Minun Espoo

Kaitaan pikkuinen ranta

Kesällä tuli oltua Espoossa pari viikkoa ja tuli tallailtu siellä tuttuja maisemia, otin kuvia ja nautin rakkaiden seurasta. Espoo on ollut kotipaikkani niin monta vuotta että se saa välillä herkistymään kauneudellaan tai "rumuudellaan". Esittelen teille sen Espoon jonka minä näen nyt ja minkä näin silloin kun vielä asuin siellä. Blogini esittelytekstissä kerron olevani Espoolainen, koska tuntuu että se ei vain lähde minusta pois. Ei vaikka asuisin muilla mailla vaikka kuinka kauan. Tulen aina olemaan Espoolainen.

Nuottaranta

Merenranta, sitä maisemaa katsellessa tulee niin ikävä että tippa nousee silmäkulmaan. Meilläpäin on ihanat vuorimaisemat mutta merimaisema on se mitä ikävöin. Vanhasta asunnostani minulla oli vain 700 metrin matka meren ääreen.

Matinkylän ranta

Linja-autot, bussit tai dösät, niissä olen viettänyt nuoruudessani monia mukavia, hulluja mutta myös surullisia hetkiä. Yhdessä vaiheessa taisin osata bussiaikataulut ulkoa ja bussin ohittaessa kotitalomme tiesin paljon kello on. Osasin jäädä bussista pois oikeassa kohdassa vaikka olin "syvässä" unessa (okei me asuttiin maaseudulla). Kyllä Espoo on ihan maaseutua.

Dösässä on hauska matkustaa.

Pyörätiet, näitä on ikävä. Meillä päin harvoissa kohdissa on pyöräteitä. Joten näitä Espoon pyörä- ja kävelyteitä on vain ikävä. Joka paikkaan pääsee niin nopeasti ja kätevästi. Varsinkin jos oikaisee Keskuspuiston läpi, ooh, taas yksi lempipaikkani. Siellä voi lenkkeillä, pyöräillä, hiihtää ja poimia marjoja ja sieniä.

Kyltit on fiksumpia kuin meillä päin. Ilmoitetaan kilometreissä eikä ajassa, joka tuntuu hassulta.

Tour de Helsinki 2010, Karakallion kohdalta jossa alkoi vapaavauhti, on aivan mahtavaa katsottavaa. Silloin päätin että ensi vuonna olen mukana ja niin olin.

Metsä, vaikka meillä päin on metsää ja paljon niin silti suomalainen, espoolainen metsä on minulle se oikea. Suomalainen metsä tuoksuu paremmalta. Joka reissulla on päästävä Nuuksioon tai muualle vaeltamaan ja maistelemaan ja haistelemaan metsän antimia.

Nuuksio

Kalliot ja isot kivet, niiden päälle oli kiva kiivetä ja unelmoida tulevasta. Eipä silloin pieni Kati tiennyt mihin se elämä kuljettaa. Anoppi oli toissa kesänä meidän kanssa Suomessa ja hän oli haltioitunut kallioiden määrästä. Ja ovathan ne kauniita, siitä ei pääse mihinkään.

Betonilähiöt, ne vain kuuluvat asiaan. Eivät niin kauniita mutta tarpeellisia. Mutta hei kyllä Espoossa on vielä vihreää ja kaunista. Vaikka paljon sinnekkin on rakennettu, varsinkin nyt tulevan metron myötä.

Olarista kuvattuna Suomenojalle päin.

Tapiola

Talvella oli ihan parasta hiihtää meren jäällä, sitä herkkua tulee tuskin koskaan täällä tehtyä, koska järvet ei jäädy. Pari kertaa hiihdin Haukilahdesta Kivenlahteen ja Kivenlahdesta Kaitaalle. Työkaverit olivat hieman epäuskoisia että ihan oikeastikko meinaan hiihtää kotiin? Mikäs siinä mulla oli termarissa teetä ja parit karjalanpiirakat mukana. Yhden kerran kuitenkin Suvisaaristo yllätti isolla koollaan, olisin ollut kotona varmaan vasta myöhään illalla ellen olisi hieman oikaissut mantereen kautta. Hyvä niin, olisi saattanut matkan varrelta löytyä jäätynyt Kati. Muistan että reidet ja varpaat olivat aivan jäässä kun pääsin kotiin.

Kivenlahti, aurinko oli jo noin alhaalla kun päätin lähteä hiihtämään kotiin.

Suvisaariston kohdilla ja ihana auringonlasku.

Kivenlahti eräänä aurinkoisena päivänä.

Moottoritiet ja kehätiet jakavat Espoota halki ja poikki. Mielestäni on kuitenkin hienoa että Espoossa ja pääkaupunkiseudulla liikenne toimii ja pääset suht nopeasti paikasta A paikkaan B. Saksan autobaana-ruuhkia ja kehä ykköstä ei vain voi verrata.

Kehä II

Hiekkakentät, koulujen ja päiväkotien pihat niitä saa käyttää vapaasti iltaisin ja viikonloppuisin. Toisin on täällä meillä päin. Niihin ei saa mennä ilman lupaa. Piste. Pienenä meidät löysi aina kentältä, pelattiin joko jalkapalloa, jääkiekkoa tai muuten vain hypättiin pituutta. Harmi että sellaista kulttuuria ei täällä päin ole. Pitää olla varattu vuoro ja joku ohjaamassa lapsia. Täytyy ottaa puheeksi joskus jonkun maatilan omistajan kanssa että saako peltoja käyttää pallon potkimiseen tai jopa jään tekemiseen (jos on kylmä talvi).

Katsokaa kuinka kaunista oli pienellä iltalenkillä Suurpellon (uusi asuinalue jota on vähän haukuttu) alueella. Siellä on lapsille leikkipaikkoja ja aikuisille lepotuoleja ja penkkejä. Ihanasti on säilytetty vihreää, eikä kaikkea ole rakennettu täyteen (vielä).

Näihin  kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa. Niin kuin alussa sanoin en tule pääsemään Espoolaisuudestani ikinä pois. Se vain elää ja elää sisälläni. Näitä kuvia katsoessani tuli hieman koti-ikävä. Välillä sitä miettii minkälaista elämäni olisi jos olisin jäänyt Espooseen? 

Ikävöitkö sinä omaa kotikaupunkiasi(kuntaa)? Mikä on parasta sinun ex-kotipaikassasi?

Muista seurata meitä myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi