeen eli taaperoryhmään. Tämä merkitsi minulle paljon, koska yleensä olin aina yksin liikenteessä. Maaliskuu oli rauhoitettu, vain Jumin sisko perheineen kävi vierailulla pääsiäisenä. Minä aloitin kirjoittamaan tätä blogia jota olin koko raskausajan suunnitellut, vain epäonni minun kannettavan kanssa esti aikaisemmin aloittamisen. 


Huhtikuussa syntyikin meidän pikkuinen Kimi ja pari kuukautta meni vauvahöyryissä. Toukokuun lopussa kävi vieraita Suomesta ja tehtiin pieniä retkiä lähipaikkoihin. Kiitos J, J & V vierailusta. Kesäkuussa oli Jumin veljen turkkilais-saksalaiset häät, ihanat häät olikin. Ainut vain että pikkuvauvan kanssa häistä nauttiminen jäi vähän vähälle. Jumi vaihtoi parissa päivässä kattotiilet talon katolta, nyt näyttää talo uudelta myös ylhäältä päin katsottuna. Kesäkuussa oli myös minun 40-vuotispäivät ja rauhallisesti niitäkin juhlittiin.




Heinäkuussa oltiinkin Suomessa kolme viikkoa, ihanaa. Mahtavat ilmat osuivat kohdilleen ja tavattiin niin paljon ystäviä, sukulaisia. Ihanaa kun kaikki te jaksoitte saapua paikalle. Kiitos vielä kaikille ihanista lahjoista ja yhteisistä hetkistä. Elokuussa saatiinkin vuorostaan minun Äiti eli Kimin Mummo kylävierailulle. Täytyy sanoa että viikko oli aivan liian lyhyt aika. Syyskuussa oli lehmäjuhla eli Viehscheid, Kimin kanssa oltiin monessa paikassa seuraamassa tilannetta. Kimi ei pelännyt yhtään isoja äänekkäitä eläimiä. Syyskuussa oli ilo saada taasen Niina meidän seuraksemme, Kimi tykkäsi Niinasta erittäin paljon. He nauraa kikattivat ja Äidin sydän pakahtui. 




Lokakuussa Jumi teki pitkää päivää että saadaan sauna valmiiksi ennen joulua. Marraskuussa tuli minun Isä auttamaan saunan valmiiksi rakentamisessa. Ja niin me saunottiin marraskuun lopussa ja se oli THE JOULU minulle. Joulukuussa rauhoittuttiin joulun viettoon. Uusien tuttavuuksien kanssa tuli nähtyä ja tehtyä kaikkea kivaa. Jouluna nautittiin turkkilaisista herkuista. Nam nam!




Joten vuosi 2017 sinun on paras antaa parastasi että vuodesta tulee yhtään niin ihana ja tapahtuma rikas kuin viime vuosi oli. Tämä vuosi on lähtenyt jo hyvin käyntiin. Olen ollut tehokas ja saanut hoidettua paljon asioita. On käyty kahvitreffeillä, vaunuttelemassa ja puhua pälätetty suomea. Kylävieraita on tulossa parin viikon päästä Suomesta asti. Niina tulee kyläilemään ja vaihtoon 120 km:n päähän Ulmiin. Äitini tulee huhtikuussa pariksi viikoksi, jolloin pidetään Kimin 1-vuotis syntymäpäivät ja ristiäiset. Kyllä, luit oikein, Kimi kastetaan. Tähän teemaan palataan varmasti myöhemmin. Minä ja Kimi ollaan ensi kesänä Suomessa reilu kolme viikkoa. Jumi on vain pari viikkoa ja meillä on erittäin mukavia suunnitelmia. Kerron niistäkin myöhemmin. Tiernapojat kävivät tänään laulamassa ja toivottomassa hyvää uutta vuotta.



A guads Neis Jahr!! 
(niinkuin täällä päin on tapana sanoa)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti