tiistai 15. elokuuta 2017

Suomi vs. Saksa: Televisio


Minä olin Suomessa asuessani monta vuotta ilman televisiota, monet olivat kauhuissaan että kuinka selviän ilman. Ihan hyvin selvisin. Olihan minulla läppäri jota kautta pystyin katsomaan lempisarjojani. Jossain vaiheessa hommasin sen tv-antennin mutta silläkin tuli katsottua vain tiettyjä ohjelmia, olympialaisia ja jääkiekkoa. Asiaan tuli muutos kun muutin Saksaan tai tänne Jumin asuntoon. Ensimmäisenä kesänä katsottiin hirmu vähän telkkua, kuunneltiin usein musiikkia. Mikä oli ihanaa. Ostin reilu pari vuotta sitten meille uuden television, ihan kunnon Smart-TV:n että pystytään netin kautta katsomaan vaikka Suomen ohjelmia. Toisin kävi, kun tämä meidän netti on täällä ihan luvattoman hidas niin eipä sillä mitään nettiä ladata. Sormet ristiin että syksyllä alkaa netti toimimaan kunnolla kun valokuitukaapeli on saatu vedettyä meille asti.





Niin kuin kaikki varmaan tietää täällä on kaikki muulla kielellä olevat ohjelmat dubattu päälle saksankielellä, joskus harvoin on tekstitetty. On niin ärsyttävää kun ei ole yhtään kanavaa jota ei ole dubattu. Okei BBC taitaa olla ainut joka on englannin kielellä. Joku tuttu elokuva jossa sen alkuperäisen esittäjän ääni on erittäin hauska niin se ei vain toimi saksaksi samalla tavalla. Ajatteleppa Eddien Murphyn nauru saksaksi, kyllä se on vaan ihan onneton. Aluksi oli vaikeaa seurata ohjelmia ja elokuvia dubattuina, mutta siihenkin on nyt alkanut tottua. Osaksi varmaan siksi kun kielitaitokin on parantunut niin ei mene joka toinen kohta ohi kun ei ole ymmärtänyt. Mutta minä toivoisin että olisi YKSI vain yksi kanava josta pystyisi katsomaan leffoja ja sarjoja englannin kielellä.





Meilläkin näkyy vaikka kuinka monta kanavaa mutta telkkarista tulee tuskin koskaan mitään järkevää. Ainoat ohjelmat joita olen seurannut on Greyn Anatomia, Voice of Germany ja joskus Germanys next topmodelia. Voice of Germanya katsoin oikeastaan vain Samu Haberin takia. Espoolainen joka on päässyt pitkälle ja olihan ne Samun jutut ja tempaukset erittäin viihdyttäviä (harmi kaverit että ette ole näitä nähneet). Joskus tuli niin hyviä kommentteja suomeksi, eikä niitä oltu dupattu tai saksannettu mitenkään. Yleensä tyylin että "ei v***u kun laulaa niin hyvin". Saksalaiset naiset (mun kaverit) kävivät = käyvät ihan kuumana Samuun, koska se puhuu niin ihanasti saksaa, he sanovat. Kananliha eli Hühnerhaut eli oikeasti Gänsehaut, jota Samu viljeli varsinkin ekalla tuotantokaudella. Täytyy sanoa että mä taisin sanoa ihan samallalailla ekana vuonna kun koitin keksiä sanoja itse.





Televisiosta tulee usein uusintoja uusintojen perään, joskus jopa ärsytykseen asti. Esimerkiksi jotain sarjaa näytetään ensin uusin tuotantokausi seuraava onkin 4. ja kolmas vaikka 6. tuotantokausi. Koita siinä pysyä perässä ja tämän vuoksi jotkut tietyt jaksot olen nähnyt moneen kertaan. Mutta ainakin miehen puolikkaissa uudet jaksot tunnistaa siitä kun siinä on Ashton Kutscher eikä Charlie Sheen.

Uusintojen helmet ovat mielestäni lauantai-iltaisin tulevat hitparade tai disco. Näissä ohjelmissa palataan 70-luvulle ja esiintyjät olivat silloin aloittelivia iskelmätähtiä. Joistakin on tullut isoja staroja, muutaman heistä tunnistan itse mutta enemmistö ei sano mitään. Jumi yleensä kertoo onko  joku tähti vai ei. Tämä on mielestäni yksi tyhmä asia kun asuu Saksassa niin en oikeastaan tiedä ketään julkkiksia (tai ehkä ihan hyvä). Hitparade ohjelmassa näytettiin muuten laulajan osoite ihan julkisesti, eli sinne vaan heille postia laittamaan. Toivottavasti ei kuitenkaan stalkkereilta tai muilta häiriköiltä.


Toivekonsertti



Dokumentteja tulee usealta kanavalta ja paljon. Itse en ole kuitenkaan luontodokumenttien ystävä tykkään enemmän asia/historia/henkilö-dokumenteista. Varsinkin toisesta maailmansodasta ja Hitleristä tulee varmaan joka päivä joku dokumentti. Se mikä on hauskaa, tulee todella usein dokumentti Suomesta. Ollaan täällä kerran seurattu lossiajajien vuoroja, jäänmurtajia Oulussa sekä porojen sarvien maalaamista heijastinvärillä. Näissä ärsyttää vain se kun ne on DUBATTU, olisi niin ihana ollut kuulla suomen kieltä. No aina voi katsoa maisemia.


On tellusta tullut myös suomalaisia elokuvia, varsinkin arte kanavalta tuli tänä keväänä useita Aki Kaurismäen elokuvia. Yksi joulu tuli joulutarina elokuva dubattuna tietenkin. Suomalaisia elokuvia on kiva katsoa ja varsinkin tuttuja maisemia ja huokailla. Ainut iso miinus on ne dubbaukset!!!



