Viime vuonna tähän aikaan ystäväni Suomesta kertoi kuinka hänelle oli avautunut uusi maailma kun hänestä oli tullut äiti. Mietin silloin että niinköhän vain täällä se on mahdollista. Mutta nyt voin sanoa että totta puhui ystäväni. Sain jo viime talvena kutsun paikalliseen krabbelgruppeen, siitä jo olin niin innoissani etten meinnannut housuissa pysyä. Kesällä kävin pari kertaa tapaamisissa Pimin kanssa ja muutama tooosi kivantuntuista olikin paikalla.
Viime syksy oli aivan huippua aikaa ja jälleen kerran Saksa pääsi yllättämään parikin kertaa. Loppukesästä olin Äitini kanssa Lindenbergissä shoppailemassa ja tietenkin höpöttelimme suomea. Ihmettelin kun yhdessä kaupassa oli yksi nainen ja hän tuijotti useasti ja pitkään. Taisin vain nyökätä ja jatkoin Äidin kanssa juttelua. Myöhemmin olin kärryttelemässä Pimin kanssa sivukujalla ja tämä kyseinen nainen tuli vastaan ja kysyi "olenko Kati"? Vastasin myöntävästi mutta olin haavi auki. Noh, selvisi että hän oli töissä minun vanhassa työpaikassa ja ex-työkaverini oli kertonut minusta. Hän oli arvellut kaupassa nähdessämme että puhumme mahdollisesti suomea ja hän on erittäin iso SUOMI-fani. Hänen kanssaan ollaan pari kertaa treffattu.
Lokakuussa olin lähdössä Pimin kanssa vaunulenkille ja tapansa mukaan Pimi itki kun laitoin häntä vaunuun. Ohi kulki vanhempi nainen ja nainen rattaiden kanssa. Hain vielä jotain ylhäältä ja Pimin itku yltyi. Nämä naiset kurkkivat naapuritalon takaa ja minä (perus suomalaisena) ajattelin että mitä ne oikeen tuijottaa eikö ne ole itkevää lasta ennen nähneet? Nainen vaunujen kanssa lähestyi minua ja kysyi "olenko lähdössä vaunulenkille"? Vastasin myöntävästi ja hän että "voidaanko kävellä yhdessä"? Voi että miten oli mukava vaunulenkki. Selvisi että hän oli lomalla Shanghaista anopin luona ja kaipasi kävelyseuraa. Aivan mahtavaa, juuri aamulla olin miettinyt kuinka tylsää on välillä yksin kävellä että olisi mukava kun olisi seuraa. Kuin tilauksesta tuli tämä nainen vaunujen kanssa. Btw pidetään vieläkin yhteyttä whatsappin välityksellä. Sanoinkin että täällä me olemme kun ensi kerran tulevat lomalle Allgäuhin. Tämä on täällä Saksassa asumisen hyvä puoli, ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Vauvauinnissa oli pari kivan tuntuista naista vauvoineen ja kuulin kun he sopivat keskenään vauvatreffejä. Silloin pisti sydämestä kun tajusin ettei minulla ollut ketään kenen kanssa lähteä vaikka vaunuttelemaan tai jonka kanssa jutella vauvajutuista. Huomasin silloin kuinka kateellinen olin heille että heillä oli "klikannut". Tämä "kateus", viilto sydämmessä kesti vain hetken koska jo seuraavalla kerralla he pyysivät meitä mukaan vauvatreffeihin. Ja nyt olemme tavanneet jo monta kertaa. Mukavaa että on suunnilleen samanikäiset pojat ja voidaan keskustella vauvajutuista. Hauska seurata heidän touhujaan ja me äidit voidaan vaihtaa tuntemuksia.
