Tänään sytytän kynttilän sinulle

 Annikki os. Airaksinen

1921-1996

Tänään 1.11.2016 pyhäinpäivänä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun sinä menehdyit. Liian aikaisin vain 75-vuotiaana. Äitini kanssa mietimme usein miksi emme saaneet pitää sinua vähän pidempään. Sinä olit minulle/meille erittäin tärkeä ja rakas. Sinä olit minulle ensimmäinen erittäin läheinen ihminen, joka poistui seurastamme. 

Toivonkin, että saadaan pitää minun äiti ja isä vielä pitkään Pimin elämässä. Ilman isovanhempia elämä on/olisi köyhempää. Ainut miinus on se, että molemmat asuvat Suomessa ja yhteydenpito käydään puhelimen välityksellä. Pääasia on kuitenkin se, että voidaan pitää yhteyttä ja tänä päivänä se käy helposti. Toisin oli sinulla kun sota-aikana, kun kirjottelit kirjeitä äidillesi ja sisaruksille. Kolme vuotta olit erossa perheestäsi.

Matkalla Suomi-Eesti uintimaaotteluun vuonna 1939

Luettuani sinun sodan aikaiset kirjeesi, ymmärrän mikä kaipaus, ikävä ja huoli sinulla oli sinun äitiäsi ja sisaruksia kohtaan. Koitit vakuutella heille, että ei teillä mitään hätää ollut, vaikka varmasti olit peloissasi. Elämä pommitusten keskellä Lappeenrannassa ei varmasti ollut helppoa 18-vuotiaalle tytölle. Onneksi isäsi ja yksi siskoistasi oli sinun kanssasi, ettet ihan yksin ollut. Äitisi ja muut sisarukset oli lähetetty tätisi maatilalle Kiuruvedelle. 

Sota-aikana vuosina 1938-1941 toimit siskosi kanssa Lappeenrannan ilmatorjunta valvonnassa. Tästä työstä sait Mannerheimin allekirjoittaman kunniakirjan isänmaan puolustamisesta, sekä pienen eläkkeen.

Avio-onnea vuonna 1943

Vuonna 1942 tapasit ruskeasilmäisen Aarnen tanssipaikalla Lappeenrannassa. Isoisäni soitti viulua orkesterissa, monet tytöt olivat komean Aarnen perään, mutta sinä valloitit hänen sydämen. Häitä vietitte 14.8.1943 ja pian siitä muutitte Helsinkiin. Lokakuussa 1944 syntyi esikoisesi, minun äitini ja syyskuussa 1946 tätini. 

Olit töissä Pitäjänmäellä Puhelinteollisuudessa 10-12 vuoden ajan, ja teit siellä puhelimen käämejä. Valitettavasti sinun ja isoisäni avioliitto ei kestänyt. Olit todella rohkea (siihen aikaan avioeroja ei niin vain otettu) ja hait avioeroa vuonna 1953. Mikä oli varmasti oikea valinta (Isoisäni kuoli vuonna 1961). 

Vuonna 1955 tapasit Seurasaaren juhannuksessa sen Papan kenet minä tunsin. Te menitte elokuussa kihloihin ja lokakuussa tansitte jo häitä. Nopeaa toimintaa, kun kerran tuntui oikealta niin mikäs siinä. Olitte naimisissa 41 vuotta, joka on myös hatunnoston arvoinen suoritus.

Sinä ja äitini Lappeenrannassa vuonna1945

Äitini kertoo aina, että olit kova tyttö uimaan ja 13-vuotiaasta lähtien kuuluitkin Lappeenrannan uimaseuraan. LU:n porukat olivat kiinnittäneet huomion nopeasti uivaan tyttöön ja halusivat sinut ehdottomasti uimaan kilpaa. Menit ilmoittautumaan ja nimesi kuulleessaan olivat sanoneet, että onpa tytöllä pitkä nimi. Tästä syystä et sitten halunnutkaan mennä uimaseuraan, mutta myöhemmin ilmoittauduit kuitenkin. Sinä uit 100-200 metrin vapaauintia ja sinulla on Suomen ennätyksiä. Edustit myös Suomea, Suomi-Eesti uintimaaottelussa vuonna 1939. Ehkä sinun inspiroimana minäkin tykkään uida kovasti ja kovaa.

Olit vanhin seitsemästä sisaruksesta ja vuonna 1952 teidän perhettä ravisteli kamala tragedia. Pikkuveljesi Masa oli veneonnettomuudessa ja hän päätti pelastaa yhden pojan, joka oli veden varassa. Mutta poika oli liian paniikissa ja tarrautui veljeesi kiinni. Kamalaa oli myös se, että isäsi (joka oli poliisi) oli naaraamassa veljeäsi ja toista poikaa.

Mitä minä muistan sinusta: Muistan, että tykkäsit hoitaa puutarhaa, sinun pihallasi kukat kukkivat ja ruoho oli vihreää. Mökillä Akanlahdessa paistettiin usein lettuja ja siellä opin heittämään lettuja paistinpannulla. Jeni-koira ja Minni-kissa olivat aina menossa mukana. Mökillä oltiin aina ulkona ja tutkittiin luontoa. Sisällä pelattiin aina jotain peliä, toimettomana ei oltu. 

Minulla oli aina turvallinen olo sinun ja Papan kanssa. Vaikkakin Papan kello-kokoelman kanssa oli joskus vaikea nukahtaa. Sen muistan myös aina, kun lähdettiin luotanne te vilkutitte oven edessä niin pitkään kuin auto oli näkyvissä ja voin kertoa me vilkutettiin myös veljeni kanssa. Ruuista muistan sen verran, että teit useasti lihakastiketta (joskus se liha jäi pyörimään suuhuni) ja perunaa, ja useasti keitit myös makaronia seuraksi. Jäin aina miettimään, että miksi?

Mamma, olet mielessä usein ja harmittelen ettet kerennyt näkemään pikku-Kimiä tai ketään muutakaan esikoisesi lapsenlapsenlapsistasi. Mutta tiedän, katselet sieltä pilven reunalta meidän elämää ja nyökyttelet tyytyväisenä. Olit meidän rakas Mamma. Halusin tämän postauksen kirjoittaa kunnioituksesta sinua kohtaan, mutta myös siksi, että sinun lapsenlapsenlapsesi tietäisivät sinusta edes jotain. Olisimme mielellämme pitäneet sinut seuranamme nämä 20 vuotta. Olet rakas.

Meitä voit seurata myös

Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 

Instagramissa: asentajahiltunen

Bloglovin' ja Blogit.fi