Aina ei voi voittaa

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Mitäkö mietin? No sitä kun olin näiden meidän kylän naisten kanssa Allgäuer Festwochessa eli hieman juhlimassa Kemptenissä. Meillä oli ihan kiva reissu, mutta joku ihme minua vain jää aina kaivelemaan näiden reissujen jäljiltä. 

En tiedä, minusta tuntuu että olen ihan eri planeetalta kuin he?! Muutaman kanssa saan ihan juttua aikaan ja jopa jotain ”henkeviä” keskusteluja. Joidenkin kanssa juttu ei vain luista, vaikka mitä temppuja yrittäisin. Tuntuu että jopa huumori on ihaaan erilaista? 

Olen ihmetellyt ja miettinyt että mikä mättää? En vain tajua.  

Meidän seurueessa oli muutama kiva tyyppi joiden kanssa aina nähdessä jutellaan jotain ja jos olemme vaikka leikkipaikassa niin hakeudun heidän seuraan. Sitten on/oli muutama sellainen joita en missään nimessä haluaisi tavata omalla vapaa-ajallani kahdestaan. Täytyy myöntää että joskus jätän menemättä taaperoryhmän tapaamisiin jos vain he ovat menossa. Sitten on/oli muutama uusi tapaus, mutta sunnuntaina en kerennyt heidän kanssaan kovin jutella. Sitten on/oli muutama neutraalitapaus, heidän läsnäolonsa on minulle ihan sama. He vastaavat kun heiltä jotain kysyn mutta he eivät kysy minulta yhtään mitään eivätkä siis ole kiinnostuneita minusta tai elämästäni.

Porukasta kukaan ei ollut itsessään Oberreuten kylästä vaan jostain lähialueelta. Suurin osa on kuitenkin Allgäun alueelta ja se tuntuu painavan tässä asiassa. Allgäulaisiin naisiin on erittäin vaikea tutustua.

Kieliongelma se ei voi olla koska saksankieleni on ihan ok. Joskus sekoilen sanojen kanssa mutta sitä teen suomeksikin.

Käsittääkseni en ole tehnyt mitään mikä olisi loukannut heitä. Tai no muuta kun että olen ulkomaalainen, olen vienyt yhden miehen kyliltä ja yhden työpaikan. Enkä todellakaan kenenkään miestä tai kenenkään työpaikkaa kirjaimellisesti.

Allgäu kauneimmillaan

Muutama esimerkki tapahtumista allgäulaisten naisten kanssa:

Sattumoisin tapaan suomalaisen ystäväni Jennin festeillä, esittelen ja kerron että tässä on myös yksi suomalainen Allgäussa. Juttelen Jennin kanssa hetken ja palaan omaan pöytään. Kukaan ei kysy tai sano että hei tosi kiva että olet löytänyt maanmiehiäsi tai aloita jotain muuta keskustelua. Tästä olisi saanut mainion keskustelun avauksen. Mutta eii. Kivempi on tuijottaa kenkien kärkiä tai taivasta.

Tunnelma on katossa ja bändi soittaa Europen Final Countdownin. Kaikki hoilaavat ja tanssivat innoissaan. Päätän hieman keventää tunnelmaa huutamalla ”Heja Sverige”, kukaan porukassa olleista ei naura tai edes hymyile. Päätän käyttäytyä seuraavan ruotsalaisen kappaleen kohdalla.

Ilta on mennyt siihen vaiheeseen että tanssitaan penkeillä. Vastapäinen "tuttava" tuijottaa minua ihan koko ajan päästä varpaisiin. Päätän välillä tanssia niin että katson mieluummin bändiä kuin tätä naista joka katselee minua kuin halpaa makkaraa. Mietin jo itsekseni että kuvittelenko vain kaiken vai onko minussa joku vika? Roikkuuko jotain räkää poskesta vai onko hameenhelma jäänyt alushousujen kulmaan?

Suomalainen ystäväni Jenni saapuu meidän pöytään ja siitähän tämä yksi saa vettä myllyyn. Nyt hänellä on kaksi muukalaista ketä tuijottaa päästä varpaisiin. Tunnelma on sanoisinko hieman vaivaantunut. Tosiaan ystäväni totesi että ei, en ole hullu, enkä kuvittele asiaa vaan taitaa tällä ko. naisella olla itsellä jotain ongelmia. 

Takana siintää Hochgrat

Muutama esimerkki tapahtumista suomalaisten naisten kanssa:

Edellä olevassa mainitsin jo tämän suomalaisen ystäväni Jennin, hän muuten kirjoittaa nykyään myös blogia nimeltä Life in Bavaria. Häntä en ole tuntenut vielä edes vuotta, hyvä että puoli vuotta on edes täynnä. No anyway, olemme tutustuneet FB:n kautta ja emme ole edes tavanneet kymmentä kertaa (kuka niitä laskee mutta kuitenkin). 

Okei whatsapp viestejä ollaan lähetelty useita viikossa. Niin silti heti ensimmäisestä kerrasta vain jotenkin homma toimii. Ja itseasiassa hän ei ole ainut jonka kanssa näin on käynyt  vaan lähes jokaisen suomalaisen kanssa kenet olen täällä tavannut. Se klikki tapahtuu heti ensimmäisellä tai viimeistään toisella tapaamiskerralla. 

Tapasin H niin kuin Hausfraun- blogin Jennin ensi kerran viime vuoden lokakuussa ja tavattiin maanantaina toistamiseen. Vietettiin kiva päivä Ravensburgin Spielelandissa (iso suositus) lasten kera. Siis miten voi olla että olemme kuitenkin suht tuntemattomia toisillemme niin homma toimi. 

Ottaen huomioon lapset, ruokailut, leikit, pelit ja vehkeet. Eli siis koko päivänä ei ollut mitään ongelmia, ei kertakaikkiaan mitään. Kaikki sujui kuin rasvattu salama. Jutut meni yksiin, mitä nyt lapset hieman välillä sekoittivat pakkaa. Heh. Mutta siis oli mielettömän kiva päivä. Kiitos vielä Jenni ja perhe.

Me käydään Itävallan puolella Suomi-koulussa ja siellä on monta kivaa tyyppiä joiden kanssa on kiva viettää aikaa. Meidän jutut on välillä sarjassamme "onneksi kukaan ei ymmärrä", nauretaan paljon ja hauskaa on.

Olenko jotenkin erilainen suomeksi ja saksaksi?

Huumori/kulttuuri/elämänkatsomus/kokemus ulkomailla on varmasti kaikkien kanssa yhteinen tekijä ja toki se että olemme kaikki suomalaisia. Omalla äidinkielellä on vain niin paljon helpompaa kommunikoida, se tunnekieli on vain suomi. Saksaksi minun on edelleen vaikea kertoa tunteita tai mitä oikeasti ajattelen. Vaikka kieli on kehittynyt ihan mielettömästi, ja pystyn juttelemaan ja kertomaan jopa jotain huonoja puujalkavitsejä niin silti en pysty saksaksi antamaan kaikkeani. Se hieman harmittaa, mutta ehkäpä tähän tulee jossain vaiheessa parannus. Tai sitten ei.

Lopputulos

Sunnuntai-illan ja maanantain kivan päivän jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen että ei, ongelma ei ole minussa vaan näissä naisissa täällä päin. En tiedä onko se kateutta, vihaa, katkeruutta, häpeää (omasta itsestään), erilainen huumori/kulttuuri vai mikä? Näiden reilun kuuden vuoden aikana on ottanut päähän että ei vain löydy ole ketään sellaista sielujen sympatiaa näistä naisista. Ehkä minun pitää keskittyä niihin ihmisiin kenen kanssa minulla on hyvä olla eikä niin että väkisin olen sellaisten kanssa kenen seurasta en nauti.

Uskaltaisinko joskus kysyä että mikä on tämän yhden tuijottelijan ongelma, vai kaivanko tässä tapauksessa vain verta nenästä? Saanko lisää tuijottelijoita? Vihamiehiä (joita minulla ei ole ikinä ollut)?

Onneksi olen tutustunut näihin kivoihin ja mukaviin suomalaisiin lähialueelta. Ilman teitä elämäni olisi niin paljon tylsempää.

Olen kirjoitellut aikasemmin mm.
Ystävyydestä, 
Kesäjuhlista jotka eivät menneet kuin Strömsössä. 

Lilli ja Helena haastattelivat minua tämän asian tiimoilta, käy kuuntelemassa.

P.s. Suomeen muuttaminen ei tule kuulonkaan. Tykkään kuitenkin asua täällä, vaikka välillä on näitä haasteita ja joskus harmittaa suunnattomasti.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: suomalainen_im_allgau

Bloglovin' ja Blogit.fi