Krabbelgruppessa on tosiaan muutama erittäin mukava nainen. Yksi oli kuitenkin ylitse muiden ja kun hän otti yhteyttä niin olin innoissani. Itse en kuitenkaan ollut uskaltanut ottaa ensi askelta. Hän on asunut itse 7 vuotta maailmalla joten hän tietää kuinka vaikeaa Saksassa (Allgäussa) on tutustua muihin. Olin huomannut (ja hän myös) että vaikka meidän krabbelgruppessa ovat kaikki naiset tulleet muualta, ja on ollut jotenkin helppo mennä niihin tapaamisiin. Kuitenkin osa on ollut Oberreutessa monia vuosia ja lapsien kautta ovat jo löytäneet itselleen ystävän. Niin meiltä uusilta sellainen puuttui. Ollaan nyt tavattu useasti leikkitreffien muodossa ja kivaa on ollut. Sen kyllä huomaa että hän on asunut muualla, eikä vain Saksassa. Ainut harmitus tässä on se että he eivät aio olla kauaa Oberreutessa. He haluavat vielä jatkaa seikkailua maailmalla, koska Oberreute on niin pieni paikka. Ymmärrän, vaikkakin Oberreute oli/on minun suuri seikkailuni.
Yksi asia kuitenkin häiritsee ja se on sellainen joka taitaa olla paikallisille naisille tyypillistä (en tiedä?) Tunnen täällä paljon miehiä ja yksi heistä sai syksyllä pienen pojan. Jumi ja hän olivat sopineet että minun ja hänen vaimon pitää lähteä yhdessä vaunuttelemaan. Okei, yritys hyvä kymmenen. Sattumalta törmäsin tähän vaimoon (marraskuussa) ja hän otti numeroni. Etsi vielä whatsappista ja sanoi laittavansa viestiä kun on menossa vaunuttelemaan. Odottelen vieläkin sitä yhteydenottoa. Ja itseasiassa ei ole niin väliä, minulla ja Pimillä on ollut ohjelmaa ihan tarpeeksi. Pitäkööt tunkkinsa.
Vielä yksi hassu yhteensattuma viime syksyltä. Yksi työkaveri laittoi minulle viestiä että voiko minun puhelinnumeron antaa eteenpäin jollekkin suomalaiselle joka on täällä lomalla. Olin että totta kai voi antaa. Viestissä mainittiin että mahdollisesti tämä suomalainen perheineen muuttaisivat joskus tänne päin. Heillä on 2kk nuorempi poika kuin Pimi ja saksalainen mies. Noh, nyt joululomalla he olivat täällä ja tavattiin muutaman kerran. Ihan kuin olisin aina tuntenut tämän naisen, niin luontevasti juttelu sujui. Ja nyt en malta odottaa jos he joskus ihan oikeasti muuttavat tänne (terkkuja).
Niin ja se että ollaan löydetty mahtava Vorarlbergin porukka, jotka ovat suomalaisia ja sattumoisin omaa ikäryhmää. Kivaa laulaa, leikkiä ja tanssia suomalaisia lastenlauluja tutussa seurassa. Muutama reissu on heidänkin kanssaan suunnitteilla. Esimerkiksi Milown-keikka toukokuussa Dornbirnissä, en ole ollut konsertissa varmaan yli viiteen vuoteen. Ihanaa, tätä on kaivattu että on joku jonka kanssa lähteä keikoille. Tästä vuodesta tulee varmasti vielä parempi kuin viime vuodesta. En malta odottaa mitä kaikkea kivaa on tiedossa tälle vuodelle.
Joten sitä koitan tässä teille kertoa että minä en ole Pimin syntymän jälkeen tuntenut yksinäisyyttä tai tylsistymistä. Meillä on niin paljon menoa ja meininkiä etten kerkeä sellaista edes ajattelemaan. Ja onhan minulla paras seuralainen jonka voin vain saada, pikku-Kimi. Luin jostain perhelehdestä että Suomessa on todella monia naisia (lasten kera) jotka ovat yksinäisiä eikä heillä ole ketään kenen kanssa jakaa vauva-asioita. Minusta se on surullista että näin voi joillekkin käydä. Toisaalta olen sitä mieltä että se on myös hiukan itsestä kiinni, mutta myös huonosta tuurista. Jos tosiaan äiti-lapsikerhot ovat niin sisäänpäin kääntyneitä niin silloin on vika niissä jotka siellä käyvät. Täytyy sanoa että minulla on nyt käynyt tuuri. Vaikka se vaunuttelukaveri puuttuu vielä, ehkä sellainenkin jostain ilmestyy.
Viherjuuria-blogin Heidi kirjoitteli tästä aiheesta viime syksynä ja erittäin hyvin kirjoittikin. Hän perehtyi asiaan hieman syvemmin ja olen hänen kanssaan samoilla linjoilla.
Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu
Instagramissa: asentajahiltunen
Ei kommentteja