lauantai 15. joulukuuta 2018

Miten saksalaiset valmistautuvat jouluun

Saksalaiset ovat jouluhulluja, vaikkakin minua jaksaa ihmetetyttää se, että jouluaaton ruuista heillä ei ole mitään yhtenäistä perinnettä.

Listasin tähän muutamia asioita joita ennen saksalaisen (pieni yleistys) joulu ei voi alkaa. 


Adventtikynttiläkranssi 

Ennen ensimmäistä Adventtia on joko ostettava tai itse tehtävä adventtikranssi. Eli se sellainen jossa poltetaan niitä kynttilöitä aina adventtisunnuntaina. Näistä pieni huomio että ne ovat yleensä aina tehty jostain helposti palavasta, kaarnasta, puusta, sammaleesta, kuusenoksista tms. Olen välillä ihan järkyttynyt että kynttilä ja helposti palava yhdistetään. Toisaalta nämä paikalliset kynttilät ovat turvakynttilöitä ja sammuvat hyvissä ajoin ennen loppua. Mutta yksin ei uskalla jättää hetkeksikään.



Adventtikynttilät


Adventsbasar - Adventtimyyjäiset

Minäkin olin tänä vuonna ensi kertaa auttamassa päiväkodin ja koulun vanhempaintoimikuntaa. Ennen ensimmäistä adventtia täällä järjestetään adventsbasar, jossa myydään joulukoristeita. Tuotto menee tietenkin meidän päiväkodin ja koulun lasten hyväksi. Niillä ostetaan leluja, tehdään retkiä jne. Meidän kylässä tästä on tullut yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista.



Weihnachtskrippe - Jouluseimi

Varsinkin meillä päin on joka taloudessa itse rakennettu tai lahjaksi saatu jouluseimi. Meidän kylässä ei ole Krippenbauvereinia eli jouluseimenrakennusyhdistystä, mutta onneksi naapurikylässä Itävallan Sulzbergissa on sellainen. Sinne pitäisi jo nyt ilmoittautua jos mielii ensi joululle itse tekemää jouluseimeä. Kuva on tämän vuoden Krippenausstellungista eli jouluseimien esittelytilaisuudesta.



Jouluseimi

Plätchen - piparit - keksit

Pikkuleivät, keksit, piparit, niitä täkäläinen rouva leipoo ei sen seitsemää sorttia vaan enemmän. Ihan oikeasti, niitä pitää olla miljoona eri muotoista ja makuista. Niitä reipas kotirouva leipasee 20 ja risat. Ihan kreisiä. Niitä on tapana antaa lahjaksi ja sitten niitä mutustellaan koko pitkä joulukuu. Niiden leipominen pitää sitten jo aloittaa hyvissä ajoin marraskuussa.


Joulumarkkinat 

Glühweinit, Glühmostit ja muut kuumat juomat tekevät markkinoilla kauppansa. Jotkut poikkeavatkin markkinoilla päivittäin (jos vaikka matkan varrella) tai viikottain nappaamassa joulutunnelmaa. Täällä se on helppoa kun niitä on joka kaupungissa ja kylässä.



Joulumarkkinat Konstanz

Jouluvalot 

Kausivalot laitetaan yleensä vasta ensimmäisenä adventtina, toki on perheitä jotka laittavat ne aikaisemmin. Mielestäni kiva niin, saadaan hieman piristystä pimeään aikaan.


Joulukoristeet

Ne ilmestyvät kuvaan hieman ennen adventtia tai adventtina. Ovenpielet ja rappuset on koristeltu puutähdillä, sypresseillä, kuusilla, valoilla jne. Mielestäni joulukoristeet ovat välillä hieman hmm outoja ja vanhanaikaisia, ei siis omaan makuun ollenkaan sopivia.



Piparit ja kynttiläasetelma



Joulukuusi

Se hommataan hyvissä ajoin ennen jouluaattoa. Useimmiten se koristellaan vasta aatonaattona. Harva jättää kuusen hankkimisen aatonaattoon, ei se taida olla edes mahdollista, koska kaikki paikat on jo kiinni aattona.



Joulukuusi



Kirjoita toivomuskirje

Saksassa onkin hauskaa kun alueesta tai/ja uskonnosta riippuen voit kirjoittaa joko Christkind:lle eli Jeesuslapselle tai Weihnahtsmann:lle eli joulupukille. Samalla lailla kun me suomalaiset kirjoitamme lahjatoiveet Joulupukille. 


Ostoksia ei kannata jättää viime tinkaan

Saksassa kaupat ja markkinat sulkevat ovensa jo 23. päivän keskipäivällä. Joten ajoissa kannattaa olla ruoka,- ja muiden ostoksien kanssa. Täällä ei ole mahdollisuutta viime hetken ostoksiin.

Joulukirkko

Meidän asuinalue on vahvasti katolinen joten kirkossa käydään muutenkin ahkerasti. Mutta joulukirkko kuuluu (voisin väittää) 90% perheiden jouluun. Meidän kylällä on joulun aikaan muutama joulumessu, mutta niistä minun lemppari on lasten joulumessu. Siellä esitetään tuttu joulukuvaelma ja jouluyö juhlayö-joululaulu. 





Jouluaatto

Tosiaan jouluaattona täällä odotetaan joko Christkind:iä tai Weihnahtsmann:ia saapuvaksi. Kumpikaan niistä ei kuitenkaan taida näyttäytyä oikeasti. Tai ainakin Christkind käy vain tuomassa lahjat. Ruokailun jälkeen lapset ohjataan omiin huoneisiin ja sillä aikaa käy Christkind tuomassa paketit joulukuusen alle. Pieni heleä kulkusen kilkatus kertoo että Christkind tai Weihnachtsmann on käynyt paikalla. 


Lista tuntuu muutamia lukuunottamatta kovin tutulta, vai mitä mieltä olet?




Meitä voit seurata myös
Facebookissa: Suomalainen im Allgäu 
Instagramissa: asentajahiltunen


2 kommenttia:

  1. Enpä ole tänä syksynä juuri ehtinyt muiden blogeja lukea enkä oikein omaakaan päivittää, kun mulle nyt vasta selvisi, että sullahan on hieno uusi ulkoasu! =)
    Saksalaiset ovat tosiaan jouluhulluja, mutta tuohan se mukavaa piristystä tähän talven pimeimpään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, ei hätää uusi ulkoasu on ollut vasta reilun kuukauden. Kiitos ja mä tykkään kovasti. Yks juttu pitää vielä "korjata" ja sitten pitäisi olla kunnossa. :) Terkkuja!

      Poista