Mies vailla menneisyyttä


Mainokset, niitä tulee ja paljon. Niissä on sellainen jännä rytmi, erilainen mihin olemme Suomessa tottuneet. Esimerkiksi leffat alkaa tasan klo 20.15, silloin on paras olla telkkarin äärellä. Eka mainoskatko tulee 20 minuutin päästä ja kestää mielestäni ikuisuuden 5-10 minuuttia. Mainoskatkoja niitä tulee useita ja suunnilleen 20-30 minuutin välein. Mutta lopussa noin kymmenen viisi minuuttia ennen leffan loppumista tulee vielä pidempi mainoskatko (grr ärsyttävää varsinkin jos haluaisi mennä jo nukkumaan, olen kuitenkin keksinyt silloin mennä hampaiden pesulle).  Joillain kanavilla saattaa tulla pari minuuttia ennen ohjelman loppumista vielä lyhyt 20 sekunnin spotti. Hiton ärsyttävää.



TV-Shop mainoksia tulee myös täällä, valitettavasti.



Elokuvat alkavat melkein kaikilta kanavilta klo 20.15 eli ihan tasan silloin. Silloin pitää olla popparit valmiina muuten mene alku ohi (nyt kun on lapsen nukuttaminen samoihin aikoihin niin voidaan unohtaa leffaillat). Saksan kanavilta tulee myös usein samoja elokuvia. Sitten kun elokuva loppuu niin se loppuu kuin seinään. Ei näytetä lopputekstejä (olisi joskus kiva tarkistaa näyttelijöiden nimet) vaan siirrytään saman tien seuraavaan elokuvaan. Joskus olen hieraissut silmiä kun sama filmi on alkanut uudestaan. Siis mitä?



Tähän loppu leffa, ei tullut lopputekstejä ei.



Asia- ja keskusteluohjelmia tulee myös paljon. Niitä nyt ei vaan jaksa alkaa seuraamaan kun ei ymmärrä puoliakaan. Varsinkin lauantai-iltaisin tulee kaikennäköisiä show-ohjelmia, kaikki oikeastaan sellaisia mitä Suomessa ei tule. Tutut haluatko miljönääriksi? Täydellinen illallinen- ohjelma, nyt ainakin tuli mieleen. Ainut mitä oon jäänyt kaipaamaan Suomen tv:stä niin sisustusohjelmat, Suomessa niitä tuli paljon mutta täällä ei tule oikeestaan mitään tai sitten olen aina väärään aikaan töllön ääressä.


Taitaa olla kaksi kanavaa Kika ja Disney jotka on suunnattu lapsille. Sieltä tulee myös tuttu nukkumatti eli Sandmänchen ja aina eri kulkuneuvolla, muistaakseni se tulee aina klo 18.50. Sit yks mikä on minun mielestä hieman outoa on se että lapsille suunnattuja elokuvia näytetään vielä klo 20 jälkeen siis ihan piirrettyjä ja animaatioita tai ehkä ne on suunnattu meille lapsenmielisille?


Summa summarum telkkaria tulee katsottua nykyään todella vähän joten ei ne dubbaukset sitten niin haittaa tai ala-arvoinen ohjelmatarjonta. 


Mitä sinä katsot televisiosta? Näkyykö suomalaiset kanavat?



Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

4 kommenttia:

  1. Meillä telkkaria katselee lähinnä lapset eli juurikin sitä Kikaa. Tosn nykyään eivät enää lapsetkaan kovin usein, lähinnä viikonloppuaamuisin. Itse olen katsonut oikeastaan ainoastaan Voice of Germanya ja pitkälti juurikin Samun takia :D En tosin katsellut Suomessakaan juuri ikinä telkkaria. Enkä seuraa mitään sarjoja netinkään kautta. Ylen Areenasta tulee katsottua joka päivä puoli yhdeksän uutiset yhdessä miehen kanssa. Että pysyy kärryillä Suomen asioista. Elokuvia tulee enempi katseltua, se on sellainen viikonlopppuiltojen huvi. Ja josksu lasten kanssa yhdessä luontodokumentteja. Minä tunnustaudun luonto-ohjelmien suureksi faniksi. Etenkin BBC:n dokumentit ovat niin taidokkaasti tehtyjä, että avot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samu on ihan paras!! :) Kimikään ei ole vielä katsellut telkkua, joten sitä odotellessa. Toi Suomen uutisten katsominen voisi olla hyvä jatkossa, kunhan se netti vain toimii. Kiitos kommentista Jonna!

      Poista
  2. Suomessa katsoin vähän televisiota. Lähinnä uutisia ja joskus seurasin jotakin sarjaa. Muutettuamme tammikuussa Irlantiin ostimme aika pian television, jotta saimme vähän "elämisen ääniä" asuntoon. Alkuun seurailinkin muutamaa jenkkisarjaa ja yhtä brittidekkaria. Niiden loputtua/jäätyä tauolle on TV:n katselu vähentynyt huomattavasti. Tv-uutisia en täällä seuraa juuri ollenkaan. Niissä tuntuu aina pääuutisena olevan joku murha/rikos/huumetapaus, pienenä ripauksena käsitellää Ison-Britannian politiikkaa tai Trumpin toilailuja. Uutisia seuraankin lähinnä Suomen nettilehtien välityksellä. Pitäisi varmaan napata tuo Jonnan mainitsema puoli yhdeksän uutiset omaankin käytäntöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on tietenkin iltoja jolloin vain tuijottaa televisiota, vaikkei sieltä muka mitään tule. Saksan televisiosta tulee kuitenkin ihan hyviä leffoja ja viikonloppuisin varsinkin vaihtoehtoja on paljon. :) Riikka kiitos kommentista! :)

      Poista