Monet varmaan miettivät, että koemmeko me suomalaiset rasismia ulkomailla? Tähän voisin omasta kokemuksesta vastata että kyllä ja ei. Kerron tässä kirjoituksessa omakohtaisia kokemuksia tai miten olen kokenut rasismin muita ulkomaalaisia kohtaan.
Me suomalaiset olemme kuitenkin hyvässä asemassa täällä Keski-Euroopassa. Olemme (yleensä) vaaleaihoisia ja suomalaisilla on hyvä maine rehellisenä kansana. Usein kuulen sanat ne ulkomaalaiset, kunnes koitan vihjailla vastakeskustelijalle, että hei minäkin olen ulkomaalainen. Yleensä aina saan vastauksen, että ei, kun sinä olet eri asia.
Miten niin?
Olenhan minä tullut tähän maahan vienyt jonkun ”miehen” ja työpaikan? Niin kuin joskus kuulen syytettävän ulkomaalaisia Suomessa.
Mutta mikä tekee minusta, suomalaisesta eri asian?
Onko se ihonväri?
Se, että suomalaisilla on hyvä maine?
Suomalaiset integroituvat hyvin maahan missä asuvat. He opiskelevat kielen elleivät osaa sitä jo maahan tullessaan. Päällisin puolin heistä ei erota, onko hän paikallinen vai ei? Ei, ennen kuin hän avaa suunsa, silloin viimeistään paljastuu. Murre on useimmiten hieman erilainen.
Kerron nyt muutaman esimerkin missä olen kokenut että nyt tässä oli pientä rasismia ilmassa. Vaikka se tuntuu pieneltä, ja sitä se on. Niin silti se ei ole tuntunut kivalta. Voin vaan kuvitella millaista kokee sellainen ihminen, joka näyttää erilaiselta kuin valtaosa muusta kansasta.
Tapaus 1
Olin laittanut asunnonhaku-ilmoituksen kylän lehteen, jossa etsittiin asuntoa ystävälleni. Muutama puhelu tuli ja ensimmäinen kommentti oli ”Oletko ulkomaalainen”? He kuulivat heti murteesta, että nyt ei olekaan paikallinen kyseessä. Vastasin kyllä ja ensimmäinen soittaja taisi laittaa heti luurin kiinni. Häntä ei edes kiinnostanut tietää mistä maasta olen tai mitään muitakaan tietoja.
En jäänyt sen kummemmin miettimään, mutta jälkeen päin jäi hieman hymyilyttämään.
Toinen puhelu meni samaan tahtiin, mutta ääni muuttui heti kellossa, kun kuuli että olen Suomesta ja asuntoa hakisi suomalainen ystäväni. Eli ten points, ja saatiin huippu asunto ystävälleni.
Tapaus 2
Vuonna 2013 talvella hain töitä ja soittelin lähialueen hotelleihin. Muutamassa paikassa vastattiin ja oltiin näennäisesti ystävällisiä. Yksikin lupasi soittaa takaisin, jos heillä olisi tarjota minulle paikkaa. Laitoin luurin kiinni ja tajusin, ei hän edes ottanut minulta puhelinnumeroa ylös. Ei tämä ehkä varsinaisesti ole rasismia, mutta koen että sillä oli merkitystä, koska en osannut silloin mitenkään hyvin saksaa.
Nämä minun tapaukset ovat mielestäni pieniä, enkä niiden takia ole mitenkään unia menettänyt. Lähinnä minua on huvittanut ihmisten ahdasmielisyys.
Entä miltä tuntuu tummaihoisesta
Entä miltä tuntuu tummaihoisesta
Tämä asia nousi minulla pintaan nyt koska Pimin päiväkotiryhmässä on yksi lapsi, joka on ihonväriltään tummempi kuin muut. Tämän myötä hänen äitinsä on vielä tummempi, mutta isä on saksalainen.
Tapasin hänet pari viikkoa sitten, kun haettiin lapsia samaan aikaan. Moikkasin hänet englanniksi, koska tiesin, että hän ei osaa kovin hyvin saksaa. Hän oli aivan innoissaan, ihanaa joku puhuu englantia. Toiseksi hän kertoi, että minä olen ainut joka on jäänyt hänen kanssaan juttelemaan.
Siinä kun juteltiin, niin monet moikkailivat, mutta kiersivät kuitenkin kaukaa.
Juttelun lomassa selvisi, että häntä ei ole edes kutsuttu lastenjumpparyhmän whatsapp-ryhmään. Hän ei siis edes tiennyt koko asiasta. Meillä on aina tiistai-iltapäivisin jumppa 2-4 vuotiaille. Lupasin korjata asian.
Minua jäi niin harmittamaan koko juttu. Sovittiin, että vaihdetaan numeroita ja sovitaan leikkitreffit tai tehdään jotain muuta kivaa. Plus että pyydän, että hänet liitetään jumpparyhmän whatsapp-ryhmään.
Hän kertoi, että hän on ollut surullinen, kun kukaan ei ole tehnyt elettäkään tutustuakseen häneen. Sanoin, että minulla on vähän sama juttu. Hän kuitenkin sanoi että hänellä se johtuu tästä ihonväristä. Että minulla ei ole hätää, koska näytän samalta kuin muut. Siihen mietin että, totta.
Hän lisäsi, että eihän kukaan tiedä minkälainen hän on, koska ei kukaan ole vaivautunut keskusteleman hänen kanssaan. Hän oli oikeasti surullinen ja minua niin suututti. Vaikka tiedänkin nämä meidän kylän naiset niin silti vähän tökeröä ettei ole pyydetty mukaan.
Päätin kuitenkin, että näemme toisiamme lasten kanssa tai että menemme yhdessä vaikka kävelylle. Asumme muuten aika lähellä toisia.
Muistin tämän saman asian yhteydessä yhden keskustelun viime syksyltä. Hän oli totuttaumisjaksolla poikansa kanssa päiväkotiryhmässä ja yksi kylän naisista jututti häntä.
Keskustelu meni tähän suuntaan:
Kyläläinen: Mistä maasta olet kotoisin? Nainen: Englannista.
K:Kysyin että mistä maasta olet kotoisin? N:Englannista.
K:Missä maassa olet syntynyt? N:Englannissa.
K:Eikun kysyin, että mistä maasta olet? N: Englannista.
Kyläläinen totesi, että ei hän taida ymmärtää mitä minä kysyn.
Tarvitseeko tähän enää mitään muuta sanoa. Tuntuu että täällä ei ymmärretä että voidaan syntyä jossain muussakin maassa kuin siinä maassa missä oletetaan syntyvän.
Tiedän myös sen asian, että ei meidän kylä ole ainut jossa ei ymmäretä muualta tulleita. Niitä on joka maassa, myös Suomessa. Valitettavasti.
Myönnän, ettei minulla ollut Suomessa asuessa yhtään ulkomaalaista ystävää/kaveria. Jos ei exän isän uutta vaimoa lasketa mukaan.
Jälkeenpäin ajateltuna, missä olisin tutustunut? Minulla oli omat piirit, harrastukset, ystävät ja työkaverit jne. Syy ei ollut se etteikö olisi kiinnostanut, toki olisin ilomielin ottanut jonkun kaverikseni jos sellainen olisi kohdalle osunut. Mutta ei osunut, ei ennen kuin muutin ulkomaille. Ja nyt minulla on saksalainen mies ja puoliksi saksalainen poika.
Toivottavasti tämä kirjoitus avartaa hieman sinun maailmaa ja maailmankuvaa.
Mitä kokemuksia sinulla on rasismista ulkomailla?
Terveisin MAMU